Minkä ajan kuluessa on tehtävä tutkintapyyntö
(rikosilmoitus) poliisille, jos kyseessä on
esim. epäily pahoinpitelystä? Vain onko tälle
mitään takarajaa, toisin sanoen voiko jonkun
vanhan jutun nostaa esiin vielä vuosien päästä?
-kiitos
Vanhenemisaika?
3
621
Vastaukset
- kjd
"Rangaistusta ei saa tuomita, ellei syytettä ole nostettu
1) kahdessakymmenessä vuodessa, jos rikoksesta säädetty kovin rangaistus on vapausrangaistusta määräajaksi yli kahdeksan vuoden,
2) kymmenessä vuodessa, jos kovin rangaistus on vapausrangaistusta yli kahden vuoden ja enintään kahdeksan vuotta,
3) viidessä vuodessa, jos kovin rangaistus on vapausrangaistusta yli vuoden ja enintään kaksi vuotta, ja
4) kahdessa vuodessa, jos kovin rangaistus on vapausrangaistusta enintään vuosi tai sakkoa.
Syyteoikeus rikoksesta, josta säädetty kovin rangaistus on elinkautinen vapausrangaistus, ei vanhennu.
Edellä mainitulla kovimmalla rangaistuksella tarkoitetaan sitä rangaistusta, joka tapaukseen sovellettavassa rangaistussäännöksessä on asiassa ilmenevien seikkojen vallitessa tehdystä rikoksesta säädetty enimmäisrangaistukseksi.
Mitä edellä on säädetty koskee myös virkarikosta, kuitenkin siten, että sellaisen rikoksen lyhin vanhentumisaika on viisi vuotta."- hattara
onko oikeasti 2 vuotta?siinä ajassahan ehtii tapahtumaan vaikka mitä...esim. toinen osapuoli voi nousta korkeaan asemaan ja toinen kateuttaan nostaa vanhan jutun esille. Tarkoitan nyt sitä lievää pahoinpitelyä.
- Coriolanus
Pahoinpitelyä on kolmen asteista: pahoinpitely, törkeä pahoinpitely, lievä pahoinpitely. Ks. RL 21:5-7. Rangaistusmaksimi niissä on vastaavasti: 2 vuotta, 10 vuotta, sakko.
"5 § (21.4.1995/578)
Pahoinpitely
Joka tekee toiselle ruumiillista väkivaltaa taikka tällaista väkivaltaa tekemättä vahingoittaa toisen terveyttä, aiheuttaa toiselle kipua tai saattaa toisen tiedottomaan tai muuhun vastaavaan tilaan, on tuomittava pahoinpitelystä sakkoon tai vankeuteen enintään kahdeksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
6 § (13.7.2001/654)
Törkeä pahoinpitely
Jos pahoinpitelyssä
1) aiheutetaan toiselle vaikea ruumiinvamma, vakava sairaus tai hengenvaarallinen tila,
2) rikos tehdään erityisen raa"alla tai julmalla tavalla tai
3) käytetään ampuma- tai teräasetta taikka muuta niihin rinnastettavaa hengenvaarallista välinettä
ja rikos on myös kokonaisuutena arvostellen törkeä, rikoksentekijä on tuomittava törkeästä pahoinpitelystä vankeuteen vähintään yhdeksi ja enintään kymmeneksi vuodeksi.
Yritys on rangaistava.
7 § (21.4.1995/578)
Lievä pahoinpitely
Jos pahoinpitely, huomioon ottaen väkivallan, ruumiillisen koskemattomuuden loukkauksen tai terveyden vahingoittamisen vähäisyys taikka muut rikokseen liittyvät seikat, on kokonaisuutena arvostellen vähäinen, rikoksentekijä on tuomittava lievästä pahoinpitelystä sakkoon."
Vanhentumisaika riippuu teon maksimirangaistuksesta.
A. Nykyinen laki
1. Pahoinpitely = 5 vuotta
2. Törkeä pahoinpitely = 20 vuotta
3. Lievä pahoinpitely = 2 vuotta, kuitenkin siten, että jos teko on kohdistunut 15 vuotta täyttäneeseen henkilöön, rangaistusta ei saa tuomita, ellei asianomistaja ole esittänyt syyttämispyyntöä yhdessä vuodessa siitä päivästä, jolloin hän sai tiedon rikoksesta ja sen tekijästä.
B. Uusi laki 1.1.2006 alkaen
Vanhentumisajat pysyvät ennallaan.
Lievän pahoinpitelyn osalta vanhentumisaika on kaksi vuotta. Asianomistajan syyttämispyynnön esittämisen lyhyempi yhden vuoden vanhentumisaika on poistunut.
Tutkintapyyntö on kaikissa tapauksissa esitettävä niin hyvissä ajoin, että syyte ehditään määräajassa nostaa.
"3 § (11.4.2003/297)
Syyteoikeuden vanhentumisen katkeaminen
Syyte katsotaan vanhentumisajan kulumisen katkaisevalla tavalla nostetuksi, kun syytettävälle on laillisesti annettu haaste tiedoksi tai häntä vastaan on hänen henkilökohtaisesti oikeudenkäynnissä läsnä ollessaan tehty rangaistusvaatimus."
Syyteoikeuden vanhentumisaikaa voidaan hakemuksesta jatkaa kerran yhdellä vuodella laissa mainituissa tapauksissa, jos erittäin tärkeä yleinen etu vaatii vanhentumisajan jatkamista.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
en vaan saa häntä pois
Mielestäni pyörimästä. Onko kellekään toiselle käynyt näin? Ihastuin pakkomielteisesti noin vuosi sitten erääseen naiseen. Ei vaan katoa mielestä va1751972Suomi24 kysely: ihmisten kuplautumista ei pääosin koeta vakavaksi ongelmaksi
“Kuplautumista on mahdotonta estää. Ihmiset ovat aina viihtyneet samankaltaiset arvot ja maailmankatsomuksen jakavassa seurassa ja muodostaneet sen pe361698Ohhoh! Glamourmalli Elena, 29, teetti tiimalasivartalon - Vei rahaa ja tuotti tuskaa - Katso kuvat!
Transtaustainen glamourmalli Elena Vikström on käynyt vuosien ajan plastiikkakirurgisissa toimenpiteissä. Tästä näet lopputuloksen: https://www.suomi81324Ostiko Martina uuden ponin tyttärelleen, vai oliko myös Stefan itsekkin valitsemassa ponia .?
Kiva kun on tyttärelle mielekäs harrastus annettu, ehkä vielä on tulevaisuudessa hänelle tärkeä ja valitsee sen perusteella tulevan ammatin.2241146Sinä olet tärkeä
Herätät minussa kunnioitusta. Kiehdot minua. En oikein saa kiinni sinusta. Ehkä juuri siksi. Aistin että sinäkin pidät minusta. Vetovoima on ollut alu561142Varisjärvellä mersu.
Varisjärven tiellä tuli vanhamersu kylkiedellä mutkassa vastaan ja vähällä keulaan mutta tökkäs penkkaan, hyppäsin omasta autosta ulos ja kävin kiskas151017- 59927
Belorf haistattaa seuraajiaan "You can hate me now"...
Vai haistattaako lompakkoa, joka taisi viimeinkin ymmärtää häipyä Sofian ulottumattomiin ? Sofia raukka on niin typerä, että ottaa nostetta "omasta tv57912