Laki rangaistusten täytäntöönpanosta

Rangaistuksena pelkkä vapaudenmenetys:
Rangaistuksen täytäntöönpano on järjestettävä siten, että rangaistuksena on pelkästään vapaudenmenetys. Muita rajoituksia voidaan käyttää siinä määrin kuin laitoksessa pitämisen varmuus ja laitoksen järjestys vaativat.

Haittojen ehkäisy, yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen:
Rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti vaikeuta vaan mahdollisuuksien mukaan edistää vangin sijoittumista yhteiskuntaan. Vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on mahdollisuuksien mukaan ehkäistävä.

Normaalisuus:
Rangaistuslaitoksen olot on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vastaamaan yhteiskunnassa muuten vallitsevia elinoloja.

Oikeudenmukaisuus, ihmisarvon kunnioittaminen, syrjinnän kielto:
Vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Vankeja ei saa perusteettomasti asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muuhun näihin rinnastettavan seikan perusteella

Nuorten vankien erityistarpeet:
Nuorelle rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin erityistarpeisiin.

Vangin kuuleminen:
Vankia on kuultava asumista ja työhön tai muuhun toimintaan sijoittamista sekä muuta hänen kohteluaan koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä
61111
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kuka siellä on tosissaan töistä kiinnostunut, Johnny ? KUKA ?

Suakaan ei juurikaan kiinnostanut työ, silloin kun vapauduit, se oli aivan muut asiat.

Älä nyt viitsi alkaa heittää tuollaista herjaa keskenkaiken !

Tiedät sen itsekkin.

Äänestä
  • Kyllä se on niin että suurin osa vangeista kylläkin haluaa tehdä työtä ja niin tekevätkin.
    Siks toisekseen olen ollut kokoajan töissä ( syyskuun olin leirillä ) vaikkakin sillon vapautumis päivänä tuli hieman irroiteltua, ja jos sulla on epäselvää mun työn teko niin tervetuloa viikoksi mukaan, tehdään sitten niinkuin normaalisti mulla on arkisin n10 tunnin päiviä ja palkkaa tulee kelanpäiväraha 8 € verottomana kulukorvauksia.
    Ai-niin meinas unohtua että meidän talli muuten sijaitsee helsingistä n. 86 km päässä
    Enpä oikein usko että tolla palkalla lähdet töihin, jossa olen itse ollut nyt 10 kk.

    Äänestä

Nuo ovat vain tavoitteita joihin pitää pyrkiä. Eivät ne ole mitään normeja jotka on täytettävä.

Kun luet ko.säännökset huolella, huomaat, että ne eivät loppujen lopuksi velvoita vangeinhoitolaitosta mihinkään täsmälliseen, yksiselitteiseen velvoitteeseen.

Vankilan johtajalle jää hyvin laaja harkintavalta ko. säännösten suhteen.

Ko. säännösten olemassaolo Suomen lainsäädännössä perustuu vain kv. sopimuksiin. Tästä syystä, älä ota ko. säännöksiä liian tosissasi. Tulet huomaamaan, että niiden perusteella et voi esittää mitään vaatimuksia.

Äänestä
  • Tiedän kokemuksesta sen että vankilan johtajalla on suuri valta muuttaa vallitsevia olosuhteita ja sääntöjä.
    Mutta toivottavasti uusi tuleva vankeinhoitolaki muuttaa asetelmaa hieman.
    Mitään vaatimuksia en ole esittämässä kenellekkään, tämän kirjoitus oli lähinnä tarkoitus kertoa tällä palstalla oleville mikä on vankeusrangaistuksen tarkoitus.

    Äänestä

  • johnnypekko kirjoitti:

    Tiedän kokemuksesta sen että vankilan johtajalla on suuri valta muuttaa vallitsevia olosuhteita ja sääntöjä.

    Millainen koulutus vartioilla oikein on?? Mitä oppiaineita opetetaan?? Olis kiva tietää...

    Äänestä

  • johnnypekko kirjoitti:

    Tiedän kokemuksesta sen että vankilan johtajalla on suuri valta muuttaa vallitsevia olosuhteita ja sääntöjä.
    Mutta toivottavasti uusi tuleva vankeinhoitolaki muuttaa asetelmaa hieman.
    Mitään vaatimuksia en ole esittämässä kenellekkään, tämän kirjoitus oli lähinnä tarkoitus kertoa tällä palstalla oleville mikä on vankeusrangaistuksen tarkoitus.

    Joo. Asia selvä. Tuonkaltaiset säännökset vain ovat sellaisia, että ihmiset monesti ottavat ne "tosissaan".

    Tarkoitan tällä sitä, että näkevät jonkin hienosti muotoillun pykälän, jossa puhutaan oikeudenmukaisuudesta ym. asioista, ja luulevat voivansa vedota siihen esim. viranomaisten kanssa asioidessaan.

    Tosiasiassa säännös ei käytännössä tarkoita yhtään mitään. Tällaisia säännöksiä on Suomen lainsäädäntö täynnä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

johnnypekko kirjoitti:

Rangaistuksena pelkkä vapaudenmenetys:
Rangaistuksen täytäntöönpano on järjestettävä siten, että rangaistuksena on pelkästään vapaudenmenetys. Muita rajoituksia voidaan käyttää siinä määrin kuin laitoksessa pitämisen varmuus ja laitoksen järjestys vaativat.

Haittojen ehkäisy, yhteiskuntaan sijoittumisen edistäminen:
Rangaistus on pantava täytäntöön siten, ettei se tarpeettomasti vaikeuta vaan mahdollisuuksien mukaan edistää vangin sijoittumista yhteiskuntaan. Vapaudenmenetyksestä aiheutuvia haittoja on mahdollisuuksien mukaan ehkäistävä.

Normaalisuus:
Rangaistuslaitoksen olot on mahdollisuuksien mukaan järjestettävä vastaamaan yhteiskunnassa muuten vallitsevia elinoloja.

Oikeudenmukaisuus, ihmisarvon kunnioittaminen, syrjinnän kielto:
Vankeja on kohdeltava oikeudenmukaisesti ja heidän ihmisarvoaan kunnioittaen. Vankeja ei saa perusteettomasti asettaa keskenään eriarvoiseen asemaan rodun, kansallisen tai etnisen alkuperän, ihonvärin, kielen, sukupuolen, iän, perhesuhteiden, sukupuolisen suuntautumisen tai terveydentilan taikka uskonnon, yhteiskunnallisen mielipiteen, poliittisen tai ammatillisen toiminnan tai muuhun näihin rinnastettavan seikan perusteella

Nuorten vankien erityistarpeet:
Nuorelle rikoksentekijälle tuomittua rangaistusta täytäntöön pantaessa on kiinnitettävä erityistä huomiota vangin iästä ja kehitysvaiheesta johtuviin erityistarpeisiin.

Vangin kuuleminen:
Vankia on kuultava asumista ja työhön tai muuhun toimintaan sijoittamista sekä muuta hänen kohteluaan koskevaa tärkeää päätöstä tehtäessä

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu