No niin. Jokunen tunti sitten Finnairin viimeinen aurinkolento Rodokselta laskeutui taas kotomaan kamaralle. Onneksi.
Valitsimme Rodoksen lomakohteeksemme ,koska emme olleet siellä aiemmin käyneet ja siellä oli vielä syysloman aikaan kohtalaisen lämmintä.
Ja tällaiselle lentopelkoiselle lentomatkan kesto vielä siedettävä.
Sää oli sitä mitä oppaissa luvattiinkin. Keskimäärin 23 lämmintä ja illatkin ihan lämpimiä joskin tuulisella rannalla tuulisia.
Mutta se kaikki muu...
Suomibaareja ja suomea puhuvia vävypoikia piisasi.
Euron myötä hinnat ovat nousseet taivaisiin.Sekä turisteille,että kanta-asukkaille. Sen kertoi eräs suomea puhuva - hm -miniä eräässä baarissa. Kahvikupponen maksoi 2-3 euroa!!Ja ruoka oli siellä missä tahansa Jorgoksen tavernassa suurinpiirtein Suomen hinnoissa.
Eikä ruuan laadussa ollut kehumista. Kyllä söimme muutakin kuin ranskalaiset ja pihvin.
Ihan mielelläni kokeilin niitä kreikkalaisia ruokia ,joita keliaakikkona pystyin. Viininlehtikääryleet,täytetyt tomaatit,ja foliossa paistettu fetajuusto olivat hyviä ruokia.
Moussakakin kelpasi matkaseuralle ja jokunen muu paikallinen herkku. Nämä maistuivat parhailta muualla,hiukan sivummalla sijaitsevissa ruokapaikoissa,joita ei oikein matkaoppaissa mainosteta. Esimerkiksi uuden kaupungin puolella
oli oikein siisti ja kaunis ja uudehko ravintola Restaurant pizzeria Antique,josta sai kohtuuhintaista ja hyvää ruokaa joka makuun,myös ne kreikkalaiset herkut.Valitettavasti löysimme paikan vasta viimeisenä päivänä ja muut päivät olivat kutakuinkin huteja ,ehkä lukuunottamatta "suomiravintolaa" Demiksen ravintola,josta sai myös asiallista ja kohtuuhintaista ruokaa. Ehkä Kari Tapio non-stop kokooma-cd hiukan latisti kreikkalaista fiilistä.......
Sen sijaan vanha kaupunki ja sen ravintolat ovat yliarvostettuja. Missään ei saanut niin huonoa palvelua ja surkeita ruokia ja järjettömällä hinnalla,kuin vanhassa kaupungissa. Meiltä myös laskutettiin- yritettiin- leivästä,jota edes emme saaneet pöytään ja joka normaalisti sisältyy ruokaan
,emme saaneet sitä mitä tilasimme ja palvelu oli hidasta,vaikka ravintolassa ei lomakauden lopun takia-kenties- ollut kuin muutama asiakas.
Jos ostoksia halusi tehdä,ne kannatti tehdä uuden kaupungin puolella. Vanhassa kaupungissa oli kutakuinkin joka luukulla sitä samaa turistiroinaa kalliilla hinnalla ja myyjien huutelut suomen kielellä oli ärsyttävää.
Lisäksi nuorempi tyttäristämme sai laukkukaupan myyjän silmilleen,kun 250 e maksavasta jäljitelmälaukusta tarjosi 50e. Myyjä nimitti häntä sivulauseessa huoraksi. Onneksi ei isä ja äiti olleet matkassa.Olisi voinut tulla isompikin huutokauppa siitä.
Kävimme omatoimiretkellä Lindoksella ja kiipesimme ne "hurjat" kiviportaat pöytäliinoja kaupittelevien mummojen välissä linnalle asti.
Ihan ok retki ja rantakin oli mukava ja uimarille miellyttävän matala.
Aasit olivat söpöjä.
Bussi on siellä oiva ja edullinen matkustusväline,jos ei oli kovin riippuvainen oppaan selostuksista ja palveluista.
Siinä me köröttelimme paikallisten mustiin pukeutuneiden ja ristinmerkkejä tekevien mummojen seassa pitkin rannikkotietä.Hospoti!
Uimarantojen siivottomuus myös ihmetytti. Tyhjiä pulloja ja kaikenlaista muuta roinaa piisasi varsinkin tuulisella rannalla. rodoksella ei ole ilmeisesti samanlaista siivouspartiota rannoilla,kuin vaikkapa Riccionessa,jossa rannat joka aamu puhdistetaan roskista. Eipä hirveästi houkuttanut olla rannalla.
Eläinten ystävälle vierailu saarella on sydäntäsärkevä. Kulkukissoja ja -koiria riittää ja ihmeen kaupalla ne puikkelehtivat raivokkaan auto -ja skootteri-ja moottoripyöräliikenteen seassa,kuten myös jalankulkijat,joilla on parempi olla jokin pieni suojelusenkeli tiukasti käsipuolessa kiinni,kun liikkuvat kaupungilla
Jos nyt jonkun kannattaa Rodokselle matkustaa,niin sellaisen ,joka ei ole muualla koskaan ennen käynyt,on kohtalaisen kielitaidoton ja muutoinkin arka kokeilemaan uutta,mutta silti haluaisi käydä ulkomailla. Silloin on turvallista lentää sinne. Muille suosittelen ihan mitä tahansa muuta paikkaa.
Ainoa hyvä asia oikeastaan oli se,että turistikausi oli jo ohi eikä siellä ollut tungosta missään.
Niin että tärve tärve vaan Rodos! Me emme enää kohtaa!!
Tuoreet terveiset Rodokselta-plääh!
5
1182
Vastaukset
- Mami
Etpä ole tainnut ihmeemmin seurata niiden eläinten kohtelua. Minä seurasin miten niitä ruokitaan ja seurataan säännöllisesti puistoissa. Niillä on omat vakituiset suojelijansa jotka tuntuvat omistavan ainakin kissat.
- lomallakin
Ikävä kuulla, että ihminen palaa noin huonotuulisen lomaltaan. Kaikkiallahan euro on nostanut hintoja ja Rhodos on jo kauan ollut hintatasoltaan Helsingin veroinen.
Ei kannata lähteä matkalle, jos ei ole varaa nauttia siellä olosta.
Ei kaikkina iltoina lykästä sen ruokapaikan valinnassa yleensä missään kohteessa ellei sitten suosi hyväksi havaittua useampana iltana, mutta sehän on osa elämystä kierrellä ja etsiä illalla mukvan tuntuista ruokaravintolaa.
Aina ei voi voittaa...
Meistä Rhodos on kuitenkin erittäin monipuolinen ja mukava kohde ja mennään varmasti vielä joskus.- plääh edelleen
No ei se nyt niin huonotuuliseksi vienyt,mutta kaikenkaikkiaan matka oli pettymys. rahasta ei ollut kiinni,tuskinpa matkustaisimme kahden aikuisen lapsen kanssa jos näin olisi. Saattoi johtua myös matkailukauden lopusta,ettäkaikki tuntui jotenkin hiipuneelta.Ei ollut enää säpinää kaduilla ja toreilla.Ei voi mitään ,jos ei säväyttänyt. Italia säväytti ja säväyttää.
Täytynee mennä sinnetai matkustaa kauemmas. Itseasiassa matkustammekin.Katsotaan sitten fiilikset.Jos sittenkin on plääh niin lupaan tehdä syvää itsetutkiskelua kammiossanimja tulla ulos vasta,kun asenne muuttuu :-) - O.Welles
plääh edelleen kirjoitti:
No ei se nyt niin huonotuuliseksi vienyt,mutta kaikenkaikkiaan matka oli pettymys. rahasta ei ollut kiinni,tuskinpa matkustaisimme kahden aikuisen lapsen kanssa jos näin olisi. Saattoi johtua myös matkailukauden lopusta,ettäkaikki tuntui jotenkin hiipuneelta.Ei ollut enää säpinää kaduilla ja toreilla.Ei voi mitään ,jos ei säväyttänyt. Italia säväytti ja säväyttää.
Täytynee mennä sinnetai matkustaa kauemmas. Itseasiassa matkustammekin.Katsotaan sitten fiilikset.Jos sittenkin on plääh niin lupaan tehdä syvää itsetutkiskelua kammiossanimja tulla ulos vasta,kun asenne muuttuu :-)Vuonna -84 poikakaverini,vuonna 1999 tyttökaverini ja vuonna 2005 vain itseni kanssa
alkukesän aikaan Rhodoksella. Ja aina se paikka on tuntunut jotekin tutun kodikkaalta ja välittö-
män letkeeltä. Minusta siellä sapuska oli hyvää
ja kohtuu hintasta verrataampa sitä vaikka Ita-
lian Riccionen hintatasoon, missä palveluraha laskutettiin jokaiselta perheemme jäseneltä erikseen ? Tuulisen rannan epäsiisteys on kyllä
totta, mutta Riccionen sektorimaiset ja numeroidut rantakaistaleet saivat ainakin minut
tuntemaan itseni joksikin tarhaeläimeksi.Jospa vielä kokisit erilaisen Rhodoksen vaikka skootterin selässä ratsastaen( tietenkin suojelus
enkelin mukana olo pakollinen.)Muuten laudatur englannista tosin viime vuosituhannelta!
- sanhelmi
kussas hotellissa mahdoitte olla kun noin vaikutti huonolta matka?? väitänpä että oikea hotellivalinta vaikuttaa suuresti matkan onnistumiseen. noh?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751968Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361694Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81318Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241145Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59925
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57909