Mitä saa miljoonalla?

Eli nyt saa kirjoittaa omia kokemuksiaan, mitä saa vanhalla miljoonalla ( € 168 000) tänä päivänä? Takoitus olisi rakentaa 1/2-kerros tai rinnetalo haja-asutusalueelle. Osa ammattimiehistä löytyy omasta takaa (suvusta tai tutuista). Onko suunnitelma tuhoon tuomittu, laittakaa rehelliset mielipiteenne!
193362
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 19

Vanhimmat

Hanki siis talopeli. Meillä piti 99-vuoden pelillä aivan hyvin paikkansa. Rakentaminen ei salli kuitenkaan törsäämistä missään vaiheessa.

Jos systeemi on sellainen, että ensin hankitaan uusi auto, maksetaan vanhat kulutusluotot pois, käydään ulkomailla ja sitten aletaan louhia tontilla, niin puolet on tuosta rahasta kulunut, eikä harjakaisista ole tietoakaan.

Äänestä

tuossa niitä on pitkin peltoa ja metsänreunaa eri vaiheissa olevia talopaketteja, pitkästä tehtyä, muurattua, ym. Lähestulkoon kaikilla joiden kanssa olen tuossa kävellessäni puhellut työmaiden kupeessa ovat ihmetelleet miten heillä on voinut mennä budjetti niin paljon "pyllylleen" vaikka olivat varautuneet miljoonalla markalla rakentamaan. Myyjät ja urakoitsijat olivat heille viellä vakuuttaneet että varmasti onnistuu. Siis kyse on ns. tavalisista taloista.

Äänestä

älä luota sukulaisiin ja tuttuihin, sillä voi käydä niin kuin meillekin, että silloin kuin heitä tarvittaisiin niin heillä on just niin kiire ettei millään ehdi tulemaan. Palkka oltaisiin kyllä maksettu, ettei talkoilla olisi tarvinnut tehdä. Sukulaisilla ja tutuilla pakkaa olemaan sellainen vika, ettei muka tutulta kehdattaisi palkkaa ottaa.
Vanhalla millillä teet kyllä itsellesi asuttavan talon, muttet luksuslukaalia. Tehkää tarkka budjetti mitä mikin saa maksaa ja pitäkää siitä kiinni.
Onnea !

Äänestä
  • Näin on, hartijapankkirakentajan tie on pitkä ja kivinen! Sukulaiset pistävät välit poikki juuri kun ensimmäinen harkkolava tulee pihaan. Mitäs sitten?!

    Entä mikä on tuttaviesi ammattitaito. Meidän työmaalle tuli yksi kaikentietävä tapaus ja meinattiin saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää..

    Äänestä

  • tosi on! kirjoitti:

    Näin on, hartijapankkirakentajan tie on pitkä ja kivinen! Sukulaiset pistävät välit poikki juuri kun ensimmäinen harkkolava tulee pihaan. Mitäs sitten?!

    Entä mikä on tuttaviesi ammattitaito. Meidän työmaalle tuli yksi kaikentietävä tapaus ja meinattiin saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää..

    Miljoonalla rakentaa 130 neliötä autokatos/kylmätalli jos käyttää järkevän hintaisia ammattilaisia. Sukulaisien päälle ei kannata laskea. Jos teet itse, neliöitä tulee enemmän.

    Äänestä

  • tosi on! kirjoitti:

    Näin on, hartijapankkirakentajan tie on pitkä ja kivinen! Sukulaiset pistävät välit poikki juuri kun ensimmäinen harkkolava tulee pihaan. Mitäs sitten?!

    Entä mikä on tuttaviesi ammattitaito. Meidän työmaalle tuli yksi kaikentietävä tapaus ja meinattiin saada aikaan enemmän pahaa kuin hyvää..

    ..Rakentajana voin vain sanoa, että minä otan sukulaisilta ja tuttavilta tuplapalkkaa, koska töitä joutuu tekemään tuplasti ja ongelmia on 10kertasesti ;) Sukulaisten kanssa kun tulee ongelmatapauksia, niin riidasta tulee aina hirveä!! Ja luulevat vielä saavansa kaiken lähes ilmaiseksi...

    Äänestä

  • Roge kirjoitti:

    No, toivottavasti voin ainakin mieheeni luottaa, hän kun toimii urakassa eräänä ammattimiehenä, samoin kun isäni. Että ellen näihin ihmisiin voi luottaa, niin ehkä se on hyväkin huomata sitten jossain vaiheessa. En usko että maksan ainakaan miehelleni kummoistakaan palkkaa:) Kolmas ammattimies on mieheni isä. Tarkoitus kuitenkin on että itse teemme kaiken mitä vaan suinkin voimme ja ehdimme.

    PS. Meillä on Talopeli, ja sillä saimme kustannusarvioksi noin 850 000-900 000 markkaa, riippuen vähän varustelutasosta.

    Äänestä

  • Kannusfani kirjoitti:

    Rakensin v.-96 (puurunko, paikalla tehty) v.-96 pinta-ala n. 260 m2 ja maksoi vanhaa rahaa tontteineen kaikkineen kolmeen kerrokseen n. 1,2 mmk. Kaikki teetettiin ulkopuolisella, itse vain siivottiin paikat.
    Budjetti oli silloin n.1,0 mmk ja yli meni 200 tmk!!! Kun runko yli pystyssä ja alettiin valita/ostaa sisustusmateriaaleja, niin siinä kohdassa "mopo karkasi". Tuli parempaa laattaa, upeampi keittiö, paremmat koneet, 2 takkaa yms.
    Jos ei ole tarkkana, niin budjetti ei pidä, ja lisää lainaa saa hakea varsinkin loppusuoralla. Ja yllämainittuun hintaan ei sis. piha! Siihenkin paloi joku markka.
    Yleensä ottaen ruokahalu kasvaa syödessä, varsinkin vaimolla.

    Äänestä

  • Jurba kirjoitti:

    Nimimerkkisi saattaisi viitata kannustaloihin. Jos haluat pysyä kohtuukustannuksissa ja järkiperäisessä rahankäytössä niin unohda ko. talomerkki. Mielikuvat ja haaveet maksavat ja juuri nämä ovat kaupan.

    Äänestä

  • lippo kirjoitti:

    Kannustalot ovat olleet yhtenä vaihtoehtona, koska löysimme heidän avullaan unelmiemme pohjaratkaisun(kyse ei ole Onnelasta tms.) sekä koska monet ovat suositelleet heitä laajan toimitussisällön takia. Hinnan olemme huomanneet olevan erittäinkin korkean, mutta nyt pitäisikin vertailla toimitussisällön mukaan eri paketteja. Onko mielestäsi heidän hinnoissa paljon ilmaa?

    sillä sitä juuri ostajaa kusetetaankin, jos ei mitään rakentamisesta ymmärrä. Luvataan keittiöön Boschin koneet ja kiuas saunaan. Sitten jää puuttumaan jotain todella tärkeää ja "kallista".
    Pakettien vertailu on henkimaailman hommaa. Ota ihmeessä avuksi joku joka hallitsee rakenteet ja rakentamisen ja tee hänen kanssaan talopaketeista vertailuja.
    (Voihan sitä tietty kiikuttaa tarjouksen kilpailevan edustajan silmäiltäväksi, hän kyllä kertoo sinulle nopeasti mitä siitä puuttuu...)

    Äänestä

  • Kannusfani kirjoitti:

    Kannustalot ovat olleet yhtenä vaihtoehtona, koska löysimme heidän avullaan unelmiemme pohjaratkaisun(kyse ei ole Onnelasta tms.) sekä koska monet ovat suositelleet heitä laajan toimitussisällön takia. Hinnan olemme huomanneet olevan erittäinkin korkean, mutta nyt pitäisikin vertailla toimitussisällön mukaan eri paketteja. Onko mielestäsi heidän hinnoissa paljon ilmaa?

    No tuo oli kyllä uutta, voisitko ehkä hieman täsmentää, kuin myös tuota korkeata hintaa - siis varrattuna jonkun Jukkiksen, omatalon tai kastellin "supersuosikki-tyyppitalon" ryjäykseen.

    Äänestä

  • emppu kirjoitti:

    No tuo oli kyllä uutta, voisitko ehkä hieman täsmentää, kuin myös tuota korkeata hintaa - siis varrattuna jonkun Jukkiksen, omatalon tai kastellin "supersuosikki-tyyppitalon" ryjäykseen.

    Olen ymmärtänyt esim. Kastellin olevan ns. Pre-cut menetelmällä tehtävä talo. Noh, kun tilaat sellaisen, saat siis ison kasan lautaa tontillesi. Kun tilaat esim. Kannustalon saat suurelementit pystytettynä. Kumpaankohan mahtaa mennä enemmän työtunteja ennen kuin pääset aloittamaan sisätöitä? Kaikella järjellä ajateltuna Kastelliin. Korjaa jos olen väärässä. Myös tällaista on kuultu, että esim. Jukka-talo lupaa melkein kuun taivaalta (keittiön kaapit, ym. kiintokalusteet, laitteet keskuspölynimurin yms.) Mutta sitten puuttuukin jotain todella tärkeää, joka on yhtä kallis kuin nämä kaikki mausteet summattuna. Tämä kaikki on vain mutu-tietoa, kerro ihmeessä jos sinulla on päinvastaisia kokemuksia.

    Äänestä

Käytä arkkitehtia, ja vältä talopaketteja! Tässä oma kokemuksemme:

Aloitimme rakentamisen pari vuotta sitten. Tuttava- ja sukulaispiiristä löytyi osaamista lähes kaikilta tarvittavilta aloilta, myös suunnittelupuolelta. Monet suosittelivat arkkitehdin konsultaatiota. Olimme itse piirtäneet mieleisemme pohjapiirroksen, mikä tietty monessa tilanteessa oli hankalaa. Konsultoimamme arkkitehti niinsanotusti vain otti "löysät pois" ja muutti joitain toimintoja, tietysti neuvotteluiden jälkeen. Hän myös auttoi huomattavasti viranomaisten kanssa sekä ihan käytännön toimissa. Koko lysti maksoi silloin 15000mk, koska tilasimme vain rakennuslupakuvat. Kitsaudessamme emme palkanneet häntä pääsuunnittelijaksi, koska lysti olisi maksanut 40000mk. Tästä koitui myöhemmin kyllä ongelmia.

Summat saattavat vaikuttaa suurilta. Yllätyksenä huomasimme että kustannusarvio laski arkkitehdin työn jäljiltä 55000mk. Tosin em. ongelmat toivat n 20000 lisäkustannukset, jotka olisi mielestämme voitu välttää tilaamalla arkkitehdilta laajempi työ. Talon pinta-ala laski 10 neliötä, mutta väittäisin, että moni kohta on toimivampi kuin omassa alkuperäisessä piirrustuksessamme.

Olemme hyvin tyytyväisiä arkkitehdin työhön, ja suosittelemme ehdottomasti ammattilaisen käyttöä!

Äänestä
  • "Tyhmä säästää suunnittelussa. Viisas suunnitellen." Toteamus ei ole osoittanut vuosien varrella päinvastaista. Vai onko jollain? Suunnittelussa voi kyllä mokata pahemman kerran. Nuo hinta-asiat ovat nimittäin niin, että paljon keskihinnasta poikkeavat aiheuttavat ongelmia molemmat. Siis halvat ja kalliit. Halvalla saa halvan tai "kalliin". Kalliilla yleensä kalliin.

    Suuremmat pulmat tulevat noista kalliista suunnitelmista. Asiakkaan kuvitelma jos on tavallisessa ja suunnittelija on tottunut törsäämään ja tekemään kaikenlaista arkkitehtoonista. Kulmaa, mutkaa ja suuria ikkunoita ja korkeita huoneita. Ja kummallisia palkkiratkaisuja ja tasoja tason perään.

    Kannattaa seurata piirustuksissa kaikenlaisen rekvisiitan määrää. Kuten valmista kalustamista ja rehupuskia siellä täällä. Näillä suunnittelija voi osoittaa, että tämä toimii tällä yhdellä tavalla. Epävarmoilla suunnittelijoilla näkyy olevan tuota sisustamisen intoa.

    Yksi tämän päivän kummallisuus on sijoittaa tiskialtaan kohdalle ikkuna. Mikä ikkunakarmi kestää päivittäisen rasvaisen roiskeen ja kuka viitsii pestä ikkunaa aina kun on tiskialtaassa jotain tehnyt?

    Äänestä

  • Ei ammattitaitoisen suunnittelijan käyttö sulje mitenkään talopaketteja pois, päinvastoin on ensiarvoisen tärkeää että suunnittelijat ja talotehdas toimivat yhdessä, näin saadaan asiakkaalle heille ja heidän tontille toimiva talo jonka kustannukset ovat myös tiedossa.

    Äänestä

työ alla 169m2 1 1/2 kerroksinen lappli talo.Työt menossa sisähomissa ja budjetti näyttäisi pitävän.Kustannusarvio oli 1100000 mutta menot jää alle 800000 jossa on mukana talo ja auto tallin perustukset ja tallin puutavara(ei vielä valmis).sisustuksen taso on meillä aika perusmalli ja muutenkaan ai ole pyritty tuhlaamaan mutta mistään tarkeistä kuten oikeista ja hyvistä materiaaleista ei ole säästetty.

Äänestä
  • Saako olla utelias teidän kohdallanne talopaketin osuudesta kustannuksissa? Eikö Lappli-talokin ole suurelementtitoimittaja?

    Äänestä

  • Kannusfani kirjoitti:

    Saako olla utelias teidän kohdallanne talopaketin osuudesta kustannuksissa? Eikö Lappli-talokin ole suurelementtitoimittaja?

    Talopaketti pystytys n.360000mk.Toimitus sisältö oli sellainen että talon saa niistä tehtyä "sisustusvalmiiksi".

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Kannusfani kirjoitti:

Eli nyt saa kirjoittaa omia kokemuksiaan, mitä saa vanhalla miljoonalla ( € 168 000) tänä päivänä? Takoitus olisi rakentaa 1/2-kerros tai rinnetalo haja-asutusalueelle. Osa ammattimiehistä löytyy omasta takaa (suvusta tai tutuista). Onko suunnitelma tuhoon tuomittu, laittakaa rehelliset mielipiteenne!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu