Mukautuminen laittomuuteen, on

jäljennös

Mukautuminen laittomuuteen, on
Kirjoittanut: osallisuutta ! 6.7.2005 klo 21.46

Miksi ei siniristilipun Suomessa, eli kristillisyyttä, Kristusta Jeesusta, itse totuuden ja oikeuden lain lähdettä tunnustavassa maassakaan kunnioiteta laillisuutta, eikä toimi laillisuusvalvonta kuin jossain pikku asioissa. Lähes kaikkien kansan palvelijoiden / edustajien ja viranomaisten katsoessa vain välinpitämättöminä kuinka kansakuntalaisia, kaikkien viranomaisten ja kansan palvelijoiden / edustajien työnantajia, heidän palkan maksajia, eli veronmaksajia törkeästi lypsetään ja johdetaan yhä suurempaan sekasortoon ja ristiriitaisuuteen toisiaan vastaan sotimiseen ! Ja yhteiskuntamme yhteisten omaisuuden tuhoamiseen ja turmelemiseen, ja pääoman hävittämiseen.

Miksi on annettu kaikenlaisille maailman markkinaihmisille ja huijareille vapaat kädet (valtuudet), toimia kansakuntaa / kansalaisia ja muutakin tuottamaansa turmelevasti, ja yhteiskuntamme yhteistäkin omaisuutta tuhoavasti esteettömään toimintaan. Mitään syytä siihen julkisesti (kaikkien tietäväksi) ilmoittamatta ??? Jos viranhaltijat antaa tuollaisia vääriä, lainvastaisia valtuuksia, ovat ainakin velvolliset valistamaan ja ilmoittamaan miksi ja millä oikeudella ja valtuuksilla niitä antaa ja minkä tähden. Koska myös syyttömät joutuu noista vääryyksistä ja niiden raskaista seuraamuksista kärsimään

Miksi siis vääryyttä ei yhteiskunnassamme mielletä rikollisuudeksi ? Vakka se selkeästi sitä on ! Kaikki vääryys on totuuden oikeuden lakien, eli laillisuuden vastaista. Eikä kenelläkään ole laillista oikeutta tehdä totuuden vastaisia sääntöjä, eikä vääryyteen ja valheellisuuteen perustuvia vääriä, lainvastaisia lakeja. Eli ei ole oikeutta toimia totuuden ja oikeuden (ei mitään väärää eikä pahaa lakien vastaisesti). Laillisten esivaltojen asettaja ei ole antanut sellaisiin lupaa eikä oikeuksia. Eikä kukaan ihminen, eikä ihmiset, voi sellaisia laittomuuteen valtuuksia antaa. Ainoastaan tietoisesti ja julkisesti laittomuuden tekijöiksi järjestäytyvät voivat itselleen ja toisilleen sellaisia tehdä. Mutta ei saa vaikuttaa eikä kohdistua laillisuutta kunnioittaviin ja noudattaviin ulkopuolisiin. Eikä myöskään luomakuntaan tuhoavasti, eikä turmelevasti.

Koko luomakunnan luojan ja omistajan sekä kaikkien laillisten esivaltojen asettajan puolelta, Jeesuksen Kristuksen nimessä tiedoksi ja tutkittavaksi, että keskusteltavaksi, asian kaikille näin tuoden. Myös muistutukseksi ja laittomuuden, (kaiken pahan ja väärän) raskaista seuraamuksista varoitukseksi. Ettei nyt enää kukaan valitsisi ja valtuuttaisi laittomuudentekijöitä, viranhaltijoiksi / kansanpalvelijoiksi, eikä edustajiksi ja herroina hallitsijoiksi. Vaan että, alkaisitte toimimaan itse kukin lainmukaisesti ja valitsisitte ja valtuuttaisitte palvelijoiksenne yhteiskunnallisiin virkoihin ja asemiin ainoastaan lainkuuliaisia. Totuuden ja oikeuden lakia kunnioittavia ja niihin pitäytyviä ihmisiä. Ja myös valvoisitte että pysyvät niissä uskollisina ja palvelevat siinä osassaan uskollisesti ja oikeudenmukaisesti kaikkia kohtaan, kaikki tasapuolisesti ja oikein huomioon ottavasti. Terv. vähäinen palvelijansa.

0

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. en vaan saa häntä pois

        Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
        Ikävä
        176
        2025
      2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

        “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
        Suomi24 Blogi ★
        36
        1709
      3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

        Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
        Kotimaiset julkkisjuorut
        8
        1358
      4. Sinä olet tärkeä

        Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
        Ihastuminen
        59
        1171
      5. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

        Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
        Kotimaiset julkkisjuorut
        224
        1169
      6. Varisjärvellä mersu.

        Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
        Suomussalmi
        16
        1024
      7. Mitähän ajattelet J

        Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
        Ikävä
        60
        945
      8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

        Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
        Kotimaiset julkkisjuorut
        58
        934
      Aihe