Korot nousevat

Dollari vahvistui koronnostospekulaatioiden tukemana

Maanantai 31.10.2005 15:45 Kauppalehti Online, Reuters

Yhteisvaluutta euro heikentyi maanantaina. Dollaria vahvistivat spekulaatiot joiden mukaan kuluvalla viikolla USA:sta julkaistavat talousluvut vahvistavat vallitsevaa koronnostonäkemystä.

Markkinoilla uskotaan, että USA:n keskuspankki Federal Reserve nostaa kuluvalla viikolla pidettävässä kokouksessaan ohjauskorkoa. Federal Reserven kokous pidetään tiistaina ja ekonomistit uskovat, että Fed nostaa korkoa 4,0 prosenttiin 3,75 prosentista.

Yhdysvaltain yksityiset tulot nousivat syyskuussa odotettua enemmän. Tulot kasvoivat 1,7 prosenttia, kun ekonomistit olivat Reutersin ennusteessa odottaneet 0,3 prosentin nousua. Yksityinen kulutus kohosi ennusteen mukaisesti 0,5 prosenttia.

Myös Euroopan keskuspankki tekee korkopäätöksensä tällä viikolla. Se julkaistaan torstaina.Esimerkiksi investointipankki Morgan Stanleyn odottaa koronnostoa vasta joulukuussa. Pankki kiristäisi korkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 2,25 prosenttiin hillitäkseen inflaatiota.

Jos joulukuun koronnosto toteutuu, se olisi EKP:lta ensmmmäinen viiteen vuoteen.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan myös investointipankit UBS, Barclays ja Deutsche Bank ovat todenneet, että mahdollisuudet koronnostolle ovat lisääntyneet euroalueella.

Euro noteerattiin 1,2018 dollariin ja dollari 116,1800 jeniin 31.10. klo 15.30.

Keskeiset valuuttakurssit 31.10. klo 15.30 ja muutos edelliseen päätöskurssiin verrattuna.

Kurssi Muutos
EUR/USD 1,2018 -0,0040
USD/JPY 116,1800 0,4700
EUR/JPY 139,6400 0,1200
EUR/SEK 9,5400 0,0150

Lähde: Kauppalehti Online, Reuters
5559
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Tekstissä ei mainittu asuntoja sanallakaan, miten siis tunget tuollaista "Asunnot"-palstalle?

Kysyn vaan.

______

  • Otsikko : Korot nousevat
    Kirjoittanut: asunnot halpenevat

    Äänestä

  • Opettaja  kirjoitti:

    Otsikko : Korot nousevat
    Kirjoittanut: asunnot halpenevat

    ...Kasvaneet tulot aiheuttavat inflaation joka johtaa koron nostoon...

    Kuinkas usein noususuhdanteessa ovat hinnat laskeneet? Esimerkkejä kiitos...

    Äänestä

  • tai näin.... kirjoitti:

    ...Kasvaneet tulot aiheuttavat inflaation joka johtaa koron nostoon...

    Kuinkas usein noususuhdanteessa ovat hinnat laskeneet? Esimerkkejä kiitos...

    ...

    Äänestä

  • Iloinen vuokralainen kirjoitti:

    ...

    se on nyt jo johtanut kulutuksen laskuun, etkös katsonut ohjelmaa missä kerrottiin missä kaupunginosassa on eniten ihmisilla rahaa käytössään? vastaus oli: jakomäki
    Muissa osissa asuntojen hinnat olivat niin korkealla,ettei ihmisillä jäänyt kulutusjuhlaan rahaa.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

asunnot halpenevat kirjoitti:

Dollari vahvistui koronnostospekulaatioiden tukemana

Maanantai 31.10.2005 15:45 Kauppalehti Online, Reuters

Yhteisvaluutta euro heikentyi maanantaina. Dollaria vahvistivat spekulaatiot joiden mukaan kuluvalla viikolla USA:sta julkaistavat talousluvut vahvistavat vallitsevaa koronnostonäkemystä.

Markkinoilla uskotaan, että USA:n keskuspankki Federal Reserve nostaa kuluvalla viikolla pidettävässä kokouksessaan ohjauskorkoa. Federal Reserven kokous pidetään tiistaina ja ekonomistit uskovat, että Fed nostaa korkoa 4,0 prosenttiin 3,75 prosentista.

Yhdysvaltain yksityiset tulot nousivat syyskuussa odotettua enemmän. Tulot kasvoivat 1,7 prosenttia, kun ekonomistit olivat Reutersin ennusteessa odottaneet 0,3 prosentin nousua. Yksityinen kulutus kohosi ennusteen mukaisesti 0,5 prosenttia.

Myös Euroopan keskuspankki tekee korkopäätöksensä tällä viikolla. Se julkaistaan torstaina.Esimerkiksi investointipankki Morgan Stanleyn odottaa koronnostoa vasta joulukuussa. Pankki kiristäisi korkoa 0,25 prosenttiyksiköllä 2,25 prosenttiin hillitäkseen inflaatiota.

Jos joulukuun koronnosto toteutuu, se olisi EKP:lta ensmmmäinen viiteen vuoteen.

Uutistoimisto Bloombergin mukaan myös investointipankit UBS, Barclays ja Deutsche Bank ovat todenneet, että mahdollisuudet koronnostolle ovat lisääntyneet euroalueella.

Euro noteerattiin 1,2018 dollariin ja dollari 116,1800 jeniin 31.10. klo 15.30.

Keskeiset valuuttakurssit 31.10. klo 15.30 ja muutos edelliseen päätöskurssiin verrattuna.

Kurssi Muutos
EUR/USD 1,2018 -0,0040
USD/JPY 116,1800 0,4700
EUR/JPY 139,6400 0,1200
EUR/SEK 9,5400 0,0150

Lähde: Kauppalehti Online, Reuters

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu