TIEDOITUS

Ruokakesko ilmoitti apetit (valmistaa suomessa)yritykselle ostavansa seuraaviin pirkkatuotteisiinsa vihannekset puolasta.

Pitäisikö maanviljelijöiden ilmoittaa k-rautoihin ja maatalouskauppoihin, että tästä päivästä lähtien ostetaan ja tilataan tarvikkeet ja traktorit muualta.

Laittakaa viestiä naapureillekin.
182179
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

...ostatte siis traktorit ?

Eikös ne ole ennen ostettu Italiasta ?

Muistaakseni täällä on maailman tihein traktorikanta - olikos se jotain 1/1,5 .
Siis ha/traktori.

Pitäisikin viedä liiat Puolaan, joutuisivat nostamaan hinnat "kv" tasolle.

Äänestä
  • Vai muuten noin tyhmä?

    Äänestä

  • Tilastojen mukaan Helsinki on maatalousvaltaisin kunta. Siellä on rekisterissä eniten maataloustraktoreita.

    Äänestä

  • Tuossa jo aiemmin mainittiin, että helsingissä on suomen suurin traktorikanta.
    10% kaikista rekisteröidyistä traktoreista on rekisteröity helsinkiin, pääasiassa kesämökkitraktoreita.

    Vaikea laskea oikea hehtaaritiheys, koska merkittävä osa traktoreista ei ole maatalouskäytössä ollenkaan, ja monilla maatilojenkin traktoreilla merkittävä osa tulee maatilan ulkopuolisessa urakoinnista, esim. lumitöissä ja turvesoilla.

    Jos laskettaisiin, että kaikki suomessa vuosittain myydyt (5000kpl) traktorit menisivät maatalouskäyttöön, silloin 20 vuoden myynti olisi 100 000 kpl ja kun peltoa on 2,2 milj ha, saadaan tulokseksi, että olisi yksi alle 20 vuotta vanha traktori 22 peltohehtaaria kohden.
    Mutta tuokaan ei pidä paikkaansa, sillä merkittävä määrä ostetuista traktoreista menee kokonaan tai osittain muuhun käyttöön.

    Äänestä

  • Nörtti kirjoitti:

    Tilastojen mukaan Helsinki on maatalousvaltaisin kunta. Siellä on rekisterissä eniten maataloustraktoreita.

    Helsingissä on 772 ha peltoa ja 5 maatilaa (vanha tieto v.-97), ja 33 000 traktoria.

    Äänestä

Ihan sama mistä liikkestä ostat ulkomailla tehdyn traktorisi.

Äänestä

K-ruokakesko. Kyllä ne Puolalaiset kohta nostavat hintoja. Mitähän lyhytnäköinen k-kaupan johto sitten tekee, kun suomalainen olis tullutkin halvemmaksi?

Ite myin vanhan zetorin Puolaan. Vaikka halvalla meni, niin sikäläisille se on vielä kallis.

Äänestä
  • Hyvä alku, mutta kyllä samalla kannattaa laittaa koko k-ryhmä boikottiin.

    Kyllä se Katajanokan ruokakeskon päällikkö on tuohon asiaa luvan kysynyt ja saanut k-ryhmän ylimmältä johdolta.

    Joten siellä on laskettu, jotenkin näin. Ruokakesko tekee nyt muutamia milj euroja parempaa tulosta. Mahdollinen muutama konekaupan peruuntuminen ei kokonaisuutta haittaa.

    MUTTA jos lopetetaan kokonaan k-ryhmästä ostaminen. Nopeasti k-kauppiaat sen huomaavat, että kauppa ei enään maaseudulla käy. Kauppiaat voivat sitten informoida k-ryhmän johtoporrasta asiasta.

    Äänestä

Mulla on jo traktori. Se on -96-mallinen ja ei Valmetti, joten pärjään sillä varmaan seuraavat 15 vuotta kun noi vaatimukset ei oo niin korkialla. Kyllä sillä viljatilan hommat hoiteloo, ei tarvitte olla kaikenmaailman sähkö-automaatti-nappuloita, minä osaan kääntää ihan tavallisista makaanissita vivuustakin niinku 30 vuotta tähänkin asti.
Mun hankinnooolla ei ainakaan raktorikauppiahat pystys pysy.

Äänestä
  • Sun ostoksista tuskin kukaan on kiinnostunut, tuskin sun yhteen kärryyn mahtuvasta viljasadostakaan. Joten ole hyvä, älä kommentoi täällä!

    Äänestä

jos lopetat sen viljelyn kokonaan myyt pellot ja rupeat työttömäksi tuut halvemmaksi yhteiskunnalle niin

Äänestä
  • On tahallista tyhmyyttä ja sitten tahatonta ja sitten myös syntymätyhmyyttä ja sinä edustat tuota viimeisintä.
    Pitää muista että maanviljelijät tekevät tuottavaa työtä, he tuottavat lisäarvoa,kiun kasvatetaan vsiemenestä viljaa tai heinää, tai kun tuotetaan maitoa ja kasvatetaan eläimiä. Tämä on sitä lisäarvon synnyttämistä.
    Tötön senc sijaan ei tuota mitään lisäarvoa, työtön on siis todellinen menoerä yhteiskunnalle.
    Viljelijä sen sijaan laittaa tuet kiertoon talouteen, hän investoi ja ostaa kaikenlaisia tavaroita ja palveluja saamilllaan tukirahoilla ja näin syntyy lisää työtä ja verojen muodossa nuo tukirahatkin palaavat takaisin valtion kassaan ja sieltä takaisin kiertoon, tukirahoillaan viljelijäkin elättää työtöntä.
    Pitäisi edes vähän ymmärtää talousasioita, ennen kuin rupeaa arvostelemaan näitä tukijuttuja.

    Äänestä

  • Joopajuu kirjoitti:

    On tahallista tyhmyyttä ja sitten tahatonta ja sitten myös syntymätyhmyyttä ja sinä edustat tuota viimeisintä.

    kaikki rahat menevät maajussin elatukseen.

    Äänestä

  • on koska kirjoitti:

    kaikki rahat menevät maajussin elatukseen.

    Kyllä täällä on älyttömiä väitteitä, mutta tuo oli päivän pohjanoteraus.

    Perustelehan hieman:D

    Äänestä

  • Joopajuu kirjoitti:

    On tahallista tyhmyyttä ja sitten tahatonta ja sitten myös syntymätyhmyyttä ja sinä edustat tuota viimeisintä.
    Pitää muista että maanviljelijät tekevät tuottavaa työtä, he tuottavat lisäarvoa,kiun kasvatetaan vsiemenestä viljaa tai heinää, tai kun tuotetaan maitoa ja kasvatetaan eläimiä. Tämä on sitä lisäarvon synnyttämistä.
    Tötön senc sijaan ei tuota mitään lisäarvoa, työtön on siis todellinen menoerä yhteiskunnalle.
    Viljelijä sen sijaan laittaa tuet kiertoon talouteen, hän investoi ja ostaa kaikenlaisia tavaroita ja palveluja saamilllaan tukirahoilla ja näin syntyy lisää työtä ja verojen muodossa nuo tukirahatkin palaavat takaisin valtion kassaan ja sieltä takaisin kiertoon, tukirahoillaan viljelijäkin elättää työtöntä.
    Pitäisi edes vähän ymmärtää talousasioita, ennen kuin rupeaa arvostelemaan näitä tukijuttuja.

    enkä uikuta tukia yhteiskunnalta! sä olet parasiitti ja todellakin tulee yhteiskunnalle halvemmaksi yksi työtön kun jyväjemmari joka hakee tukia älä VALEHTELE

    ei laita rahojaan kiertoon vaan piilottaa ne patjaansa jemmari saa vaan enemmän tukia joilla on todella huono tuotto ja mikä vitun lisäarvo? oikea saatanan ekonomisti parasiitti

    Äänestä

  • oman leipäni kirjoitti:

    enkä uikuta tukia yhteiskunnalta! sä olet parasiitti ja todellakin tulee yhteiskunnalle halvemmaksi yksi työtön kun jyväjemmari joka hakee tukia älä VALEHTELE

    Sä tienaat sen tuella alennetun leipäsi itse:D
    Ja jos olet palkkatyössä, turha huudella, että ansaitset leipäsi itse, sillä palkkataso on samanlainen poliittinen päätös kuin maataloustuki, vai mitä mieltä olet kiinalaisen paperimiehen 200 euron kuukausipalkasta tai brasilialaisen työläisen 40 euron kuukausipalkasta?

    Esitähän laskelmat, paljonko työtön maksaa yhteiskunnalle ja laske paljonko yksi maanviljelijä tuottaa LISÄARVOA yhteiskuntaan, huomioi että elintarvikesektori työllistää joka kuudennen suomalaisen.
    Ne tuet menevät palkkatyöllä tehtyihin tuotantopanoksiin, palkkatyö tuottaa vielä mukavasti verotuloa ja ennenkaikkea työnantajan maksamia sivukuluja.

    Laskelmien pohjaksi muutama luku: EU-ja kans. tuet yht. 1,8 mrd, tuotteiden myyntitulot 2,2 mrd ja kulut 2,9 mrd, joka saattaa tänä vuonna nousta 3,0 miljardiin, koska palkkoja nostetaan n.3% vuodessa ja energiakaan ei ole halventunut.

    Äänestä

  • apina että työtön kirjoitti:

    ei laita rahojaan kiertoon vaan piilottaa ne patjaansa jemmari saa vaan enemmän tukia joilla on todella huono tuotto ja mikä vitun lisäarvo? oikea saatanan ekonomisti parasiitti

    On olemassa sanonta: "Älä koskaan ala väittelemään idiootin kanssa, hän vetää sinut omalle tasolleen ja lyö sinut omilla aseillaan"
    Sinä olet juuri idiootti etkä mikään muu, sinä ja sinun kaltaisesi näillä palstoilla ette pysty järkevään keskusteluun tukiasioista, te hoette vain noita idioottimaisuuksia, kirosanoilla höystettynä.
    Et tiedä mitä lisäarvolla tarkoitetaan, sinulla ei ole kykyä asialliseen väittelyyn.
    Tietenkin jokaisen sivistyneen ihmisen pitää tietää taloudesta tiettyjä perusasioita että pystyy väittelemään järkevästi, ja siksi sinunkin pitäisi mennä takaisin koulunpenkille opiskelemaan asioita.
    Juuri tuo kirosanojen käyttösi osoittaa että kun äly loppuu, pitää ottaa kirosanat käyttöön, kun ei muutakaan keksi.
    Mutta joo, alun sanontaan vedoten, eipä viitsi enempää aikaa tuhlata tuollaiseen mitättömään kaupunkilaisidioottiin.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta

VILJELIJÖILLE kirjoitti:

Ruokakesko ilmoitti apetit (valmistaa suomessa)yritykselle ostavansa seuraaviin pirkkatuotteisiinsa vihannekset puolasta.

Pitäisikö maanviljelijöiden ilmoittaa k-rautoihin ja maatalouskauppoihin, että tästä päivästä lähtien ostetaan ja tilataan tarvikkeet ja traktorit muualta.

Laittakaa viestiä naapureillekin.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu