nyt olen jo 45vee, silloin olin 16vee.
Tuohon aikaan ei niin vaan erottu maaseudulla, meitä oli kolme lasta 12v-sisarukseni ja minä, olimme siis maanviljelijäperhe.
Äiti lähti ns. toisen miehen matkaan, nuoren kaikenlisäksi,ei ottanut mukaansa kuin muutaman lakanan yms.ja vaattensa. Ei sitten myöskään maksellut elatusmaksuja,-tasan taisivat mennä omaisuuden kanssa...
Äiti kävi meitä katsomassa kotonamme useasti, ( isä oli siis suurisydäminen ihminen) ja toi aina tuomisia, ruokaa vaatteitakin yms.
Minä ymmärsin siinä iässä eron, en ole koskaan sitä asettanut kyseenalaiseksi, nuoremmat sisarukseni ehkä ovat jonkin verran kärsineet ja ovat kokeneet että äiti olisi jotenkin jättänyt heidät.....itse en kokenut niin.
Mielestäni asiat menivät parhaalla mahdollisella tavalla; sovussa ja rauhassa; isä ei koskaan haukkunut äitiä eron jälkeen, tosin pari kertaa on avannut sanaisen arkkunsa äidistä minulle, muta silloin olin jo aikuinen...
Mutta yksi seikka olisi voinut mennä toisin!
Ennenkuin ero "astui voimaan" eli tapahtui, kesti jonkin aikaa, en osaa arvioida kestikö se kuukausia vai viikkoja.. niin molemmat vanhempani kävivät MINULLE kertomassa pahan mielensä ja että kuinka hän nyt on oikeassa ja tuo toinen väärässä! Olin milloin äidin ja milloin isän puolella riippuen kuka oli viimeksi käynyt sydäntänsä keventämässä.... Ja se tuntui tosi pahalta! Muistan sen vieläkin aivan selvästi, sen ahdistavan nurkassa olemisen tunteen, kun rakasti molempia ja olisi pitänyt olla toisen puolella!! Se oli kamalaa.
Halusin tässä kertoa oman tarinani asiasta, ja muistuttaa vanhemman vastuusta, nimimerkillä kokemusta lapsen näkökulmasta.
Tuohon aikaan ei niin vaan erottu maaseudulla, meitä oli kolme lasta 12v-sisarukseni ja minä, olimme siis maanviljelijäperhe.
Äiti lähti ns. toisen miehen matkaan, nuoren kaikenlisäksi,ei ottanut mukaansa kuin muutaman lakanan yms.ja vaattensa. Ei sitten myöskään maksellut elatusmaksuja,-tasan taisivat mennä omaisuuden kanssa...
Äiti kävi meitä katsomassa kotonamme useasti, ( isä oli siis suurisydäminen ihminen) ja toi aina tuomisia, ruokaa vaatteitakin yms.
Minä ymmärsin siinä iässä eron, en ole koskaan sitä asettanut kyseenalaiseksi, nuoremmat sisarukseni ehkä ovat jonkin verran kärsineet ja ovat kokeneet että äiti olisi jotenkin jättänyt heidät.....itse en kokenut niin.
Mielestäni asiat menivät parhaalla mahdollisella tavalla; sovussa ja rauhassa; isä ei koskaan haukkunut äitiä eron jälkeen, tosin pari kertaa on avannut sanaisen arkkunsa äidistä minulle, muta silloin olin jo aikuinen...
Mutta yksi seikka olisi voinut mennä toisin!
Ennenkuin ero "astui voimaan" eli tapahtui, kesti jonkin aikaa, en osaa arvioida kestikö se kuukausia vai viikkoja.. niin molemmat vanhempani kävivät MINULLE kertomassa pahan mielensä ja että kuinka hän nyt on oikeassa ja tuo toinen väärässä! Olin milloin äidin ja milloin isän puolella riippuen kuka oli viimeksi käynyt sydäntänsä keventämässä.... Ja se tuntui tosi pahalta! Muistan sen vieläkin aivan selvästi, sen ahdistavan nurkassa olemisen tunteen, kun rakasti molempia ja olisi pitänyt olla toisen puolella!! Se oli kamalaa.
Halusin tässä kertoa oman tarinani asiasta, ja muistuttaa vanhemman vastuusta, nimimerkillä kokemusta lapsen näkökulmasta.
Vastaukset 1
Vanhimmat
Osuit ytimeen - pahinta mitä lapsi joutuu erossa kokemaan, on joutua kantamaan kumpaisenkin vanhemman "paha mieli", vaikka lapsi olisi juuri pidettävä kaikesta "törystä" erossa. Heidän ei tarvitse käsittää paljoakaan eron syistä tuossa vaiheessa, kun koko pieni maailma muuttuu muutenkin, ja on niin suunnaton määrä asioita, joita olisi sulatettava. Pienelle lapselle on ihan käsittämätöntä, että isi ja äiti asuvat eri osoitteissa - "Miksi te ette asu yhdessä, kun Lassin ja Mikonkin isi ja äiti voivat asua?"
Ehkä eron jokin vaihe on sellainen, että aikuinen ikäänkuin "taantuu", haluaisi syöstä kaiken pahan jonnekin, ja saada jopa vaikkapa oma lapsi ymmärtämään sitä tuskaa, mikä sisällä velloo. Auttaisikin varmaan, jos joku sanoisi, joka tilanteessa on ollut mukana ja "tietää", että"olet oikeassa", ja se toinen osapuoli on väärässä. Liian paljon lapselta vaadittu. Lapsi rakastaa kuitenkin kumpaistakin vanhempaa. Se nähdään ja koetaan yhä uudestaan ja uudestaan.Aikuiset ei viisastu.