Aika on kypsä uudelle ydinvoimapäätökselle!

Magnus Rögård

Aika on kypsä uudelle ydinvoimapäätökselle!

Omaksi ”Kioto-sopimukseksi” voidaan kutsua USA:n ja Aasian maiden elokuussa solmimaa APPCDC-ilmastosopimusta. Sopimus, Asia-Pacific Partnership on Clean Development and Climate, jonka USA, Australia, Intia, Japani, Kiina ja Etelä-Korea ovat keskenään sopineet, ei sisällä minkäänlaisia pakotteita. Kaikki kuusi maata vastaavat yhteensä yli puolesta maapallon energiakulutuksesta ja noin 40 % maapallon hiilidioksidipäästöistä. Vapaaehtoinen sopimus perustuu nykyaikaiseen tekniikkaan, joka mahdollistaa hiilidioksidipäästöjen vähentämisen. Ratkaisuja, joita Asia-Pacific Partnership tarjoaa, on muun muassa energiatehokkuuden nostaminen, ydinvoiman ja vaihtoehtoenergioiden lisääminen sekä puhtaampi hiilenpolttoenergia.

Myös muualla lisätään ydinvoiman käyttöä. Kanadan valtion energiayhtiö Ontario Power Generation avaa uudestaan jo kymmenen vuotta suljettuina olleita ydinvoimalaitoksia. Voimaloita pyörittää Bruce Power -yhtiö joka on valmis sijoittamaan kolme miljardia euroa saadakseen voimalat uudelleen tuotantoon vuonna 2009.

Saksassa otettiin uuden hallitusohjelman yhdeksi neuvottelukohdaksi nykyisten ydinvoimalaitosten voimassaoloajan jatkaminen. Osa Sdp:n neuvottelijoista vastustaa kuitenkin jatkoajan myöntämistä.

Ruotsilla ja Saksalla on eduskuntapäätös ydinvoimasta luopumisesta. Vaikka Ruotsi on sulkenut Barsebäck 1 ja 2, niin Ruotsi tuottaa tänään kymmenessä jäljellä olevassa ydinvoimalaitoksessaan enemmän ydinenergiaa kuin sulkemispäätöksensä aikana. Lisäksi Ruotsissa lokakuussa tänä vuonna Forsmarkin ydinvoimala jätti lupahakemuksen ydinvoimaviranomaisille kolmen reaktorinsa tehon korottamiseksi 410 megawattia, eli Loviisa ykkösen tehon verran. Tehonnosto maksaisi noin 200 miljoonaa euroa. Samojen tahojen omistama Ringhalsin ydinvoimala on jättänyt tehonkorotushakemuksen jo keväällä ja odottaa saavansa päätöksen marraskuussa 2005.

Suomessa odotetaan nyt marraskuussa hallituksen selontekoa energialinjauksista. Odotettavissa on, että hallitus suhtautuu myönteisesti kuudenteen ydinvoimalaan. Uudelle ydinvoimalalle on paikka jo varattu sekä Eurajoen Olkiluodossa että Loviisan Hästholmenilla. Loviisassa on ydinvoiman vastustus pienentynyt, kun Loviisaan aiottu turvallinen ja töitä tarjoava voimala on tullut korvatuksi sähkön tuonnilla Sosnovyi Borilta, Suomen lahden rannalla sijaitsevassa ydinvoimalassa kun yritys- ja turvallisuuskulttuuri on toisenlainen kuin Suomessa. Vuonna 2003 nostettiin uudella kaapelilla sähkön siirtokapasiteettia Venäjältä, Karjalan kannaksen kautta Suomeen, 40 prosentilla ja jo vanhoilla kaapeleilla tuotiin Venäjältä ydinsähköä Suomeen.. Lisäksi venäläiset liikemiehet aikovat rakentaa tämän lisäksi uuden siirtoyhteyden Suomesta Venäjälle, tällä kertaa 1000 megawatin merikaapelilla Kotkan ja Pietarin välillä. Kaapeliin mahtuu tehoa Loviisan ydinvoimalan verran. Helsingin Energia taas rakentaa Pohjolan Voimalan kanssa 350 megawatin merikaapelin Tallinnaan. Myös sitä kaapelia pitkin on saatavissa ydinsähköä Venäjältä.

Lisäksi on mielestäni merkitystä myönteisempään suhtautumiseen Loviisan seudulla se seikka, että ympäristöministeri Enestam on kääntynyt ydinvoimamyönteiseksi ja myös se seikka, että edellisessä ydinvoiman eduskuntaäänestyksessä ainoana Rkp-läisenä jaa-äänen ydinvoimalle antanut Henrik Lax on nykyisin Rkp:n presidenttiehdokas.

Magnus Rögård puheenjohtaja
http://www.saunalahti.fi/rog
Loviisan puolesta – För Lovisa ry
http://www.loviisanpuolesta.tk

6

385

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • keijonalle

      ongelma ei ole ydinvoiman tuottama sähkö. Ongelmaksi tulee tulevaisuudesa mihin helkkariin upotetaan kaikki jäte....Muukin jäte kuin ydinvoiman tuottama. Kun elämäntyyli vaatii koko ajan lisää volyymia.70-luvulla ooli ensimmäinen energiakriisi, kohta tulee seuraava kun öljy loppuu,,,,, Revi siinä huumoria

      • Magnus Rögård

        Ongelma ei ole Suomen ydinjätteet. Olkiluodon luolassa on tilaa riittävästi. Ongelma on lähinnä estää muita maita käyttämästä Suomen kalliossa olevaa luolaa. Toivottavasti meidän päättäjiä ei ole rahalla ostettavissa!

        Magnus Rögård


      • juusto
        Magnus Rögård kirjoitti:

        Ongelma ei ole Suomen ydinjätteet. Olkiluodon luolassa on tilaa riittävästi. Ongelma on lähinnä estää muita maita käyttämästä Suomen kalliossa olevaa luolaa. Toivottavasti meidän päättäjiä ei ole rahalla ostettavissa!

        Magnus Rögård

        Mutta voi kuinka tämä liittykään Porvooseen...?


      • Koskenkylä
        juusto kirjoitti:

        Mutta voi kuinka tämä liittykään Porvooseen...?

        Hyvinhän Magnus puhuu! Kyllä siinä täyttyy myös Porvoon edut jos voimala Loviisaan tulee!


      • asiaa
        Koskenkylä kirjoitti:

        Hyvinhän Magnus puhuu! Kyllä siinä täyttyy myös Porvoon edut jos voimala Loviisaan tulee!

        Porvoossa asuessani en ole törmännyt yhteenkään tyyppiin, joka olisi töissä noissa Loviisan voimaloissa, että kyllähän ne on Loviisalaisia, joiden asiaa Savukartanon Mankke ajaa.

        Asiassahan ei sinällään mitään vikaa ole, Loviisan kehitysvauhti nykyisin on huimaa verrattuna milteipaikallaan polkevaan Porvooseen.

        Loviisalaisilla ei muutenkaan ole omaa foorumia täälä Suomi24-palvelussa, joten lienee lähin mahdollinen kanava keskusteluun olla tämä Porvoon foorumi. Se lienee kaikille o.k.?


      • new porvoo
        juusto kirjoitti:

        Mutta voi kuinka tämä liittykään Porvooseen...?

        kun pamahtaa voimalassa niin kyllä porvoo kusessa..


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      2087
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1737
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      10
      1426
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      229
      1219
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1209
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      16
      1055
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      966
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      58
      965
    Aihe