Koiran ulkoiluttamisen merkitys?

sudenkorento75

No tuossa alenpana jo olikin tästä asiasta hivenen puhetta (flexikäytös). Eli mikä on teidän mielestänne koiran ulkoiluttamisen merkitys? No tietysti tarvitsee ne tarpeet tehdä mutta kuinka monella on ulkoilutus sitä, että koira kävelee/hölkkää sivulla eikä juuri saa haistella mitään omaehtoisesti, ollaan ruodussa suurinosa lenkistä, tuskin edes moikataan muita koiria. Meillä kun lenkkeily on pitkän yksinolon päätteeksi sitä "omaa aikaa", saa haistella vähän pidenpäänkin ja tervehtiä muita koiria aina välillä (ei tietysti jokaista vastaantulijaa).
Ja entäpäs nämä kokonaan ei lenkkeilijät, joiden koirat ovat piha-aitauksessa/omakotitalon pihalla? Lenkkeilyä remminpäässä ei harrasteta vaan koira saa "lenkkeillä" itsekseen, riittääkö se koiralle?

18

1274

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • saksanpaimenkoiralle

      Jalassa synnynnäinen nilvelrikko,ei kestä lenkitystä.

    • mimmi

      näin;koirat irti omassa isossa pihassa,lisäksi lenkkejä metsätiellä vapaana,kun omasta pihasta sellainen lähtee.Vapaasti saavat juosta ja haistella.Meillä ollaan oikein luonnonlapsia = ) Minun mielestäni lenkit ovat tarkoitettu koiran mielen virkistämiseksi.Joskus kyllä kaupungissa kun asuimme,näki koiranomistajia,jotka kiskoivat hihnasta vaikka koira teki tarpeitaan.Minun mielestäni tarhakoira tarvitsee liikuntaa siinä missä muutkin.Surku tulee koiria,jotka "unohdetaan" tarhaan,ja ruoka-aikana heitetään ruoka eteen.Nyt en yleistä,että kaikki tarhakoirat olisivat heitteillä.

      • pennullinen

        Metsälenkit vapaana ja kaupunkilenkit hihnassa, pisulenkit flexin kanssa ja silloin tavataan usein toisia koiria ja haistellaan rauhassa.


    • realist56

      on tullut mietiskeltyä kun niin usein näkee kiireisiä menijöitä, joilla koira kulkee koko ajan tiukasti sivulla eikä poikkeamisia ja pysähtymisiä juuri sallita. Nauttiiko koira sellaisesta lenkistä. Usein tulee mieleen, että lenkillä ollaankin vain itsensä takia.
      Tämä asia tuli taas mieleen siinä flexi-keskustelussakin.
      Itse annan hyvinkin paljon koiralle vapauksia liikkua haistelemassa enkä ole heti kiskomassa eteenpäin. Vastaantulijoita pysähdytään tervehtimään, jos se vaan heille sopii.

    • mindetys

      lähinnä sitä yhdessäoloa. Ei tulis mieleenkään hoputtaa tuota meidän sessua, sillä on aina hoppu. Kauhea hötkyilijä.
      Ihanaa lenkillä on kun kaapon "hellu" tulee vastaan. Meidän poika on niin nuori vielä ettei se oikeen tiä miten tyttöjä käsitellään:)
      Uroksille kyllä ärähtää jos haistelee liian kauan.

    • kuin sinne ..

      kärpästä yhdellä iskulla.Luulenpa että useimmilla on tämä sama homma.Kun lenkille lähdetään minäkin lenkkeilen,koira saa liikuntaa,opetellaan ja kerrataan tapoja,tavataan tuttuja,ihmetellään molemmat maailman menoa,voidaanpa antaa aivojumppaakin molemmille.Metsälenkille mennään treenaamaan,tai luonnonantimia keräämään.Polkupyörä lenkki on peruskuntoa ja höyryjen päästelyä siihen aikaan kun kanalinnut pesivät.Pissa lenkit on pissa lenkkejä.Koirat on irti pihassa ei riitä kuin vanhuksille tai muuten terveysrajoitteiselle koiralle.Kaikki tarvitsevat välillä uusia ympyröitä.

    • davalyan

      on monimuotoinen juttu,meillä lähdetään tielle lähinnä muistelemaan aina kunnon remmikäytöstä,muutoin ollaan vapaana pihalla ja varsinainen lenkki on kyllä se kun pihasta lähtee suoraan metsään ja siellä saa sitten nuuskia maistella riehua ja mitä nyt vaan.

    • FAU

      Meillä koirien nuuskuttelu ja "mielenterveys"lenkit hoituu vapaana metsässä,tai pellolla. Se on koirien omaa aikaa,jolloin saavat rauhassa haistella ja touhuta ihan omiaan.
      Sitten on kuntolenkit fillarin tai hevosen vieressä juosten ja kytkettynä,silloin liikutaan ei nuuskita.
      Sitten on "käytöslenkit" hihnassa ihmisten ilmoilla,eli lähdetään kaupunkiin,tai muualle missä on paljon porukkaa. Silloin koira kulkee vieressä,ei tosin käskyn alla,muttei kyllä höösää omiaankaan.
      Vieraisiin koiriin en nää mitään syytä tutustua,millään lenkeillä.

      • Molossi

        "Eri lenkit,eri tarkoituksiin..."
        Hyvin ja osuvasti sanottu.Noin se suunnilleen meilläkin tapahtuu.Paitsi ettei oo hevosta valitettavasti paikasta riippuen,ja fillarilla ajeltu vain lyhyitä rauhallisia lenkkejä noiden raskaiden kanssa.Pikkuäijän kanssa ennen eläkeikää kyllä enemmänkin.
        Eikä harrasteta myös seurustelua vieraiden koirien kanssa lenkeillä. No yleensäkin vaan muutamien valikoitujen tuttujen kanssa...


      • sudenkorento75

        pelkästään lukiessa! Miten sinulla riittää aikaa noin moneen erilaiseen lenkkiin! Vai riippuuko päivästä, toisena toista ja toisena jotain muuta.
        No sinulla on kyllä oikea rotu paikallaan....


      • FAU
        sudenkorento75 kirjoitti:

        pelkästään lukiessa! Miten sinulla riittää aikaa noin moneen erilaiseen lenkkiin! Vai riippuuko päivästä, toisena toista ja toisena jotain muuta.
        No sinulla on kyllä oikea rotu paikallaan....

        juu en todella tarkottanu,että joka päivä kaikkien kanssa kaikkea tehdään.
        Aikaa riittää,kun aikanaan tein sen päätöksen,että koirien ehdoilla mennään ja järjestin työni siihen malliin,että kotona saan työni tehdä ja itse pystyn vaikuttamaan paljonko teen.


    • koiruus

      Meillä koirat saavat juosta vapaana ja touhuta rauhassa kun lähdetään metsään lenkkeilemään... Sillä on tilaa missä telmiä ja hajuja mitä haistella. Kun lähdetään kävelylenkille kadulle silloin tuo nuuskuttelu ja omien touhuaminen jätetään vähemmäksi. Kävellään eteenpäin ja koira selvästi hallinnassa (ei käskyn alla, mutta kokoajan läheisyydessä). Mielestäni on vaarallista koiran itsensä ja muiden kulkioiden kannalta antaa koirien juoksennella jalkakäytävillä miten sattuu.

      Toisten (tuttujen) koiriena tapaamiseen on metsälenkit tarkoitettu. Vieraita koiria/ihmisiä ei ole mielestäni tarpeellista päästä ollenkaan haistelemaan.

      Mukavia lenkkeilyhetkiä kaikille!

    • minis

      mukava lukea näitä kun on sellasia koiranomistajia jotka antavat koirien nauttia lenkeistä.mutta tuskin tähän sellanen kirjoittaakaan joka tiukasti raahaa koiraa pikavauhtia pakollisen korttelinvälin.niitä kyllä näkee valitettavasti. meilläkin on irtijuoksemisia pelloilla/metsissä ja "käytöslenkkejä" välillä, ettei unohdu kuinka joskus on pakko olla kiinni.näyttelykäyttäytymistä varten myös opetellaan ohittamaan vieras koira, mutta on niitä kavereitakin, joita pääsee moikkaamaan. hyviä lenkkejä kaikille!

    • Riva

      lenkit on sekä huvi että hyöty. Ja osa lenkistä vapaana (remmissä) ja osa matka tiukasti sivulla.
      Viikonloppuna mulla on tapana käydä parin tunnin lenkki heti aamusta,mutta arkisin lenkit jää tuntiin /kerta.
      Ja kun nyt muutetaan omakotitaloon niin lenkit on ihan samat kun tähänkin saakka ja sen lisäksi saa olla pihalla enemmän kun nyt.
      Yhtälailla koirallekkin ulkoilu on virkistävää ja pitää kehon kunnossa.Eli ulkoilulla on erittäin suuri merkitys.

    • Mappe

      Meillä ulkoilutuksesta nauttii sekä koira että ulkoiluttaja.
      Lenkit tehdään koiran ehdoilla, vain aamulenkit ovat rivakampia, mutta aamulenkeillä koira saa olla enimmäkseen irrallaan, joten se voi kulkea omaan tahtiinsa mennen välillä edelläni toisinaan taas tulla perässäni.
      Sekä koiran että oman mielenrauhani vuoksi vaihtelemme reittejä siten ettei yhden päivän aikana tarvitsisi kulkea kahdesti "samaa latua"pitkin.
      Iltaisin ja varsinkin viikonloppuisin annan koiran valita reitin, jolloin haahuilemme koiran mielen ja nenän mukaan milloin minnekin periaatteella: -Mitä kauemmin koiralla kestää, sitä enemmän minä saan raitista ilmaa!
      Monesti viikonloppuisin käymme metsälenkeillä tuttuni ja hänen koiransa kanssa. Tuolloin koirat "lenkittävät toisensa" leikkimällä, riehumalla ja juoksemalla kilpaa ja me ulkoiluttajat oikeastaan nautimme vain raittiista ilmasta ja onnellisten koirien temmeltämisen katselusta...

    • umalehtinen

      vieraiden kanssa. Lenkillä ollessamme teemme ensin valvotun osuuden ja sitten leikki ja haistelu osuus ilman kiirettä. Onhan meillä melkein aikaa vaikka mihin. Nyt kun isäntäkin jäi kotiin taas kerran(peukut pystyyn jotta pääsisi eläkkeelle) on aikaa vieläkin enemmän.

    • PoliceGirl82

      Minä en ymmärrä sitä, että koiraa kirjaimellisesti "lenkitetään", eli viedään hihnassa puolijuoksua tai hölkätään niin, ettei se koko lenkin aikana saa muuta kuin fyysistä rasitetta. Mielestäni koiran kuuluu saada haistella nurkkia ja metsikköjä, juosta vapaana omia aikojaan (jos mahdollista) ja nauttia lenkkihetkistä.

      Itse vien aina koiran ulkoilemaan siten, että se saa omia aikojaan nuuhkia ja kulkea. Jos ulkoilutan sitä tunnin niin, että se saa "toteuttaa itseään" ja tutkia ympäristöään, niin se on kotona rauhallinen. Jos taas vien sen hölkälle tai pyörälenkille niin, että se tunnin verran tai enemmänkin ravaa tai kävelee reippaasti pysähtymättä, se on kotona huomattavasati levottomampi. Molemmat koirani toimivat näin.

      Tervettä koiraa ei fyysisesti saa väsymään juuri millään, joten tuollainen henkinen stimulointi toimii hyvin. Lihaskuntoa pidän yllä uittamalla koiraa, juoksuttamalla pyörän vierellä ja vaikkapa kärryjä vedättämällä. Lenkit kumminkin ovat sitä haistelua ja pellolla kirmaamista =)

    • issu56

      alkuhöyryt päästellään noilla pelloilla ja sitten lähdetään tarpomaan pitkin tietä nätisti vierellä kulkien. Ei tutustuta mahdollisiin vastaantuleviin koiriin, vaan on nuo koiruudet käskyn alla tykkänään. Rannan parkkiksella päästän irti ja silloin on uintireissu. Ensi kesänä tulee myös entinen käytäntö mukaan kuvioihin eli fillarilenkit.
      Ja jos koira ei ole hallinnassa, niin sen kanssa on ihan turha kuvitella fillaroivansa ilman että itse maistelee ruohoa ojanpohjalla...no vaan eipä ole mun sitä tarvinnut tehdä ;=)).
      Lenkit ja riekkuminen on meillä aivan kaksi eri asiaa!

    Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. en vaan saa häntä pois

      Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va
      Ikävä
      176
      1989
    2. Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi

      “Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe
      Suomi24 Blogi ★
      36
      1705
    3. Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!

      Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      8
      1332
    4. Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?

      Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      224
      1155
    5. Sinä olet tärkeä

      Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu
      Ihastuminen
      59
      1153
    6. Varisjärvellä mersu.

      Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas
      Suomussalmi
      15
      1020
    7. Mitähän ajattelet J

      Tästä kaikesta? Mä välitän susta oikeasti.
      Ikävä
      60
      933
    8. Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...

      Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv
      Kotimaiset julkkisjuorut
      57
      922
    Aihe