olemme maaliskuussa, kuumimpaan aikaan lähdössä matkalle phukettiin.
millaisin kertoimin pitäisi varustautua matkaan, tai saa paikan päältäkin varmaan rasvaa mutta kerroin kiinnostaa.
onko 20 liian pieni?
kertokaa kokemuksia..
millaista kerrointa rasvaa iholle???
3
598
Vastaukset
- Pirjo
Me ollaan käytetty 3o kertoimista aluksi kaikkialle ja sitten kun on jo vähän saanut rusketusta 30:stä vielä hartioille, kasvoihin yms. herkästi palaviin kohtiin. Meillä on ollut myös muutamalla matkalla P20 ja silloinkin ollaan kyllä kasvoihin varmuuden vuoksi laitettu 30 kertoimista. Palaneet emme ole kertaakaan, vaikka rannalla vietämmekin päivät. Ja ollaan saatu rusketusta tarpeeksi.
- Pum-pui
Ihan suosiolla suosittelen kunnon kertoimia ainakin muutamana eka päivänä. Paikan päältä saa rasvoja edullisemmin kuin Suomesta.
- matkalainen1
olen hyvin ruskettuvaa sorttia enkä siis pala herkästi. Kertoimia oli koko matkan ajan 30, eikä se ollut liikaa!
väriä tuli, ainostaan osta hieman kärähti..ehkä joku hattu olisi välillä paikallaan
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1761989Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361705Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81332Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241155Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu591153Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151020- 60933
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57922