Minua vaivaa kovasti se, että haluaisin lapsen, mutta puolisoni sanoo vain joka kerta että ei vielä, ei vielä ja ei vielä. Lapsi olisi kummankin ensimmäinen.
Emme ole kumpikaan enään kovin nuoria ja minusta tämä jatkuva odottelu on aika kamalaa, varsinkaan kun ei voi olla varma haluaako toinen koskaan sitten kuitenkaan vaikka niin sanookin...ja entäs kun on jo myöhäistä. Minulle tämä aiheuttaa kovasti pahaa mieltä.
Onko muilla samanlaisia kokemuksia asiasta? Ja jos saitte tahtonne perille miestä loukkaamatta niin miten ja miten siinä lopulta sitten kävi? enkä nyt tarkoita sitä että pitäisi "pistellä neulalla kortsuja " vaan keskustelun kautta tapahtuvaa mielipiteen muutosta.
Puoliso ei halua...
15
1864
Vastaukset
- meilläkin
Ja sanon suoraan, että olisi pitänyt erota viimeistään kymmen vuotta sitten. Nyt vihdoin yritetään lasta (lääkärin mukaan ihan mahdollista), mutta onko se kiva kun itse olen jo 40 ? Kysyn vaan.
Yritinkin ottaa eroa joskus 10 vuotta sitten, mutta mieheni kuuluu niihin, joista ei niin vaan erota.
Mutta jos nyt olisi silloin ja tietäisin sen mitä nyt, niin eroaisin. Matkustaisin vaikka liftillä maailman ääriin ja hankkiutuisin raskaksi vaikka ensimmäisen "siitosorin" kanssa.
ONNEA sinulle, tulevaisuudessa. Sitä todella tarvitset. - Mutta
Voisin kertoa kuitenkin oman kokemuksen.
Meillä lapsentekopuheet aiheuttivat aina jommassakummassa kauhua. Kun mies olisi halunnut, niin minä jouduin paniikkiin, ja kun lopulta minun mielestäni lapsi olisi saanut tulla niin mies joutui paniikkiin. Tämä kaikki tarkoitti sitä että avioliitossamme oli jotain vialla. Lopulta päätimme erota, mutta kohtalon ivaa oli että silloin huomasin olevani raskaana. Erosimme kuitenkin.
Lapsi on parasta mitä minulle on tapahtunut. Oli miten oli, niin lapsi kannattaa aina.- Rahikainen
Minä olen 27-vuotias ja mies vuotta vanhempi. Viime kesänä menimme naimisiin. On omakotitalo ja molemmilla vakituiset työpaikat.
Mies ei vaan halua lasta. Hän ei usko, että pärjättäisiin rahallisesti.Bruttoansiot ovat kuitenkin yli 4000 €.
Ja toinen hänen pelkonsa on, että lapsi olisi allerginen. Meillä on kaksi koiraa jotka ovat kaikki kaikessa meille molemille.
Haluaisin ekan lapsen kuitenkin ennen kun täytän 30 v.
Mitäs jos hän ei halua ikinä. Viimeksi kun aiheesta keskustelimme hän sanoi katsotaan vuoden päästä. Mutta vuoden päästä hän voi taas sanoa, että katsotaan vuoden päästä.
Minulle tehtiin keskeytys n 3 vuotta sitten. Kadun sitä ikuisesti.
Toivottavasti joskus olisi oma vauva...
- eee
Meillä kanssa mieheni ei halunut lapsia, kun sitä ekaa kertaa kyselin. N.puoli vuotta teidustelin ja aina sama vastaus.
Puolen vuoden päästä päätin lopettaa pillerit. Miehini ensi reaktiot oli aika pahat, mutta reilu 2kk jälkeen hänkin vihoin tajusi. Ja nyt ollaan yritetty n.2 vuotta...
Miehiä pitää aina vähän ravistaa ennen ku ne ymmärtää ja antaa sulattamis aikaa. Tietysti kaikki on erilaisia.- ...
Meillä miehellä kesti kolme vuotta häiden jälkeen päättää haluaako lapsia vai ei. Nyt ollaan yritetty jo melkein kaksi vuotta ilman tärpin tärppiä. Hoidotkin on jo aloitettu. Ikääkin alkaa jo olla, joten voi olla, että ne lapset jäävät saamatta sitten loppujen lopuksi...
- GITTA
kuin "pakottaa" tai "painostaa" toinen isäksi/äidiksi.
- Sipe
Kiva kuulla muidenkin kokemuksia :)
En tiedä mitä tässä pitäisi tehdä, se on niin hankalaa kun ei sen takia haluaisi erotakaan, mutta asia kiristää nyt kummankin hermoja kovasti!
Ei ole kivaa näinkään, että riidellään sitten ihan olemattomista. Pitäiskö minun luovuttaa...no ei ,mielestäni jokaisella ihmisellä on oikeus lapseen jos haluaa.
Olen tässä miettinyt asiaa jo useamman päivän, enkä todellakaan tiedä mitä tässä...ihankuin alkaisi pää seota.
Ollaan jo yli 6 vuotta oltu yhdessä, joten en ainakaan hätiköiden ole lasta tekemässä. Mieheni myös puhui halustaan jo useita vuosia sitten ja minä jotenkin ajattelin että sitten kun itse olen valmis niin mikäs siinä sitten, kun hänkin haluaa...mutta toisimpa kävi.
Meilläkin kun tosiaan tuota ikää kummallakin alkaa olla jo yli ja alle 30 niin eipä tässä viitsisi kovin kauaa enään odotella. Kuka haluaisi ettei enään lapsia voisi iän perusteella saada tai että se kovin hankalaa voi olla ja sitten vielä onhan se aina raskaampaa vanhemmalla iällä...
Mä olen tosi iloinen teidän puolesta jotka olette saaneet yhteisen päätöksen lapsen teosta aikaan :)
Toivon vaan, että minullekin tuo onni suotaisiin. En mitään siitosoria haluaisi vaan lapselle isän joka haluaa ja rakastaa lasta samalla lailla kuin minäkin. - Disa
Minulla oli hankala raskaus ja hankala synnytys. Aikaisemmin pelkäsin ihan kuollakseni raskaaksi tuloa ja ajatus synnytyksestä... noh vähän noloa, mutta minua rupeaa vieläkin itkettämään :/. Nooh, nyt kun olisin ehkä valmis yrittämään, ja valmis kohtaamaan mitä uusi raskaus toisi tullessaan, mies ei enää haluakaan. Ensin hän oli se, joka yritti käännyttää mieltäni ja sanoi kaiken menevän ok... ja nyt?
Pettymys, siksi sitä voisi kai kutsua. Olen pettynyt ja minua väsyttää. Onhan meillä jo kaksi lasta. Mutta selvästikin häntä stressaa ajatus lapsista, eli nyt sitten vetäydymmekin vauva ajatuksista... taas. Enkä minä kuitenkaan halua häntä syytellä tai painostaa, mutta täytyy myöntää, etten jaksa puhuakaan hänen kanssaan tästä lapsi asiasta. Olen vain surullinen. Voisin alkaa hieman totuttelemaan itseäni ajatukseen, että meille on suotu kaksi lasta ja se riittää. Meidän elämämme jatkuu ilman kolmattakin.
Mutta miksi ihmeessä tunnen näin suurta menetyksen tunnetta asiasta, jota ei ole periaatteessa edes menetetty? :( Tuleekohan tästä minulle sellainen katkeruuden aihe kuin pihlajanmarjat ketulle? Pitää hoitaa tämä paha mieli pois päiviltä, ennen kuin se kasvaa möröksi. - tilanteesta
Meilläkin oli aika pitkään niin, että mies laittoi vastaan. Nyt ollaan kuitenkin siinä vaiheessa, ettei ehkäisyä ole ja vauva saa tulla, jos on tullakseen. Ja olen tosi onnellinen tilanteesta! :)
Luulen, että miehillä on helppo keksiä tekosyitä. Meilläkin mies sanoi joskus, ettei meillä olisi rahaa. No, nyt ollaan yrittäjiä ja rahaa on entistä vähemmän, mutta sekään ei tunnu enää haittaavan...
Ehkä asiaa on helpottanut se, että lähipiirissä on lapsia. Mies on siis luultavasti huomannut, että lapset ei oo vauvoja koko ikäänsä, vaan ne kasvavat ja oppivat kaikkee uutta koko ajan lisää.
Tilanteesi saattaa parantua tai sitten ei. Se on ihan tyypistä kiinni. Tiedän täysin tilanteesi, ei ole kehuttava olo olla koko ajan ristiriidassa. Mutta toivon, että saatte puhuttua asiat halki ja että tilanteeseen löytyy ratkaisu! - Härkä 76
Minä jätin pillerit pois 5 vuotta sitten. Mieheni suostui siihen, muttei hän ollut kyllä ihan valmis, aistin sen. Ja onneksi ei sitten heti tärpännytkään. Vasta tässä parisen vuotta sitten hän itki minulle, että kun hänkin haluaa ihan oikeasti sen vauvan, että nyt hän on täysin valmis että miksi meille ei tule, mikä vika hänessä on? Meissä kummassakaan ei ole vikaa todettu, miehen siittiöt priima luokkaa.
Kolme inseminaatiota takana ja yksi IVF, ei yhtään positiivista testiä takana. Jouluviikolla uusi IVF.
Miehet tarttee aikaa.
Entäpä jos sanot miehellesi että jättäisit ehkäisyn pois, heti ei se tärppi välttämättä käy että elimistö tasaantuu noin vuoden verran, jos pillereitä käytät. Jos hän ymmärtäisi sen? - Ninnuli
Miehelläni on yksi lapsi edellisisetä liitosta. Minulla kova vauva-kuume mutta mies ei halua...ei nyt eikä välttämättä koskaan. Helppo hänen on puhua kun on jo yksi lapsi...Olen pohtinut eroa ja sanonutkin hänelle siittä. Vastaus on että itse päätät mutta hänen mielipide ei muutu. Tuntuu tosi pahalta, kun muuten menee todella hyvin...en tiedä mitä tekisin...ikää minulla 25vuotta. miehellä 26. Muksut haluisin ennen 30wee. Lapsettomuushoitojen kautta juotuisimme kuitenkin menemään. vika minussa...aikaahan ne voivat viedä vuosi tai sitten ei...
- jos
Jos sinun mies on päättänyt että Ei lapsia(vielá)
niin miksi sinä et voi päättä että Ei enä ehkäisyä.
Minusta jos hän sano ei, ajattelematta mitá siná
tunnet han teke páätöksen teidän molempien puolesta,samoin voit tehdä sinäkin (ehkäisy pois)
Toivoon kaikkea hyvää sinulle - Ninnuli
jos kirjoitti:
Jos sinun mies on päättänyt että Ei lapsia(vielá)
niin miksi sinä et voi päättä että Ei enä ehkäisyä.
Minusta jos hän sano ei, ajattelematta mitá siná
tunnet han teke páätöksen teidän molempien puolesta,samoin voit tehdä sinäkin (ehkäisy pois)
Toivoon kaikkea hyvää sinulleAsia ei niin helppo koska joudumme menemään lapsettomuushoitoihin koska en tule raskaaksi muutoin..en ole käyttänut 7vuoteen ehkäisyä....
- -MM-
sama juttu kuin mulla..eka sanottiin et kattotaan kesän jälkeen...utelin kesän jälkeen..niin sit taas..ei vielä..ja taas ei vielä...ku on aika paljo kyselly..niin mä oon päättänyt et antaa olla!!!!mä en jaksa enään, ku se tuo itsellensä ERITTÄIN PAHAA MIELTÄ!!!
- Ninnuli
Itseeni mietityttää että jatkanko suhdetta vai en. Toisaalta muuten menee ihan hyvin paitsi tuo vauva-asia. Kauanko pitää antaa miehelle aikaa? En halua havahtua 40 wee että lapsia ei ole eikä enää tule. Olisisn itse valmia perhe-elämään ja jopa nauttisin siitä. Olen saanut tarpeeksi olla ja mennä. Samoin mieheni...tosin ei omasta mielestään
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa
Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h473143- 342855
Jos vedetään mutkat suoraksi?
Niin kumpaan ryhmään kuulut? A) Niihin, jotka menevät edellä ja tekevät? Vai B) Niihin, jotka kulkevat perässä ja ar1062751Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan
Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv392476Vain vasemmistolaiset ovat aitoja suomalaisia
Esimerkiksi persut ovat ulkomaalaisen pääomasijoittajan edunvalvojia, eivät auta köyhiä suomalaisia.511945Anteeksipyyntöni
Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska151589- 321483
Sydämeni valtiaalle
En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden1061297- 1801231
En vain unohda
Sitä miten rakastuneesti olet minua katsonut. Oliko tunteet liian suuria että niistä olisi voinut puhua.731070