SB oli karmea

pettymys !

Yritmme seuloa Bulgariapalstoja urakalla ja porukalla ja päätimme sitten mennä SB:lle menneenä kesänä.
Se oli vihoviimeinen virhe.
Kaikin puolin "köyhempää" paikkaa saa hakea eikä löydä toista samanveroista turistirysää surkeudessaan.
Jotain saimme kuitenkin irti lomastamme kulkemalla mahdollisimman paljon SB:n ulkopuolella ja sen takia itse asiassa jopa miellyimme Bulgariaan loppujen lopuksi.
Jotain kummallista omaperäistä alkeellista tenhoa maassa on.
Plovdiv oli erittäin mielenkiintoinen ja viehättävä kaupunki, maisemat matkan varrella kylineen olivat sielua hyväilevät, samoin retki Bulgarian eteläisimpään kolkkaan, Ahtopoliin, kaikkine sivupoikkeamisineen.

Ensi vuonna harkitsemme mennä pohjoisempiin rannikkokohteisiin. Niitä on kai vain Varnan kentän kohteet: Kultahietikko, Albena ja Sveti Konstantin?
Mikähän niistä olisi paras kohde ympäristöretkiä ajatellen ?
Antakaa osviittaa, kertokaa kokemuksistanne !
Onko joku ehkä vuokrannut autoa ja kierrellyt
vai "retkitaksillako" on käytännöllisintä tehdä reissuja ? Vaikka emme niistä niin kiinnostuneita olekaan, onko matkatoimistoilla ehkä hyviä retkiä, joihin olette olleet tyytyväisiä ?
Myös hotellisuositukset perusteluineen ovat tervetulleita.
Kiitos, jos joku viitsii vastata !
Ihan kaikenlaiset kommentit ovat tervetulleita !

10

3398

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Mikko_

      Jos haluatte siis Bulgariaa nähdä, niin miten ois jos otatte lennot suoraan lentoyhtiöltä ja lennätte Sofiaan? Sofiasta löytyy tosi paljon edullista majoitusta.. "netistä löytyy", tarvitko linkkejä?

      Sofiasta pääsee helposti sitten bussilla ympäri Bulgariaa tai sitten esim. Skopjeen Macedoniaan. Junalla pääsee myös esim. Bukarestiin Romaniaan.

      Sofiasta 100km etelään löytyy Pirin ja Rila -vuoristot. Eli siellä on paljon retkeilyreittejä ja mm. Unescon suojelema Rila-luostari. Oltiin itse paikallisten tuttujen kanssa niiden autolla liikkeellä, joten autonvuokrauksesta ei tullut kokemusta, mut eiköhän sekin onnistu.

      Nyt kun olet jo SB:t käynyt, niin ens kerralla voit tutustua maahan ilman noita suomalaisia matkanjärjestäjiä :)

      • mutta "uustoiveikkaat...

        Jotain mainitsemasi kaltaista olemme suunnitelleetkin jo.
        Hotelleja ympäri maan olemme tutkailleet mm. sivulta

        http://www.bgglobe.net

        Sofian hotellisivuista olisimme kiitollisia, jos mitä muita löytyy !

        Burgasista ostimme muutamia engl-bulgaria oppikirjoja, eli alkeet on alullaan, kyrilliset kirjaimet on hallussa, ääntämistä harjoittelimme uuden Nessebarin paikallisravintolan henkilökunnann kanssa ja vaatimaton tavoitteemme on oppia ainakin 100 pikku lausetta ja ilmausta talven aikana, että edes auttavasti pärjäisimme turistipaikkojenkin ulkopuolella.
        (ruoka-, juoma ym. sanastot, kysymyksiä, lukusanat, tervehdyksiä ja kohteliaisuuksia yms.)

        Onnettomalla SB-reissulla jo totesimme, että sen ulkopuolella oli oikein mukavaa, pikku paikoissa kielen puolesta vaikeaa, muttei mitenkään kaikin puolin mahdotonta. Päinvastoin, haastavaa ja hauskaa!
        Vinkkejä omatoimisesti kulkeneilta otamme ilomielin vastaan !
        Mihin kaikkeen pitäisi varautua ?

      • näitä
        mutta "uustoiveikkaat... kirjoitti:

        mitä te oikeen olette luulleet SB:lta saavanne, joka paikassahan toitotetaan että se nimenomaan on turistirysä eikä siellä mitään "paikallista" ole. Itteänne saatte syyttä että reissu ei vastannu odotuksia.morjens että häiritsee nää vinkujat.

      • tyhmä turisti
        näitä kirjoitti:

        mitä te oikeen olette luulleet SB:lta saavanne, joka paikassahan toitotetaan että se nimenomaan on turistirysä eikä siellä mitään "paikallista" ole. Itteänne saatte syyttä että reissu ei vastannu odotuksia.morjens että häiritsee nää vinkujat.

        turistirysiäkin on kuitenkin monen tasoisia, vertaa vaikka Teneriffaa tai Espanjan aurinkorannikkoa Egyptiin ja Bulgariaan niin huomaat eron. Totuushan on se, että näiden viimeksimainittujen ainoa valtti on niiden edullisuus; jos ne olisivat hinnoissaan samaa luokkaa vaikka juuri Espanjan kanssa niin tuskinpa moni niissä kävisi. Ja vanha totuushan on se että halvalla ei hyvää saa...

      • kirsikka
        tyhmä turisti kirjoitti:

        Minun mielestä SB:lle ei kannata edes lähteä perhelomalla, saatika sitten etsimään jotain kultturia. SB on nuorison juhlimispaikka ja sen takia minäkin olen siihen paikkaan rakastunut. Kaksi kertaa viime kesänä kävin ja ensi kesänä menossa uudestaan, ihan vaan juhlimaan ja tapaamaan tuttuja. =)

      • halpuudesta
        tyhmä turisti kirjoitti:

        turistirysiäkin on kuitenkin monen tasoisia, vertaa vaikka Teneriffaa tai Espanjan aurinkorannikkoa Egyptiin ja Bulgariaan niin huomaat eron. Totuushan on se, että näiden viimeksimainittujen ainoa valtti on niiden edullisuus; jos ne olisivat hinnoissaan samaa luokkaa vaikka juuri Espanjan kanssa niin tuskinpa moni niissä kävisi. Ja vanha totuushan on se että halvalla ei hyvää saa...

        Kyllä halvalla saa hyvää Bulgariassa, jos nimenomaan pysyttelee turistipaikkojen ulkopuolella.

        Jos hinta-laatusuhdetta ajattelee niin eihän ne turistipaikat edes mitenkään halpoja ole.

        Osa käyneistä on kehunut SB:n maasta taivaaseen eli "miljoona kärpästä ei voi olla väärässä...
        p---a on hyvää" !

    • XYZ

      Kerro nyt ihmeessä mikä se SB on että osaisi välttää.

      • xmas

        SB=Sunny beach

    • tiinukka

      Eikö tälläisten palstojen tarkoitus ole kertoa kokemuksia paikoista ? Ihmiset tuntuu loukkaantuvan henkeen ja vereen, jos joku ei sattunut pitämään heidän suosikkikohteestaan yhtään ! Kyllä se niin on että yksi tykkää äidistä ja toinen tyttärestä ! Mikäs idea tässä olis, jos kaikki vain ylistäis, eikä kukaan puhu negatiivisista asioista mitään. Henk.koht. mielipiteenä voisin tässä samalla mainita, että jätän kyllä Bulgarian visusti väliin jatkossa ja painallan tukka putkella vaikka Kanarialle.

      • loukkaantunut

        mutta en kanarialle hairahtuis enää koskaan.
        ehkä olet ymmärtänyt jotain väärin ?
        jos ihmisillä on mielipide, joka ei edusta omaasi, sinusta se on louukkaantumista ?

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka paiskasi vauvan betoniin Oulussa?

      Nimi esiin.....
      Oulu
      101
      6259
    2. Riikan kukkaronnyöri on umpisolmussa

      Kulutus ei lähde liikkeelle, koska kansalaiset eivät usko, että: – työpaikka säilyy – tulot eivät romahda – talous ei h
      Maailman menoa
      81
      4839
    3. Tanskan malli perustuu korkeaan ansioturvaan

      Ja vahvoihin työllisyys- ja kotoutumispalveluihin. Suomessa Riikka on leikannut juuri näitä: palkkatukea, työttömyysturv
      Maailman menoa
      100
      3101
    4. Epäily: Räppäri yritti tappaa vauvansa.

      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/epaily-mies-yritti-tappaa-vauvansa/9300728 Tämä on erittäin järkyttävä teko täysin p
      Maailman menoa
      30
      2932
    5. Anteeksipyyntöni

      Jätän tähän anteeksipyyntöni sinulle, koska en voi sanoa sitä missään muuallakaan. Pyydän anteeksi, jos purkamani tuska
      Järki ja tunteet
      26
      2165
    6. Sydämeni valtiaalle

      En täältä aio asioita kysellä. Haluan tuoda tiedoksesi, että pohjimmiltani en ihmisiä tahdo satuttaa ja ajattelen muiden
      Ikävä
      119
      1546
    7. Mikseivät suomalaiset kuluta? istutaan vaan säästötilirahojen päällä..

      ...Ihan haluamalla halutaan että maa menee konkurssiin? Ihan käsittämätöntä, ennätymäärät säästöjä sekä konkursseja sam
      Maailman menoa
      337
      1111
    8. Oletko tyytyväinen

      Tämän hetkiseen tilanteeseenne? Odotatko, että lähennytte vai yritätkö päästä yli ja eteenpäin?
      Ikävä
      92
      1110
    9. Jos oikeasti haluat vielä

      Tee mitä miehen täytyy tehdä ja lähesty rohkeasti 📞 laita vaikka viestiä vielä kerran 😚
      Ikävä
      131
      1036
    10. Eihän se tietysti minulle kuulu

      Mies, mutta missä olet? 🤨 😠
      Ikävä
      48
      804
    Aihe