Meillä on 13v poika ja ongelmamme on hänen syömättömyytensä. Pienenä hän oli kaikkiruokainen mutta suttasi aikalailla syödessään. Isälle tästä tuli iso ongelma ja ruokailutilanteet kävivät ajanmyötä hankaliksi. Pikkuhiljaa poika alkoi vältellä isän kanssa syömistä ja jätti kieltäytyi eri ruokalajeista (tyyliin viime viikolla maistui vielä muusi seuraavalla viikolla ei). Meillä meni asiassa mieheni kanssa sukset aivan ristiin. Hän olisi pakottanut syömään ja minä taas kieltäydyin siitä ehdottomasti. Yritin kaikenlaista, annoin syödä leipää ruuan sijaan, tein vain lempiruokia, taas kokeilin maistuisiko joku listalta pois pudonnut ruoka yms. Haimme apua ammattiauttajalta, ei hyötyä. Isä jatkoi kiukkuista tuijotustaan ruokapöydässä ja pojan ruokahalu väheni ennestään. Otin uuden tyylin: annoin pojalle ruokaa ennen kuin isä tuli töistä. Tuntui, että sain hiukan parannusta aikaan. Viikonloput ovat edelleen hankalia kun syömme samaan aikaan. Poika on ihan normaalipituinen ja -painoinen mutta melko väsynyt ja kalpea sekä hiuksia lähtee jo huolestuttava määrä. Tänään soittelin kouluterveydenhoitajalle ja pojasta otetaan kaikki kokeet. Olen todella huolissani ja kaipaisin mielipiteitä/neuvoja onko vielä jotain mitä voisimme tehdä? sekä siihen miten saisin mieheni ymmärtämään, että muutos omaan käyttäytymiseen olisi paikallaan.
Pojan syömisongelma
mistä apua?
262823
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Olen ollut töissä lastenpsykiatrisella osastolla jossa oli vastaavanlaisia tapauksia. Yleensä "lapsen syömisestä huomauttelu" on isälle vain jokin kohde purkaa omaa tressiä ja alistaa. Tässä voi olla kyse paljon suuremmasta ongelmasta kuin ymmärrät. Kyse ei varmaankaan ole syömisestä vaan isän sadismisista piirteistä. Isä on saatava lopettamaan pojan kohtelu, koska tilanne pahenee, ei laukea. Jos isä ei edes suostu yrittämään, on kyse sadismista, vallankäytöstä. Uskon että tämä ei ole ainoa tällainen tapaus perheessänne, vaan isä kohdistaa vihaa poikaan muutenkin.
Lastenpsykiatrisilla osastoilla neuvotaan erottamaan yhteiset ruokailut täysin. Älä ole sokea, sinulla saattaa olla valta puuttua tilanteeseen, huuda, raivoa, vaadi. Kyse on vakavasta asiasta. Pahetessaan tilanne voi viedä pojan itseluottamuksen, edes auttaa sosiaalisten tilanteiden pelkoa (esim. poika ei uskalla syödä enää koulussakaan, kun pelkää mokaavansa) tai paha paniikkihäiriö saattaa syntyä. Tilanteesta ei ehkä pian selviä ilman lääkityksen aloittamista. Olen pahoillani, mutta näin se on.
olet oikeassa, on muitakin vastaavia tilanteita. Ongelma on myös pojan urheiluharrastuksen suhteen. Hän harrastaa samaa lajia kuin isä aikanaan ja nyt kun isä on mukana heidän joukkueessaan on pojan kiinnostus lajiin hiipunut. Minulle sanoo päivisin, ettei halua mennä harkkoihin, milloin särkee jalkoja milloin päätä. Kun isä tulee kotiin ja sanoo "sitten mennään" ei kuulu vastalauseita.. olen väsynyt ja voimaton sekä tunnen valtavia omantunnontuskia kun en saa tilannetta muuttumaan. Erokynnys on turhan korkea, olen jotenkin jumittunut tähän tilanteeseen. Kuten kirjoitit seuraamukset voivat olla katastrofaaliset enkä siltikään pysty muutokseen...
Harrastukset pitäisi lähteä lapsen kiinnostuksen kohteesta. On kuitenkin luonnollista että isä tai äiti osaa parhaiten kannustaa lapsiaan siinä lajissa jota ovat itse harrastaneet. Kuten kaikki vanhemmat tietävät niin lapsia on joskus kannustettava menemään harrastuksiin tai harjoituksiin koska heiltä puuttuu toisinaan innostus tai energia. Onko pojallasi harrastusta jota hän on itse valinnut? Lasten harrastusten valinta perustuu usein siihen mitä kaverit tekevät ja sitä aikuiset usein unohtavat että urheilu tai harrastus on varsin sosiaalinen tapahtuma ja machoinkin kaveri lähtee balettitunnulle jos kaikki kaveritkin olisivat siellä.
toisaalta pojalal voi olla oikeasti esim kilpirauhasen toiminnan häiriö joka selviää noista kokeista tai ravitsemuksen takia anemiaa ja hän ei oikeasti siis jaksa tai tunne jaksavansa eikä ruokakaan maita oikeasti!
Siihen vielä murkkuikä päälle ja arvovaltataistelu isän kanssa niin homma on tuollaista.. eli syitähän voi olla monia!
Aika tiukassa otteessa pitää ukkosi teitä? Kannattaisiko nousta kapinaan? Ei ehkä helppoa, mutta kaikkien kannalta paras ratkaisu..
Juttele ainakin kunnolla pojan kanssa miten kokee tilanteen ja että tietää äidin olevan puolellaan jos kyse "vain" taistelusta isää vastaan!
Et ole ainoa, tuo on suomalaisille miehille hyvin tyypillistä. Yleensä perheessä se joka on terve alkaa oireilemaan. Te olette terveitä sinä ja poikasi, ja taidatte olla tosi väsyneitä. Toivottavasti tilanne ratkeaa johonkin suuntaan, toivoa ei saa menettää.
että ottaisit avioeron moisesta miehestä?
jo etukäteen mutta miksi annat miehesi kohdella poikaanne noin....herraisä sentään kaksi aikuista ihmistä, sinun tehtäväsi on puolustaa poikaa ja puhua hänen puolestaan koska hän ei itse siihen pysty. Mieti nyt hyvä ihminen mitä te aiheutatte lapsenne itsetunnolle.
Poika haluaa lopettaa harrastuksen isän takia, ei sen takia, etteikä mahdollisesti pitäisi lajista. Sinä sanot isälle pojan puolesta, että poika lopettaa harrastuksen tai siirtyy johonkin muuhun joukkueseen. Sinä teet selväksi isälle, että hän lopettaa ruokapöydässä venkoilun pojalle tai sitten poika syö eri aikaan....jos muu ei auta vie poika pois tuollaisen isän vaikutuspiiristä ennen kuin on liian myöhäistä.
Suomessa on aivan liian paljon poikia joita isä ei ole rakastanut ja hyväksynyt ja joille he eivät ole kokeneet riittävänsä millään alueella ja lopun elämänsä he hakevat isänsä hyväksyntää ja syyttävät itseään.
On niin paljon poikia jotka vielä aikuisena sanovat; jospa isä edes kerran olisi ottanut syliin ja sanonut rakastavansa ja hyväksyvänsä minut.
Itse en ikinä antaisi kenenkään kohdella lapsiani noin, en varsinkaan oman isän, mitä ajattelee lapsi kun ihminen jota hän rakastaa kohtelee häntä noin, lapsi syyttää itseään kaikesta mitä hän ei ymmärrä.
Jutussa on aivan selvä yhteys vihamielisen, toruvan isän ja ruokailevan pojan suhteen. Syomiselle on syntynyt psyykkinen este. Jospa poika todella saisi ruokailla rauhassa ja nauttien aivan itse, ei tarvitse syödä isän tutkivan ja vaativan katseen alla. Ruoka ei silloin maistu, haluaa vain nopeaan pöydästä pois, ruokaan alla tulla inho. Kyllä nyt on isässä ollut vika mutta ei varmaan itse ymmärrä mitä on aiheuttanut.
pois ruokapöydästä, tai syötte eriaikaan ja harrastuksesta isä myös pois, hänhän ahdistaa pojan!! KAMALAA!!mies terapiaan
...eläinkunnassakin emo suojelee aina poikasiaan!Missä sinun äidinvaistosi on! Minulla tuli itku kun luin viestisi, voi lapsi parkaa. ET VOI RAKASTAA MIESTÄSI JOS TÄMÄ KOHTELEE TEIDÄN YHTEISTÄ AIKAANSAANNOSTANNE NÄIN. SINUN TEHTÄVÄSI ON EROTA SIITÄ HIRVIÖSTÄ!!! Kerroitko kouluterveydenhoitajalle myös miehesi käytöksestä? Et varmasti, sillä myös tämä ammattiauttaja kehottaisi sinua välittömästi AJATTELEMAAN POIKASI TURVALLISUUTTA! VIE LAPSESI TURVAAN! Ajattele,itse kannoit sisälläsi 9 kk, synnytit tuskissasi ja pidit huolta tähänkin asti.OLE ÄITI JA TEE MITÄ ÄIDIN PITÄÄ.
kuten kirjoitinkin, olemme olleet viime vuonna koko perhe ammattiauttajan (lastenpsykiatri,mies) hoidossa. Kävimme siellä moneen kertaan eri kokoonpanoissa ja viimeinen kerta oli jopa niin, että tämä psykiatri,mieheni ja poikani olivat yhdessä ravintolassa syömässä. Eli jopa käytännössä hän halusi nähdä miten homma toimii. Tilanne rauhoittui silloin hetkeksi ja uskoin muutokseen. Vähitellen on luisuttu taas samaan vanhaan kaavaan. Ongelma ei siis ratkennut siitäkään. Kirjoitin tänne saadakseni apua vielä kerran, hyvän neuvon mitä voisin tehdä. Mielipiteet ovat selkeitä, ero on ainoa ratkaisumalli minkä sain. Kiitos kaikille suorista kommenteista,kerään rohkeutta.
hanki elämä! Provoilija!
ovat saman kirjoittajan kirjoittamia. Aloitus ja ensimmäinen vastaus ovat saman kirjoittajan. Jos luette ne ajatuksella, huomaatte itsekin. Muutenkin niin ontuva juttu, että ei voi olla totta. Liian tunteeton ja keksimällä keksitty.
Ja hiukset eivät todellakaan lähde syömättömyyden vuoksi, jos on normaalipainoinen. Höpötihöö huuhaata. Anorektikoillakin pysyvät hiukset päässä ja päinvastoin kehoon kasvaa ohutta hienoa lanugo-karvaa, pitämään kehoa lämpimänä.
Ja kouluterveydenhoitaja ei voi määrätä otettavaksi "kaikkia kokeita". Voi kylläkin kehoittaa menemään terveyskeskukseen tai antaa ajan koululääkärille.
Niin tyhmä juttu, että ei edes naurata.
tosissani, koska näen PUNAISTA noin järkyttävästä käyttäytymisestä! Aikuinen, joka pystyy käyttäytymään lasta kohtaan noin julmasti ei voi olla muuta kuin SAIRAS!!!! Ja mitä hyötyä jollakin olisi provoilla noin karmean asian kanssa. MINÄ VAAN TOIVON KAIKKEA HYVÄÄ TUOLLE 13 VUOTIAALLE MIEHEN ALULLE! Että hän jonain päivänä nauttisi syömisestä, kokisi vaikka kynttiläillallisia rakkaansa kanssa. mutta SITÄ ENNEN ÄIDIN PITÄÄ TOIMIA LAPSENSA PARHAAKSI !!!!
nuo jutut, joissa vanhemmat muka kysyvät, että antaako 13-vuotiaan laittaa tatuointia vai ei jne.. Tai nuo "vanhoillislestadiolais"-jutut ja muut.
Kuule on täysin eri asia jos 13v. vaatii tatuointia ja OSAA VAATIAKIN MOISIA, kuin se, että joutuu elämään paskan isänsä kanssa. Ja jos provoilua olisikin niin mikä sinua siinä riivaa. Olet ilmeisesti kylmä ihminen !
Vaan totisinta totta! Provoepäilijöitä riittää joka keskusteluun. Ohitetaan ne ja jatketaan keskustelua rakentavalta pohjalta. Eli ei provosoiduta näistä ääliöistä jotka aina epäilevät kaikkia. Siitä hiustenlähdöstä vielä: ei sitä lähde tukkoina vaan sen verran, että epäilen jonkinlaista vitamiininpuutosta. Totta myös, ettei terveydenhoitaja "ota kokeita" vaan saamme lähetteen terveyskeskukseen laboratorioon verikokeisiin. Kaikki täytyy näköjään selittää rautalangasta vääntäen... Lopetan nyt tähän enkä vastaa enää herjaaviin viesteihin. Kiitos kaikille asiallisille.
on keksitty vitamiinit kätevinä tiivisteinä, eli pillereinä. Esim. yksi multivita vaikka jokatoinen päivä, niin ei tule puutoksia, ei yliannoksia.
Eikä se terveydenhoitaja kirjoita niitä lähetteitäkään, vaan lääkäri.
Ja jos aloitus ei ole provo, niin silloin voisi äiti mennä itseensä, jos ongelma on ollut olemassa siitä asti, kun lapsi oli pieni ja nyt vasta ongelmaa selvitetään. Jos vika on isässä, niin isästähän on hankkiuduttu eroon aikapäivää sitten, eikö vaan.
Ja JOS ongelma esiintyy vain viikonloppuisin yhteisten ruokailuiden yhteydessä, niin MITÄ SITTEN? Kukaan ei kuole nälkään, jos jättää yhteiset päivälliset väliin viikonloppuisin. Pojillakin voi tosin olla anoreksia, mutta sanoit hänen olevan normaalipainoinen, joten siitä ei ole kyse, koska kerrot tuon jatkuneen pidempään. Sitäpaitsi kun sanot ongelmien keskittyvän viikonloppuun, pojan olevan normaalipainoinen, mutta väsynyt, kalpea ja hiusten lähtevän, niin mitä sillä isällä on asian kanssa tekemistä. Ei nyt helvetti soikoon joku tuijotus aiheuta kenellekkään syömishäiriöitä, eikä tuo sellaiselta edes kuulosta. Eivätkä oireet sovi syömishäiriöön. Oireet saattaisivat sopia lievään kilpirauhasen vajaatoimintaan, selittäisi senkin, jos pojalla jalat kipeät, koska siinä esiintyy lihas- ja nivelkipuja.
Tässä muutamia muita oireita (kaikkia oireita ei esiinny ja ne voivat olla lieviä tyroksiinihormoonin tuotannon vajauksen asteesta riippuen):
- väsymys, heikkous ja uneliaisuus
- kalpeus
- kuiva, kylmä tai hilseilevä iho
- painon nousu
- ruokahaluttomuus
- maku- ja hajuaistin heikkeneminen
- masennus, levottomuus
- vähentynyt hikoilu
- paleleminen
- nivel- tai lihaskivut
- kasvojen ja raajojen turvotus
- ummetus
- hauraat, liuskottuvat kynnet
- ohuet, hauraat hiukset, hiustenlähtö
- hidastunut puhe (harvinaista)
- muistihäiriöt (harvinaista)
Mutta enpä usko, silti luulen aloituksen olevan provo. Rönsyilee jutut, eikä mikään oikein täsmää.
Miten olisi, jos koittaisit jotenkin varmistaa että poika syö ainakin koulussa? Voisit myös silloin tällöin antaa rahaa ja vihjaista, että siellä ja siellä ruokapaikassa on aivan ihanaa -(tähän ruokalajin nimi)- tai sitten viet pojalle esim. voileipiä "välipalaksi" viikonloppuisin huoneeseen iltaa kohden(kuulostaa todella hölmöltä, mutta tämä on kerran toiminut siskollani). Oletko yrittänyt "urkkia" kavereilta/opettajalta/terveydenhoitajalta pojan syömistottumuksia?
Ala-asteella opettaja tarkkaili hänen syömistään ja kertoi, että useimmiten myös hän sai hoputtaa poikaa. Nyt kun siirryttiin ylä-asteelle en usko, että kukaan opettaja pystyy/haluaa ottaa yhden nuoren ruokailun valvomista kontolleen. Heidän koulussaan on välipalamyyntiä klo 13 (sämpylää, hedelmää yms) olen antanut hiukan rahaa mukaan niinä päivinä kun koulu päättyy 15. Kirjoitin tuon ensimmäisen viestin todella hädissäni, sillä sunnuntaina oli todella epäonnistunut ruokailutilanne. Tarjosin hänelle pitkästä aikaa sellaista ruokaa mitä hän on kieltäytynyt syömästä. Maistettuaan lusikallisen ja ennen kuin kukaan oli ehtinyt sanoa sanaakaan hän puhkesi itkuun. Ruoka jäi syömättä, isä räjähti samantien ja lähti pois pöydästä. Jäimme kahden ja lohduttelin häntä. Silloin ymmärsin vahvasti sen, että pahaolo on pojan sydämessä, eikä sitä ole saatu hoidettua sieltä pois. Kaikki keinot ovat olleet turhia ikäänkuin silmänlumetta. Kuten ystäväni vertasi tilannetta: särky on poistettu buranalla mutta tulehdus on jäänyt hoitamatta. Olenko nyt tarpeeksi selkokielinen? Muusta ruokailusta haluan sanoa vielä sen, että hän eläisi pelkällä leivällä,juustolla ja kaakaolla jos itse saisi päättää. Tietenkin pizzat,ranskalaiset ja hampurilaiset maistuvat mutta se ei ole reilua muuta perhettä kohtaan jos laitan hänelle päivittäin herkkuja kun muut syövät lihakeittoa. Ymmärrätte varmaan ensimmäisestä hätäisestä viestistä huolimatta, että monenlaista on kokeiltu. Nyt vain tuntuu, että keinot on käytetty sitä yhtä lukuunottamatta.
lähtevät stressistäkin, lapseni kavereita on ollut vaihto-oppilaana ja lähes kaikki kertovat samaa; hiuksia lähtee tavallista enemmän eli muutto vieraaseen maahan aiheuttaa tietysti suurta stressiä.
... on todella paha olla. Itku herkässä. Onneksi hänellä on äiti, joka kuitenkin jää pöytään lohduttamaan. Takana voi olla vaikka mitä, mutta pysy pojan tukena, äläkä anna lyhytpinnaisen miehesi vaan tulla väliinne. Kun jaksat odottaa, poikasi saattaa alkaa puhumaan. Hiusten lähtö on todellakin myös stressioire. Usko vaan, tuo murkkuikäinen on ikuisesti kiitollinen äidilleen, jos nyt jaksat toimia pojan ehdoilla ja odottaa mitä kaikkea muuta hänellä voisi olla sydämellään. Aikaa, aikaa, ole hänen seurassaan vaikka ihan hiljaakin, mutta ole lähellä ja silitäkin, jos hän on siihen tottunut ( itse tiedät parhaiten miten äitinä olet hänelle hellyyttä osoittanut ). Murrosikä ja herkkä yksilö on liian helppo saalis sadisti-isälle! Kaikkea hyvää sinun "hepullesi" , minä ja moni muu toivoo tälle nuorelle miehen alulle parempia aikoja mahdollisimman pian.
Syömisongelma on oire ei ongelma. Ei ole ihme että poika ei syö kun äiti tekee herkkuja ja leipiä kun niitä toivoo. Tuossa iässä pojat syövät kuin hevoset. Vilkaisepa niin hän käy jääkaapilla joko ennen tai ruokailun jälkeen tai tyydyttää nälkäänsä karkeilla. Katsokin että poikasi ei napostele pitkin päivää vaan syö lautasensa tyhjäksi kun ruoka on pöydässä.
Jos poikasi ei silti syö niin se on mielenosoitus jostain tai jotakin vastaan.
onko isä aina käyttäytynyt noin ruokailu tilanteessa,vai vasta nyt kun ongelmia on ilmennyt?
ehkä hän kuvittelee auttavansa poikaa,tai pelkää et laps lopettaa syömisen kokonaan ja siksi vahtii tilannetta niin tarkkaan..olihan teillä muita lapsia?miten he reagoivat?
kaikki ihmiset reagoivat eri tavalla ongelmiin,ehkä miehesi ei tiedä miten suhtautua tähän ongelmaan..en nyt ainakaan ekaksi miettisi eroa,silloinhan poika ymmärtää et "aiheutti" eron ja ongelmat saattavat paisua vielä entisestään
ammattiapua kaikille,syömisongelmat ovat vaikeita ja niihin pitää tarttua ajoissa.
poika suttasi paljon syödessään ja siitä alkoi isän huomauttelu ja kiukkuinen tuijotus. Ne olivat alkutekijät tähän nykyiseen tilanteeseen. Meillä on toinenkin lapsi,nuorempi, hänen kanssaan ei ole ongelmia asian suhteen. Päinvastoin hän on kaikkiruokainen. Vielä tuosta isän suhtautumisesta: tiedän, että tänäpäivänä hänellä on huoli pojan terveydestä ja hermoilut sen suhteen aiheuttavat tällaista käytöstä, Kurjinta tässä on se, ettei hän myönnä, että on itse käytöksellään aiheuttanut tämän tilanteen! Ammattiapua on taas haettu mutta jotenkin tuntuu hyödyttömältä viedä poikaa terapeutilta toiselle kun sitä tarvitsisi ihan joku muu... Koko perhettä siellä tietysti hoidetaan mutta auttaako tähän enää mikään?
Voi helvetti. Lopeta heti sinäkin se valtataistelu miehesi kanssa. Poikahan on selvästi miehesi ja sinun taistelukanttänä, lapsi parka. Lopetapa sinä omalta osaltasi kokonaan pojan syömiseen puuttuminen. Opeta hänen itse ottaa syömisensä silloin kun hänestä siltä tuntuu - siis SINÄ ET anna hänelle ruokaa, vaan hän ottaa itse. Voit kyllä opettaa pojan laittamaan ruokaa itse itselleen.
Sitten neuvot poikaa sietämään isäänsä sellaisena kuin hän on, vaikka hän niuhottaisi syömisestä. Olkoot poika sitten vähemmällä syömisellä ruokapöydässä, mutta sinä et omalta osaltasi pahenna pojan paheksuvaa suhtautumista isäänsä.
Pojan ja isän suhde on heidän keskinäinen asiansa - ei sinun ongelmasi. Sinä kuristat pojan hengiltä holhoamalla häntä. Ei ihme ettei syö.