DEETIPAT!!

Pakko aloittaa uusi keskustelu, kun luin tuosta alempaa olevasta, että joku laittaa deetipat suoraan vauvan suuhun!!

Oletteko maistaneet niitä itse?? Sama juttu monissa lasten antibiooteissa. Maistuvat kyllä hyvältä, mutta KIRVELEVÄT! Kerran olimme molemmat poika ja minä kurkkutaudissa ja hänelle määrättiin antibioottia. Maistoin sitä ensin itse, niinkuin AINA KAIKKEA, mitä aion lapseni suuhun laittaa. Itku meinasi päästä minultakin, isolta ihmiseltä. Enkä todellakaan syöttänyt kuuria lapselleni, vaan sairastimme sitten hieman pidempään särkylääkkeeseen turvautuen. Muutenkin lapsille syötetään nykyään aivan liikaa antibiootteja.

Mutta ne deetipat. Maistakaa todellakin itse ja miettikää, miten julmaa on työntää pienen vauvan suuhun jotain sellaista. Minä sekoitin ne PULLOLLISEEN maitoa ja siltikin ne maistuvat läpi, mutta eivät maistu niin pistävältä. Ihmekö tuo, jos vauvanne lakkaavat syömästä, kun pelkäävät, että työnnätte taas jotain painajaismaisen makuista moskaa suuhun.
362933
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 36

Vanhimmat

Mikä toisesta maistuu pahalta, voi toisen mielestä olla hyvää. Itse kun maistan d-tippoja, alan irvistää pelkästä mausta. Mutta puolivuotias poikani ei ole moksiskaan. Olen myös kuullut että jotkut lapset sanovat nam kun näkevät vitamiinipurkin. Alussa vauva epäilee kaikkia uusia makuja, mutta tottuessaan alkavat jopa pitää niistä. Mun mielestä ne d-tipat maistuvat kuin campari, joka on katkeroa. Jotkut siitäkin pitävät tai kyseistä juomaa ei varmaan valmistettaisi...

Oli maku mikä tahansa, niin älä missään tapauksessa ole antamatta niitä tippoja! Varsinkin jos vauvasi on pelkällä rintamaidolla, niin hän ei saisi muualta sitä vitamiinia. D-vitamiinia tarvitaan kalsiumin imeytymiseen. Eli jos ei ole d-vitamiinia ruokavaliossa luusto ei kehity kunnolla. Joskus vain on vanhempana tehtävä sellaisia asioita mistä lapset eivät pidä. Nukkumaanmenoajat ym kiellotkin kuuluvat niihin. Jos lapsellesi tulee korvatulehdus, niin etkö antaisi antibiootteja siihenkään? Hoitamaton korvatulehdus voi vaurioittaa kuuloakin. Siinä mun mielestä on yhdentekevää onko lääke pahanmakuista.

Äänestä
  • Kyllä se vauva yleensä tottuu siihen makuun!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=691&posting=22000000010418561

    Siinä keskustelua D-vitamiinista.

    Sitten ihan kysymyksenä? Miksi ihmeessä SINÄ maistelet pojallesi tarkoitettuja lääkkeitä etc? Mitä ihmettä! Meillä tytär yökki ja otti lääkkeensä, kunnes oli tarpeeksi iso ottamaan tabletteina. Poika taas aukaisee suunsa ja pyytää lisää, jopa karvaat lääkkeet menevät niin. Mistäs sinä tiedät miten poikasi nuo lääkkeet ottaa, jos et ensinkään anna?

    Äänestä

  • ................ kirjoitti:

    Kyllä se vauva yleensä tottuu siihen makuun!

    http://keskustelu.suomi24.fi/show.fcgi?category=116&conference=691&posting=22000000010418561

    Siinä keskustelua D-vitamiinista.

    Sitten ihan kysymyksenä? Miksi ihmeessä SINÄ maistelet pojallesi tarkoitettuja lääkkeitä etc? Mitä ihmettä! Meillä tytär yökki ja otti lääkkeensä, kunnes oli tarpeeksi iso ottamaan tabletteina. Poika taas aukaisee suunsa ja pyytää lisää, jopa karvaat lääkkeet menevät niin. Mistäs sinä tiedät miten poikasi nuo lääkkeet ottaa, jos et ensinkään anna?

    Sanoinko jossain kohtaa, että d-vitamiini on tarpeetonta tai että jätän antamatta!!! Sanoin, että sekoitan pullolliseen maitoa!!

    Ja miksen maistaisi lääkettä? Miksi sinä et maista? Ei tulisi mieleenkään työntää lapseni suuhun jotain, mistä en tiedä, mille maistuu.

    Vaan turhaa täällä selittää mitään teille kenellekkään. Tuo on niin uskomatonta typeryyttä, johon sortuvat VAIN ja ainoastaan äidit. Heti ollaan räkyttämässä jos joku kehtaa sanoa, että armon äiti on ehkä tehnyt jotain väärin.

    Niin niin, teidän, äitien kiusaksihan sanoin tuosta mausta, en vauvojenne parasta ajatellen.

    Tottuuhan ne lapset vaikka elämään pimeässä komerossa vedellä ja leivällä, mutta MIKSI sellaiseen pitää tottua. Siksi, että äiti ei jaksa muutakaan. ONKO NIIN ISO VAIVA SEKOITTAA NE D-TIPAT VAIKKA MAITOON?!? Miksi pienen vauvan pitää tottua johonkin niin kamalaan?

    Äänestä

  • Jos lapselleni tulee korvatulehdus, en todella ole ensimmäisenä työntämässä antibiootteja suuhun. Vihdoin ja viimein on julkistettu tutkimustulostakin aiheesta, joka on ollut minulle selvää aina. Liiat lääkkeet ovat pahasta. Ja onpa tehty tutkimuksia myös nimenomaan lasten korvatulehduksista ja antibiooteista. Monesti lääkekuurit määrätään turhaan "varmuuden vuoksi".

    Ottaan hän selvää asioista, niin saattaisi lapsesikin olla terveempi.

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Sanoinko jossain kohtaa, että d-vitamiini on tarpeetonta tai että jätän antamatta!!! Sanoin, että sekoitan pullolliseen maitoa!!

    Ja miksen maistaisi lääkettä? Miksi sinä et maista? Ei tulisi mieleenkään työntää lapseni suuhun jotain, mistä en tiedä, mille maistuu.

    Vaan turhaa täällä selittää mitään teille kenellekkään. Tuo on niin uskomatonta typeryyttä, johon sortuvat VAIN ja ainoastaan äidit. Heti ollaan räkyttämässä jos joku kehtaa sanoa, että armon äiti on ehkä tehnyt jotain väärin.

    Niin niin, teidän, äitien kiusaksihan sanoin tuosta mausta, en vauvojenne parasta ajatellen.

    Tottuuhan ne lapset vaikka elämään pimeässä komerossa vedellä ja leivällä, mutta MIKSI sellaiseen pitää tottua. Siksi, että äiti ei jaksa muutakaan. ONKO NIIN ISO VAIVA SEKOITTAA NE D-TIPAT VAIKKA MAITOON?!? Miksi pienen vauvan pitää tottua johonkin niin kamalaan?

    Olen pahoillani, jos loukkasin. Pyydän anteeksi.

    Lääkkeitä en maista, koska ne ovat vain ja ainoastaan sille, kenelle ne on määrätty. En siis maistele lasteni yskänlääkettä, enkä varsinkaan antibiootteja.

    Eihän siinä mitään väärää ole, jos ne sekoittaa johonkin. Makuaistimukset kuitenkin vaihtelevat yksilöittäin. Vauva ei totu jos ei maistateta, eikä äiti tiedä tykkääkö, jos ei anna maistaa. Loppujen lopuksi se on sinun päätös. Mielipiteet ovat mielipiteitä, älä polta housuja rikki ja kärvennä hiuksia päästäsi.

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Sanoinko jossain kohtaa, että d-vitamiini on tarpeetonta tai että jätän antamatta!!! Sanoin, että sekoitan pullolliseen maitoa!!

    Ja miksen maistaisi lääkettä? Miksi sinä et maista? Ei tulisi mieleenkään työntää lapseni suuhun jotain, mistä en tiedä, mille maistuu.

    Vaan turhaa täällä selittää mitään teille kenellekkään. Tuo on niin uskomatonta typeryyttä, johon sortuvat VAIN ja ainoastaan äidit. Heti ollaan räkyttämässä jos joku kehtaa sanoa, että armon äiti on ehkä tehnyt jotain väärin.

    Niin niin, teidän, äitien kiusaksihan sanoin tuosta mausta, en vauvojenne parasta ajatellen.

    Tottuuhan ne lapset vaikka elämään pimeässä komerossa vedellä ja leivällä, mutta MIKSI sellaiseen pitää tottua. Siksi, että äiti ei jaksa muutakaan. ONKO NIIN ISO VAIVA SEKOITTAA NE D-TIPAT VAIKKA MAITOON?!? Miksi pienen vauvan pitää tottua johonkin niin kamalaan?

    Miksi totuttaa lasta joihinkin makuihin? No siksi että lapsen ruokavaliostakin tulee laajempi. Mieheni mielestä keitetty porkkana ja kukkakaali maistuu kamalalle. Miksi siis antaa lapselle jotain semmoista mikä on itsen mielestä pahaa? Minun mielestäni homejuusto on aivan järkyttävää. Enkö siis koskaan antaisi lapselleni homejuustoa? Lapset tykkää makeasta. Mitä jos antaisi pelkkää karkkia lapsille joka ruokailulla? Maailma ei vain toimi näin.

    Jotkut äidit jotka imettävät, eivät pysty lypsämään maitoa pullollisen verran. Pitääkö heidän antaa korviketta vain siksi että saavat annetuksi d-vitamiinitippoja? Ja muutenkin tuo d-vitamiini maustaa sen maidon niin miksi sitten antaa pullollista "pahanmakuista" maitoa? Miksei anna d-vitamiinia ensin ja siihen pullollisen hyvää maitoa päälle?

    Sanoit "Heti ollaan räkyttämässä jos joku kehtaa sanoa, että armon äiti on ehkä tehnyt jotain väärin". Kyseinen äiti ei todellakaan tehnyt mitään väärin! Mun mielestäni on väärin tulla syyllistämään tänne muita äitejä jostain d-vitamiinien antamistavasta. Jos haluat sekoittaa vitamiinin maitoon, niin sekoita vaan. Anna meidän muiden äitien tehdä se miten me parhaaksi näemme!

    Äänestä

  • Pojan äiti kirjoitti:

    tehdä mitä haluatte. Ajattelinpa vaan, että moni ei tiedä, kuinka kammottavalle ne tipat maistuvat ja luulin, että äidit eivät halua kiusata vauvojaan. Menee pikkasen aiheen sivuun jostain porkkanasta ja kukkakaalista puhuminen. Ne ovat hyvää, terveellistä ruokaa. Itseasiassa lapsellista alkaa vääntelemään asioita noin. Kyse oli pienistä vauvoista, etkä sinä vauvallesi homejuustoa syötä, vai mitä?

    Vaan jos tahdot leikkiä tyhmää, niin sallittakoon se sinulle.

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    Tarkoitin siis yleensäkin makuja. En todellakaan vielä menisi homejuustoja antamaan lapselle. Se vaan että se mikä itsestä maistuu hyvälle ei välttämättä toisen mielestä ole hyvää. Mun mielestä kyllä on lapsellista on toi sun käytös. Emme anna niitä d-vitamiinitippoja lapsillemme kiusallamme. Mun poika ei alusta asti ollut moksiskaan niistä d-vitamiinitippojen mausta. Jos oma lapsesi ei niistä pidä, niin sen kuin sekoitat vaan maitoon. Huomaan kyllä mistä mauista oma lapseni pitää. Vaikka hän ei pidä esim luumuista, niin silti sitä joskus joudun antamaan.

    Äänestä

pikku neiti tykkää d-tipoista jotka annetaan ennen ruokailua veden kanssa lusikalla :)

Äänestä

Maistoin tuossa äsken Deetippoja (joka on merkki). Maistui makealta. Oikeastaan aika hyvältä. Vauvathan tykkäävät tunnetusti makeasta. Saa suun napsaamaan. Muut d-vitamiinitipat ovat aivan karmean makuisia, kuten Jekovit. Meidän vauva ei suostunut syömään sitä edes maitoon sekoitettuna. Kiitos kun kehotit maistamaan. Nyt uskallan hyvällä omalla tunnolla antaa vauvalleni tipat suoraan suuhun, niin kuin aiemmassa viesti ketjussa kehoitettiin. Nykyään kun se ei onnistu muuten. Eihän niitä voi jättää antamattakaan. Kiitti sinullekin näkökannastasi. :)

Äänestä
  • Tympii tuollaiset itsekkäät omaan napaansa tuijottelijat.

    Nämä vastaukset vain vahvistavat mielipidettäni siitä, että kaikille äidiksi aikoville pitäisi järjestää kelpoisuuskoe, ennen kuin saavat luvan alkaa lisääntymään.

    Siitä vaan, rääkätkää vauvojanne, tulee varmaan hyvä mieli, mitäs kehtasi syntyä, niin kärsiköön nyt äidin mielivallasta.

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Tympii tuollaiset itsekkäät omaan napaansa tuijottelijat.

    itse toimisit?ei taida olla lapsia itselläsi

    Äänestä

  • mami kirjoitti:

    Deetipat ei kirvele suussa!!!

    Äänestä

  • äiti kirjoitti:

    Deetipat ei kirvele suussa!!!

    Ei niin, vaan maistuvat hirveän karvaalle ja maku jää suuhun TODELLA pitkäksi aikaa. Jotkut antibiootit kirvelevät suussa ja nielussa, varsinkin, jos on kurkku kipeä.

    Ja tuolle aikaisemmalle, kyllä vaan minulla on lapsia. Tuskin muuten edes välittäisin siitä, mitä teette.

    Äänestä

  • mami kirjoitti:

    itse toimisit?ei taida olla lapsia itselläsi

    sanottiin neuvolassa että tipat voi antaa suoraan suuhun eikä olisi tullut edes mieleen että jotenki muuten ne pitäisi antaa. Ja DEETIPAT ON eri asia ku d-tipat,joita on jekovit ja devitol.

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Ei niin, vaan maistuvat hirveän karvaalle ja maku jää suuhun TODELLA pitkäksi aikaa. Jotkut antibiootit kirvelevät suussa ja nielussa, varsinkin, jos on kurkku kipeä.

    Ja tuolle aikaisemmalle, kyllä vaan minulla on lapsia. Tuskin muuten edes välittäisin siitä, mitä teette.

    anteeksi vaan että en lukenut niin tarkkaan viestejäsi. DEETIPOISTA ei ainakaan minun suuhun jää pahaa makua PITKÄKSI AIKAA.Ja VAUVALLE ANNAN MAITOA TIPPOJEN PÄÄLLE joten se siitä!

    Äänestä

  • tyttö2kk kirjoitti:

    sanottiin neuvolassa että tipat voi antaa suoraan suuhun eikä olisi tullut edes mieleen että jotenki muuten ne pitäisi antaa. Ja DEETIPAT ON eri asia ku d-tipat,joita on jekovit ja devitol.

    Neuvolassa sanotaan ja se sana on laki. Omia aivoja ei osata, eikä uskalleta käyttää. Ei luoteta omiin vaistoihin ollenkaan. Mitäs hankit lapsia, jos ajattelet, että neuvola tietää lapsesi parhaan paremmin, kuin sinä itse.

    Niin, eipä tullut mieleenkään, sinäpä sen sanoit.

    Äänestä

  • järkyttynyt kirjoitti:

    Neuvolassa sanotaan ja se sana on laki. Omia aivoja ei osata, eikä uskalleta käyttää. Ei luoteta omiin vaistoihin ollenkaan. Mitäs hankit lapsia, jos ajattelet, että neuvola tietää lapsesi parhaan paremmin, kuin sinä itse.

    Niin, eipä tullut mieleenkään, sinäpä sen sanoit.

    minäkin..siis siitä et joku ei anna lapselleen lääkettä jonka lääkäri määrännyt sairauden hoitoon sen takia et maistuu pahalle..ei lääkkeen olekkaan tarkoitus maistua hyvälle,ja miksikö,siksi että jos maistuisi hyvälle,saattaa lapsi salaa ottaa lääkettä kun on NIIN HYVÄÄ.
    eihän ne lääkkeet tosiaan hyvälle maistu,mut ei niitä lapsen kiusaksi määrätä,eikä äiti joka antaa pahaa antibioottia esim angiinaan ole huono äiti vaan vastuuntuntoinen ja lapsen parasta ajatteleva..
    oletko tietoinen et yleensä jälkitaudit ovat vakavampia kuin ne alkuperäiset?
    ja miten perustelet sen et sinulla on oikeus pitkittää lapsen sairautta vaan pahanmakuisen lääkkeen takia?toivon todella et lapsellesi ei koskaan tule korvatulehdusta,koska siihen kipuun ei särkylääkkeet auta..(sinä kyllä saisit joskus sen kokea,niin tietäisit miten kamalaa se on,yritä sitten itse parantua pelkän särkylääkkeen voimalla..)
    ja en anna itsekkään vitolia pelkiltään,vaan lusikkaan jossa on ruokaa tiputan päälle,eikä haittaa neitiä yhtään..

    Äänestä

  • mää, kirjoitti:

    että oikeestaan ihan tympäsee vastata. Antibioottien käyttöä nimenomaan lasten korvatulehduten hoidossa on tutkittu viime aikoina paljon ja todettu, että niistä saatava hyöty on varsin kyseenalainen. Antibiootit eivät merkittävästi lyhennä sairauden kestoa ja aiheuttavat muutoksia suoliston luonnollisen bakteerikantaan, joka puolestaan aiheuttaa muita vaivoja ja heikentää vastustuskykyä. Lapsen kehityksen ja terveenä pysymisen kannalta on siis parempi, jos korvatulehdus hoidetaan pelkällä särkylääkkeellä ja vasta pitkittyessä turvaudutaan antibioottiin. Asiasta löytyy runsaasti tutkimustietoa, ota selvää.

    kärsi itse ensin korvatulehduksesta (mulla oli 3v sitten) ja tuu sit vasta selittelee jostain..400 buranaa olis voinu syödä vaikka paketin kerralla ja kipu ei olis helpottanu pätkääkään,mut anibiootit paransi kivun parissa päivässä..
    tietenkään lääkkeitä ei saa olla joka vaivaan syömässä,mut korvatulehdus on kyllä sellainen juttu et riskiä ei kannata ottaa..eikä lääkärit enää nykyään kovin helposti lääkekuuria siihen kirjoita,et se teorias on tuulesta temmattu.
    jos lapsella on ollu antibiootti kuuri 12v aikana 4 kertaa,niin se tuskin on liikaa..luulisin.(näin siis meillä)
    jos haluat ottaa riskin et lapsesi kuulo heikkenee hoitamattoman korvatulehduksen takia,niin sehän on sinun asiasi..paitsi ku ei olekkaan,vaan LAPSESI asia..

    "Lapsen kehityksen ja terveenä pysymisen kannalta on siis parempi, jos korvatulehdus hoidetaan pelkällä särkylääkkeellä ja vasta pitkittyessä turvaudutaan antibioottiin"

    Huomioi kohta: pitkittyessä turvaudutaan antibioottiin. Tarkoittaako siis mielestäsi, että kehoitan jotakuta jättämään sairauden hoitamatta?

    Yhä edelleen peräänkuulutan järkeä, sisälukutaitoa ja niitä kelpoisuustestejä ennen äidiksi ryhtymistä.

    Huokaus sentään, miksi hukkaan aikaani tällaiseen.

    Aikuisten korvatulehdukset ovat erilaisia, kuin lasten. Tutustu johonkin helppotajuiseen lääketieteen oppaaseen tai kysäise vaikka lääkäriltäsi, jotta saisit aiheesta enemmän tietoa, ennenkuin tulet opastamaan minua tässä asiassa.

    Äänestä

  • järk... kirjoitti:

    mitä et ymmärtänyt siinä,et KIPU EI LÄHDE SÄRKYLÄÄKKEELLÄ???????
    eikä kyse ollut pitkittyneestä korvatulehduksesta,ei ollut kuumetta eikä muutakaan,vaan ensimmäinen oire oli JÄRKYTTÄVÄ KIPU!!!!
    turha haukkua muita lukutaidottomiksi,jos et itse vaivaudu lukemaan viestejä..
    miten pitkään siis pitäisi kipua yrittää kestää ennenkuin ottaa kuurin?viikkoko?
    harvemmin lääkäriin mennään korvatulehduksen takia ennen kipujen alkua.näin ainakin meillä..

    Äänestä

  • järk... kirjoitti:

    Aikuisten korvatulehdukset ovat erilaisia, kuin lasten. Tutustu johonkin helppotajuiseen lääketieteen oppaaseen tai kysäise vaikka lääkäriltäsi, jotta saisit aiheesta enemmän tietoa, ennenkuin tulet opastamaan minua tässä asiassa.

    neuvolan sana ei saa olla laki,järkeä täytyy käyttää,mut lääkärikirjat tietää kaiken??niinkö?

    Äänestä

  • mää, kirjoitti:

    neuvolan sana ei saa olla laki,järkeä täytyy käyttää,mut lääkärikirjat tietää kaiken??niinkö?

    kuunnella jotain kaavoihin kangistunutta neuvolantätiä, kuin hankkia itse puolueetonta tietoa. Siinä tulee esiin tämä järjen käyttö. Lähdekritiikki on sallittua, jopa suotavaa.

    On olemassa faktoja, luuloja, uskomuksia ja mutu-tietoa.. Siinäpä sitten mieti, minkä varaan luotat. Sinun päätettävissä on, luotatko yhdestä lähteestä saatuun toisenkäden ns. tietoon, vai hankitko itse lisää tietoa ja muodostat käsityksesi vasta sitten. Voisin selittää nämä asiat juurta jaksain, mutta luottamukseni vastaanottavan tahon ymmärryskykyyn ei ole järin suuri, joten jätän asian tähän. Tehkää kuten parhaaksi näette.

    tässä sulle puolueetonta tietoa..kyse siis lapsesta jolla alkanut korvakipu..ja googlasin lähteen ihan sanalla korvakipu.."Korvat on kuitenkin tutkittava seuraavana päivänä. Mikäli lääkärin löydös on selkeä, hoidetaan tulehdus antibioottilääkkeellä. Epäselvän löydöksen ollessa kyseessä, saatetaan tilannetta jäädä seuraamaan, jos lapsella ei ole kipuja. Kuume ja korvakipu häviävät yleensä parin vuorokauden kuluttua lääkehoidon aloittamisesta. Oireita on tänä aikana hyvä lievittää kuume/kipulääkkeillä."

    mielestäni siis silloin jos lääkäri on lääkkeen määrännyt,pelkkä äidinvaisto ei ole syy jättää kuuri ottamatta,siitä tässä käsittääkseni oli kyse,tai siihen ainakin minä tartuin viesteissäsi.
    kyllä varmaan se lääkäri kuitenkin tietää paremmin kuin nämä "puolueettomat lähteet" tai kirjat..

    ja valitettavaa jos teillä kaavoihin kangistunut tympääntynyt itseään toistava neuvolatäti..meillä ainakin on hyvä ja maalaisjärjellä varustettu yksilö.

    ja kiitos luottamuksesta ymmärtämiskykyyni,se et olen erimieltä kanssasi,ei tee minusta tyhmää,vaikka niin ehkä toivoisitkin = )

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Tympii tuollaiset itsekkäät omaan napaansa tuijottelijat.

    Nämä vastaukset vain vahvistavat mielipidettäni siitä, että kaikille äidiksi aikoville pitäisi järjestää kelpoisuuskoe, ennen kuin saavat luvan alkaa lisääntymään.

    Siitä vaan, rääkätkää vauvojanne, tulee varmaan hyvä mieli, mitäs kehtasi syntyä, niin kärsiköön nyt äidin mielivallasta.

    "Nämä vastaukset vain vahvistavat mielipidettäni siitä, että kaikille äidiksi aikoville pitäisi järjestää kelpoisuuskoe, ennen kuin saavat luvan alkaa lisääntymään. "

    Ja sinäkö olisit sen läpäissyt?Ja sinäkö et ole itsekäs omaan napaasi tuijottelija?Ja sinäkö et rääkkää vauvaasi?

    Alotit ketjun taivastelemalla,miten jotkut äidit antavat suoraan lapsen suuhun tippoja.Omassa asenteessasi olisi tarkastamisen varaa,kun hyökkäät noinkin vähäpätöisen asian takia muiden kimppuun.Ja jos lapsella on korvatulehdus,se tulee hoitaa nimenomaan antibiooteilla,ei millään panadolilla tai lasten asperiineilla.Eri asia sitten on,kannattako kaiken maailman flunssaviruksiin hakea antibiootit.

    Kohteliaasti kehotankin sinua ottamaan ensitilassa yhteyden vanhempiisi selvittääksesi,miksi sinusta tuollainen!!!

    Äänestä

  • Järkyttynyt kirjoitti:

    Tympii tuollaiset itsekkäät omaan napaansa tuijottelijat.

    Nämä vastaukset vain vahvistavat mielipidettäni siitä, että kaikille äidiksi aikoville pitäisi järjestää kelpoisuuskoe, ennen kuin saavat luvan alkaa lisääntymään.

    Siitä vaan, rääkätkää vauvojanne, tulee varmaan hyvä mieli, mitäs kehtasi syntyä, niin kärsiköön nyt äidin mielivallasta.

    mut luin pari asiallista kommenttia ja sun asiattomat vastaukset niihin.
    Vaikutat tosi hermoheikolta ja epäilen että onko sulla lasta ollenkaan.

    Äänestä

  • mää, kirjoitti:

    tässä sulle puolueetonta tietoa..kyse siis lapsesta jolla alkanut korvakipu..ja googlasin lähteen ihan sanalla korvakipu.."Korvat on kuitenkin tutkittava seuraavana päivänä. Mikäli lääkärin löydös on selkeä, hoidetaan tulehdus antibioottilääkkeellä. Epäselvän löydöksen ollessa kyseessä, saatetaan tilannetta jäädä seuraamaan, jos lapsella ei ole kipuja. Kuume ja korvakipu häviävät yleensä parin vuorokauden kuluttua lääkehoidon aloittamisesta. Oireita on tänä aikana hyvä lievittää kuume/kipulääkkeillä."

    mielestäni siis silloin jos lääkäri on lääkkeen määrännyt,pelkkä äidinvaisto ei ole syy jättää kuuri ottamatta,siitä tässä käsittääkseni oli kyse,tai siihen ainakin minä tartuin viesteissäsi.
    kyllä varmaan se lääkäri kuitenkin tietää paremmin kuin nämä "puolueettomat lähteet" tai kirjat..

    ja valitettavaa jos teillä kaavoihin kangistunut tympääntynyt itseään toistava neuvolatäti..meillä ainakin on hyvä ja maalaisjärjellä varustettu yksilö.

    ja kiitos luottamuksesta ymmärtämiskykyyni,se et olen erimieltä kanssasi,ei tee minusta tyhmää,vaikka niin ehkä toivoisitkin = )

    sanoa sinulle näin ihan vaan keskustelua seuranneena, että hyvä!!! Olet varmasti hyvä äiti!!ja hyviä kommentteja olet laittanut!!

    Äänestä

  • pakko kirjoitti:

    sanoa sinulle näin ihan vaan keskustelua seuranneena, että hyvä!!! Olet varmasti hyvä äiti!!ja hyviä kommentteja olet laittanut!!

    äiti olen,hyvästä en tiedä.. =)
    ainakin nyt esimurrosiässä olevan pojan kanssa taistellessa välillä takki aika tyhjä..mut yritän kuitenkin..

    Äänestä

  • järk... kirjoitti:

    Aikuisten korvatulehdukset ovat erilaisia, kuin lasten. Tutustu johonkin helppotajuiseen lääketieteen oppaaseen tai kysäise vaikka lääkäriltäsi, jotta saisit aiheesta enemmän tietoa, ennenkuin tulet opastamaan minua tässä asiassa.

    luin viestiketjua ja olin kyllä ihmeissäni ap.n kannanotoissa, mm. korvatulehduksen hoidosta lapsella.

    uskon, ettei hänellä tai hänen lapsellaan ole moista tautia koskaan ollut.

    koska jos hänellä itsellään olisi joskus kyseinen tauti käynyt päällä-hän ei edes leikillään peräänkuuluttaisi kys.tulehduksen hoitamatta jättämisen.

    korvatulehduksessa on järkyttävä kipu-tuska-oikeammin kuvaillessa. mikään käsikaupassa saatava kipulääke EI auta kyseisen tuskan taltuttamiseen. lääkäriin on mentävä/vietävä lapsi heti kun epäilee sellaista.

    uskon että ap. on provo.PERUSTELU: jos hän on niin lastaan ajatteleva äiti, että miettii kuinka deetippoja joku rakastava äiti voi antaa maistelematta niitä itse tai jotenkin laimentamattomana, hän ei missään tapauksessa halua antaa lapsensa kärsiä hetkeään korvatulehduksen kivuissa, kun kaikenlisäksi antibiootti alkaa vaikuttamaan viimeistään seuraavana päivänä ensimmäisen oton jälkeen. tai sitten hän on todella nuori kapinallinen, joka haluaa tuoda keinolla millä hyvänsä oman näkökantansa asioihin ja uskoo vielä itsekin, että vain hän voi tietää asioita, muiden mielipiteet ovat pers..tä.

    voit aivan rauhassa rääkätä lastasi ilman mitään kuureja ja uskotella myös senkin rauhassa itsellesi että lapsilla korvatulehdus olisi jotenkin "laimeampi" kuin aikuisella. (ei pidä paikkaansa, olen hoitanut lapseni korvatulehduksia muutaman kerran ja voin vakuuttaa sinulle ap, että siinä on leikki kaukana) kokemus tuo yleensä tietoa asiasta kuin asiasta. anna ajan kulua vielä uskon että naurat kun luet tätä viestiketjua ja kiität luojaasi siitä, että pysyit anonyyminä.

    yleensäkin lääkkeiden mausta vielä: joku tuossa aikaisemmin jo kirjoittikin viisaasti; lääkkeiden maku EI minunkaan mielestäni saa olla makea ja hyvä KOSKA kyllä niiden pitää erottua karkeista, ettei lapsille tule mieleenkään maistella niitä lisää.

    kasva aikuiseksi alkuperäinen kirjoittaja!

    Äänestä

  • kirjoitan kuiten kirjoitti:

    Minulla on ollut korvatulehduskierre kuudenteen luokkaan asti. Vielä aikuisiässäkin sain korvatulehduksen, joka vaurioitti lisää jo muutenkin huonontunutta kuuloa. Ja se kipu on todellakin ihan uskomaton.

    Elämässäni on monen monta valvottua yötä, takana kahdet putket ja liian useat korvan puhkaisut. Nyt kun sain sen viimeisimmän korvatulehduksen, nauratti ja itketti, kun mietti miten sitä jaksoi lapsena sellaista rääkkiä joka kuukausi.

    Äänestä

aika hassulta et ensin kerrot jo ostaneesi antibiootit ja olisit sen kuurin syöttänyt lapsellesi jos se olisi ollut hyvän makuinen ja sitten paasaat siitä kuinka lääkkeitä määrätään/käytetään liikaa.
miksi sitten jo ostit lääkkeen?olisit jopa voinut säästää rahat ja heittää reseptin menemään jos et lääkärille kehdannut sanoa että on väärässä ja lääkettä ei tarvita.

Äänestä

Meillä vauva syö mielellään pelkkiä deetippoja- jekoviteista tuli kätinää ja irvistelyitä, joten niitä ei syödä enää. Ja niin minäkin oon maistanut kaikkea mitä lapselleni annan eikä meillä deetipat kenenkään suuta kirvele. Ehkä meidän perheen suut sitten eivät ole niin herkkiä, mene ja tiedä. Meillä syödään jatkossakin deetippoja paljaaltaan, enkä koe sen asian suhteen olevani mitenkään huono äiti (vaikkei ko tuote jonkun muun lapselle sovikkaan).

hauskaa syksyä

Äänestä

otit kantaa siihen että ei saisi antaa DEETIPPOJA vauvalle suoraan suuhun mutta ei tainnutkaan olla kyse siitä vaan antibiooteista joita on määrätty usein sairastavalle lapsellesi. Toista kirjoittajaa haukuit sairaaksi ja sadistiksi ja itse annat lapsesi kärsiä kivuista. DEETIPAT ei aiheuta tuskia ja ovat lapsen parhaaksi. Meillä ei ole tavittu yhtään antibioottikuuria ja jos joskus tarvitaan vauvani varmasti tulee sen kuurin saamaan eikä hän vierasta makua kun hän on jo tottunut erilaisiin makuihin.

Äänestä

No ei se lämmin äidinmaitokaan meikäläisestä kovin hyvältä maistu, mutta lapselle se on herkkua! Sinun logiikallasi pitäisi sitten lopettaa imettäminen:D

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Järkyttynyt kirjoitti:

Pakko aloittaa uusi keskustelu, kun luin tuosta alempaa olevasta, että joku laittaa deetipat suoraan vauvan suuhun!!

Oletteko maistaneet niitä itse?? Sama juttu monissa lasten antibiooteissa. Maistuvat kyllä hyvältä, mutta KIRVELEVÄT! Kerran olimme molemmat poika ja minä kurkkutaudissa ja hänelle määrättiin antibioottia. Maistoin sitä ensin itse, niinkuin AINA KAIKKEA, mitä aion lapseni suuhun laittaa. Itku meinasi päästä minultakin, isolta ihmiseltä. Enkä todellakaan syöttänyt kuuria lapselleni, vaan sairastimme sitten hieman pidempään särkylääkkeeseen turvautuen. Muutenkin lapsille syötetään nykyään aivan liikaa antibiootteja.

Mutta ne deetipat. Maistakaa todellakin itse ja miettikää, miten julmaa on työntää pienen vauvan suuhun jotain sellaista. Minä sekoitin ne PULLOLLISEEN maitoa ja siltikin ne maistuvat läpi, mutta eivät maistu niin pistävältä. Ihmekö tuo, jos vauvanne lakkaavat syömästä, kun pelkäävät, että työnnätte taas jotain painajaismaisen makuista moskaa suuhun.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu