fleksi vai hihna?

Hei, pidättekö mäyriksillänne fleksiä vai jotain hihnaa, nahkaa ym??
Olen koko ikäni kuljettanut beaglea fleksissä, vaikka onkin metsästyskoira ja vetää aika paljon..
Nyt mulla on eka oma koira, lyhytkarvanen mäyräkoira. Ollaan pidetty nyt hihnaa (pentu 5,5kk), mutta tarttisi ostaa jo uusi, ajattelin fleksiä tai sitten nahkaista hihnaa.. Kumpi pn parempi mäyräkoiralle? eipähän ole kuitenkaan iso koira, joten sehän on ihan eri juttu fleksillä kuin sellainen isolla koiralla.
352455
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 35

Vanhimmat

koirilla fleksit. On myös hihnat, mutta ei niitä tule käytettyä. Fleksillä voi myös hyvin kouluttaa, kun säätää sen pituutta. Ja yksi meidän koirista vetää ja sillä on valjaat, muut ei vedä ja niillä on kaulapanta. Ja paljon ne juoksee vapaana (paitsi se vetäjä, kun sillä on niin voimakas metsästysvietti), meidän pihasta kun pääsee suoraan metsään. Sen verran kävellään fleksien kanssa ettei hihnassa kulkeminen unohdu.

Äänestä

koiralla on ihan tavallinen hihna(ei nahkainen)missä menee heijastinnauhat.Tavallisessa hihnassa koira ei ole ainakaan oppinut vetämään ja flexistä olen kuullut että sitä väärin käyttämällä saa helposti koiran vetämään.Näin pimeällä olen todennut oman hihnan eli tämän heijastinnauhalla varustetun erinomaiseksi valinnaksi!

Äänestä

käytellään meillä. Opeteltiin kyllä nahkahihnassa, mutta fleksin kanssa mennään metsässä jossei voi vapaaksi laskea. Fleksissä on se hyvä puoli, että koira oppii kuuntelemaan niitä omistajan käskyjä, ainakin meillä vanhempi on ihana ulkoilutettava, kun kokoajan katselee että mitä se emäntä siellä toisessa päässä sanoo. Nuorempi on niin kakara vielä, että neliveto on ainoa oikea tahti !

Äänestä
  • Kiitoksia kaikille vastauksista!
    Oli hassua lukea noita teidän nimimerkkejä, mulla on sit taas itellä rekattu merkki Mäykky :)

    Joo, ostin sitten fleksin eilen. Tänään aamulla kokeilin, hyvin tuntuu toimivan. Tuntuu, että penikka on paremmin hallittavissa. Mut se riippuu sitten monesta seikasta, joten yleistääkään ei voi.. Mutta siis tosin olenhan käyttänyt ajokoiralla aina fleksiä joutumatta koskaan mihinkään vaaratilanteisiin.

    Kyllä fleksi on nyt käytössä jatkossa, mutta kyllä mulla hihnakin on eteisessä mukana :)

    Äänestä

Flexi-hihna aiheuttaa koiralle :
1.vapaudenriistoa
2.tyhmyyttä
3.kontaktinpuutetta
4.hengenvaara
5.huonossa hihnassa kulkemisen taitoa

Juuri vapaushan on flexi-hihnan myyntivaltti.Mutta itseasiassa flexikoirat saavat
osakseen vähemmän vapautta kuin muut koirat.
Ne eivät saa kulkea vapaina, koska niiden omistajien ei ole tarvinnut opettaa niille luoksetuloa.Omistajan mielestä koira on tarpeeksi vapaa flexin pituudessa .Flexikoirat ovat tuomittuja olemaan aina kytkettyinä kuin
ketjuvangit.

Flexi-hihnalla varustetulla omistajalla on mekaaninen laite koiran järjestyksessä pitämiseen
joten hänen ei sen kummemmin tarvitse kommunikoida koiransa kanssa.Koira liikkuu eteen ja taakse,sinne ja tänne,ja joskus se vedetään luokse.Kaikki tämä ilman että omistajan tarvitse yhdelläkään sanalla muistuttaa koiraa olemassaolostaan.Flexi tekee koirasta tyhmän,koska sen ei tarvitse opetella mitään.

Kontaktinpuute ,samalla hetkellä kun ulko-ovi
suljetaan katoaa kaikki kontakti koiran ja omistajan väliltä.Omistaja luottaa täysin flexiin,eikä koira puolestaan odota mitään omistajaltaan.

Hengenvaara,mitä tapahtuu kun omistaja kadottaa flexin??SILLOIN on koira vapaa ja koska kontaktinpuute ja tyhmyys on täydellistä,eikä koira ole koskaan saanut tilaisuutta oppia käskyjä "tänne" tai "seis",voi katastrofista tulla tosiasia.

Koira ei ole koskaan saanut oppia kulkemaan kunnolla hihnassa ,mikä onkin ihan luonnollista,
koska se on tottunut hihnanpituuden vaihteluihin
välillä 60cm ja 8m.Koira on tottunut juoksemaan
sinne tänne ,kiskomaan ja vetämään.Jos omistajan
täytyy pitää koiransa lyhyessä hihnassa,esim.
katuliikenteessä tai vastaavassa, on se hyvin rasittavaa molemmille.

Äänestä
  • Yleistä koirista-palstalla käydään jo ihan tarpeeksi aiheesta keskustelua, mutta jatkoa sitten täältä puolelta.

    1. Vapaudenriisto

    No eihän se nyt mikään vapaus ole, sehän on ihan sama, onko koira hihnassa vai fleksissä, ihan yhtä lailla se on kiinni.
    Ei fleksin hankinta tarkoita sitä, että ei sitten tartte opettaa koiralle luoksetuloa. Mikä järki siinä olisi? Kyllä mun koira sen osaa.
    Yleistät kyllä hiukan liian paljon, että muka olisivat fleksin käyttäjästä tarpeiksi vapaita! No mitäs sanoo laki? Koiraa ei saa pitää muualla vapaana kuin omalla pihalla ja koirapuistossa. Minä asun vielä alueella jossa on liikennettä, en varmasti pidä koiraani siellä vapaana.
    Oletko ajatellut, jos kyseessä on metsästyskoira? Ainakin isäni koira on tottunut siihen, että kun vapaaksi päästetään lähdetään metsästämään. Muuten ollaan kiinni ja lenkillä. Että näin.

    2. Tyhmyys

    Vai mekaaniset laitteet. Eikös se nyt ole ihan sama, rullaatko hihnan käden ymärille lyhyelle vai kelaatko fleksin? Lopputulos on sama!
    Luuletko ettei fleksin käyttäjät kommunikoi koiransa kanssa, olet kyllä aivan täysin hakoteillä! Ja kyllä koiria opetetaan, oli sitten lenkkeilyväline mikä tahansa.

    3. Kontatkipuute

    Nyt en ymmärrä käsitystäsi olleenkaan. Mitä tuo tarkottaa??
    Luuletko, että fleksin omistajat pitävät koiraansa kuin jotakin esinettä? Ei kyllä ystävyys ja rakkaus katso millä vehjeellä koiraansa ulkoiluttaa.
    Kyllä meillä on ihan samanlaiset kontaktit, vaikka hihnaa myöskin käytänkin.

    4. Hengenvaara

    Se on kyllä täysin oma vika, ellei ole sen vertaa koiraansa ulkoiluttanut ja opettanut, ettei tiedä mitä tekee jos fleksi katoaa. Meinasitko että kadottaa sen metsään ym vai jonnekin kotiin?? Totakaan en tajua, mitä jos kadotat hihnan? Lopputulos on ihan sama, ellei koiraa ole koulutettu.

    5. Huonossa hihnassa kulkemisen taitoa.

    Kuka sanoi, että koira saa mennä niin pitkälle kuin fleksi yltää?? Ja ees taas vai?
    Ihan yhtä hyvin fleksiä voi pitää lyhyellä. Ei tietenkään fleksiä pidetä koko ajan koiran menemisen mukaan, totta helkkarissa se oppis vetämään ja tekemään mitä tahtoo! Sekin on taas omistajasta kyse, ei niinkään lenkkeilyvälineestä..

