Nollaus

Mitä halutaan sillä, kun nuori joutuu/pääsee perhekotiin/nuorisokotiin niin tämä totaalinen nollaus siis kaikki kontaktit katkaistaan ja etuuksia saa vain ansaitsemalla ne pikku hiljaa käytöksellään takaisin.
Ymmärrän periaatteen ja se on ihan oikein, mutta se että kapinointi loppuu ja sääntöihin alistutaan ei varmasti tarkoita että nuori ne hyväksyisi, vaan tajuaa jujun eli toimit niinkuin sinulta odotetaan ja pidät pääsi kiinni. Niin kaikki on OK, mutta mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä tunteita ja vihaa piilotetaan kuria noudatettaessa silmänlumeeksi??
ja monesti tuntuu että ne vanhemmat sen simputuksen ansaitsisivat paremmin ja kurinpalautuksen, koska sijoitushan on monien asioiden summa eikä ainakaan joka tapauksessa yksin nuoresta johtuva. Ei kaikki sijoitetut ole narkkareita tai käytöshäiriöisiä, mutta he joutuvat "hoitoon" vanhemmat taas jäävät ilman hoitoa ja koko perhe harvoin saa tarvitsemaansa apua ajoissa jos koskaan.
Kyllä minusta päihteitä väärinkäyttävät vanhemmatkin voisi panna pakkohoitoon "myllyyn", kun heidän lapsensa sinne joutuu jos taas on muita ongelmia perheessä niin jokaista siihen kuuluvaa pitäisi hoitaa eikä vain häntä joka oirehtii!
13811
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 13

Vanhimmat

koti ole ns. huonokoti. Kuinka paljon on ns. hyvistä perheistä nuoria, jotka ovat sortuneet huumeisiin ja päihteisiin. Viime viikolla lehdissä oli, että Suomessa kuolee nuoria ihmisiä huumeisiin eniten.

Käy lukemassa ketju Kuttula-Jukola.

Äänestä
  • Joskus nuori tarvitsee näinkin radikaalin pysäytyksen, kun mikään muu ei auta.
    Usein näillä nuorilla on ollut jo useampia "pydähdyspaikkoja" , mutta ne eivät ole auttaneet vaan tarvitaan enemmän.
    Aikansa kun nuori poukkoilee ja tekee tyhmyyksiä sitä joutuu aivan kuin noidan kehään, josta ei pääse pois muuta kuin totaalisen pysäytyksen avulla.
    Tästä on hyviä tuloksia esim. erämaahoidoilla.

    Äänestä

  • ammattiauttaja 2 kirjoitti:

    Joskus nuori tarvitsee näinkin radikaalin pysäytyksen, kun mikään muu ei auta.
    Usein näillä nuorilla on ollut jo useampia "pydähdyspaikkoja" , mutta ne eivät ole auttaneet vaan tarvitaan enemmän.
    Aikansa kun nuori poukkoilee ja tekee tyhmyyksiä sitä joutuu aivan kuin noidan kehään, josta ei pääse pois muuta kuin totaalisen pysäytyksen avulla.
    Tästä on hyviä tuloksia esim. erämaahoidoilla.

    ei sitten pysäytetä niitä nuoria, jotka sitä tarvitsevat. Nuoret hakkaavat toisia hengiltä, sekin Otto Martikainen. Kun vitutti häntä oliko se jonkin pelin pelaaminen.
    Mitä varten ei ole puututtu hänen ja vanhempiensa ongelmiin.
    Näiden todellisten hoitoa vaativien häiriköiden sijaan myllytetään tavallisia lapsia.
    Vastaapa ammattiauttaja 2 miksi ette tee työtänne auttajana, koska huligaanit on vapaalla jalalla. Vai onko ne sellaisten perheiden jälkikasvua, ettet uskalla puuttua. Päätäkö silittelet sinäkin ja vaahtoat häiriköille "uutta mahdollisuutta kunnon elämään". Mitä siitä että ammattiauttajathan ovat kentällä ja vastuussa häiriköiden tekemisistä. Vai mistä työstä palkkasi tilipäivänä tunnet kuittaavasi. Siitäkö että istuskelet palavereissa joista tunnet saavasi paljon itsellesi ja kahvit paakelsien kera. Laita vastausta tulemaan.

    Äänestä

  • varten kirjoitti:

    Tiedän että on ihan oikeista kunnon perheistä välittävien vanhempien lapsia jotka jostain syystä päätyvät huume/rikoskierteeseen!!!En ole yleistämässä! Kun oma lapseni joutui perhekotiin, niin lopulta oli pakko myöntää että vaikka kuinka välitän ja isänsä välittää niin 13 vuotta jatkuneet huoltajuuskiistat ja vanhempien toisiaan kohtaan tuntema viha on ollut suurin syy että tässä nyt ollaan, me aikuiset ihmiset olisimme tarvinneet hoitoa ja laitosta, nyt meidän tyhmyyden ja katkeruuden takia sijaislusijana on nuori jonka elämään me olemme olleet vaikuttamassa
    ja joista hän on saanut väärät mallit ja arvot ja keinot selvitä vaikeuksista.
    Minä olen äitinä täysin omalta osaltani vastuussa tapahtuneesta. Ja minun kuuluisi olla kurinpalautuksessa ja oppimassa ihmisten tavoille.
    Ei tarvitse olla päihdeongelmia tai Mtt-asiakas voi olla umpisokea ja tyhmä...se riittää jo yhden nuoren tuhoamiseen.

    Äänestä

  • ihmetyttää kirjoitti:

    ihmisten tavoille ja kurinpalautuksessa? Minkälaista kurinpalautusta sinulle ja miehellesi nyt annetaan?
    Vedittekö itse lapsen riitojenne väliin vai tekikö sen joku muu, esimerkiksi sossu?
    Pyritkö edes pitämään lasta ulkopuolella? Jompi kumpi teistä vai molemmat alkon ystäviä? Pyrkikö jompikumpi suojelemaan lasta toisen tai jonkun muun tuhoavalta käyttäytymiseltä? Mistä ne riidat tulivat?

    Äänestä

  • oppimassa kirjoitti:

    Olen absolutisti että ei taida olla alko kuvioissa yhtään isä kohtuu käyttäjä.

    En minä varmasti ala tässä yksityisasioita selittelemään.
    Ja tällaisissa riidoissa ei ole kuin häviäjiä, koska meistä kumpikaan ei tarkoituksella halunnut vahingoittaa lasta, päin vastoin. Ja en tiedä miten toisella osapuolella, mutta minä tein kaikkeni mitä osasin suojellakseni lastani, mutta olet kai julkisuudessakin nähnyt tapauksia missä huoltajuuskiistat menee äärimmäisyyksiin.
    Meillä kuitenkin tapaamiset toimi.
    Ei kannata alkaa mässäilemään toisten epäonnistumisilla.
    Kirjoitin tänne vain siksi että jos yhteiskunta olisi ajatellut lapsen parasta niin hänet olis huostaanotettu jo pienenä niin kauaksi että meidän kiistamme olisivat olleet selvät ja näin olisi säästytty paljolta. Ja totuushan on että kun perhessä yksi oirehtii niin se on merkki kaikkien huonosta olosta, siksi ei riitä että oirehtijaa hoidetaan opetetaan tavoille kuin olisi yksin syyllinen vaan koko perhe tarvitsee hoitoa. Muhoksella ja Etelä-Ruotsissa tätä jo tehdään ja luultavasti antaa parempia tuloksia kuin vain nuoren sijoitus, ruotuun saaminen.
    esim. tiedän tytöstäni että hän sopeutuu sääntöihin ja järjestykseen koska tietää että näin saa etuisuuksia ja tietää myös milloin pääsee kotiin jaksaa pinnistellä.
    Me purimme nyt yhteishuoltajuuden lapsen parhaaksi ja sovimme muitakin asioita, jotka olis pitänyt osata tehdä 10 vuotta sitten.

    Onko se sinusta huono asia jos ymmärtää tehneensä väärin ja ottaa siitä vastuun? Ja yrittää muuttaa asioita ja korjata mitä voi?

    en täällä syytä perhekotia en toisia ihmisiä en sossua vaan ja ainoastaan itseäni, mutta jälkiviisas on helppo olla!
    Ja on helppo neuvoa silloin kun ei ole itsestä kysymys?

    Totta kai sossulla oli osansa asioissa, mutta sijoitus oli vapaehtoinen ja minun pyynnöstä että pääsisi meistä eroon vähäksi aikaa!!

    Katsos kun ei meille vanhemmille ole niitä sijoituspaikkoja, olisin kyllä ilomielin mennyt itse simputettavaksi.

    Äänestä

nuo ongelmat. Tämä nollasta lähtö olisi pitänyt olla jo kotikasvatuksessa ja siitä se elämän tapa lähtee jos se on järkevää lapsenkasvatusta.
Ymmärrät että ei nuori voi jatkaa siihen tyyliin elämäänsä josta on joutunut huostaanotetuksi. Miksi kirjoitat että joku alistetaan sääntöihin ei mielestäni se ole alistamista vaan saada nuori ihminen ymmärtämään yhteiskunnan normit ja tuntemaan myös empatiaa ym sellaista josta on kotonaan jäänyt paitsi. Tunteet ja vihat kyllä tulevat esille jos siihen biovanhemmat antavat kannustusta, eli se pallo on edelleen heidän käsissään. Tästä saa lapsi/nuori maksaa sen hinnan kun biovanhemmat ovat hyljänneet sen tärkeän ohjauksen lapsen kasvussa aikuisuuteen kohti sitä hyvyyttä jota uskoisin että jokainen vanhempi toivoo lapselleen.
Kokemukseta olen hyvin nähnyt mihin se johtaa kun biot eivät hyväksy tai ymmärrä mistä on kyse kun nuorta koetetaan saada näkemään muuta elämän tapaa kuin mikä usein kotona vallitsee. Nuorella on se erittäin vaikeaa ottaa vastaan koska se on hänelle hyvin vieras ja outokin voisi sanoa.
Päihteiden väärinkäyttäjät ottavat vapaaehtoisesti hoitoa vastaa eikä ole helppoa laittaa aikuista pakkohoitoon. Sen tiedämme kyllä että tapauksia olisi valtava määrä jotka tarvitsisi laittaa pakkohoitoon. Mutta se elämä kiehtoo enempi kuin me tavalliset tallaajat edes osaamme kuvitella, onhan kyse myös riippuvuudesta.

Äänestä
  • ensimmäinen rivissä sinne pakkohoitoon. Kykenetkö ollenkaan näkemään itsessäsi hoidon tarvetta.

    Äänestä

  • olisi kirjoitti:

    ensimmäinen rivissä sinne pakkohoitoon. Kykenetkö ollenkaan näkemään itsessäsi hoidon tarvetta.

    Ymmärrätkö ollenkaan enään myönteistä tekstiä? Jos en sinua miellytä ajatuksillani niin on ehk sata muuta jotka tuntevat osaltaan näin kuten edellä kirjoitin. Taistele sinä tahollasi ja älä vedä herneitä nenääsi---

    Äänestä

  • mielipiteesi hyvin.
    Oma poikani on huostaanotettuna pienryhmäkodissa. Täysi nollaus hänen kohdallaan oli/on parasvaihtoehto. Etäisyyttä entiseen kaveripiiriin pitää saada. Poika kyllä ymmärtää sen, että vanhaan malliin ei enää olisi voinut toimia, mutta kun omat rahkeet eivät riittäneet irtiottoon. Eli tarvitaan vahvoja aikuisia siihen avuksi, meidän tapauksessa ohjaajat ja vanhemmat, jotka kyllä toimivat yhteisymmärryksessä pojan parhaaksi.
    Säännöt ovat tiukat. Tiukoissa säännöissä on se hyvä puoli, että niitä voi löysentää myöhemmin. Tiukentaminen myöhemmin ei taas olisi ollenkaan järkevää. Eli opetetaan käyttäytymään ja ajattelemaan niin, että kaikella on aina seurauksensa. Hyvästä ja järkevästä palautteena on hyvää, ja toisin päin.
    Sama kotikasvatus ja säännöt ovat olleet meillä kaikilla kolmella nuorella, ja yhden kohdalla silti tuli ongelmia. Ongelmia nimenomaan kaveripiirissä. Eli kaikkea mahdollista tehtiin mitä joku vain keksi. Poikani oli aina valmis kaikkeen, ettei kukaan vaan luulisi häntä nynnyksi. Ainut virhe minkä myönnän itse tehneeni, on se etten osannut vahvistaa tämän itsetuntoa niin paljon, että olisi ollut kanttia sanoa paskaporukoille ettei kiinnosta ne typeryydet. En osannut tehdä tätä. Olisiko ollut edes mahdollista, en tiedä.
    Kaikkea tekemäänsä poika katui vilpittömästo aina jälkeen päin, mutta sehän ei oikein riitä. Etukäteen pitäisi pystyä punnitsemaan, mitä kannattaa tehdä ja sitten kieltäytyä huonosta ideasta.
    Nyt sitten opetellaan rankemman kautta.
    Kotona en olisi voinut vahtia poikaa 24h vuorokaudessa joka päivä. Olisikohan ollut edes laillista lukita poika kotiin? Pienryhmäkodissa se onnistuu, kun on vielä kotikoulukin. Kaikessa toimimmassa on ohjaajat mukana, ja vapauksia saa sitten ansaittuaan ne. Pikkuhiljaan opetellaan myös lomilla oloa. Mutta ennen lomia pitää pojalla oikeasti olla sellainen selkeä mieli, että hän itse vaikuttaa telemisiinsä. Ja lomienkin tekemiset vaikuttaa seurauksiin. Ja jatkossa kotona olo.
    Eihän siinä sijoituksessa ole mitään järkeä, jos siellä ollaan vaan säilytyksessä. Opetellaan uudet käyttäytymismallit, ja niitä sitten käytännössä harjoitellaan. Ja vanhemmat ovat siinä tukena ja apuna.
    Meillä pojan käytös meni liian pitkälle, mutta itselleni oli vaikeaa erottaa mikä on "normaalia" murrosiän kokeilua ja kapinointia, ja mikä taas sellaista mihin pitää reagoida. Minä reagoin omasta mielestäni viime tipassa, sosiaalityöntekijän ja pienryhmäkodin mielestä alkuvaiheessa. Eli vaikka omat keinot loppuivat, oli poika ammatti-ihmisten mielestä vielä hyvä ja helposti ohjattava tapaus. Toivottavasti ovat oikeassa, ja saavat pojan raiteilleen. Luotan heihin, enkä kyllä kommentoi heidän menetelmiään, jotka kieltämättä joskus tuntuvatkin äidistä aika kovilta. Mutta minähän en en osannutkaan kasvattaa lastani niin, ettei tätä episodia olisi tullut.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    mielipiteesi hyvin.

    Minulle oikein kyynel ilmäkulmassa tirisi, olet niin ymmärtäväinen äiti näin meidän kaikkien pitäisi olla. Haetaan apua kun tuntuu että seinä on vastassa. Poikasi tietää että rakastat ja välität hänestä koska näin ymmärtäväisesti hait apua. Toiset lapsesikin näkevätja tuntevat sinun rakkauden lapsiisi. He ehkä eivät sitä osaa sanoiksi pukea mutta kuuntele ja avoimin silmin katselet huomaat sen miten he rakastavat sinua.
    Kuten sanoit että toivot pojallesi oikeille raiteille pääsemistä.
    Tuo sinun luottamuksesi pienryhmäkotia kohtaan merkitsee pojallesi hyvin paljon. Jos olisit kielteinen niin tulos olisi myös kielteinen. Lapsi/nuori vaistoaa sen ilman että siitä edes tarvitsee ääneen mainita.
    Sinä tunnet poikasi parhaiten ja osaat olla hänen tukensa ja antaa neuvoja myös tulevaisuudessakin.
    Olet varmaan hyvä kasvattaja onhan sinulla siihen nyt näyttöä kun omat konstit eivät riitä niin hait apua, se puhuu minusta paljon tunteistasi lastasikohtaan.

    Äänestä

  • Äiti 4:lle kirjoitti:

    mielipiteesi hyvin.
    Oma poikani on huostaanotettuna pienryhmäkodissa. Täysi nollaus hänen kohdallaan oli/on parasvaihtoehto. Etäisyyttä entiseen kaveripiiriin pitää saada. Poika kyllä ymmärtää sen, että vanhaan malliin ei enää olisi voinut toimia, mutta kun omat rahkeet eivät riittäneet irtiottoon. Eli tarvitaan vahvoja aikuisia siihen avuksi, meidän tapauksessa ohjaajat ja vanhemmat, jotka kyllä toimivat yhteisymmärryksessä pojan parhaaksi.
    Säännöt ovat tiukat. Tiukoissa säännöissä on se hyvä puoli, että niitä voi löysentää myöhemmin. Tiukentaminen myöhemmin ei taas olisi ollenkaan järkevää. Eli opetetaan käyttäytymään ja ajattelemaan niin, että kaikella on aina seurauksensa. Hyvästä ja järkevästä palautteena on hyvää, ja toisin päin.
    Sama kotikasvatus ja säännöt ovat olleet meillä kaikilla kolmella nuorella, ja yhden kohdalla silti tuli ongelmia. Ongelmia nimenomaan kaveripiirissä. Eli kaikkea mahdollista tehtiin mitä joku vain keksi. Poikani oli aina valmis kaikkeen, ettei kukaan vaan luulisi häntä nynnyksi. Ainut virhe minkä myönnän itse tehneeni, on se etten osannut vahvistaa tämän itsetuntoa niin paljon, että olisi ollut kanttia sanoa paskaporukoille ettei kiinnosta ne typeryydet. En osannut tehdä tätä. Olisiko ollut edes mahdollista, en tiedä.
    Kaikkea tekemäänsä poika katui vilpittömästo aina jälkeen päin, mutta sehän ei oikein riitä. Etukäteen pitäisi pystyä punnitsemaan, mitä kannattaa tehdä ja sitten kieltäytyä huonosta ideasta.
    Nyt sitten opetellaan rankemman kautta.
    Kotona en olisi voinut vahtia poikaa 24h vuorokaudessa joka päivä. Olisikohan ollut edes laillista lukita poika kotiin? Pienryhmäkodissa se onnistuu, kun on vielä kotikoulukin. Kaikessa toimimmassa on ohjaajat mukana, ja vapauksia saa sitten ansaittuaan ne. Pikkuhiljaan opetellaan myös lomilla oloa. Mutta ennen lomia pitää pojalla oikeasti olla sellainen selkeä mieli, että hän itse vaikuttaa telemisiinsä. Ja lomienkin tekemiset vaikuttaa seurauksiin. Ja jatkossa kotona olo.
    Eihän siinä sijoituksessa ole mitään järkeä, jos siellä ollaan vaan säilytyksessä. Opetellaan uudet käyttäytymismallit, ja niitä sitten käytännössä harjoitellaan. Ja vanhemmat ovat siinä tukena ja apuna.
    Meillä pojan käytös meni liian pitkälle, mutta itselleni oli vaikeaa erottaa mikä on "normaalia" murrosiän kokeilua ja kapinointia, ja mikä taas sellaista mihin pitää reagoida. Minä reagoin omasta mielestäni viime tipassa, sosiaalityöntekijän ja pienryhmäkodin mielestä alkuvaiheessa. Eli vaikka omat keinot loppuivat, oli poika ammatti-ihmisten mielestä vielä hyvä ja helposti ohjattava tapaus. Toivottavasti ovat oikeassa, ja saavat pojan raiteilleen. Luotan heihin, enkä kyllä kommentoi heidän menetelmiään, jotka kieltämättä joskus tuntuvatkin äidistä aika kovilta. Mutta minähän en en osannutkaan kasvattaa lastani niin, ettei tätä episodia olisi tullut.

    Ja se on hyvä keino katkaista kerralla kaikki ja perhekodissa on kuitenkin useita ihmisiä töissä, että he kestävät lapsen raivon ja jaksavat pitää rajat. Heillä ei ole tunnesiteitä nuoriin kuten vanhemmilla on ja arvostan siten että olet osannut toimia oikein ja lapsesi parhaaksi.

    Minä kyseenalaistin tuossa omassa viestissäni sen, että vanhemmat jotka ovat terveitä ja tavallisia ihmisiä ja eivät silti kykene joidenkin hyvin kipeiden asioiden takia pääsemään vihansa herraksi vaan jatkavat vuosikaudet köydenvetoa ja syyttelyä, vaikka lasta yritettäisiin suojella ja olla sekoittamatta sotkuun niin ei se onnistu lapsen kasvaessa heillä on terävät aivot ja näkevät ja tuntevat enemmän kuin osataan arvatakkaan. Ja hänestä on kuitenkin kysymys! Meidän tilanteessa lapsi on sijaiskärsijä vanhempien vuosia kestäneen väärän toiminnan vuoksi. Ja tunnen siitä syyllisyyttä että hänet jouduttiin sijoittamaan ennekuin tähän tuli loppu.

    Äänestä

aikuiset keskustelee asiallisesti kaikesta:))

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Mietityttää kirjoitti:

Mitä halutaan sillä, kun nuori joutuu/pääsee perhekotiin/nuorisokotiin niin tämä totaalinen nollaus siis kaikki kontaktit katkaistaan ja etuuksia saa vain ansaitsemalla ne pikku hiljaa käytöksellään takaisin.
Ymmärrän periaatteen ja se on ihan oikein, mutta se että kapinointi loppuu ja sääntöihin alistutaan ei varmasti tarkoita että nuori ne hyväksyisi, vaan tajuaa jujun eli toimit niinkuin sinulta odotetaan ja pidät pääsi kiinni. Niin kaikki on OK, mutta mitä siellä pään sisällä liikkuu ja mitä tunteita ja vihaa piilotetaan kuria noudatettaessa silmänlumeeksi??
ja monesti tuntuu että ne vanhemmat sen simputuksen ansaitsisivat paremmin ja kurinpalautuksen, koska sijoitushan on monien asioiden summa eikä ainakaan joka tapauksessa yksin nuoresta johtuva. Ei kaikki sijoitetut ole narkkareita tai käytöshäiriöisiä, mutta he joutuvat "hoitoon" vanhemmat taas jäävät ilman hoitoa ja koko perhe harvoin saa tarvitsemaansa apua ajoissa jos koskaan.
Kyllä minusta päihteitä väärinkäyttävät vanhemmatkin voisi panna pakkohoitoon "myllyyn", kun heidän lapsensa sinne joutuu jos taas on muita ongelmia perheessä niin jokaista siihen kuuluvaa pitäisi hoitaa eikä vain häntä joka oirehtii!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu