Sinusleikkaus

Niin eli viime viikolla kävin sinus-leikkauksessa. Tehtiin suljettu leikkaus eli haava ommeltiin kiinni. Kovin paljoa ei kuitenkaan olo henkisesti helpottanut, koska leikkaava kirurgi totesi operaation aikana että sinukseni onkin erilainen kuin hän oli kuvitellut eli ei ollut sellaista märkäonteloa vaan fisteleitä oli kuulemma runsaasti. Noh ei siinäkään vielä mitään, mutta kuulemma joudun vielä paksusuolen loppuosan tähystykseen, koska yksi näistä fisteleistä ulottui kuulemma syvälle ja epäili sen laskeutuvan suoleen. Tämän tarkemmin en osaa kertoa, mutta sen mitä olen netistä lukenut että sinus uusiutuu helposti mikäli kaikkia fisteleitä yms ei saada poistettua. Ja itseltä ei ilmeisesti saatu sitten kaikkea, kun joudun tuonne tähystykseen. Harmittaahan tämä kieltämättä kun oli siinä uskossa että tämä saataisiin kerralla eliminoitua. Varmaahan tuo uusiutuminen (tai se että fisteli olisi suoleen laskeutunut) ei tietenkään ole mutta potuttaahan tämä epätietoisuus. Jos tässä nyt vielä joutuu piakkoin uuteen leikkaukseen niin sitten on jo hermot koetuksella...

Mites muilla sinuksesta kärsivillä/kärsineillä - oletteko olleet samanlaisessa tilanteessa? Eli onko jouduttu leikkauksen lisäksi vielä tähystämään? Onko pahakin paikka? Ja jos löytyy jokin fisteli sieltä suolen seinämästä niin miten se sieltä poistetaan? Uusi leikkaus pakaravaon kautta vai?
71425
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Leikkausaikaa odottelen. Onko sulla ollut mitään tuntemuksia siellä suolen puolella? Minulla on nimittäin alkanut nyt viime aikoina tuntumaan samanlaisia "vihlaisuja" tuolla, heh, suoliston loppupäässä kuin mitä yleensä tuntuu sinuksen tietämillä kun tulehdus alkaa. Eilen juuri mietin olisiko voinut jotenkin levitä kehon sisällä, mutta ilmeisesti tosiaan näin voi tapahtua :/ Perskule sentään kun muutenkin jo hirvittää.

Kuinka sulla muuten on sujunut leikkauksesta toipuminen?

Äänestä
  • ole mitään vihlontaa tai tuntemuksia tuntunut tuolla suolistossa. Sillä vähän kummeksunkin, että voiko tuo pitää sitten paikkansa. Ja tuntuisi että jos tuollainen fisteli tosiaan suoleen laskeutuisi niin tuo sinushan olisi luultavimmin jatkuvasti tulehduksissa ymmärrettävistä syistä. En tiedä sitten...No aika on tullut jatkotutkimukseen joten pitää se käydä mielenrauhan saamiseksi vielä siellä.

    Paranemisesta sen verran, että ihan ok on mennyt. Itsellä tehtiin siis umpinaisena leikkauksena eli laitettiin tikit. Niitä pidetään sitten kymmenisen päivää. Henkisesti raskasta aikaa kun pitää päiväkaudet joko seistä tai maata vatsallaan/kyljellään. Paikallaan ollessa ei juurikaan satu mutta liikkuessa saattaa vihloa melkoisesti alussa. Särkylääkkeitä kannattaa siis ottaa ihan huoletta suurin sallittu määrä päivässä. Itsellä vuoti varsinkin pöntöllä istuessa tikkien välistä sellaista verensekaista nestettä säännöllisesti mutta terkkareiden mukaan ei ole tulehduksen aiheuttamaa vaan kudosnestettä koska ei haise (ja on todellakin kirkasta eikä sameaa)

    Kyllä se siitä...maltat vaan parannella sitä rauhassa. Istuminen kannattaa ehdottomasti aloittaa vasta kun olet saanut tikit veke. Sittenkin varoen

    Äänestä

Minulla on varmaan samantapainen ongelma kuin sinulla, olen leikkausjonossa fisteliaukon korjaukseen, paksusuolen tähystyksessä olen jo käynyt etukäteen. Miten ko leikkauksesta toipuu, ajattelen pelon sekaisena tulevaa leikkausta sillä toipuminen on kuulemma hidasta ja kivuliasta..???

Äänestä
  • Kyllä tuon parantumisajan kestää. V-mäistähän tuo on alussa kun sattuu varsinkin liikkuessa aika lailla. Paikallaan ollessa ei ainakaan itselläni sattunut yhtään. Ja tuo liikkuminenkin sujuu jotenkuten kunhan vaan popsii särkylääkettä säännöllisesti. Itse otin alkuvaiheessa maksimimäärät eli 4 tabua päivässä.

    Itselläni oli oikeastaan yksi päivä jolloin tuo haava oli todella, siis TODELLA, kipeä vaikka popsin silloinkin neljää buranaa päivässä. Oli kuin olisi partaveitsen terillä viilletty aina kun vähänkin liikahti. Mutta tuo oli ainakin itselläni sellainen 'lähtölaukaus' kohti paranemista, sillä muistan selkeästi kuinka paljon haava oli parantunut seuraavaan päivään mennessä. Ero oli huikea, pystyi itse asiassa kävelemään lähes normaalisti eikä sattunut enää juurikaan.

    Kyllä se siitä, malttia vaan peliin. Muistat ottaa varsinkin aluksi iisisti jotta parantuminen lähtee kunnolla käyntiin.

    Kerropa sinä vastaavasti, onko paha paikka tuo paksusuolen loppuosan tähystys. Onko mitenkin kivulias toimenpide ja kuinka kauan kestää? Entä selittikö lääkäri tuosta mahdollisesta fistelin laskeutumisesta suoleen ja sitä seuraavasta mahdollisesta leikkauksesta.

    Äänestä

  • siitä kirjoitti:

    Kyllä tuon parantumisajan kestää. V-mäistähän tuo on alussa kun sattuu varsinkin liikkuessa aika lailla. Paikallaan ollessa ei ainakaan itselläni sattunut yhtään. Ja tuo liikkuminenkin sujuu jotenkuten kunhan vaan popsii särkylääkettä säännöllisesti. Itse otin alkuvaiheessa maksimimäärät eli 4 tabua päivässä.

    Itselläni oli oikeastaan yksi päivä jolloin tuo haava oli todella, siis TODELLA, kipeä vaikka popsin silloinkin neljää buranaa päivässä. Oli kuin olisi partaveitsen terillä viilletty aina kun vähänkin liikahti. Mutta tuo oli ainakin itselläni sellainen 'lähtölaukaus' kohti paranemista, sillä muistan selkeästi kuinka paljon haava oli parantunut seuraavaan päivään mennessä. Ero oli huikea, pystyi itse asiassa kävelemään lähes normaalisti eikä sattunut enää juurikaan.

    Kyllä se siitä, malttia vaan peliin. Muistat ottaa varsinkin aluksi iisisti jotta parantuminen lähtee kunnolla käyntiin.

    Kerropa sinä vastaavasti, onko paha paikka tuo paksusuolen loppuosan tähystys. Onko mitenkin kivulias toimenpide ja kuinka kauan kestää? Entä selittikö lääkäri tuosta mahdollisesta fistelin laskeutumisesta suoleen ja sitä seuraavasta mahdollisesta leikkauksesta.

    Siitä fistelileikkauksesta vielä, laitettiinko sinulle tikit vai ei, minulle sanottiin että haava jätettäisiin avonaiseksi... Pitikö kauan olla sairaalassa, entäs kauanko sairaslomalla, mietin vain kun on istumatyö, lisäksi pienet lapset kotona, toivu siinä sitten.
    Paksusuolen tähystys meni loppujen lopuksi helpommin siihen nähden kuinka pelkäsin sitä, mutta kyllähän se sattui ainakin minulla, välillä meni ihan ok, eikä juuri tuntunut mutta tietyt suolen mutkat oli pahoja, esim tossa aivan alavatsalla häpyluun päällä ja sitten lopuksi, mutta pois vetäminen ei sitten enään tuntunutkaan miltään, eikä se onneksi minulla kestänyt kuin noin 15-20 minuuttia ja sitte se oli ohi!!! Minulle lääkäri ei sanonut mitään että fisteli voisi laskeutua suoleen, eikä ole se edes tullut mieleeni, ja minulla suoli oli onneksi ok, jonka lääkäri sanoi siinä heti samalla kertaa, ei tarvinnut odotella mitään tuloksia.

    Äänestä

Mitä tarkoitat sinusleikkauksella, peräaukon leikkausta, haavaumia, vaiko fisteliaukkoja pakaravaossa, minulla nimittäin löytyy molempia ja olen jonossa leikkaukseen, ja jännityksellä odotan miten siitä selviää???

Äänestä

Olen menossa fistelileikkaukseen maaliskuussa. Tehdään kuulemma spinaalipuudutuksella. Toipuuko puudutuksesta kuinka pian, laittavatko virtsatiekatetrin?? Onnistuuko istuminen miten pian?

Äänestä

Kommentoi aloitusta


nimetön kirjoitti:

Niin eli viime viikolla kävin sinus-leikkauksessa. Tehtiin suljettu leikkaus eli haava ommeltiin kiinni. Kovin paljoa ei kuitenkaan olo henkisesti helpottanut, koska leikkaava kirurgi totesi operaation aikana että sinukseni onkin erilainen kuin hän oli kuvitellut eli ei ollut sellaista märkäonteloa vaan fisteleitä oli kuulemma runsaasti. Noh ei siinäkään vielä mitään, mutta kuulemma joudun vielä paksusuolen loppuosan tähystykseen, koska yksi näistä fisteleistä ulottui kuulemma syvälle ja epäili sen laskeutuvan suoleen. Tämän tarkemmin en osaa kertoa, mutta sen mitä olen netistä lukenut että sinus uusiutuu helposti mikäli kaikkia fisteleitä yms ei saada poistettua. Ja itseltä ei ilmeisesti saatu sitten kaikkea, kun joudun tuonne tähystykseen. Harmittaahan tämä kieltämättä kun oli siinä uskossa että tämä saataisiin kerralla eliminoitua. Varmaahan tuo uusiutuminen (tai se että fisteli olisi suoleen laskeutunut) ei tietenkään ole mutta potuttaahan tämä epätietoisuus. Jos tässä nyt vielä joutuu piakkoin uuteen leikkaukseen niin sitten on jo hermot koetuksella...

Mites muilla sinuksesta kärsivillä/kärsineillä - oletteko olleet samanlaisessa tilanteessa? Eli onko jouduttu leikkauksen lisäksi vielä tähystämään? Onko pahakin paikka? Ja jos löytyy jokin fisteli sieltä suolen seinämästä niin miten se sieltä poistetaan? Uusi leikkaus pakaravaon kautta vai?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu