tytsi13

Oon ihan älyttömän lääpälläni enkunopettajaani, enkä pysty keskittymään koko tuntiin ikinä,kun katselen vaan aina häntä. Olen ihan kohtuullisen hyvä englannissa ja ala-asteelta lähtiessäni enkun numeroni oli kasi.Nyt en uskalla enää ikinä viitata enkuntunnilla, kun pelkään jotenkin, että nolaan itseni muiden, etenkin openi silmisssä(?) vaikka tietäisinkin vastauksen. Opettaja katsoo minua aina välillä ja hymyilee minulle (en kylläkään tiedä, johtuuko se siitä, että hän pitää minusta jotenkin erityisesti, vaiko siitä että hän odottaa että viittaisin.) Aina kun enkuntuntimme loppuu ja lähdemme luokasta kaverini sanovat, että olen ihan punainen. Minua pelottaa, että kaverini saavat tietää, että olen ihastunut opettajaan, ja samalla myös lesboidestani, josta en ole kertonut kenellekkään. Opettaja on siis nainen, huhujen mukaan hänkin pitää tytöistä. Tiedän, etten voisi ikinä saada häntä mutta en voi sille mitään että en saa katsettani irti hänestä.

Voisiko joku auttaa minua, jotta saisin ajatukseni takaisin englantiin, ja katseeni pois opettajasta?
2555
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Ei noita sun trolleja usko kukaan

Äänestä

Ala asteen viidennellä luokalla meille tuli erittäin kaunis ja nuori ope rakastuin siihen välittömästi.Huomasin että hänkin piti minusta jotenkin erityisemmin kuin muista.Silloin päätin että kun olen vanhempi niin yritän iskeä hänet.No yläasteen aikana unohdin koko naisen,mutta nyt näin hänet reilu kuukausi sitten ja en ole saanut ajatuksiani irti hänestä.Hän on nyt jotain 25-30v ja minä 19v.
Yks ilta selvitin hänen osoitteensa ja joka ilta olen pari tuntia hänen kämppänsä edessä,ja olen pongannutkin hänet useaan otteeseen ja luulen että hänkin on minut.
Ongelma on se että hänellä on mies ja pienilapsi.
Enkä haluais rikkoa heidän perhettään.

Ymmärrän sinua erittäin hyvin.Kun saman olen kokenut.Sille ei voi mitään jos johonkin ihmiseen rakastuu...Mutta koita kestää nyt vaan...

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Enkunope saa pääni pyörälle kirjoitti:

Oon ihan älyttömän lääpälläni enkunopettajaani, enkä pysty keskittymään koko tuntiin ikinä,kun katselen vaan aina häntä. Olen ihan kohtuullisen hyvä englannissa ja ala-asteelta lähtiessäni enkun numeroni oli kasi.Nyt en uskalla enää ikinä viitata enkuntunnilla, kun pelkään jotenkin, että nolaan itseni muiden, etenkin openi silmisssä(?) vaikka tietäisinkin vastauksen. Opettaja katsoo minua aina välillä ja hymyilee minulle (en kylläkään tiedä, johtuuko se siitä, että hän pitää minusta jotenkin erityisesti, vaiko siitä että hän odottaa että viittaisin.) Aina kun enkuntuntimme loppuu ja lähdemme luokasta kaverini sanovat, että olen ihan punainen. Minua pelottaa, että kaverini saavat tietää, että olen ihastunut opettajaan, ja samalla myös lesboidestani, josta en ole kertonut kenellekkään. Opettaja on siis nainen, huhujen mukaan hänkin pitää tytöistä. Tiedän, etten voisi ikinä saada häntä mutta en voi sille mitään että en saa katsettani irti hänestä.

Voisiko joku auttaa minua, jotta saisin ajatukseni takaisin englantiin, ja katseeni pois opettajasta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu