Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

tivolikesä

alkuosa tarinaan, joka kertoo 19-vuotiaasta Danielista. tarina EI sisällä pelkkää toimintaa ja seksikuvausta, joten sitä hakevat voivat etsiytyä muualle jo nyt. palautetta otetaan vastaan, samoin kuin toiveita. tarinan loppu on jo päätetty, mutta yksityiskohtia on vielä paljon auki..

Osa 1: TÖITÄ TARJOLLA?

Daniel avasi sanomalehden avoimien työpaikkojen kohdalta. Ei mitään. Jo kolmatta kuukautta hän oli etsinyt töitä, ja nyt kesä kolkutteli jo ovella. Loma alkaisi ylihuomenna, eikä kesätyöstä ollut tietoakaan. Tilanne vaati ehdottomasti tiukkaa toimintaa, päätti Daniel, mutta ajatus keskeytyi tuttuun soittoääneen.

Puhelimessa oli Danielin paras kaveri, toinen kaupungin tunnetuimmista pikkupahiksista.. Daniel oli se toinen. Tai oli ainakin ollut, kunnes isä hankki uuden naisystävän. Danielin äiti oli kuollut jo vuosia sitten, ja siitä asti hän oli asunut kahden isänsä kanssa. Isä oli aina ollut säästäväinen ja tehnyt paljon töitä, ja heillä olikin suuri talo pihoineen ja uima-altaineen, palvelusväkeä hoitamassa taloustyöt ja kaikki muutenkin päällisin puolin hyvin.

Pinnan alla kuitenkin kuohui kylmä tunteettomuus isän ja pojan välillä. Isä kyllä piti Danista huolta, mutta ei näyttänyt rakkautta eikä antanut nuorelle miehelle tämän kaipaamaa huomiota edes silloin kun sitä olisi kipeimmin tarvittu. Tämän seurauksena Daniel oli hankkinut itselleen parempaa seuraa muualta, ja tutustunut Tommyyn, joka oli houkutellut Danielin lain rajamaille.. siis lähinnä sen väärälle puolelle.

Kun isä sitten meni rakastumaan uuteen naiseen ja lakkasi huolehtimasta taloudestaan, kaikki kääntyi päälaelleen. Nyt takana oli muutto pieneen vuokra-asuntoon ja isän potkut työpaikasta. Eikä isä edes välittänyt, kun Daniel oli kuitenkin jo täysi-ikäinen. Poika, joka oli ennen saanut kaiken valmiina eteensä, joutui nyt taistelemaan saadakseen rahaa päivittäiseen ruokailuun. Helpompiin keinoihin ei ollut varaa enää turvautua, kun varoituksia poliisilta oli jo päässyt kertymään sen verran, että seuraava kiinnijääminen tarkoittaisi vankilaa.

Tommy siis soitti ja pyysi Danielia mukaansa lähellä sijaitsevaan tivoliian. Rahaa siihen ei tietenkään ollut, mutta heillä oli oma salainen sisäänkäyntinsä. Daniel suostui lähtemään toivoen sen vievän ajatukset pois työnhausta. Eivät pojat sinne huvittelemaan varsinaisesti menneet, vaan roikkumaan peliluoliin mahdollisten osinkojen toivossa ja kiertelemään ympäriinsä etsien unohdettuja arvotavaroita.

Tällä kertaa tivolissa oli tavallista hiljaisempaa, ja pojat väsyivät pian. He lähtivät kiertelemään huvittelualuetta ja juttelivat samalla kyllästyneesti. Silloin juuri Daniel huomasi karusellin tolpassa ilmoituksen: "Hei sinä töitä vailla oleva, 18 vuotta täyttänyt nuorimies. Tarjolla olisi avoin työ kesäkuukausiksi tivolissa. Jos kiinnostaa, soita numeroon....." Töitä! Tivolissa. Siitä voisi jopa tulla hauskaa, ajatteli Daniel.

Tommylle hän ei halunnut kertoa vielä mitään, vaan ehdotti kotiinlähtöä. Hän painoi kuitenkin numeron tarkasti muistiin ja päätti soittaa vielä samana iltana. Kun nyt puhelinlasku oli kerrankin ajoissa maksettu..

Kotona Dan tarttui puhelimeen ja soitti tivoliin. Puheluun vastasi mies, joka kuulosti yli viisikymppiseltä partasuiselta äijältä.. tai eihän sitä voi äänestä kuulla, mutta kuva välähti silti välittömästi Danielin mieleen. Mies ei kysellyt juuri mitään, nimen vain ja iän, ja käski olla seuraavana aamuna yhdeksältä tivolin pääportilla odottamassa. Tivoli avattaisiin vasta kymmeneltä, mutta Daniel käsitti turhan ajan kuluvan työtehtävien opettamiseen..

Illalla Daniel kuvitteli itsensä istumaan koppiin jonkin laitteen vieressä kymmenien iloisten ihmisten kiirehtiessä huvittelemaan.. Tai ehkä hän jopa pääsisi jarrumieheksi vuoristorataan! Toisaalta työ saattoi tarkoittaa siivoamistakin, mikä ei kyllä kiinnostaisi ollenkaan, mutta oli sentään kunniallinen työ, josta maksetaan. Eikä kukaan vahtinut kuinka ahkerasti yksittäinen siivooja työskenteli.. Hän, Daniel, oli saanut oiken työpaikan. Hetkeksi mielen täytti ylpeys, ja sitten Daniel nukahti uneksien tivolista..

Aamulla hän heräsi aikaisin ja lähti saman tien kohti huvipuistoa. Hänelle tuli nyt vasta mieleen, että siellä liikkui myös paljon hyvännäköisiä nuoria tyttöjä näin kesällä.. ehkäpä Daniel saisi heiltä taas pitkästä aikaa arvostavia katseita. Aikanaan hän oli ollut hyvinkin suosittu naisten keskuudessa, olihan hän sentään hyvännäköinen, hauska ja rento mies. Sitten huolet olivat saaneet vallan ja Danin elämänilo katosi, ja sen myötä suurin osa ihmissuhteistakin kuivui kokoon. Eikä energiaakaan juuri riittänyt tyttöihin.. Viimeiset kuukaudet Danin elämässä oli ollut vain lukuisia yhden yön juttuja, naisia, joiden nimiä hän ei ollut vaivautunut kysymään..

Kun hän pääsi portille, hän näki suuren kellon näyttävän minuuttia vaille yhdeksää. Aikoihin ei Daniel ollut ollut näin täsmällinen, ja oli siksi hyvin tyytyväinen itseensä. Minuutit kuitenkin kuluivat, eikä mitään tapahtunut. Kello näytti ensin kymmentä yli, sitten jo kaksikymmentä yli. Mies oli myöhässä, tai sitten kokonaan unohtanut Danin olemassaolon..

Puoli kymmeneltä portille saapui puolijuoksua joku siivooja, joka kysyi Danielilta oliko tämä se uusi työläinen. Dan sai vain nyökättyä, ja mies vinkkasi hänet mukaansa. Lopulta Daniel työnnettiin pieneen koppiin, jossa häntä odotti lihavahko keski-ikäinen mies, jolla oli muheva parta. Mies Danielin kuvitelmista siis. Miehen käsivarsilla riippui jotain valkoista ja pehmeää ja karvaista.. mytyssä oli myös pilkahdus vaaleanpunaista ja kaksi pitkää korvaa.

"Pue tämä päällesi, niin lähdetään katselemaan paikkoja!" komensi mies. Daniel nappasi kiinni hänelle heitetyn mytyn ja oikaisi sen. Hän huomasi pitelevänsä käsissään miehen kokoista pupu-pukua, ja meinasi revetä nauruun. Kunnes tajusi, että mies oli tosissaan.. Hänen, arvokkaan nuoren miehen, pitäisi alentua halpaan jäniksen rooliin.. Nieleksien ylpeytensä hän kuitenkin päätti totella, ja kiskoi kaninutun niskaansa. Viulkaisu peiliin osoitti, että hän oli muuttunut valkoiseksi pehmopupuksi, jolla oli pumpulinen tupsuhäntä ja vaaleanpunainen maha ja korvantaukset. Käsittämättömän noloa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli se, että pää peitti Danin oman naaman kokonaan..

__________________________________________________

Tarina jää nyt tähän, mutta jatkuu jo tänään illalla. Täytyy myöntää, että alusta tuli hyvin hidasjännitteinen, ehkäpä se onnistui karsimaan ahneimmat lukijat pois. Lupaan kuitenkin, että tapahtumiin tulee hiukan lisää vauhtia, kun pääsen edemmäs..
62014
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

ja sitten jänis ammuttiin... eli älä jatka eläin satua, senkin perverssi..

Äänestä
  • että jatkan :) eikä jänistä ammuta, jänöllä itellään on kovemmat ammukset. ei toi ole muutenkaan mikään faabeli. milläs estät? :)

    Äänestä

  • just the lust kirjoitti:

    että jatkan :) eikä jänistä ammuta, jänöllä itellään on kovemmat ammukset. ei toi ole muutenkaan mikään faabeli. milläs estät? :)

    ..odotan innolla jatkoa!

    Äänestä

kiehtovasti kirjoitettu, jatkoa jäämme odottamaan mielenkiinnolla :)

Äänestä

siis Babe20 ja puhina, te varmistitte palautteellanne tarinan jatkumisen :) kiitos siitä. tiedän kyllä, lupasin jatkaa jo samana iltana, mutta aina eivät etene suunnitelmat kuten on halunnut.. lupaan kuitenkin sen jatkon, eikä se varmaan seuraavaankaan osaan jää.. :)

Äänestä
  • ..kauan sitä jatkoa joutuu odottelee?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


just the lust kirjoitti:

alkuosa tarinaan, joka kertoo 19-vuotiaasta Danielista. tarina EI sisällä pelkkää toimintaa ja seksikuvausta, joten sitä hakevat voivat etsiytyä muualle jo nyt. palautetta otetaan vastaan, samoin kuin toiveita. tarinan loppu on jo päätetty, mutta yksityiskohtia on vielä paljon auki..

Osa 1: TÖITÄ TARJOLLA?

Daniel avasi sanomalehden avoimien työpaikkojen kohdalta. Ei mitään. Jo kolmatta kuukautta hän oli etsinyt töitä, ja nyt kesä kolkutteli jo ovella. Loma alkaisi ylihuomenna, eikä kesätyöstä ollut tietoakaan. Tilanne vaati ehdottomasti tiukkaa toimintaa, päätti Daniel, mutta ajatus keskeytyi tuttuun soittoääneen.

Puhelimessa oli Danielin paras kaveri, toinen kaupungin tunnetuimmista pikkupahiksista.. Daniel oli se toinen. Tai oli ainakin ollut, kunnes isä hankki uuden naisystävän. Danielin äiti oli kuollut jo vuosia sitten, ja siitä asti hän oli asunut kahden isänsä kanssa. Isä oli aina ollut säästäväinen ja tehnyt paljon töitä, ja heillä olikin suuri talo pihoineen ja uima-altaineen, palvelusväkeä hoitamassa taloustyöt ja kaikki muutenkin päällisin puolin hyvin.

Pinnan alla kuitenkin kuohui kylmä tunteettomuus isän ja pojan välillä. Isä kyllä piti Danista huolta, mutta ei näyttänyt rakkautta eikä antanut nuorelle miehelle tämän kaipaamaa huomiota edes silloin kun sitä olisi kipeimmin tarvittu. Tämän seurauksena Daniel oli hankkinut itselleen parempaa seuraa muualta, ja tutustunut Tommyyn, joka oli houkutellut Danielin lain rajamaille.. siis lähinnä sen väärälle puolelle.

Kun isä sitten meni rakastumaan uuteen naiseen ja lakkasi huolehtimasta taloudestaan, kaikki kääntyi päälaelleen. Nyt takana oli muutto pieneen vuokra-asuntoon ja isän potkut työpaikasta. Eikä isä edes välittänyt, kun Daniel oli kuitenkin jo täysi-ikäinen. Poika, joka oli ennen saanut kaiken valmiina eteensä, joutui nyt taistelemaan saadakseen rahaa päivittäiseen ruokailuun. Helpompiin keinoihin ei ollut varaa enää turvautua, kun varoituksia poliisilta oli jo päässyt kertymään sen verran, että seuraava kiinnijääminen tarkoittaisi vankilaa.

Tommy siis soitti ja pyysi Danielia mukaansa lähellä sijaitsevaan tivoliian. Rahaa siihen ei tietenkään ollut, mutta heillä oli oma salainen sisäänkäyntinsä. Daniel suostui lähtemään toivoen sen vievän ajatukset pois työnhausta. Eivät pojat sinne huvittelemaan varsinaisesti menneet, vaan roikkumaan peliluoliin mahdollisten osinkojen toivossa ja kiertelemään ympäriinsä etsien unohdettuja arvotavaroita.

Tällä kertaa tivolissa oli tavallista hiljaisempaa, ja pojat väsyivät pian. He lähtivät kiertelemään huvittelualuetta ja juttelivat samalla kyllästyneesti. Silloin juuri Daniel huomasi karusellin tolpassa ilmoituksen: "Hei sinä töitä vailla oleva, 18 vuotta täyttänyt nuorimies. Tarjolla olisi avoin työ kesäkuukausiksi tivolissa. Jos kiinnostaa, soita numeroon....." Töitä! Tivolissa. Siitä voisi jopa tulla hauskaa, ajatteli Daniel.

Tommylle hän ei halunnut kertoa vielä mitään, vaan ehdotti kotiinlähtöä. Hän painoi kuitenkin numeron tarkasti muistiin ja päätti soittaa vielä samana iltana. Kun nyt puhelinlasku oli kerrankin ajoissa maksettu..

Kotona Dan tarttui puhelimeen ja soitti tivoliin. Puheluun vastasi mies, joka kuulosti yli viisikymppiseltä partasuiselta äijältä.. tai eihän sitä voi äänestä kuulla, mutta kuva välähti silti välittömästi Danielin mieleen. Mies ei kysellyt juuri mitään, nimen vain ja iän, ja käski olla seuraavana aamuna yhdeksältä tivolin pääportilla odottamassa. Tivoli avattaisiin vasta kymmeneltä, mutta Daniel käsitti turhan ajan kuluvan työtehtävien opettamiseen..

Illalla Daniel kuvitteli itsensä istumaan koppiin jonkin laitteen vieressä kymmenien iloisten ihmisten kiirehtiessä huvittelemaan.. Tai ehkä hän jopa pääsisi jarrumieheksi vuoristorataan! Toisaalta työ saattoi tarkoittaa siivoamistakin, mikä ei kyllä kiinnostaisi ollenkaan, mutta oli sentään kunniallinen työ, josta maksetaan. Eikä kukaan vahtinut kuinka ahkerasti yksittäinen siivooja työskenteli.. Hän, Daniel, oli saanut oiken työpaikan. Hetkeksi mielen täytti ylpeys, ja sitten Daniel nukahti uneksien tivolista..

Aamulla hän heräsi aikaisin ja lähti saman tien kohti huvipuistoa. Hänelle tuli nyt vasta mieleen, että siellä liikkui myös paljon hyvännäköisiä nuoria tyttöjä näin kesällä.. ehkäpä Daniel saisi heiltä taas pitkästä aikaa arvostavia katseita. Aikanaan hän oli ollut hyvinkin suosittu naisten keskuudessa, olihan hän sentään hyvännäköinen, hauska ja rento mies. Sitten huolet olivat saaneet vallan ja Danin elämänilo katosi, ja sen myötä suurin osa ihmissuhteistakin kuivui kokoon. Eikä energiaakaan juuri riittänyt tyttöihin.. Viimeiset kuukaudet Danin elämässä oli ollut vain lukuisia yhden yön juttuja, naisia, joiden nimiä hän ei ollut vaivautunut kysymään..

Kun hän pääsi portille, hän näki suuren kellon näyttävän minuuttia vaille yhdeksää. Aikoihin ei Daniel ollut ollut näin täsmällinen, ja oli siksi hyvin tyytyväinen itseensä. Minuutit kuitenkin kuluivat, eikä mitään tapahtunut. Kello näytti ensin kymmentä yli, sitten jo kaksikymmentä yli. Mies oli myöhässä, tai sitten kokonaan unohtanut Danin olemassaolon..

Puoli kymmeneltä portille saapui puolijuoksua joku siivooja, joka kysyi Danielilta oliko tämä se uusi työläinen. Dan sai vain nyökättyä, ja mies vinkkasi hänet mukaansa. Lopulta Daniel työnnettiin pieneen koppiin, jossa häntä odotti lihavahko keski-ikäinen mies, jolla oli muheva parta. Mies Danielin kuvitelmista siis. Miehen käsivarsilla riippui jotain valkoista ja pehmeää ja karvaista.. mytyssä oli myös pilkahdus vaaleanpunaista ja kaksi pitkää korvaa.

"Pue tämä päällesi, niin lähdetään katselemaan paikkoja!" komensi mies. Daniel nappasi kiinni hänelle heitetyn mytyn ja oikaisi sen. Hän huomasi pitelevänsä käsissään miehen kokoista pupu-pukua, ja meinasi revetä nauruun. Kunnes tajusi, että mies oli tosissaan.. Hänen, arvokkaan nuoren miehen, pitäisi alentua halpaan jäniksen rooliin.. Nieleksien ylpeytensä hän kuitenkin päätti totella, ja kiskoi kaninutun niskaansa. Viulkaisu peiliin osoitti, että hän oli muuttunut valkoiseksi pehmopupuksi, jolla oli pumpulinen tupsuhäntä ja vaaleanpunainen maha ja korvantaukset. Käsittämättömän noloa. Ainoa hyvä puoli asiassa oli se, että pää peitti Danin oman naaman kokonaan..

__________________________________________________

Tarina jää nyt tähän, mutta jatkuu jo tänään illalla. Täytyy myöntää, että alusta tuli hyvin hidasjännitteinen, ehkäpä se onnistui karsimaan ahneimmat lukijat pois. Lupaan kuitenkin, että tapahtumiin tulee hiukan lisää vauhtia, kun pääsen edemmäs..

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu