Olisin halunnut kysellä teidän nuorten suhtautumista kihlautumiseen. Kun välillä tuntuu nuorten elämää seuratessa, (tyttöni on 15-vuotias) että koko juttu on menettänyt merkityksensä. Kihloihin mennään todella nuorena, monta kertaa eri henkilön kanssa (joskus samankin) ja usein vain siksi "kun muutkin" tai "se on siistiä". Kihlautumisesta on tullut merkki seurustelusta, ei lupaus avioliitosta. Onko tälläinen avioliitto-lupaus ajattelu vanhentunutta?
Onko asia näin, vai onko vain minun tyttäreni kaveripiiri jotenkin erikoinen? (hän liikkuu hieman itseään vanhempien kanssa) Haluaisin kuulla minkä ikäisenä itse tai kaverisi ovat kihlautuneet ja miten on käynyt.
Onko asia näin, vai onko vain minun tyttäreni kaveripiiri jotenkin erikoinen? (hän liikkuu hieman itseään vanhempien kanssa) Haluaisin kuulla minkä ikäisenä itse tai kaverisi ovat kihlautuneet ja miten on käynyt.
Vastaukset 8
Vanhimmat
Entinen tyttöystäväni vonkasi kihloihin joskus 14 vuotiaana. Perustelut oli jotain "ku mä vaan haluun" tai "mä haluun kihloihin jonkun kanssa" Olimme seurustelleet about kuukauden. Kun meillä meni poikki, meni joku kuukausi, kun hän oli jo kihloissa jonkun toisen kanssa.
En minäkään oikein ymmärrä tota, mutta kai se on jotenkin aikuismaista ja merkki siitä, että "mulla onkin poikaystävä"
Itse olen 25-vuotias mies ja ajattelen kihlauksesta melko vanhanaikaisesti. Minusta se on avioliittolupaus. Olen ollut nyt parisuhteessa 1,5 vuotta ja ajattelen vieväni kultani joskus vihille. Olen täysin sitoutunut meidän suhteeseemme ja rakastan tyttöystävääni täydestä sydämestäni.Silti en sormuksia osta ennen kuin molempien mielestä on oikea aika. En halua myöskään ikinä avioliiton päättyvän eroon. Siihen on paljon suurempi riski, jos rynnätään suinpäin papin juttusille.
Nykyään huomaa miten nuorilla tuntuu olevan muotia kulkea sormukset sormessa. Ollaan niin sitoutuneita että. Silti nuoret tuntuvat suhtautuvan pettämiseen paljon huolettomammin kuin pitäisi. He eivät välttämättä rakasta kultaansa niin paljon kuin he rakastavan sitä tunnetta, joka syntyy kun rakastaa.
Muutama saman ikäinen ystäväpariskuntani on kihlautunut parikymppisinä ja he ovat edelleen onnellisesti yhdessä. Vihille asti he eivät ole kuitenkaan menneet. Mielestäni kihlautumiset pitäisi säästää sen maagisen täysi-ikäisyyden rajapyykin jälkimmäiselle puoliskolle. Tosin tämä on vain minun mielipiteeni, enkä halua kritisoida muiden tekemisiä.
Menin kihloihin 20vuotiaana 17 tai 18vuotiaan tytön kanssa ja kihlat purettiin parinvuoden kuluttua. Typerää ja turhaa rengastamista se oli, mutta enmä oo itseäni viisaaksi väittänytkään
Itse suhtaudun kihloihin edelleen avioliittolupauksena, mutta kaikki eivät. Yksi kavereistani (18-vuotias poika) on kihloissa, ollut jo muutaman vuoden, mutta naimisiin ei kai sekään pari ole menossa, ainakaan aivan lähiaikoina.
Ja toinen saman ikäinen tuttava (poika hänkin) on kihloissa, muttei aikeissakaan mennä naimisiin kyseisen tytön kanssa. Joten kai niitä asenteita löytyy monia.
Itse olen aina ollut sitä mieltä, että kihloihin mennään sen takia, että se todellakin on lupaus avioliitosta. Tottakai voisin periaatteessa jo niinkin nuorena kihloihin mennä, jos tietäisin, että tässä on rakastamani mies ja että menen hänen kanssaan tulevaisuudessa naimisiin, ja niin täytyy tosiaan molempien ajatella.
...mulla on näitä tuttuja, joista kaks paria meni just kihloihin (17 ja 18 vuotiaat molemmissa) ja en nyt ite menis tekeen samaa, mut kai se on niitten ihmisten ongelma kuinka ne sitt joskus menettelee...mä ite otan kihlauksen niin, että kun mä meen joskus (aikojen kuluttua) kihloihin, niin se on sitten lupaus avioliitosta, ja myös johtaa siihen...oon seurannu mun sisaruksien kihlauksia, ja niistä on kyllä tullu olo että en haluu kihloihin liian nuorena...ja tän "palopuheen" piti siis 15 vuotias immeinen...
Muutamat kavereistani ovat menneet kihloihin jo hyvin nuorena, esim. (käytetään nimiä matti ja maija) kun maija oli 14 ja matti 15, he menivät vuoden seurustelun jälkeen kihloihin mutta suhde loppui aika nopesti sen jälkeen, ja eräs kaverin kaveri meni tämän vuoden juhannuksena 16-vuotiaana kihloihin n. puolen vuoden seurustelun jälkeen. itsellä ei (enää) mitään kiirettä kihloihin, sillä ne sormukset eivät mitenkään sen suhteen laatua muuta. ja jos muuttavat, niin toivottavasti ainakin vakavammaksi koska kihlaus on lupaus avioliitosta. valitettavan usein varsinkin näiden 15-vuotiaiden suhteet tuntuu muuttuvan mustasukkaisemmiksi ton kihlauksen jälkeen, joten itsekin ihan vaan sen takia jätän noi kihlat myöhemmälle iälle ja sellaselle suhteelle, joka jo vakaalla pohjalla ja blaa blaa blaa. koittakaa nyt ymmärtää vaikka aika vaikeeksi menikin toi selitys :)
nimim. kerran jo kihlautunut, 14v.
en tiie, kyl kai se on vähän niin et se on menettäny oikean merkityksensä... mutta mä iaon mennä kihloihin vast sitte ku tiien et se on se mies jokna kanssa men naimisiin... olemme jo pohtineet mun jätkäkaverin kaa sitä et mentäis kihloihin... ja olemme kyl molemmat sitä mieltä et sit joskus mennään naimisiinkin...