Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Osa I

Anni oli 17-vuotias nuori nainen. Hän työskenteli kesätyöläisenä paikallisessa varastofirmassa. Työpäivä läheni pikkuhiljaa loppuaan. Anni käveli työpaikan ovesta alus, istui kuumalle pyörän satulalleen ja ajoi kotiin. Pyörän satula ärsytti Annin haarojen väliä miellyttävästi hänen polkiessaan kotiin.

Annin vanhemmat olivat matkoilla, ja hän piti huolta heidän omakotitalostaan hänen samanikäisen, kuukautta nuoremman serkkunsa Sarin kanssa. Anni ja Sari olivat olleet hyviä kavereita pikkuisesta asti, ja tunsivat toisensa hyvin.

Annilla oli vaaleat, lyhyehköt hiukset. Hän oli Saria hieman pidempi. Sarilla oli puolipitkät tummat hiukset, ja hän oli Annia lyhyempi.

Kotiin polkiessaan Anni ajatteli eilistä iltaa. Hän oli ajellut oman pimppinsä posliiniksi Sarin käytyä nukkumaan. Karvojen ajelun jälkeen Anni oli mennyt Sarin viereen nukkumaan ja masturboinut hiljaisesti, mutta kosteasti ja kiimaisesti peiton alla. Anni kiusasi itseään sormillaan pitkään. Lopulta orgasmin tullessa hän huokaisi kovaa, säikähti ja onnekseen huomasi ettei Sari ollut herännyt. Annin alapäässä sykki ja hänellä oli ihanan lämmin olo nukahtaessaan.

Anni saapui pihaan. Hän laittoi pyörän lukkoon, aukaisi oven ja meni sisään taloon. Sari istui olohuoneessa ja katsoi televisiota. "Moi!" Anni tervehti Saria. "No moimoi.. Mä laitoin saunan päälle, voidaan mennä kohta lämmittelemään." Sari vastasi. Anni kävi hakemassa tyttöjen huoneesta yläkerrasta molemmille pyyhkeet.

Tytöt kävelivät pihalle ja astuivat saunaan sisään. Anni riisui ensin t-paitansa pois ja pudotti rintsikkansa sen päälle. Sari oli saanut itseltään jo molemmat osat pois, kunnes Anni riisui shortsinsa. Annilla ei ollut pikkuhousuja ollenkaan. Anni tunsi ihanan vilpoisen ilman koskettavan hänen karvatonta pimppiään. Sari katsoi yllättyneenä Annin jalkojenväliä, mutta käänsi katseensa pois kun Anni huomasi Sarin katseen. Anni hymyili Sarille ja meni suihkun kautta saunaan.

Tytöt istuivat saunassa ja juttelivat niitä näitä. Kiuas sihisi kun Anni heitti löylyä. Sari olisi halunnut ottaa jääkaapista mukaan siideriä, mutta Anni halusi säästää ne perjantaille. Sari halusi pääsät suihkuun vilvoittelemaan. Sari laittoi suihkun päälle, antoi kuuman veden valua hänen päällään. Lämmin vesi valui pitkin Sarin kaunista vartaloa. Sari oli suihkussa selin saunan ovea vasten. Vasemmalla kädellään hän hieroi vatsaansa ja liikutteli kättään alemmas ja alemmas. Sari muisteli viimeöisiä kuulemiaan huokauksia ja työnsi kuin huomaamattaan sormen pimppiinsä. Hän tyydytti itseään hitaasti ja toivoi että olisi uskaltanut avata silmänsä ja nähdä Annin nauttivansa itsestään eilen illalla. Yhtäkkiä saunan ovi avautui ja Sari ehti lopettaa nautiskelunsa Annin huomaamatta. Sari katsoi Annia silmiin ja kuvitteli pääsevänsä rakastelemaan häntä. Tytöt pesivät itsensä ja menivät vain pyyhkeisiin pukeutuneena takaisin talon yläkertaan, omaan huoneeseensa.

Lattialla oli iso patja, jonka päälle tytöt istuivat vettä tippuvina. Huoneessa oli myös vanha mustavalkotelkka, jonka Sari kumartui laittamaan päälle. Anni istui ja näki pyyhkeen alta Sarin kauniin pyllyn. "Nyt painitaan!" sanoi Sari istuessaan takaisin Annin viereen. Sari kaatoi Annin makaamaan patjalle ja heidän pyyhkeensä "aukesivat". Kuin vahingossa, Sarin sormet hipaisivat Annin klitorista. Anni kostui välittömästi ja mitään harkitsematta työnsi omat sormensa Sarin haarojen väliin. Sari suuteli Annia intohimoisesti ja Anni veti tämän päälleen. Tyttöjen sormet lypsivät toistensa pimppoja, halu ja kiima olivat vallanneet heidän mielensä. Kosketellessaan ja tutkiessaan toisiaan tytöt kiihottuivat enemmän ja enemmän. Sari nosti Annin istumaan kasvoilleen ja antoi kuuman kielensä kosketella Annin märkää pimppiä. Anni voihki kovaa, kääntyi Sarin päällä ja kumartui päästäkseen koskettelemaan Saria kielellään. Anni kiusasi Saria kielellään, hän upotti sen niin syvälle kun sai ja nuolaisi hitaasti. Hän teki tämän monta kertaa.

Anni nousi pois Sarin päältä ja levitti haaransa. Hän työnsi oman pimppinsä ihan Sarin pimppiin kiinni ja alkoi liikutella vartaloaan. Sari teki samoin. Tyttöjen pimpit kostuivat entisestään ja he huohottivat ja voihkivat kiihoittuneena. Tytöt lisäsivät tahtia ja hieroivat toisiaan entistä villimmin. Molemmat tytöt saivat elämänsä uskomattomimman orgasmin. Sari tuli makaamaan Annin viereen, suuteli häntä ja kiitti. Anni pussasi takaisin ja laittoi kätensä Sarin ympärille. Tytöt nukkuivat koko yön vierekkäin aamuun asti.. Mutta mitä aamulla ja seuraavana päivänä tapahtuikaan, se selviää myöhemmin..
21974
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Opettele kirjottamaan ennen ku teet seuraavan novellin. Luin osa 1 äsken ja siin oli virheitä aika paljon, ja muutenkin vähän sekavaa luettavaa

Äänestä
  • mielestä toi oli aika hyvä, sitä itteensä olisi voinut olla enemmän, ja vaikka dildoilua. Mutta mä ainakin kiihotuin, kiitos tarinasta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

snuig kirjoitti:

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu