Olisikohan kenelläkään vinkkejä miten jotenkin vaivihkaa saisi käännettyä miehen ajatuksia "vauvamaisempaan" suuntaan?! Itselläni on jo aika pitkään ollut kova vauvakuume ja koen olevani valmis äidiksi mutta avomieheni ei halua lapsia vielä. Ymmärrän häntä hyvin, olemme nuoria (minä 20, mies 23) ja molemmat opiskelemme vielä, joten sikäli olisi järkevää odottaa. Tunne siitä, että haluaisi jo oikean perheen on vaan niin hirmuisen kova. En haluaisi painostaa miestä, mielestäni se ei ole oikea lähtökohta ja huijaamaankaan en lähde. Jos jollakin on ehdotuksia ja kokemuksia että miten pikkuhiljaa voisin hänen mieltään alkaa muuttamaan niin kertokaa ihmeessä! Olen kaikesta kiitollinen :)
Mies ei halua
vadelma
141306
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 14
Vanhimmat
ei kait siihen ole muuta ratkaisua kuin odottaa ja odottaa....
pari vuotta sitten oltiin juuri teidän ikäisiä (nyt minä 22, mies 25) ja tilanne oli täysin sama... yritin silloin puhua ja puhua miehelle että eikös jo mekin... mut lähinnä se tilanne kärjistyi siihen pisteeseen että lopulta kun mainitsinkin sanan vauva, alkoi miltei välittömästi mieletön riita...
sitten päätin etten puhu enää miehelle sanaakaan vauvasta. ja niin, vaikka aika on tuntunut pitkältä nyt se sitten tänä syksynä odotukseni palkittiin... mies itse ehdotti että eikös olisi ihanaa jos meillekkin tulisi vauva. ja kolmisen viikkoa sitten tein raskaustestin ja plussaahan se näytti;)eka neuvolaa tässä nyt vain odotellaan...
mutta nyt kun tilannetta ajattelen, niin parempi ajankohta tämä meille vauvan kannalta onkin, kuin mitä olisi silloin pari vuotta sitten ollut. mutta jokainenhan on yksilö...
Huoh... Niin kai sitten. Kyllähän se minunki pää sanoo että olis järkevämpää odottaa niin että edes toisella olisi vakituinen työpaikka. On se jännä juttu miten noi äidilliset vaistot ynnä muut ihan tosta vaan voi herätä. Kaipa sitä pitää malttaa vielä, vaikka ei millään jaksais :) Mutta paljon onnea teille! Oon ihan kade :)
Itselläni on aina silloin tällöin vauva kuume. Ostelen ihan mielenkiinnosta erilaisia vauva-lehtiä,(odotus,2-plus,9-kk jne.) sillä niissä on monesti hyviä lukuja ihan erilaisista asioista..olen kova lukemaan. Mieheni oli aluksi kauhistunut lehdistä ja kysyikin, "viiraako sun päässäs jo noin pahasti"? Tietenkin heitti sen puoliksi zoukilla mutta asiasta ei sen kummemmin puhuttu. Tietenkin innostuin lukemisen aikana kertomaan jotain lehteen liittyvää, niin se mieskin sitte innostui kun kehuin söpöksi ja lutuseksi niitä vauvoja ja kun aikani kiusasin häntä niillä. Paria kk myöhemmin mieskin totesi että olishan vauva jo tervetullut tähänkin perheeseen. Ja se jaksaa joka kk muistuttaa kaupassa että onkos uusi lehti jo tullut hyllyyn..wink wink.. =) Päätettiin kuitenkin odottaa jotta saan ammatin plakkariin ja päästään muuttamaan toiselle paikkakunnalle. Miehelläni on myös vakituinen työ tällä hetkellä, mutta itselläni ei ole tulevaisuutta tällä paikkakunnalla joten siinäkin on jo syytä vaihtaa paikkakuntaa,mies on ymmärtänyt. Mieheni on myös haka lasten kanssa, hoitanut pikkuveljensä pienestä pitäen kun kotona oli vaikeeta. Luottoa kyllä piisaa siihen äijään!
Hih, olipa hauska yhteensattuma: tänään just satuin kattelemaan vauvakirjoja ja -lehtiä kun tuolla kaupungilla pyörin:) En kumminkaan ostanut...Ehkä pitäisi!
Mulla on menkat myöhässä vaikka syön pillereitä. Voikohan kroppa olla jotenkin enemmän vastaanottavainen raskaudelle kun on niin kova kuume päällä?! Eihän ne pilleritkään oo kuin 99% varmoja :)
Hyvä kysymys..miksei. Onhan kroppa muutenki välis niin omituinen. Ainakin ite oon huomannu että reagoin ihan kummallisella tavalla stressiin, unettomuuteen, flunssaa..jne..
Jopa se 1% riittää siihen tenavaan..tuttavapiiris on kokemusta. Oli sekin aika yllättävää. Järkikultakin palas takaisin nois ehkäisyasioissa.. =)
Meil kanssa tuo avomies jarruttelee, kun ei viel olis valmis. Mä oon 23 ja mies 28. Ja eniten ärsyttää se, että just tämä miekkonen herätti heti seukkailun alkuvaihees kovan vauvakuumeen. Seurusteltu on 7/04 alkaen. Ja nyt taas hirmunen kuume mulla. Ite toissa päivänä ehdotin että mitäs jos sovittais että vuoden kuluttua alettas yrittää vaavia ja mies sano että katotaan ainaki sitte mikä tilanne on. Ja nyt jo kadun koko ehdotusta, miten muka pystyn VUODEN verran odottamaan. kamalaa. Voisinpa vaihtaa se edes puoleen vuoteen... mutta kun en saa painostaa miestä.... miks tän pitää olla niin vaikeeta!!! Taloudellisestiki me varmasti selvittäs, mutta kun se mies ei taida oikeesti olla valmis ihan vielä(kään).
Mutta mukavaa on se, että täällä voi jakaa ajatuksia kanssasisarien kanssa, tutuissa tai kavereissa kun ei ole samanlaista tilannetta.
Sama tilanne täällä,kaveripiirissä ei minkäälaista vauvakuumetta muilla. Tosin serkku on raskaana mutta eipä juuri olla väleis. Ennen en ite reagoinu mitenkää kaupassa/kaupungilla oleviin tenaviin, nytte niitä kattoo silmät suurella kun ovat niin suloisen näkösiä ja useammat vielä niiiin kiltisti. =)
Mitäs jos miehes EI vaan uskalla ääneen sanoa mitä se todellisuudes haluaa! Yritä ottaa puheeksi,ja tietenki muistutat että et halua painostaa mutta kun..sua nyt sattuu vaivaan tämä asia. Meillä mieheen tehoaa se pieni varovainen ilme.(Tietenki aina sillon kun haluan puhua hieman vakaampaa.)Karua mutta totta,tiedän Ei saisi käyttää tällaisia keinoja,mutta minkäs luonteellensa voi. Ilme tehoaa edelleen,ollaan seurusteltu joulu 2002 lähtien.
Millon me todellisuudes oltais valmiita,siis ihan kokonaan?! Tarkoitan ettei olisi yhtä pientä asiaa vaivaamas meneekö kaikki taloudellisesti hyvin..Kestääkö parisuhteen perusta..tuleeko kiusauksia miehiin/naisiin..jne.
Oletteko muuten kihloissa..naimisissa? (KOSKEE KAIKKIA VASTAAJIA).
Miheni haluaisi kihloihin,olisi ollut valmis jo vuoden seurustelun jälkeen. Itse olen hieman jarrutellut,sillä haluan odottaa vielä. Tietenki ne juhlatkin on sitte melkeinpä pakko pitää ja kun sukua on sen verran paljon,pitää myös säästää aika lailla. Ja mikä kiire..mun käsitykset siitä sormuksesta on varmaanki hieman vääristynyt. Se kuuluisa sormus ei muuta mua,meitä millään lailla. Eli periaattees mulle on aivan sama loppujen lopuksi ollaanko kihlois vai ei. Toki tämä käsitys saattaa muuttua myöhemmässä vaiheessa. Kuinka teillä?
Kivaa tosiaan vaihtaa ajatuksia! Mulle ainakin alkaa kehkeytyä ihan uusia ajatuksia kaikesta mahdollisesta,tai näistä vauvajutuista lähinnä ;)
Juuh, mustakin tuntuu että nään vauvoja ja naisia maha pystyssä IHAN joka kulmassa. Niiltä ei voi välttyä ei sitten millään!
Mies unohti tänään käydä kaupassa ja pyysi minua sitten tulemaan koulusta kaupan kautta kotiin. Kysyin että mitäköhän mä saan sitä palkaksi? Vastauksena tuli että "Et ainakaan vauvaa!". (Aamulla oltiin vitsailtu tästä vauva-aiheesta). Höh :) No minäpä kysyin että saanko ostaa vauvalehden itselleni. Kuullemma ei, "ei saa liian nopeesti mennä eteenpäin". Hmm, voikohan toi tarkottaa sitä että eteenpäin mennään kumminkin?! :)
Mun menkat alko... 2 päivää myöhässä tosin, mistä lie johtui. Eipä tuo nyt mikään hirmuisa yllätys sinäänsä ollu :) Sitä vaan niin toivois... Oon nimittäin aikoja sitten ilmoittanut miekkoselle etten aborttia suostu tekemään jos vahinko kävisi. Sem verran vanhoja ja "vastuuntuntoisia" sitä sentään olla jo molemmat!
Juu ei täälläkään olla kihloissa. Mutta meillä on sellaiset samantyyppiset kaulakorut jotka vähän niinkun yhdistää :) Mä oon kans vähän sitä mieltä, että ihan yhtä yhdessä me ollaan vaikka ei sormusta olisikaan sormessa (ja hei, onhan meillä ne kaulakorut :D !!). Enemmän mä tavallaan unelmoin siitä hääpäivästä: päivä prinsessana, ihana hääyö jossain y.m. Ja sitten siinä on ehkä sellainen juttu, että kun on sama sukunimi niin se yhdistää jotenkin enemmän, ainakin silloin jos alkaa kersoja kerääntymään enemmän. Olisi perheellä sama nimi. Mut huhhuh, tulipas kirjoitettua! Äiti kävi just kylässä ja piti pitää suu kiinni vauvajutuista (se ei kuullemma ahlua mummoksi ennen kuin on 50v, nyt 47 (mutta hittoaks mä äitiä kuuntelen jos vaavia haluan! :D). Mukava purkautua. Kirjotelkaa muutkin!
Me mentiin kesäl kihloihin. Itse sitä ehdotin, ku muutettiin yhteiseen kunnon kotiin ja muutenki tuntu että tämä on se mies jonka kanssa haluun elää. Ja tarttin jonkun konkreettisen jutun suhteelle, tämmönen hömppä kun olen =)Mentiin "salaa" kihloihin, eikä edes omille vanhemmille kerrottu, sittehän ne jossain vaihees näki sormukset...
pystyykö vauvelikuumetta jotenkin hillitsemään? Kun musta tuntuu että aihe on meillä tavallaan koko ajan pinnalla, just tyyliin niinku täs jollain oli "mitä saan palkkioksi?" "et ainakaa vauvaa". Ja välil kuvittelen että mies yhtäkkiä heltyy ajatukselle ja sanoo että jos nyt sitte hankitaanki... ihan mahdotonta=(
Ja sitte viel sattu tämmönen juttu että löysin meidän talon rännin alta pienen vaaleenpunasen vauvan puseron!!! Arvatkaa vaan otinko kotiin ja pesin sen =) Ja samalla toivoin että se olis joku merkki. Ootteko muut yhtä epätoivosia? ;)
Jos innostutte vielä enemmän keskustelee aiheesta niin mulle saa lähettää mailia=) täs on osote: [email protected]
Mun yks työkaveri sai vauvan oisko 1½ kk sitte ja tulee töihin näyttämään vaavelia parin viikon kuluttua, pelottaa että viimeistään sillon sekoon...
Tsemppiä teille kuumeiluun kanssasisaret!!! Ja toivotaan että saadaan ennemmin tai myöhemmin plussailla!!!!
Juu, aika epätoivoista täälläkin on. Maanantain kuljeskelin kaupoissa hypistelemässä vauvanvaatteita, roikun kokoajan netissä lukemassa vauvajuttuja, synnytyskertomuksia ynnä muuta. Ja tänään oon menossa kirjastoon lainaamaan Suurta vauvakirjaa. Että sillai...
Mun mies naureskelee aika paljon mun vauvahössötykselle. Sanoo että mä oon ihan hupsu ja hassu. Mutta usein se myös ottaa vakavan ilmeen ja sanoo että "meille ei kyllä vielä sitten tule vauvaa". Ja mä tiedän että me ei nyt vielä saada vauvaa (kun miehen rontti ei halua...), mutta silti sitä toivoo kokoajan että josko sen mieli jollain ihmeen tavalla muuttuis! Oon itse aina ollu sellanen, että elän tunteiden mukaan. Jos saan jonkun hienon idean ni haluaisin toteuttaa sen just nyt ja heti! Tosin tää vauvakuume on ollu jo kesästä päällä. En oo edes varma, että missä vaiheessa se oikein alkoi. Mutta pahenee koko ajan. Mies sitten vastapainoks on sellainen järkeilijä. Toisaalta ihan hyvä että joku vähän jarruttelee mun ideoita, mutta just tässä asiassa en haluis ihan näin paljoa jarrutteluja!
Luulenpa ettei..pahahan se on ite hillitä omaa mieltä..ainakaan tällaisis asiois.=) Ihan eri asiaku esim. hillitä karkinsyöntiä tai vastaavaa. No olipa taas esimerkki.. ;)
Juu,eiköhän me kaikki aika epätoivoisia olla. Mutta täytyy muistaa hieman positiivista asiaakin, ikä ei tuu vielä vastaan, sillonha se kiire vasta tulis. -Mä en halua olla silloin vanha kun pyöräytän tenavat. Iha siltäkää kantilta että en ikinä ehtiny tutustua mun kumpaankaan paappaan. Ja isä on sentäs jo kohta 60v.Äitiki kuuluu tuohon 50v ryhmään.
Ite oon siivonnu vanhoja laatikoita vintiltä missä on ollu mun ja veljen vauva-vaatteita. Kattonu niitä parhaimpia ja muistellu haikeana omaa vauva ikää. Niin se elämä kiitää silmis. Pahimpina päivinä sitä aina ajattelee että olis vielä nuori/vauva,ei olis mitää murheita saati muitakaan ongelmia (Ainakaan mitä itse pitäis ratkoa).
Mun äidille on turha edes vihjata leikillänsä vauvoista mitää. Jos se sais päättää niin tällä hetkellä niitä olis jo ainaki kaks. Ja sitä puhelinlaskua senki eestä.. =)
Onpas ihana lukea että on näinkin paljon samassa tilanteessa olevia....meillä kanssa mies jarruttelee aina vaan.nyt on jostain saanut päähänsä että omakotitalo pitää olla ennen vauvan tuloa.masentamaan meinaa ruveta kun mulla kuitenkin vuosi opiskeluja jälellä ja sitten kaikki lainan haut ja muut systeemit niin kauheesti menee aikaa ennen kun sellasen pikkunyytin saisi...oon koittanut varovasti vihjailla et vauvan olis hyvä tulla 2007 keväällä kun valmistunut oon ja silleen mut ei, kun talo pitää olla...turhauttaa ja ahistaa tommonen...niin ja ihan selvyyden vuoksi, minä 19 ja mies 21...joo tiedän, nuoria ollaan mutta ei se kuumeilu ikää kato.ja kuumetta on pitänyt jo parisen vuotta.enää ei jaksais odottaa...
Hei taas (vaihteeks...)! Hoh, ei noi vauva-ajatukset päästä irti ei sitten millään. Kävin eilen hakemassa kirjastosta Suuren vauvakirjan, siitä onki jo melkeen puolet luettu.. :P
Eilen oli harkat ja mietin vaan että millastakohan se harkkaaminen ois sitten isomman masun kanssa?! Jäis kyllä voltit vähän vähemmälle... Ja sitten vielä kun bussilla raahauduin kotiin niin eiköhän mun viereen tullut pystyvatsainen nainen istumaan! Yhyy! Itseni hillitsin kumminki enkä ruvennu juttusille :)
Mä oon huomannu et aika usein toi että minkä ikäisenä haluaa lapsia menee "suvussa". Mun äiti oli 23 kun on mun isovelin saanut ja tiedän että mun siskolla (22v) on nyt ihan törkeä vauvakuume. Muutamilla kavereilla jonka vanhemmat sitten on saanut ne 30-kymppisinä niin ei tulisi mieleenkään hankkia vielä lapsia. Eilen tenttasin miestä vähän ja se sano että 25-30-vuotiaana oli aatellut lapsia hankkivansa, mutta että "eihän sitä voi tietää että millanen tilanne sitten on ja onko valmis". Hmm, vajaa 1½ vuotta pitäis vielä odottaa että se maaginen 25 tulisi täyteen. Voi sentään...