    Tätäkin keskustelua on muuten todella pöljää käydä..Ihan saman asian voi tehdä ihan yhtä turvallisesti ym kuin hihnalla.
    SE ON OMISTAJASTA KIINNI!

    Omistaja on silloin idiootti ellei kouluta ja kommunikoi koiransa kanssa, ei siihen minkään maailman lenkkeilyvälineet auta.

    Alunperin kysyin, kumpi on parempi mäyrikselle, mutta ihan hyvä saada tuotakin kommettia. Mä olen koko ikäni liikkunut fleksin kanssa, joten se on oma vika ellei sitä osaa käyttää.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Yleistä koirista-palstalla käydään jo ihan tarpeeksi aiheesta keskustelua, mutta jatkoa sitten täältä puolelta.

    Pöljää keskustelua ? MIKSI SINÄ KÄYT SITÄ ??
    vai oletko tosiaan noin pöljä ?

    Äänestä

  • Nina kirjoitti:

    Pöljää keskustelua ? MIKSI SINÄ KÄYT SITÄ ??
    vai oletko tosiaan noin pöljä ?

    Halusin kysellä muilta mäyräkoirien omistajilta, millaista välinettä he käyttävät. Ihan rotuna ajattelin.

    Keskustelu nyt vain meni siihen, että millainen fleksi olisi yleensä.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Halusin kysellä muilta mäyräkoirien omistajilta, millaista välinettä he käyttävät. Ihan rotuna ajattelin.

    Keskustelu nyt vain meni siihen, että millainen fleksi olisi yleensä.

    meni lenkkeilijän kohdalla! Eihän flexiä tarvitse koko ajan pitää pitkänä. Kyllä ainakin mun koirat osaa kävellä kaupungissa kadulla Flexi lyhyellä ihan nätisti (paitsi se vetäjä, mutta se on ihan sama onko sillä hihna vai flexi). Kyllä se on niinkuin muutkin on todenneet, että se hihnan/Flexin käyttäjä on se, joka määrää miten mennään.

    Äänestä

  • mäykkyfani kirjoitti:

    kiitoksia, juuri noinhan se meneenkin! :)
    Kaiken järjen mukaanhan fleksilläkin pääsee lyhyellä!

    Ei ollut tarkoitus aloittaa mitään väittelyä Lenkkeilijän kanssa, mutta todella aloin miettiin hänen tekstejään, et ei se nyt ihan noin ole!

    Onko sulla muuten monta mäyräkoiraa? Miten vanhoja?

    Olen samaa mieltä "Lenkkeilijän" kanssa.
    Koen myös Flexin käytön haittana moneksi ja varsinkin
    nuorelle mäykkyselle.Kaikki ei kuitenkaan osaa
    Flexiä "oikein" käyttää.
    Olen pyörätiellä nähnyt monesti läheltä piti tapauksia.
    Flexit naulaan ja koulutuskentälle:)

    Äänestä

  • kun opettaa kävelemään hihnassa niin ei se koira fleksin kanssa vanhempana sinne tänne viuhdo. Meillä ainakaan. Sitä paitsi koiraahan ei kai saa lain mukaan edes vapaana pitää, muuten kuin harjoitustilanteessa tai käytettäessä metsästykseen. Jos mäykky on kovin riistaviettinen ja se rusakko pomppaa eteen on aikalailla ihan yksi lysti mitä omistaja tekee tai huutaa, koira menee jos vapaana on. Kai siinäkin on joku vaara olemassa, noin niinkun koiralle. Fleksi ihan o.k, kunhan sitä käyttää järjen kanssa !

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    kiitoksia, juuri noinhan se meneenkin! :)
    Kaiken järjen mukaanhan fleksilläkin pääsee lyhyellä!

    Ei ollut tarkoitus aloittaa mitään väittelyä Lenkkeilijän kanssa, mutta todella aloin miettiin hänen tekstejään, et ei se nyt ihan noin ole!

    Onko sulla muuten monta mäyräkoiraa? Miten vanhoja?

    Ihan hyvä se oli antaa palaute, oli jotenkin niin provosoiva teksti. Ja Flexeihin saa itse laitettua ne heijastimetkin.

    4-vuotias lyhytkarvainen, 3-vuotias pitkäkarvainen ja 6kk:n ikäinen lyhytkarvainen, kaikki kääpiömäykkyjä. Entäs sulla?

    Äänestä

  • mäykkyfani kirjoitti:

    Ihan hyvä se oli antaa palaute, oli jotenkin niin provosoiva teksti. Ja Flexeihin saa itse laitettua ne heijastimetkin.

    4-vuotias lyhytkarvainen, 3-vuotias pitkäkarvainen ja 6kk:n ikäinen lyhytkarvainen, kaikki kääpiömäykkyjä. Entäs sulla?

    Mulla on kohta 6 kk vanha lyhytkarvainen mäyräkoira. Sitten kun se siitä vähän vielä pari vuotta kasvaa, niin ajattelin ottaa toisenkin, mutta saas nyt nähdä. :)

    Äänestä

  • mäykkyfani kirjoitti:

    Ihan hyvä se oli antaa palaute, oli jotenkin niin provosoiva teksti. Ja Flexeihin saa itse laitettua ne heijastimetkin.

    4-vuotias lyhytkarvainen, 3-vuotias pitkäkarvainen ja 6kk:n ikäinen lyhytkarvainen, kaikki kääpiömäykkyjä. Entäs sulla?

    Teksti ei ollut mitenkään "provosoiva" koska
    kysymys kuului MITÄ MIELTÄ OLET FLEXI KÄYTÖSTÄ !
    Tajuaa nyt TYHMEMPIKIN että jokainen SAA käyttää
    Flexiä miten haluaa SIITÄHÄN EI OLE KYSYMYS !!

    Kymmensien vuosien varrella olen vain sen haitta puolet nähnyt ja todennut koulutuskentillä kuin
    myös mäykkyporukoissa.

    Reipasta ja mukavaa lenkkeilyä mäykkyjenne
    parissa .....aika opettaa.

    Äänestä

  • Lenkkeilijä kirjoitti:

    Ihan hyvin kyllä kirjoitit haittapuolista! Ei siinä mitään.

    Olin sun kanssa pikkasen eri mieltä aiheesta, koska olen itse käyttänyt fleksiä tosi paljon. Joten kyllä mä varmaan mäykkyni kanssa pääsen lenkkeilemään ihan turvallisesti ja reippaasti..
    Kuten jo sanoin, on omistajan oma vika ellei osaa fleksiä turvallisesti ja järkevästi käyttää.

    Kokemus opettaa ,vaikka kantapään kautta.

    Äänestä

Minusta nahkainen hihna on parempi mäyräkoiralle , vastaan kun sitä kysyt !

Äänestä
  • Niin, sitähän juuri kysyinkin!
    Saisinko vielä perusteluja?

    Ihan vain, mutta tietty sen itse nään kun koiraani ulkoilutan, mutta haluaisin siis vain mielipiteitä, ja just mäyräkoilla.

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    Niin, sitähän juuri kysyinkin!
    Saisinko vielä perusteluja?

    Ihan vain, mutta tietty sen itse nään kun koiraani ulkoilutan, mutta haluaisin siis vain mielipiteitä, ja just mäyräkoilla.

    "Lenkkeilijällä" oli jo hyvät perustelut ja mielipiteet flexin huonoista puolista.
    Kannattaa lukea TARKEMMIN ja ottaa niistä OPPIA
    niin eiköhän sitä siinä !!??.....mäyräkoiralle
    ja sen omistajalle.

    Äänestä

  • kokenut kirjoitti:

    "Lenkkeilijällä" oli jo hyvät perustelut ja mielipiteet flexin huonoista puolista.
    Kannattaa lukea TARKEMMIN ja ottaa niistä OPPIA
    niin eiköhän sitä siinä !!??.....mäyräkoiralle
    ja sen omistajalle.

    aika tarkkaan kyllä luin, ja olin täysin eri mieltä. Kyllähän kaikkea tuollaita voi sattua, mutta se on täysin siitä kiinni, pitääkö fleksiä niin pitkällä kuin koira haluaa, vai lyhyellä vieressä. Näin ainakin toimii meillä, pentu on ollut koko 6kk:sen ikänsä hihnassa kiltisti vieressä kulkien, samaa rataa jatkan vaikkakin fleksillä. Mutta ihan yhtä nätisti kulkee vieressä.

    Äänestä

En ole koskaan edes harkinnut flexitalutinta.
Minulla on sellainen tuntuma. että koirani käyttäytyvät liikenteessä todella kauniisti, koska olen heidät nimenomaan opettabut kulkemaan vasemmalla puolellani, suhteellisen lyhyessä hihnassa. Ne ymmärtävät oman parhaansa olemalla visusti ojan puolella kävellessämme tien vasenta laitaa. Olen iloinen ja onnellinen kun koirani kävelevät kauniisti, eivät kisko.
Ihan mielessäni olen ajatellut, että mitä hyötyä meille olisi flexistä? Ei mitään! En halua antaa koirieni rymytä ojanpohjia flexin turvin. En halua, että se sinkoaa ykskaks pyörätiellä vallan toiselle puolelle, takaa tulee pyöräilijä, joka ajaa ohueen flexinaruun...
Mitä iloa on antaa koiralle melkein mielin määrin liikkumatilaa, kun tarkoitus on lenkittää koiraa ihmisten ilmoilla?
Eri asia tosiaan on juoksuttaa koiraa sitten täysin vapaana vaikkapa koirapuistossa tai metsässä.
Eli: En kannata flexejä! Vaan kunnon hihnakuria, joka opetetaan jo pennulle. Kyllä mäykky oppii!

Äänestä
  • itselleen sopivimman tavan. Mä tykkään vaan itse flexistä ja oon saanut pennut oppimaan. Tosin kyllä kasvattajana oon kehoittanut hankkimaan hihnan pennulle, kun oppaatkin niin sanoo... Ristiriitaista! Mutta meillä Flexi toimii hyvin.

    Mutta eihän tässä mikään ole oikein tai väärin. Pääasia, että koirat ja omistajat on tyytyväisiä ja että koira on omistajansa hallinnassa eikä säntää kenenkään eteen.

    Äänestä

  • mäykkyfani kirjoitti:

    itselleen sopivimman tavan. Mä tykkään vaan itse flexistä ja oon saanut pennut oppimaan. Tosin kyllä kasvattajana oon kehoittanut hankkimaan hihnan pennulle, kun oppaatkin niin sanoo... Ristiriitaista! Mutta meillä Flexi toimii hyvin.

    Mutta eihän tässä mikään ole oikein tai väärin. Pääasia, että koirat ja omistajat on tyytyväisiä ja että koira on omistajansa hallinnassa eikä säntää kenenkään eteen.

    Saahan flexinkin pidettyä vaikka lyhyenä koko ajan. Meillä tytöille riittää kevyet nailonhihnat.
    Minusta se flexin mötikkä mitä pidetään kädessä on jo niin järeä...
    Mutta jokainen valitsee sopivimman, pääasiahan on että koira on kunnolla ja lenkit sujuu!

    Äänestä

  • Olet oikeassa siinä, ettei fleksi toimisi noin. En minäkään sitä käyttäisi, jos antaisin koirani mennä ees taas minne haluaa. Vaaratilanteitahan siinä syntyy, niinkuin kerroit.

    Meillä on ollut pentu hihnassa, ja kulkemaan nätisti on oppinut. Samalla tavalla kulkee fleksissä, kun siis pidän sitä lyhyellä.

    Äänestä

näissä keskusteluissa on, kun otetaan välillä niin kiihkeästi kantaa asioihin! Humoristista, että flexi/hihna- kysymyskin tuotti tällaisen vastaustulvan :) Mukavaa syksynjatkoa kaikille oli käytössä minkälainen talutin tahansa!

Äänestä

Kyselijä "minä" kysyy mielipidettä toisilta ,
sitten hikeentyi vastauksista eli mielipiteistä
ajatuksineen ,ei voi kuin nauraa:))))

Äänestä
  • No äläs nyt!

    Enhän mä sitä noin, mutta voihan niihin toki vastatakin..Ja ei talustusjärjestelmä tee koirasta tyhmää! ;)

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    No äläs nyt!

    Enhän mä sitä noin, mutta voihan niihin toki vastatakin..Ja ei talustusjärjestelmä tee koirasta tyhmää! ;)

    Ei toki,

    vaan se kuka sitä talutusjärjestelmää hoitaa :)))

    Äänestä

  • Mäyriäinen kirjoitti:

    Ei toki,

    vaan se kuka sitä talutusjärjestelmää hoitaa :)))

    Mun mielestä tää ketju pysyi ihan siedettävän asiallisella linjalla. Tuolla muualla ne vasta kiivat 'keskustelut' on! Oikeen hirvittää joskus lukea niitä.
    Mäykyt on ihania lupsakoita, ollaan mekin jotka niitten kanssa elellään!

    Äänestä

  • Monta mäykkyä kirjoitti:

    Mun mielestä tää ketju pysyi ihan siedettävän asiallisella linjalla. Tuolla muualla ne vasta kiivat 'keskustelut' on! Oikeen hirvittää joskus lukea niitä.
    Mäykyt on ihania lupsakoita, ollaan mekin jotka niitten kanssa elellään!

    talutinjutut jakaa aina kansaa, eihän täällä edes kamalan kuumasti keskustella. Muutamalla muulla mäykkyfoorumilla sitä vasta ollaankin tukkanuottasilla =)

    Äänestä

  • mäyriäinen kirjoitti:

    talutinjutut jakaa aina kansaa, eihän täällä edes kamalan kuumasti keskustella. Muutamalla muulla mäykkyfoorumilla sitä vasta ollaankin tukkanuottasilla =)

    Mitkä ne ovat ne muutama muu palsta? Minen tiedä kuin yhden, mutta mielelläni tutustusin muihinkin:) Voisitko mäyriäinen laitta palstojen osoitteet näkyviin?

    Äänestä

  • utelias kirjoitti:

    Mitkä ne ovat ne muutama muu palsta? Minen tiedä kuin yhden, mutta mielelläni tutustusin muihinkin:) Voisitko mäyriäinen laitta palstojen osoitteet näkyviin?

    kyllä O.T, mutta mayrakoirat.tk ja metsästys.net, varsinaisestihan tuo jälkimmäinen ei ole mäykkyfoorumi, mutta siellä on kyllä oma osio meillekin. Muutama on kai aika epämääräinen luku, sehän voi olla 1... 12, anteeksi vain=)

    Äänestä

  • Mäyriäinen kirjoitti:

    Ei toki,

    vaan se kuka sitä talutusjärjestelmää hoitaa :)))

    Ehdottomasti nahkainen hihna! Mäyräkoira on tyylikäs kaunis koira. Ja ehdottomasti rutkin värinen hihna ruskealle ruskea ja mustalle musta piste. Inhoan ylikainen koiran omistaja jotka kuljettavat koiriaan flexissä tosi vaarallista ja epämielyttävää kun koirat pääsee pitkälle ennen omistajaa ja vaarallsita myös mitä eivät omistajat tunnu ajattelevan.

    Äänestä

käytin kk kääpiömäykylläni hihnaa kun käveltiin ns.ihmisten ilmoilla, mutta metsässä tai pellolla kävellessä flexiä.
Koiraa ei voinut vapaana pitää kun lähti jäljille.

Äänestä

Kommentoi aloitusta

minä kirjoitti:

Hei, pidättekö mäyriksillänne fleksiä vai jotain hihnaa, nahkaa ym??
Olen koko ikäni kuljettanut beaglea fleksissä, vaikka onkin metsästyskoira ja vetää aika paljon..
Nyt mulla on eka oma koira, lyhytkarvanen mäyräkoira. Ollaan pidetty nyt hihnaa (pentu 5,5kk), mutta tarttisi ostaa jo uusi, ajattelin fleksiä tai sitten nahkaista hihnaa.. Kumpi pn parempi mäyräkoiralle? eipähän ole kuitenkaan iso koira, joten sehän on ihan eri juttu fleksillä kuin sellainen isolla koiralla.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu