Ulkonäöstä

Mietin tässä vain että minkähän näköistä porukkaa täällä mahtaa vierailla? Olen pistänyt silmälle että yllättävän monesta homppelista kyllä huomaa mitä miehiä tämä edustaa, siis vaatetus ja jopa kasvonpiirteet! Ei uskoisi, mutta kyllä sen monesti vaan näkee kasvoista.
Itse kuulun varmasti vähemmistön vähemmistöön sillä minusta ei millään näe suuntautumistani. Olen pitkätukkainen, parrakas ja melko iskokokoinen rokkari. En kaapista ole uskaltautunut vaikka ikää on jo yli parinkympin. Kokemusta naisten kanssa vähän, ja sekin epäonnistumista. Löytyykö täältä yhtään samantyyppistä ihmistä, ketään heteroimaista, maskuliinista homoa? Olisi mukavaa vaihtaa vähän ajatuksia.
Sitä asiaa en ole koskaan tajunnut miksi seksuaalisen kiinnostuksen pitää näkyä neitimäisenä käytöksenä, pukeutumisessa ja kasvoissakin.
2868
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Itse olen myös parrakas 180/95 ja en pukeudu stereotypian mukaisesti. Löysin jo toisen samanlaisen kulkijan ja tiemme ovat yhtyneet. Toivon sinulle samaa !! Kyllä meitä homoja on joka tyylisuunnan edustajissa , mutta tietysti tietty olemus värjää suuren osan meikäläisistä kun aletaan liikkua "piireissä" ja opetella nuoresta pitäen sitä gaylifestyleä jossakin gay discossa kuten dtm.

Äänestä
  • Onhan meitä "näkymättömiäkin" vaikka kuinka, mut se vaan tuntuu ettei olis, kun ei mistään tunnista ulkoapäin.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


rockivaari kirjoitti:

Mietin tässä vain että minkähän näköistä porukkaa täällä mahtaa vierailla? Olen pistänyt silmälle että yllättävän monesta homppelista kyllä huomaa mitä miehiä tämä edustaa, siis vaatetus ja jopa kasvonpiirteet! Ei uskoisi, mutta kyllä sen monesti vaan näkee kasvoista.
Itse kuulun varmasti vähemmistön vähemmistöön sillä minusta ei millään näe suuntautumistani. Olen pitkätukkainen, parrakas ja melko iskokokoinen rokkari. En kaapista ole uskaltautunut vaikka ikää on jo yli parinkympin. Kokemusta naisten kanssa vähän, ja sekin epäonnistumista. Löytyykö täältä yhtään samantyyppistä ihmistä, ketään heteroimaista, maskuliinista homoa? Olisi mukavaa vaihtaa vähän ajatuksia.
Sitä asiaa en ole koskaan tajunnut miksi seksuaalisen kiinnostuksen pitää näkyä neitimäisenä käytöksenä, pukeutumisessa ja kasvoissakin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu