Miettikää

99 % prosenttia tämän palstan monikulttuurisista perheistä on sellaisia, että perhe asuu Suomessa ja äiti on suomalainen/isä on Euroopan ulkopuolelta, yleensä kehitysmaasta tai siihen rinnastettavasta (Lähi-Itä lasketaan mukaan).

Älkää vielä provosoituko.

Mutta miettikää itseltänne, peiliin katsoen, miksi tilanne on juuri tämä? Miksi teillä ei ole hyvin koulutettua, kielitaitoista länsimaista miestä? Miksi ette asu miehenne kotimaassa, niin kuin yleensä tapana on?

Vastaus "satuin" vaan rakastumaan tähän mieheen on tietenkin yleisin syy, mutta kannattaa pitää mielessä että miehen osalta kyse ei ole rakkaudesta vaan jostain muusta.
333807
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

olemme kouluttettuja,työssäkäyviä,kielitaitoisia ja muuttaisimme heti mieheni kotimaahan mutta se ei ole vielä mahdollista.minä en halua väistellä luotia,miettiä tuleeko lapsi ehjänä pihalta jne.mutta ehkäpä 10 vuoden päästä muutto on mahdollinen.voi tietysti olla mahdollista että muutamme jonnekin muualle tässä välissä mutta sitäkin täytyy miettiä koska lapsen ystävät,koulu,harrastukset ovat nyt tärkeitä hänelle.vanhempana hän voi haluta enemmän muutoksia elämäänsä.ja meillä on oikeus asua täällä,minun kotimaassani.

Äänestä
  • Miehesi siis pakenee sotaa vaikka hänen kuuluisi olla sotimassa maansa puolesta. Todella rohkea mies sinulla. Lapset on varmaan tehty varmistamaan ettei sotasankarimiehen tarvitse palata liian aikaisin kotimaahansa.

    Äänestä

  • pakenee sotaa kirjoitti:

    Miehesi siis pakenee sotaa vaikka hänen kuuluisi olla sotimassa maansa puolesta. Todella rohkea mies sinulla. Lapset on varmaan tehty varmistamaan ettei sotasankarimiehen tarvitse palata liian aikaisin kotimaahansa.

    mieheni ei pakene sotaa.hän on ollut siinä ja huomannut että yksinään on aika vaikeaa sitä lopettaa.on typerää sinulta miten kirjoitat ja loukkaat.et varmaankaan ole kokenut sodan kauheutta,rakkaiden menetyksiä ja arkisen elämän vaikeutta.sota on sotaa oikeasa elämässä.helppohan se on täältä suomesta ölistä pullamössönä.ja jos vielä luet tarkasti,kirjoitin että MINÄ EN HALUA VÄISTELLÄ LUOTEJA.ELI MINÄ EN HALUA NYT SINNE MUTTA MYÖHEMMIN KYLLÄ.

    Äänestä

  • ja minä kirjoitti:

    Eli kerrataan vielä. Miehesi kotimaa on perseestä. Hän löysi tyhmän, hieman yksinkertaisen ja ylipainoisen suomiblondin --> taivaan ovet (Suomen sossun luukku) aukenivat. `

    Ja Suomen hyvinvointi perustuu juuri siihen, että täällä ei oltu pullamössöjä silloin kun tuli tiukka paikka. Nyt sitten tulee kaikenlaisia loisia (yleensä miehiä) tästä isoisiemme taistelemasta hyvinvoinnista nauttimaan. Ällöttää.

    Äänestä

  • jep... kirjoitti:

    Ja totuus on se, että mies ei ole pakenemassa sotaa. Voi vaikka olla Osama bin Ladenin leivissä sotimassa täällä ja seuraava kohde olet sinä, varo vain.

    Äänestä

  • jep... kirjoitti:

    Eli kerrataan vielä. Miehesi kotimaa on perseestä. Hän löysi tyhmän, hieman yksinkertaisen ja ylipainoisen suomiblondin --> taivaan ovet (Suomen sossun luukku) aukenivat. `

    Ja Suomen hyvinvointi perustuu juuri siihen, että täällä ei oltu pullamössöjä silloin kun tuli tiukka paikka. Nyt sitten tulee kaikenlaisia loisia (yleensä miehiä) tästä isoisiemme taistelemasta hyvinvoinnista nauttimaan. Ällöttää.

    Et olisi täällä, jos olisit joskus ollut Nokian listoilla ja vielä paremmilla palkoilla. Ei sinne oteta tollasia hörhöjä. Sossun korvauksilla tunnut itse olevan ja se kun vetää miehen katkeraksi.

    Mutta meidän miesten ei tarvi Suomeen tulla sosiaalituille, tiedätkö miksi? Kun ollaan itsekin asuttu ulkomailla ja Keski-Euroopassa paskaduunistakin maksetaan parempi palkka, verotus on pienempi, asuminen ja eläminen halvempaa, yksityislääkäri tulee kotiin asti ja lasten lääkkeet saa ilmaiseksi. Sosiaaliturva on paljon parempi kuin täällä sun ihanassa Suomessa, että mieti sitä.

    Äänestä

  • työttömälle hörhölle kirjoitti:

    Hienoa, olette tajunneet suksia vittuun Suomesta! Kannatettavaa toimintaa! :-D

    Äänestä

  • jep... kirjoitti:

    Eli kerrataan vielä. Miehesi kotimaa on perseestä. Hän löysi tyhmän, hieman yksinkertaisen ja ylipainoisen suomiblondin --> taivaan ovet (Suomen sossun luukku) aukenivat. `

    Ja Suomen hyvinvointi perustuu juuri siihen, että täällä ei oltu pullamössöjä silloin kun tuli tiukka paikka. Nyt sitten tulee kaikenlaisia loisia (yleensä miehiä) tästä isoisiemme taistelemasta hyvinvoinnista nauttimaan. Ällöttää.

    tänne kertomaan typeriä juttujasi kun suhteet-monikulttuuri sellaiseen tuli sheriffi?

    Hienoa !

    Äänestä

Hyvin moni monikulttuurinen suhde on juuri koulutettujen välillä, on tavattu yhteisissä työasioissa liikematkoilla, ollaan oltu puolin tai toisin vaihto-oppilaana toisen yliopistossa,
ollaan töissä ulkomailla jne.

Toki on rumasti sanottuna näitä "Turkin tuliaisiakin" mutta suomessa on niin paljon avioeroja, että prosentuaalisesti kuitenkin enemmän eroavat suomalaiset kuin moku-parit.

Miksi et haluaisi, että Suomessa olisi monikulttuurisia lapsia? Mikä siinä on se ongelma?

Äänestä
  • Miksi et haluaisi, että Suomessa olisi monikulttuurisia lapsia?

    ...Puhdasrotuisuus kunniaan! Suomi vaaleana ja mokumaat mustina... se on jämpti niin!!!

    Äänestä

tässä hieman sulle mietittävää... mieheni on euroopan ulkopuolelta kotoisin¨, hyvin kouluttautunut tietokonealalla työskentelevä, täysin kielitaitoinen.... emme asu hänen kotimaassaan koska siellä on jatkuva sota. ja mieheni osalta kyse on ihan vaan ja ainoastaan rakkaudesta jo monen vuoden ajan... eli kuulunko nyt tähän 1% ????

Äänestä

Sinut tunnistaa jo palstalta kuin palstalta. Miettisit mielummin niitä syitä, miksi kukaan nainen ei halua sinua.

Äänestä

eurooppalainen, mieheni on koulutettu, mieheni on kielitaitoinen, mieheni on komea, fiksu, huomaavainen, mieheni on yrittäjä, hyvin toimeentuleva, työllistää myös minut ja asumme täällä vain sen takia, että minä maksan opintovelkojani ja vaikka elämä mieheni maassa olisi halpaa, tulot ei riittäisi luotonmaksuun. Ja toiseksi, koska ihmisoikeudet ei toteudu mieheni kotimaassa, emme halua pojallemme isänmaan passia, koska monet nuoret pojat kuolee armeijassa.

Äänestä
  • Useampi ehti jo vastata, kiitos siitä. Paljastui sekin seikka (ei tosin minään yllätyksenä), että ette asu miehenne kotimaassa koska siellä ei ole sosiaaliturvaa eikä hyvinvointiyhteiskuntaa. Kiitos rehellisyydestä - hienoa kun itsekin tajuatte tuovanne loisia maahan. Nyt teidän pitäisi vielä tajuta, että ainoa syy miksi miehenne on teistä kiinnostunut on halu päästä pois kurjista oloista.

    Edelleen odotan sitä ensimmäistä suomityttöä, joka kertoo että sai miehekseen jonkun koulutetun, rikkaan länsimaisen miehen. Huhuu?

    Äänestä

  • Hieman... kirjoitti:

    Useampi ehti jo vastata, kiitos siitä. Paljastui sekin seikka (ei tosin minään yllätyksenä), että ette asu miehenne kotimaassa koska siellä ei ole sosiaaliturvaa eikä hyvinvointiyhteiskuntaa. Kiitos rehellisyydestä - hienoa kun itsekin tajuatte tuovanne loisia maahan. Nyt teidän pitäisi vielä tajuta, että ainoa syy miksi miehenne on teistä kiinnostunut on halu päästä pois kurjista oloista.

    Edelleen odotan sitä ensimmäistä suomityttöä, joka kertoo että sai miehekseen jonkun koulutetun, rikkaan länsimaisen miehen. Huhuu?

    Jos minä muuttaisin esimerkiksi Englantiin, koska siellä on sairaanhoitajista pulaa ja parempi palkka, olisin siis loinen? Jos vielä löytäisin sieltä vaikkapa englantilaisen lordin, olisin kiinnostunut hänestä vain sen takia että haluan pois kurjista oloista?

    Äänestä

  • torakka kirjoitti:

    Jos muutat toiseen maahan töihin, joiden tekijöistä on kyseisessä maassa pulaa, et tietenkään ole loinen.

    Mutta yksikään teidän miehistänne ei tällä tavoin ole Suomeen muuttanut, vai kuinka? Aina on joku elintasopakolainen joka vasta pitkän ajan ja suomalaisten työviranomaisten työn jälkeen saanut jonkun säälipaikan, jos sitäkään. Tästä on kyse.

    Äänestä

  • Niin no kirjoitti:

    Minun mieheni muutti tänne opiskelemaan, ja jäi sitten töihin opiskelemalleen alalle. Täällä hänellä on varma työpaikka ja korkeampi palkka, kuin hänellä olisi synnyinmaassaan. Ei sinun tarvitse aina kuvitella pahinta jokaisesta ulkomaalaisesta miehestä.

    ryhtyi yrittäjäksi ja työllisti pätkätöitä tekevän vaimonsakin. Siihen loppui Kelan avustukset, joita yksin eläessä nostelin. Mutta sehän onkin synti tulla maahan rakentamaan yhteiskuntaa, varsinkin jos sattuu pärjäämään vielä paremmin kuin valtaväestö.

    Äänestä

  • vakityöhön kirjoitti:

    Älkää nyt viitsikö...

    Äänestä

kulkevatko hyvä koulutus, hyvä kielitaito ja länsimaalaisuus aina yhdessä?

mieheni on kotoisin köyhästä aasian maasta (onnekseen kuitenkin sattui syntymään suht varakkaaseen perheeseen). tällä hetkellä hän kirjoittaa väitöskirjaansa ja osaa kommunikoida hyvin monella kielellä. asumme suomessa, minun kotimaassani.

asuimme ennen mieheni kotimaassa, mutta muutimme suomeen kun lapset olivat pieniä, jotta suomen mummi olisi lähellä (mieheni vanhemmat ovat kuolleet). muutenkin elämä oli minulle jotenkin raskasta vieraassa kulttuurissa. mieheni maailmankansalaisena on sopeutunut hyvin suomeen. töitä vain on vaikea löytää akateemisen maailman ulkopuolelta suomessa... siksi suunnittelemmekin parhaillaan muuttoa pois täältä - rahan perässä.

en usko että suhteessamme "mieheni kohdalla kyse ei ole rakkaudesta" kuten kirjoitit. mieheni on elättänyt minua ja perhettämme pitkään ja ollut aina hyvä minulle ja lapsillemme. mitä muuta se voisi olla kuin rakkautta?

kun olemme jutelleet ulkomaille muuttamisesta, olen kysynyt mieheltäni missä hän mieluiten asuisi, hän vastaa aina ensimmäiseksi: "wherever, as long as we r together." :)

Äänestä
  • Sinä, länsimainen nainen, olet joka tapauksessa tiketti köyhälle Aasian pojalle parempiin oloihin. Eihän hänen kannata lahjahevosestaan luopua. Jos joutuisi kotimaassaan elantonsa tienaamaan, elintaso tippuisi heti.

    TÄMÄN takia olette naimisissa ja asutte Länsi-Euroopassa. Ette muusta syystä.

    Äänestä

  • höpö kirjoitti:

    Sinä, länsimainen nainen, olet joka tapauksessa tiketti köyhälle Aasian pojalle parempiin oloihin. Eihän hänen kannata lahjahevosestaan luopua. Jos joutuisi kotimaassaan elantonsa tienaamaan, elintaso tippuisi heti.

    TÄMÄN takia olette naimisissa ja asutte Länsi-Euroopassa. Ette muusta syystä.

    huippuosaajia, jotka ei ole naimisissa suomalaisen kanssa. Kysyntää vain on, kun on tietotaitoa, jota sinulla ei ole.

    Joten kipi kipi psykiatriselle!

    Olen samaa mieltä - kyllä länsimainen nainen on kovin monelle tiketti parempaan elämään ! Ja ongelmat eivät lopu tähän ; työluvat (vilkaiskaapas Vauva-lehden moku-sivujen keskusteluja - HUHHUH !) ja turvapaikat ja lasen passi ja kansalaisuus ja .... ongelmissa riittää niissä piireissä.

    Todella toivon, että tyttäreni ymmärtävät mikä ero on rakkaudella ja ns. ostetulla "rakkaudella" ja mitä tarkoittaa muslimi eurooppalaiselle naiselle !!!!!!!!!!

    Äänestä

  • paljon aasialaisia kirjoitti:

    huippuosaajia, jotka ei ole naimisissa suomalaisen kanssa. Kysyntää vain on, kun on tietotaitoa, jota sinulla ei ole.

    Höpö höpö. Itse olin Nokialla duunissa 90-luvulla, lähdin paremmin palkattuihin hommiin. Yhtään ulkkista, joka EI olisi ollut parisuhteessa suomalaisen kanssa en ole siellä nähnyt.

    Äänestä

  • Nokialta kirjoitti:

    Höpö höpö. Itse olin Nokialla duunissa 90-luvulla, lähdin paremmin palkattuihin hommiin. Yhtään ulkkista, joka EI olisi ollut parisuhteessa suomalaisen kanssa en ole siellä nähnyt.

    Sittenhän meillä naisilla ei ole mitään hätää. Tiedät meidän asiat paremmin kuin me itse. Mahtavaa. Ja jos miehemme on tulleet tänne sotaa pakoon, elintasopakolaisina, Al Qaidan länsiryhmittymänä, elätettäviksi ja ovat siihen tyytyväisiä ja me naiset ollaan saatu haluamme rakastajat, niin sittenhän kaikki on hyvin. Pääasia, että kaikki on tyytyväisiä. Eikö niin?

    Joten sua ei täällä tarvita. Voit ihan rauhassa siirtyä sinne Ilta-Sanomien haetaan iltapäiväkahviseuraa -palstalle.

    Äänestä

Nytpä vedit vähän tiukalle narun ja yleistit liikaa. Kyllä monet suomalaiset naiset ovat naimisissa myös eurooppalaisten ja Pohjoismaalaisten kanssa tai jenkkiläisten tai kanadalaisten tai ja tai.... en jaksa luetella enempää, mutta eivät kaikki osallistu tähän Suomi chattiin tai muihin keskusteluihin.Rakkaus ei katso rajoja, erilaisuus kiinnostaa.

Äänestä

Joo. Olen asunut 16 v. ulkomailla, eli puolet elämästäni. Tapasin mieheni ulkomailla opiskellessani toisaalla. Muutimme mieheni maahan jossa hänellä oli hyvä työpaikka joka elätti koko perheen. Elämä oli ihan mukavaa. Tulimme tänä vuonna Suomeen aivan muista kuin rahallisista syistä (lasten mahdollisuus suurempaan itsenäisyyteen, vanhempani jotka olivat menettäneet sisareni muutama vuosi sitten, eurooppalainen kulttuuri josta molemmat pidämme ym). Oikeastaan rahallisesti meillä juuri menikin hyvin hänen kotimaassaan ja työpaikka oli ainoa asia jota hän tosissaan jäi kaipaamaan. Hän on hyvin koulutettu mutta ei vielä voi työllistyä sillä hänen on opittava kieli -muuttopäivästä asti käynyt intensiivi kursseja. Tiesittekö muuten että suomalaisilla miehillä on enemmän ulkomaalaisia puolisoita kuin suomalaisilla naisilla?! Naiset on varustettu sen verran hyvällä itsetunnolla että toivotetaan ulkomaalais-sisaret tervettulleiksi!

Äänestä
  • Luepa Iltasanomien keskustelupalstoilta mitä mieltä te "hyvällä itsetunnolla varustetut" suomalaiset naiset ovat esim. virolaisista naisista ja Anu Saagimista. Vihje: sanaa "huora" käytetään enemmän kuin kerran.

    Eroa on myös siinä, että suomalaisten miesten ulkomaiset puolisot eivät tee rikoksia. Toisaalta esim. maahan suomalaisten naisten perässä muuttaneista marokkolaisista reilusti yli puolet on syyllistynyt rikoksiin, ovatpa vielä erikoistuneet väkivaltaan ja raiskauksiin. Hieno homma.

    Äänestä

Mieheni on diblomi insinööri, minä sairaanhoitaja. Tapasin mieheni työskennellessäni ulkomailla, asuimme mieheni kotimaassa melkein kaksi vuotta, nyt muutimme suomeen. Miksikö? Lapset ovat pieniä, tahdon elää täällä lähellä äitiäni, siskoani, lapset suomen serkkujansa. Saimme molemmat heti töitä muuttaessamme tänne. Mutta, vaikka olen asunut elämäni aikana siis jo monessa maassa, missään muussa maassa en ole tavannut tällaista toisten mollaamista kuin suomessa -minne täältä on hävinnyt toisten kunnioitus, kanssa ihmisten hyväksyminen? Minäkin olen opettanut lapsilleni ulkomailla asuessa, että suomessa ollaan ystävällisiä, mukavavia, kunnioitetaan toista. Nyt ne näkevätkin, että eipä tainnutkaan olla niinkuin äiti on opettanut. Ikävää, mutta totta.

Äänestä
  • tein töitä Kreikasta Turkkiin. Ei todellakaan missään muualla ole tällaisia törppöjä. Saksassakin suomalaisia pidettiin elintason perässä sinne muuttaneina, kun onhan siellä edut paljon paremmat kuin täällä. Mutta eipä yhtään epäystävällistä tai rasistista kommenttia tarvinut kuunnella, mutta täällä niitä satelee jopa suomalaisille.

    Äänestä

"katson itseani peiliin"

mieheni on syntynyt kehitysmaassa. han puhuu kolmea kielta ja pitaa huolta itsestaan, seka minusta ja lapsistamme. (mulla on ihan mieleton valikoima vaatteita, koruja, etc., pakko huomauttaa...)

asuin 6 vuotta pois suomesta. suomalaisten miesten tapaamismahdollisuus seurustelumielessa oli aika pieni.

en halua muuttaa asua mieheni maahan koska siella on kovin vaarallista asua. itsellani on kuitenkin 2 lansimaisen maan kansalaisuus niin etta eikohan asiat jarjesty!

hymya huuleen sullekin!

Äänestä
  • Miksi minä otin ulkomaalaisen miehen?
    Siksi, että voin nauttia elämästä ja luottaa siihen, että hän hankkii perheellemme toimeentulon.Mikäs tässä on ollessa? Saan kaiken mitä haluan.Olemme nyt väliaikaisesti Suomessa, mutta suuntaamme pian taas etelän maille.
    Kun ottaa arabin, voi keskittyä vain naisena oloon ja unohtaa rahahuolet.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Hieman... kirjoitti:

99 % prosenttia tämän palstan monikulttuurisista perheistä on sellaisia, että perhe asuu Suomessa ja äiti on suomalainen/isä on Euroopan ulkopuolelta, yleensä kehitysmaasta tai siihen rinnastettavasta (Lähi-Itä lasketaan mukaan).

Älkää vielä provosoituko.

Mutta miettikää itseltänne, peiliin katsoen, miksi tilanne on juuri tämä? Miksi teillä ei ole hyvin koulutettua, kielitaitoista länsimaista miestä? Miksi ette asu miehenne kotimaassa, niin kuin yleensä tapana on?

Vastaus "satuin" vaan rakastumaan tähän mieheen on tietenkin yleisin syy, mutta kannattaa pitää mielessä että miehen osalta kyse ei ole rakkaudesta vaan jostain muusta.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu