En uskonut 2 vuotta sitten, että tällä hetkellä kirjoittaisin tänne suruani ja yleisesti ottaen tuntemuksiani MEIDÄN yhteisestä ylämästä, no ei ole juuri ketään jolle puhuisin, ehkä tämä auttaa?
"Hieman" pohjustusta >>
Tapasin tämän hetkisen(tietääkseni?) avovaimoni hänen ollessa 16v, minä muutaman vuoden vanhempi. Reilun 6 vuoden yhteis eloon on mahtunut monenlaista iloa, mutta myös luvattoman paljon surua. Minulla on myös ollut omat vauhdikkaammat aikani, jolloin olimme joitakin kuukausia erossa. Käsittääkseni kuitenkin molemmat ovat jollain tasolla kuitenkin kokoajan tienneet, että palaamma yhteen. Luottamukseni olen menettänyt, mutta myös sen mielestäni aikojen saatossa ansainnut takaisin.
Ja sitten tähän päivään >>>
Meillä on 1v 5kk tytär ja valmistuin toiveammattiini muutamia kuukausia sitten eli elämän pitäisi olla kunnossa. Avovaimoni aloitti tämän helvetin reilu 3kk sitten eli valehtelee ja käy jossain paikallisistä bareista(räkälöistä) vetämässä kaljaa naamaansa. Milloin on mikäkin syy takana, pointti on kuitenkin AINA sama, kaljaa täytyy saada. Kysyessäni häneltä miksi teet näin, vastaus kuului, en tiedä itsekään, koska kuitenkin rakastan sinua. (toki kävimme monen monta muuta keskustelua aiheesta ja aina piti olla viimeinen kerta)
Noin 1,5kk sitten pääsimme TAAS sovintoon ja kaiken piti olla hyvin. Olimme joskus aikoinaan jutelleet että häiden aika voisi ehkä olla 2006 kesällä. Joten ajattelin että miksen pyytäisi häntä vaimokseni, koska rakastan häntä, toivoen/uskoen hänen lupauksiin. Tästä hetkestä kului PÄIVÄ kun elämäni JÄLLEEN romahti. Seuraavana päivänä hän oli taas järjestänyt samanlaisen reissun kuin ennenkin, tietysti höystettynä hienon hienoilla valheilla, ja taas oli kivat fiilikset.
Tämän jälkeen kerroin hänelle, että nyt alkaa vitutus käyrä olemaan tapissa, enää ei auta pelkät tyhjät lupaukset. Tämän jälkeen alkoi näyttää hieman paremmalta, tietysti elämäämme rassasi se etten luottanut häneen. Noin kaksi viikko sitten alkoi tuntumaan siltä, että olemme menossa oikeaan suuntaan ja hän on saanut pahan olonsa pois, kuten myös piiku hiljaa minä. Sovimme puolin ja toisin monista asioista mitä teemme jatkossa toisin, että molemmilla olisi hyvä olla.
Sitten tein elämäni virheen, jota ehkä joudun katumaan loppu elämäni jokaisena päivänä. Viimeisen vuoden aikana olin netissä tutustunu tyttöön, jota itse pidin vain ja ainoastaan kaverina( en siis ollut häntä koskaan nähnyt). Avovaimoni ei hyväksyny yhteydenpitoamma missään vaiheessa, joten tein sitä puolittain salaa. Kerroin hänelle monasti, että tyttö on vain ja ainoastaan kaveri, hänen kantansa oli kuitenkin sama, LOPETA YHTEYDENPITO.
Noh, nyt sitten monien sattumien kautta näin tämän tytön baarissa, avovaimo oli kotona, koska hän meni vuorostaan kaverinsa kanssa seuraavana päivänä, tämä reissu oli ok, ei valahtelu, eikä mitään muutakaan ihme säätämistä, etukäteen sovittu juttu. Minun ja tämän tytön välillä ei tapahtunut yhtään mitään, vietimme illan samassa baarissa ja juttelimme, siinä se.
Avovaimoni sai pari päivää sitten tietää että olen nähnyt tytön, eikä usko sanaakaan mitä hänelle sanon. Yllätys yllätys, missäkö hän tällähetkellä on? Niinpä, missäpä muuallakaan kuin baarissa eli räkälässä. Tämä on hänen tapansa ratkaista ongelmat. Yritin tähän asti vakuuttaa häntä erinäisistä asioista tämän asian tiimoilla, ja myös toden totta tunnen sydämmessäni niin, mutta hänpä ei suostunut kuutelemaan/uskomaan sanaakaan. Ymmärtäisin reaktion jos olisin pettänyt häntä, mutta että minun yksi valheeni on liikaa, mutta itse olen antanut monta valhetta anteeksi. Meillä on kuitenkin edelleen hauskaa keskenämmekin, ja tietysti lapsen kanssa, joten elämä ei ole yhtä tuskaakaan ollut, koen että minua rangaistaan tästä teostani liian kovalla kädellä. "Menetänkö" lapseni näin "naurettavan" jutun takia(tämä on tietysti minun kantani, avovaimo taitaa olla erimieltä asian vakavuudesta)
En ole menettänyt toivoani meidän jatkon kannalta, mutta väkisinkin tulee mieleen että haluanko todella hänen kanssaan naimisiin?(jos hän lopettaisi ryyppäämis & valehtelujuttunsa, haluaisin naimisiin enemmän kuin mitään) Väkisinkin alkaa usko vain hieman horjumaan.
Ja sitten pointtiin miksi kirjoitan >>
Yllä oleva on pohjustusta, joten siihen en tarvitse välttämättä kommentteja, koska tiedän että tein itse väärin...tiedän, että ehkä olen jo jonkinaikaa yrittänyt liian jyrkkää mäkeä ylös...tiedän kaiken tuon, mutta rakastan häntä ja uskon että hän myös minua. Elämässämme on kuitenkin myös paljon hyvää ja näiden jodenkin asioiden jäädessä pois...elämäni olisi juuri sellaista kuin olen aina toivonut.
Jos eron hetki koitaa, haluaisin muuttaa toiseen kaupunkiin, mutta en tiedä uskallanko. Millä perustein lapsen huoltajuus voidaan antaa isälle, siis niin että hän asuisi luonani? Mitä lapsen äidin tarvii tehdä? Tarviiko tällaisia tapauksia olla useita, vai riittääkö yksi erhe? En ole ko. asiaan pahemmin perehtynyt, koska olen luullut ettei ole tarvetta, mutta nyt haluaisin tietää kaiken varalle, uskallanko muuttaa. Riittääkö äidin jonkunlainen hallitsematon alkoholin käyttö vai tarviiko ollu oikein kunnon juoppo, että huoltajuus määrätään isälle? Juoppona en voi kuitenkaan häntä vielä pitää, hoitaa täällä ollessaan lasta mahtavasti, eli on loisto äiti ja olisi myös hyvä vaimo jos osaisi lopettaa ajoissa.
Jos laukkuni pakkaan mihin voin/kannattaa ottaa yhteyttä asian tiimoilta? ja niin että myös jotain tapahtuisi. vai tarvitseeko lapseni ensin katsoa koko hänen lapsuutensa ajan juopottelua ja sitten kun hän osaa itse kertoa tädeille millainen äiti on kuunnellaanko myös minua vasta sitten?
Itselläni ei ole tarvetta enään pahemmin baareissa käydä. Ehkä kerran 2kk on ihan ok, mutta tarvittaessa voin jättää menemättä. Olen kuitenki menoni mennyt ja nakkarilla tappeluni tapellut.
Etukäteen kiittäen
Lapsen tulevaisuus pelottaa...
22
1143
Vastaukset
- Piipo22
Ihan näin alkuun täytyy sanoa, että ikävä tarina ;( Kauheaa kuulla, että jompi kumpi vanhemmista ryyppää. Meillä se oli vain toisinpäin...
Sitten itse asiaan. Mitä luultavimmin käräjille joudutte asian tiimoilta, jos lapsen "itsellesi" haluat. Mutta jos vaan "näyttöä" äidin juopottelusta löytyy niin uskompa, että lapsi sinun hoivaan pääsee. Ja niin epäreilua ja uskomatonta kun se onkin niin äitiä ne kaikki aina uskoo ensiksi.
Pysy vaan kovana ja asiallisena ni homma hoituu parhain päin... Ja jos lähdet nyk. kodista niin samantien yhteyttä lastenvalvojaan, ellei jopa jo ennen lähtöä!
Toivottavasti kaikki järjestyy! Voimia ja jaksamista :) - eronnut äiti
Surullinen oli tarinasi tosiaan.
Kaikkihan me virheitä tehdään, en ole tähän ikään mennessä (35) tavannut virheetöntä ihmistä.
Eri asia sitten antaako toinen niitä anteeksi..
Itse olen eronnut äiti ja lapsi asuu luonani.
Isä kuitenkin asuu melko lähellä, samassa kaupungissa ja he näkevät toisiaan usein.
Pari kertaa viikossa ja joskus jopa enemmän.
Teillä aika pieni lapsi vielä, niin voisitko jos ero tulee hänen vuokseen ajatella jäädä samalle paikkakunnalle asumaan ihan tapaamisten takia, kumpi se etä sitten olisikin?
Lapselle kuitenkin molemmat vanhemmat yhtä tärkeitä, he rakastavat kuitenkin pyyteettömästi vanhempiaan olivatpa minkälaisia tahansa.
Tietysti olisi hienoa jos saisitte asianne kuntoon, olisiko mistään parisuhdeterapiasta apua?
Asiat voisivat selvitä paremmin jos olisi täysin ulkopuolinen mukana keskustelemassa.
Tästä en kyllä tiedä kun itsellä ei ole kokemusta.
Toivottavasti teille käy kuitenkin hyvin ja asiat järjestyvät! - mikähän
oli ongelmasi? Että äidillä on menossa kausi, että pakko päästä pois kotoa? Niin mitä sitten? Sinä syyllistät häntä, haukut huonoksi äidiksi ja ties vaikka mitä, niin ihmekö tuo! Sitäkö se teidän ns. miesten mielestä on, että kun tulee äidiksi, sen jälkeen on pysyttävä neljän seinän sisällä?! Yrittäisit olla parempi mies, syyttämättä, haukkumatta ja ymmärtää, niin ei hänenkään tarvitsisi valehdella. Katsos kun äiti on tiukasti kodissa ja lapsessa kiinni ihan pakosta, niin joskus se alkaa ahdistaa. Miehillä on helpompaa. Heille lähteminen on helpompaa. Ei tunnu missään, kun jättää vaimon ja lapset lähteäkseen viettämään helppoa ja huoletonta elämää, eikä kukaan tuomitse. Mutta auta armias, jos nainen tekisi niin.. Se on katsos loppuelämä siinä. Joskut tarvii tuulettaa tai vetää pää täyteen. Ehkä hän on väsynyt ja haluaa unohtaa kaiken hetkeksi. Saattaa olla myös masentunut. Ei siinä paljon auta sun vitutukset, pahentaa vaan, jos haukut.
Sitäpaitsi olisit tyytyväinen, että tyytyy paikallisiin "räkälöihin", eikä hakeudu tanssi- tai pintaliitopaikkoihin.. sillon voisi jo luulla, että on uusi äijäkin hakusessa.- .....
tästä näemme että nainen on aina uhri ja oikeassa...
- mies 24
rautalangasta? jos luit tekstin loppuun ehkäpä huomasit myös mikä oli ongelmani. Oli jos äidillä on kausi jolloin pitää päästä pois kotoa se oikeuttaa valehtelemaanko? Ja ymmärtäisin ehkä yhden reissun että haluaa ulos, eikä se ole meille mikään ongelma ikänä ollut, sovitut reissut on erikseen. Asumme kaupungissa jossa meillä ei ole sukulaisia, joten toinen katsoo tyttöämme, silloin on sovittava menemisistä hieman erilailla.
Haluaa unohtaa kaiken hetkeksi...mutta kun on tehnyt tätä jo 3kk? Tiedän että olen huonohko kirjoittaja, mutta kyllä kait nyt sentään sen verran sait selvää että ei ole ollut kyse hetkestä, ei tuulettumisesta, vaan siitä että saa sitä saatanan kaljaa.
Ja toisinaan sitä toivoisi että kävisi näissä pintaliitopaikoissa, hakemassa sitä äijjää. Helpottaisi omien päätöksien tekemisiä kummasti, koska nyt ei ole mitään tietoa mitä tekisi.
ps. heräsimme tytön kanssa klo 07.30, äiti nukkuu tuolla krapulaansa pois, saas nähdä mitä tapahtuu kun tänään tulen töistä kotiin, INNOLLA ODOTAN MITÄ ON VASTASSA... - mies 24
mies 24 kirjoitti:
rautalangasta? jos luit tekstin loppuun ehkäpä huomasit myös mikä oli ongelmani. Oli jos äidillä on kausi jolloin pitää päästä pois kotoa se oikeuttaa valehtelemaanko? Ja ymmärtäisin ehkä yhden reissun että haluaa ulos, eikä se ole meille mikään ongelma ikänä ollut, sovitut reissut on erikseen. Asumme kaupungissa jossa meillä ei ole sukulaisia, joten toinen katsoo tyttöämme, silloin on sovittava menemisistä hieman erilailla.
Haluaa unohtaa kaiken hetkeksi...mutta kun on tehnyt tätä jo 3kk? Tiedän että olen huonohko kirjoittaja, mutta kyllä kait nyt sentään sen verran sait selvää että ei ole ollut kyse hetkestä, ei tuulettumisesta, vaan siitä että saa sitä saatanan kaljaa.
Ja toisinaan sitä toivoisi että kävisi näissä pintaliitopaikoissa, hakemassa sitä äijjää. Helpottaisi omien päätöksien tekemisiä kummasti, koska nyt ei ole mitään tietoa mitä tekisi.
ps. heräsimme tytön kanssa klo 07.30, äiti nukkuu tuolla krapulaansa pois, saas nähdä mitä tapahtuu kun tänään tulen töistä kotiin, INNOLLA ODOTAN MITÄ ON VASTASSA...eipä sillä nyt taida mitään merkitystä olla, mutta korjaan nyt kuitenkin. Eli heräsimme sittenkin klo 06.30, olin vielä väärässä ajassa...
- ......
Lue hieman katkerien miehien kertomuksia, miten heidät on suljettu kokonaan perusteetta pois lapsen elämästä ja tee sama sun lapsen äidille. Seuraa tilannetta toki vielä hieman, ja kato jos se menojalka alkaa hieman rauhoittumaan. Säilytä kaikki tiliotteet ja kirjaa koska lapsesi äiti on käynyt jossain ja tullut humalassa kotiin. Ota paikalle myös joku, joka voi asian sitten oikeudessa vahvistaa. Voisit kenties käydä sanomassa / kyselemässä asiasta sossuun hieman ennakkoon (ennen oikeudenkäytiä tai asian paljastamista äidille) Tuosta se lähtee sitten.
Voimia sulle ja olkoot oikeus ja onni sun puolella, mikäli käräjille joudut.- kapakassa käyminen ei ole
laissa kielletty pienen lapsen äidiltäkään.
Lisäksi kotona on lapsen isä hoitamassa lasta silloin kun äiti on baarissa joten lapsi on turvallisesti omassa kodissaan isänsä hyvässä hoidossa.Tuossa ei ole perusteita äidiltä lähihuoltajuutta viedä.
Lisäksi kun lapsi on noin pieni,oikeus aniharvoin päätyy erottamaan äitiä ja lasta,pitää olla todella vankat perusteet silloin että isä lähihuoltajuuden saisi.
Kyseessä on vielä varsin nuoret ihmiset,hyvin harva 16 vuotiaana alkanut suhde kestää koko elämän.
Ongelmahan on nyt tuo lapsi.
Kannattaisi kovin tarkasti miettiä kun lapsen haluaa että onko sitten valmis todellakin sitoutumaan ja hyvin harva parikymppinen on.
Lapset siinä jäävät heittopusseiksi kun tulee uusia suhteita,uusia eroja ja uusia lapsia.
Nyt kannattaisi keskustella kunnolla ja panostaa sen parisuhteen kestävyyteen ja hakea apua vaikka perheneuvolasta.
Perheeseen on nyt arki iskenyt,ei se sen kummempaa ole.
Pienen lapsen äiti on huomannut että tässä sitä nyt ollaan,elämä on kodinhoitoa,lastenhoitoa ja sitä yhtä ja samaa joka päivä.Pitää päästä leikkimään baareihin villiä ja vapaata ja rentoutumaan.
Jos se olisi pelkkää kaljanhimoa,hän joisi sen kaljansa kotona.Kyllä siinä on taustalla se vapaudenkaipuu ja samalla käydään katsastamassa lähibaarin miestarjonta.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään alkoholistiäidistä joka joisi jatkuvasti ja lapsi olisi sen vuoksi heitteillä.Sen vuoksi ei kannata niin kovasti neuvoa tuota isää tämänkaltaisilla neuvoilla.
Johan ne nauraa sen toimistolta ulos jos sinne kiikuttaa tiliotteet ja kertoo miten äiti on baarissa ollut ja samalla kuitenkin käy siellä myös itse aina vuoroilloin. - että en kirjoittanut tuota
kapakassa käyminen ei ole kirjoitti:
laissa kielletty pienen lapsen äidiltäkään.
Lisäksi kotona on lapsen isä hoitamassa lasta silloin kun äiti on baarissa joten lapsi on turvallisesti omassa kodissaan isänsä hyvässä hoidossa.Tuossa ei ole perusteita äidiltä lähihuoltajuutta viedä.
Lisäksi kun lapsi on noin pieni,oikeus aniharvoin päätyy erottamaan äitiä ja lasta,pitää olla todella vankat perusteet silloin että isä lähihuoltajuuden saisi.
Kyseessä on vielä varsin nuoret ihmiset,hyvin harva 16 vuotiaana alkanut suhde kestää koko elämän.
Ongelmahan on nyt tuo lapsi.
Kannattaisi kovin tarkasti miettiä kun lapsen haluaa että onko sitten valmis todellakin sitoutumaan ja hyvin harva parikymppinen on.
Lapset siinä jäävät heittopusseiksi kun tulee uusia suhteita,uusia eroja ja uusia lapsia.
Nyt kannattaisi keskustella kunnolla ja panostaa sen parisuhteen kestävyyteen ja hakea apua vaikka perheneuvolasta.
Perheeseen on nyt arki iskenyt,ei se sen kummempaa ole.
Pienen lapsen äiti on huomannut että tässä sitä nyt ollaan,elämä on kodinhoitoa,lastenhoitoa ja sitä yhtä ja samaa joka päivä.Pitää päästä leikkimään baareihin villiä ja vapaata ja rentoutumaan.
Jos se olisi pelkkää kaljanhimoa,hän joisi sen kaljansa kotona.Kyllä siinä on taustalla se vapaudenkaipuu ja samalla käydään katsastamassa lähibaarin miestarjonta.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään alkoholistiäidistä joka joisi jatkuvasti ja lapsi olisi sen vuoksi heitteillä.Sen vuoksi ei kannata niin kovasti neuvoa tuota isää tämänkaltaisilla neuvoilla.
Johan ne nauraa sen toimistolta ulos jos sinne kiikuttaa tiliotteet ja kertoo miten äiti on baarissa ollut ja samalla kuitenkin käy siellä myös itse aina vuoroilloin.pahalla enkä mitenkään vinoillakseni alkuperäiselle vaan ihan omasta kokemuksesta miten vaikeaa on saada lasta pois omalta äidiltään vaikka äidillä
olisi pahakin alkoholiongelma.
Jos ei selkeää heitteillejättöä ole,äidille tullaan tarjoamaan tukitoimia.Krapulaisellekkin saa lapsen jättää hoitoon jos kykenee lapsen hoitamaan,tämäkin on koettu.Päivystävät sosiaalityöntekijät ovat käyneet meillä paikan päällä ja todenneet että krapulassa on mutta lapsi saa silti jäädä äitinsä luo koska tämä sanoo että kykenee lapsen hoitamaan krapulastaan huolimatta. - ......
kapakassa käyminen ei ole kirjoitti:
laissa kielletty pienen lapsen äidiltäkään.
Lisäksi kotona on lapsen isä hoitamassa lasta silloin kun äiti on baarissa joten lapsi on turvallisesti omassa kodissaan isänsä hyvässä hoidossa.Tuossa ei ole perusteita äidiltä lähihuoltajuutta viedä.
Lisäksi kun lapsi on noin pieni,oikeus aniharvoin päätyy erottamaan äitiä ja lasta,pitää olla todella vankat perusteet silloin että isä lähihuoltajuuden saisi.
Kyseessä on vielä varsin nuoret ihmiset,hyvin harva 16 vuotiaana alkanut suhde kestää koko elämän.
Ongelmahan on nyt tuo lapsi.
Kannattaisi kovin tarkasti miettiä kun lapsen haluaa että onko sitten valmis todellakin sitoutumaan ja hyvin harva parikymppinen on.
Lapset siinä jäävät heittopusseiksi kun tulee uusia suhteita,uusia eroja ja uusia lapsia.
Nyt kannattaisi keskustella kunnolla ja panostaa sen parisuhteen kestävyyteen ja hakea apua vaikka perheneuvolasta.
Perheeseen on nyt arki iskenyt,ei se sen kummempaa ole.
Pienen lapsen äiti on huomannut että tässä sitä nyt ollaan,elämä on kodinhoitoa,lastenhoitoa ja sitä yhtä ja samaa joka päivä.Pitää päästä leikkimään baareihin villiä ja vapaata ja rentoutumaan.
Jos se olisi pelkkää kaljanhimoa,hän joisi sen kaljansa kotona.Kyllä siinä on taustalla se vapaudenkaipuu ja samalla käydään katsastamassa lähibaarin miestarjonta.
Kyse ei ole kuitenkaan mistään alkoholistiäidistä joka joisi jatkuvasti ja lapsi olisi sen vuoksi heitteillä.Sen vuoksi ei kannata niin kovasti neuvoa tuota isää tämänkaltaisilla neuvoilla.
Johan ne nauraa sen toimistolta ulos jos sinne kiikuttaa tiliotteet ja kertoo miten äiti on baarissa ollut ja samalla kuitenkin käy siellä myös itse aina vuoroilloin."kapakassa käyminen ei ole laissa kielletty pienen lapsen äidiltäkään. Lisäksi kotona on lapsen isä hoitamassa lasta silloin kun äiti on baarissa joten lapsi on turvallisesti omassa kodissaan isänsä hyvässä hoidossa.Tuossa ei ole perusteita äidiltä lähihuoltajuutta viedä. "
Unohdinkin, että asetelma olisi pelkästään miehen kohdalla haitaksi.
"Johan ne nauraa sen toimistolta ulos jos sinne kiikuttaa tiliotteet ja kertoo miten äiti on baarissa ollut ja samalla kuitenkin käy siellä myös itse aina vuoroilloin."
Ai niin, pelkästään jos nainen ne kuitit näyttäisi, niin niillä olisi jotain virkaa, unohdin senkin seikan. Sori.
http://www.yle.fi/mot/mv051024/kasikirjoitus.htm - ......
...... kirjoitti:
"kapakassa käyminen ei ole laissa kielletty pienen lapsen äidiltäkään. Lisäksi kotona on lapsen isä hoitamassa lasta silloin kun äiti on baarissa joten lapsi on turvallisesti omassa kodissaan isänsä hyvässä hoidossa.Tuossa ei ole perusteita äidiltä lähihuoltajuutta viedä. "
Unohdinkin, että asetelma olisi pelkästään miehen kohdalla haitaksi.
"Johan ne nauraa sen toimistolta ulos jos sinne kiikuttaa tiliotteet ja kertoo miten äiti on baarissa ollut ja samalla kuitenkin käy siellä myös itse aina vuoroilloin."
Ai niin, pelkästään jos nainen ne kuitit näyttäisi, niin niillä olisi jotain virkaa, unohdin senkin seikan. Sori.
http://www.yle.fi/mot/mv051024/kasikirjoitus.htmNäinhän se aina menee... Ihan kuten "hop hop" kirjoitti, ettei naisen kapakassa käyminen ole mikään rike. Siihen on oltava jokin ihan looginen syy jolla naiselle annetaan asia anteeksi... Miehen kohdalla krapulassa lapsen hoitaminen saisi sossutantat suunnattomaan raivoon, ja miehen käyminen baarissa katsottaisiin suureksi rikkeeksi. Oikeus lapsiin evättäisiin oitis, ja sossutantat olisivat oikeudessa alta aikayksikön todisamassa naisen puolesta. Miehen baaritteluun kun ei haeta loogisiä syitä, etenkään jos mies kävisi siellä niinkin pitkän ajan kuin 3kk
Alkuperäisen kirjoittajan kannattanee katsoa vain tilannetta sivusta ja odottaa että lapsen äiti alkoholisoituu kokonaan. Sitten vasta on pienen pieni mahdollisuus saada yksinhuoltajuus sille pätevämmälle / paremmalle osapuolelle tässä tapauksessa, eli miehelle.
http://www.yle.fi/mot/mv051024/kasikirjoitus.htm - jatkan vielä
...... kirjoitti:
Näinhän se aina menee... Ihan kuten "hop hop" kirjoitti, ettei naisen kapakassa käyminen ole mikään rike. Siihen on oltava jokin ihan looginen syy jolla naiselle annetaan asia anteeksi... Miehen kohdalla krapulassa lapsen hoitaminen saisi sossutantat suunnattomaan raivoon, ja miehen käyminen baarissa katsottaisiin suureksi rikkeeksi. Oikeus lapsiin evättäisiin oitis, ja sossutantat olisivat oikeudessa alta aikayksikön todisamassa naisen puolesta. Miehen baaritteluun kun ei haeta loogisiä syitä, etenkään jos mies kävisi siellä niinkin pitkän ajan kuin 3kk
Alkuperäisen kirjoittajan kannattanee katsoa vain tilannetta sivusta ja odottaa että lapsen äiti alkoholisoituu kokonaan. Sitten vasta on pienen pieni mahdollisuus saada yksinhuoltajuus sille pätevämmälle / paremmalle osapuolelle tässä tapauksessa, eli miehelle.
http://www.yle.fi/mot/mv051024/kasikirjoitus.htm'''Juoppona en voi kuitenkaan häntä vielä pitää, hoitaa täällä ollessaan lasta mahtavasti, eli on loisto äiti'''
Jos nainen on loistoäiti eikä mies pidä häntä juoppona niin mitkä on sitten miehen mahdollisuudet saada noin pienen lapsen lähihuoltajuus.Hänellä ei ole mitään mahdollisuuksia.
En kirjoittanut asiaani vittuilumielessä vaan ihan siltä pohjalta mikä on meidän perheen kokemus kun isä yrittää saada omaa lastaan itselleen kasvatettavaksi ja äiti on paitsi todistetusti alkoholiongelmainen (huostaanotettu edelliset lapset alkoholinkäytön vuoksi) myös väkivaltainen lastaan kohtaan,jättää häntä yksin kotiin että pääsee baariin ym ym.
Silti isä joutuu oikeuden kautta hakemaan lapsensa lähihuoltajuutta ja todistelemaan omaa erinomaisuuttaan ( lue: näyttämään toteen että elää normaalielämää).
Noilla alkuperäisen kirjoittamilla asioilla ei ole mitään mahdollisuutta saada lapsen lähihuoltajuutta.Se on karu fakta.
Tuossa perheessä molemmat valehtelevat joten heiltä puuttuu täydellinen luottamus toisiaan kohtaan.Se ei silti tee lapsen äidistä huonoa äitiä kuten ei tee isästäkään huonoa isää.
Suomessa valitettavasti edelleen vielä on tuo äitimyytti niin valtava ettei isillä tahdo olla mahdollisuuksia vaikka olis aivan selvää että isä olisi monessakin tapauksessa se parempi huoltaja. - ajatukset =)
että en kirjoittanut tuota kirjoitti:
pahalla enkä mitenkään vinoillakseni alkuperäiselle vaan ihan omasta kokemuksesta miten vaikeaa on saada lasta pois omalta äidiltään vaikka äidillä
olisi pahakin alkoholiongelma.
Jos ei selkeää heitteillejättöä ole,äidille tullaan tarjoamaan tukitoimia.Krapulaisellekkin saa lapsen jättää hoitoon jos kykenee lapsen hoitamaan,tämäkin on koettu.Päivystävät sosiaalityöntekijät ovat käyneet meillä paikan päällä ja todenneet että krapulassa on mutta lapsi saa silti jäädä äitinsä luo koska tämä sanoo että kykenee lapsen hoitamaan krapulastaan huolimatta.Terveisin tuo alempi vastaaja.
- tällai
Jos hän ei ole viinalle perso jo ennen lapsen tekoa ja häneen iski viinan himo kuin salama kirkkaalta taivaalta, niin jokin syyhän siihen on.
Jos taas kapakat/viinan yletön käyttö ovat kuuluneet hänenkin elämään aina hamasta teini-iästä, niin sitten kai hän on saanut jonkun vapauden kaipuun tai pakenee jotain ahdistusta sinne. Tai silkka kemiallinen riippuvuus/ alkoholismi.
Itse tiedät paremmin. Yksi mahdollisuus on etsiä perheneuvolasta apua ennen käräjiä ja muuta lopullisempaa. Josko vaimosi on masentunut. Sinäkin varmaan olet. Etsikää joku ulkopuolinen puolueeton ensin josko elämä selviäsisi sittenkin. - Mimmi
Kun pakkaat kassisi, pakkaa samalla myös lapsesi kassi. Näin sinun lähihuoltajuutesi lähtee kuin itsestään oikealla tavalla käyntiin. Jos taas lähdet vain yksin ilman lasta kodistanne, niin voit olla varma et asiasi hoitaminen on huomattavasti hankalampaa kuin lähtiessäsi lapsen kanssa kodistanne. Toisaalta mikä käskee sinua lähtemään kodistanne, laita nainen yksin pihalle kodistanne. Turhaan sinä sellaista arkailet, niin naisetkin vastaavasti joskus tekevät tilanteessasi. Mutta parasta on kaikille, kun kaikki hakevat toisen asunnon eli kaikki lentää tästä kodistanne pihalle. Neuvoni siis on: Hanki asunto sinulle ja lapsellesi, laita lapsen äiti hakemaan omansa. Ja tällainen pesäero tekee hyvää, jos halutaan saada asiat hyvälle mallille lapsen vuoksikin. Ei pesäeron tarvitse tarkoittaa lopullista eroa, vaikka usein se tarkoittaakin sitä. Onnea perhe-elämäänne.
- keppälerttu
toivottavasti saatte asiat järjestykseen tai ainakin jonkun ratkaisun tehtyä.näinhän tää homma täällä suomessa toimii,et jos teillä olis asiat toisinpäin,niin kaikki kehottais naista jättämään se juoppo ja ajattelemaan lapsen parasta,mut teidän tapauksessa asia on toisin päin..hassua et vieläkin kuvitellaan et ku on synnyttänyt niin heti muuttuu täydelliseksi äidiksi,valitettavasti asia ei niin aina ole.
kannattaa nyt kuitenkin ensin keskustella vaimon kanssa,ja miettiä sitten mitä siitä eteenpäin..
toivottavasti asiat selviävät..- RIITTÄÄ
...joka lähtöön! Tarkoitan tuota nimimerkkiä ... ja hänen kanssaan sanaillutta toista tyyppiä. Luin kirjoituksesi ja ymmärsin sen aivan toisin, en niinkään ikuisena kissanhännänvetona siitä, kumpi vanhemmista saa käydä kapakassa enemmän, vaan aitona huolena läheisistäsi ja etenkin lapsestasi. Tuntuu suoranaiselta paskanjauhamiselta nuo vastaukset, joissa sinua vastaan hyökätään sanomalla "kyllä äideilläkin on lupa käydä baareissa". Siis eivätkö he todellakaan tajua, että tässä on nyt yksi ihminen sairastumassa vakavaan alkoholismiin, toinen pahaan läheisriippuvuuteen ja lapsi jää joka tapauksessa kaikkien jakoihin, jos mitään ei tehdä! Onko suomalaisten naisten (oletan, että äitejä puolustelevat ovat naisia) niin vaikea suhtautua asiallisesti mieheen, joka repii sielunsa kaiken kansan näkyville ja kerrankin avautuu ja kertoo mikä mieltä painaa?! Sitten siellä baareissa nämä oikeuksiaan puolustavat äidit itkevät, kun miehet ovat niin paskamaisia ja tyhmiä ja kylmiä, ettei niiden kanssa voi elää. Hei, haloo, ajatelkaas nyt vähän toisella tavalla. Minusta kirjoituksesi, sinä alkuperäinen, oli koskettava ja osoitti, että vastuuntuntoisia isiä ON olemassa.
Ja nyt huomasin, että tämä vastaus tuleekin keppälertun kirjoituksen alle, mutta sama se. - äiti minäkin
RIITTÄÄ kirjoitti:

Ja nyt huomasin, että tämä vastaus tuleekin keppälertun kirjoituksen alle, mutta sama se.taitaapa olla niin nykyään, että parisuhde tehdään vaikka väkisin. Lapsi hankitaan vaikka sitten hed.hoidolla, mutta saatava se on. Sitten vasta huomataan että tässäkö se nyt sitten olikin ja aletaan vaatia yksityisyyttä ja omaa aikaa. Ja se oma aika on poikkeuksetta oikeus äideille - yleensä aikaa istua baareissa.
Sitten tulee ero, koska äiti löysi paremman baarista, on taas pian maha pystyssä papin edessä (jos vaivautuu) ja sama homma lähtee uudelleen kiertoon. Toisilla kolme jopa neljä tai viisikin kertaa.
Varsinkin naisten odotukset miesten suhteen ovat huippukorkealla. Parempi prosentti onnistumiseen jos vähän tutustuttaisiin ja mietittäisiin sitä jälkikasvua vaikka tuonne 26 ikävuoteen asti - ainakin. - myös äiti
äiti minäkin kirjoitti:
taitaapa olla niin nykyään, että parisuhde tehdään vaikka väkisin. Lapsi hankitaan vaikka sitten hed.hoidolla, mutta saatava se on. Sitten vasta huomataan että tässäkö se nyt sitten olikin ja aletaan vaatia yksityisyyttä ja omaa aikaa. Ja se oma aika on poikkeuksetta oikeus äideille - yleensä aikaa istua baareissa.
Sitten tulee ero, koska äiti löysi paremman baarista, on taas pian maha pystyssä papin edessä (jos vaivautuu) ja sama homma lähtee uudelleen kiertoon. Toisilla kolme jopa neljä tai viisikin kertaa.
Varsinkin naisten odotukset miesten suhteen ovat huippukorkealla. Parempi prosentti onnistumiseen jos vähän tutustuttaisiin ja mietittäisiin sitä jälkikasvua vaikka tuonne 26 ikävuoteen asti - ainakin.ajattelen minä. On se kumma, että enää ei ymmärretä vanhemmuutta luopumisena kaikesta vanhasta vaan vedetään kaikki mukaan mitä ikinä halutaan. En tiedä, mistä tämä harhakäsitys on tullut, mutta paikakansa se ei pidä.
Vanhemmuus on luopumista siinä kuin kaikki muukin sitoutuminen eikä näitä tulisi tehdä hetken mielijohteesta. - huoltajuuskiistan?
RIITTÄÄ kirjoitti:
...joka lähtöön! Tarkoitan tuota nimimerkkiä ... ja hänen kanssaan sanaillutta toista tyyppiä. Luin kirjoituksesi ja ymmärsin sen aivan toisin, en niinkään ikuisena kissanhännänvetona siitä, kumpi vanhemmista saa käydä kapakassa enemmän, vaan aitona huolena läheisistäsi ja etenkin lapsestasi. Tuntuu suoranaiselta paskanjauhamiselta nuo vastaukset, joissa sinua vastaan hyökätään sanomalla "kyllä äideilläkin on lupa käydä baareissa". Siis eivätkö he todellakaan tajua, että tässä on nyt yksi ihminen sairastumassa vakavaan alkoholismiin, toinen pahaan läheisriippuvuuteen ja lapsi jää joka tapauksessa kaikkien jakoihin, jos mitään ei tehdä! Onko suomalaisten naisten (oletan, että äitejä puolustelevat ovat naisia) niin vaikea suhtautua asiallisesti mieheen, joka repii sielunsa kaiken kansan näkyville ja kerrankin avautuu ja kertoo mikä mieltä painaa?! Sitten siellä baareissa nämä oikeuksiaan puolustavat äidit itkevät, kun miehet ovat niin paskamaisia ja tyhmiä ja kylmiä, ettei niiden kanssa voi elää. Hei, haloo, ajatelkaas nyt vähän toisella tavalla. Minusta kirjoituksesi, sinä alkuperäinen, oli koskettava ja osoitti, että vastuuntuntoisia isiä ON olemassa.
Ja nyt huomasin, että tämä vastaus tuleekin keppälertun kirjoituksen alle, mutta sama se.Jos et ole niin älä kommentoi.
Minä yksi typerä vastaaja elän tilanteessa jossa äidillä on jo sosiaaliviranomaistenkin tiedossa oleva PAHa alkoholiongelma,isä on normaali töissäkäyvä mies ei ongelmia.
Äitiä autetaan tukitoimenpiteillä,lapsi kärsii mutta isä ei häntä saa kun ensin kokeillaan että onnistuuko se äiti kuiville vai ei.Tämä on karua faktaa tämän päivän suomessa.
Kyllä minäkin sen tiedän että tuon alkuperäisen kirjoittajan lapsen olisi varmasti parempi olla isänsä kanssa kun baarielämä niin äitiä viehättää.
Hänellä vaan ei ole tarpoeeksi perusteita päästä lähihuoltajaksi. - äiti minäkin
huoltajuuskiistan? kirjoitti:
Jos et ole niin älä kommentoi.
Minä yksi typerä vastaaja elän tilanteessa jossa äidillä on jo sosiaaliviranomaistenkin tiedossa oleva PAHa alkoholiongelma,isä on normaali töissäkäyvä mies ei ongelmia.
Äitiä autetaan tukitoimenpiteillä,lapsi kärsii mutta isä ei häntä saa kun ensin kokeillaan että onnistuuko se äiti kuiville vai ei.Tämä on karua faktaa tämän päivän suomessa.
Kyllä minäkin sen tiedän että tuon alkuperäisen kirjoittajan lapsen olisi varmasti parempi olla isänsä kanssa kun baarielämä niin äitiä viehättää.
Hänellä vaan ei ole tarpoeeksi perusteita päästä lähihuoltajaksi.ja vastaavia tapauksia riittää joka ikiseen kuntaan.
En ymmärrä, mikä panee vastaan, ettei isää voi ottaa huoltajuusasiassa vakavasti.
Minusta sekin on ihmeellinen asia, että ENSIN nainen saa vapaasti päättää kenen kanssa lisääntyy ja valitseekin tulevalle lapselleen sopivan isän ja itselleen kumppanin. Vielä minä sen ymmärrä, että erotaan ja ihmiset ja tarpeet muuttuvat, mutta mikä laittaa naisen (äidin) kuvittelemaan että omistaa lapsesta enemmän kuin se henkilö, jonka kanssa tämä lapsi tehtiin. Siis se, jonka hän ITSE valitsi siihen tehtävään, miten hän äkkiä on sika ja paska öijä, jota ei sovi päästää laposen lähellekään...Miten se suhde lapseen muuttuu jos erotaan? Eihän eroon tuomita vanhempia ka lapsia!!??? - lopetettava!
huoltajuuskiistan? kirjoitti:
Jos et ole niin älä kommentoi.
Minä yksi typerä vastaaja elän tilanteessa jossa äidillä on jo sosiaaliviranomaistenkin tiedossa oleva PAHa alkoholiongelma,isä on normaali töissäkäyvä mies ei ongelmia.
Äitiä autetaan tukitoimenpiteillä,lapsi kärsii mutta isä ei häntä saa kun ensin kokeillaan että onnistuuko se äiti kuiville vai ei.Tämä on karua faktaa tämän päivän suomessa.
Kyllä minäkin sen tiedän että tuon alkuperäisen kirjoittajan lapsen olisi varmasti parempi olla isänsä kanssa kun baarielämä niin äitiä viehättää.
Hänellä vaan ei ole tarpoeeksi perusteita päästä lähihuoltajaksi.Eilenhän se jo sanottiin uutisissakin, että suomalaiset juovat itsensä hengiltä, kohta kai niin naiset kuin miehetkin. Ja näitä juoppoja sitten hyysätään terveys- ja sosiaalitoimen puolesta oikein urakalla. Hoitajat uupuvat, sairaspaikkoja menee niitä oikeasti tarvitsevilta jne. Hallitus suuressa viisaudessaan alensi viinaveroa ja tässä sitä nyt ollaan! Nuoret juovat kaljaa kuin limua, kun se ei kohta maksa mitään (samoin kuin matkapuhelut). Nuorena vitsa väännetään, vanhempana ollaankin sitten jo konkareita tällä juomasaralla. Mutta jos joku ÄITI katsoo subjektiiviseksi oikeudekseen ruveta ryyppäämään, niin häntä pönkitetään, isää rangaistaan. Tällainen toiminta on suorastaan p-seestä niin kuin nuoriso sattuvasti sanoo.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761976Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361702Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81326Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241150Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591145Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 60931
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57914