Oivalsin

kuinka olen antanut joidenkin ihmisten yrittää vaikuttaa monella eri tavalla haitallisesti elämääni. Tätä on tehty ystävyyden ja rakkauden nimissä, tutut, kaveripiiri, entiset tyttökaverit, ns ystävät, sukulaiset. Olen sisälläni ollut vastaan ja ahdistunut näitä ohjailuja mutta samaan aikaan kuitenkin tehnyt niinkuin toivottu on. Vaikka mitään ei suoraan olisi sanottukaan mutta olen aistinut että minun toivotaan elävän tietyllä tavalla ja jokainen heistä juuri hänen tavallaan mieliksi. Olen antanut sen vaikuttaa itseeni ja tietysti se on häirynnyt myös seurustelusuhteitani. Onneksi viihdoin tiedostin kuinka en voi elää ympäristölle mieliksi ja monien ulkopuolisten ohjeitten mukaan. Näin kuinka minun on elettävä tässä ja nyt ja kuinka minulla on ihana nainen siihen rinnallani. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin huolehtia tästä omasta elämästä ja lähimmästä ihmissuhteesta. Muille ihmissuhteille on oma paikkansa mutta heidän säännöillään en voi elämääni elää.
1578
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Olen kokenut samaa kuin kerroit, mutta olen myös kokenut sen, että jotkut ystäväni ovat sotkeneet minut omiin parisuhdeongelmiinsa. Olen kuunnellut toista osapuolta aikani ja yrittänyt auttaa häntä selkiyttämään elämäänsä, niin hän onkin "vuotanut" kumppanilleen ja olen saanut vihaisia puheluita, että sotkeudun asioihin, jotka eivät minulle kuulu. Jaa-a, elä tässä nyt elämää, joka tyydyttäisi kaikkia osapuolia. En enää ole varma, uskallanko ottaa mitään kantaa, jos joku kertoo minulle parisuhdehuoliaan. :(

Äänestä

Kommentoi aloitusta


juuri kirjoitti:

kuinka olen antanut joidenkin ihmisten yrittää vaikuttaa monella eri tavalla haitallisesti elämääni. Tätä on tehty ystävyyden ja rakkauden nimissä, tutut, kaveripiiri, entiset tyttökaverit, ns ystävät, sukulaiset. Olen sisälläni ollut vastaan ja ahdistunut näitä ohjailuja mutta samaan aikaan kuitenkin tehnyt niinkuin toivottu on. Vaikka mitään ei suoraan olisi sanottukaan mutta olen aistinut että minun toivotaan elävän tietyllä tavalla ja jokainen heistä juuri hänen tavallaan mieliksi. Olen antanut sen vaikuttaa itseeni ja tietysti se on häirynnyt myös seurustelusuhteitani. Onneksi viihdoin tiedostin kuinka en voi elää ympäristölle mieliksi ja monien ulkopuolisten ohjeitten mukaan. Näin kuinka minun on elettävä tässä ja nyt ja kuinka minulla on ihana nainen siihen rinnallani. Mikä voisi olla tärkeämpää kuin huolehtia tästä omasta elämästä ja lähimmästä ihmissuhteesta. Muille ihmissuhteille on oma paikkansa mutta heidän säännöillään en voi elämääni elää.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu