sossussa asioineet

hmm...aikiasemmin muistan nähneeni täällä jossain keskustelun samaisesta asiasta mutta nyt en löydä sitä enää(tosin siitä on jo aikaa)eli,onko joku saanut sossusta avustusta vauvan isoimpiin hankintoihin?esim.vaunuihin?ja pesukonettakaan meillä ei ole, käsin olen pyykännyt mutta nyt alkaa masu olemaan jo tiellä.itse olen työtön ja mies jää työttömäksi ensikuun jälkeen.vauva syntyy maaliskuun alussa..koskahan sinne kannattaisi mennä?vai sanooko ne että vasta kun vauva on syntynyt?
9973
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Nuo avustukset saat (jos tietysti olet toimeentulotukeen oikeutettu) jo ennen lapsen syntymää. Voi olla, että paikkakuntakohtaisia eroja on toimintatavoissa, mutta täällä sai avustusta pesukoneeseen, jos taloyhtiössä ei ole pyykkitupaa. Esikoisen syntymää ennen saa harkinnanvaraisena avustusta lastentarvikkeisiin, kunnassa on sovittu yleensä jokin könttäsumma. Kaikkea tarvittavaa sillä ei saa, mutta onhan siitä paljon apua kuitenkin.

Mutta parhaan tiedon saat omasta sosiaalitoimistostasi.

Äänestä
  • Vaaraa aika sossusta ajoissa ja käytä aikaa esim. vanujen hankintaan! Edellisvuoden mallin (ei ehkä muoti väri) voit saada tosi edullisesti, joskus myös vain yden lapsen käytetytkin voivat olla paremmat kuin uudet ns. halpisversio. Kannattaa testa vaikka painon kanssa 'kärryjen' jousitus ja lukitukset ja pyörien kuluminen.

    Äänestä

sain sossusta rahat pyykinpesukoneeseen ja vaunuihin.

Äänestä
  • Mulle sanottiin pesukonehommasta että osamaksuerät otetaan huomioon mutta ei kerralla koko summaa.Siinä mietittiin että mistä sais osamaksulla jos ei ole tuloja!Mutta kodinkoneliikkeestä löyty käytetty kone joka makso 50 e ja toiminu tosi hyvin!Vaunuista sanottiin että yleensä maksetaan vain "vakioasiakkaille".Tutulta ostettiin sitte käytettynä tosi paskat vaunut muutamalla kympillä ja se huomioitiin, sanoivat sen jälkeen niin kivasti että olis ehkä ollu mahd.ostaa myös uudet vaunut koska tulot oli siinä kuussa melk.olemattomat!!Että kannattaa tosiaan kysyä miten milläkin paikkakunnalla on...

    Äänestä

  • paljonko sait?jos saa udella:) ja kiitos kaikille vastanneille, ajan sain parin viikon päähän.

    Äänestä

  • Leijonamamma kirjoitti:

    Mulle sanottiin pesukonehommasta että osamaksuerät otetaan huomioon mutta ei kerralla koko summaa.Siinä mietittiin että mistä sais osamaksulla jos ei ole tuloja!Mutta kodinkoneliikkeestä löyty käytetty kone joka makso 50 e ja toiminu tosi hyvin!Vaunuista sanottiin että yleensä maksetaan vain "vakioasiakkaille".Tutulta ostettiin sitte käytettynä tosi paskat vaunut muutamalla kympillä ja se huomioitiin, sanoivat sen jälkeen niin kivasti että olis ehkä ollu mahd.ostaa myös uudet vaunut koska tulot oli siinä kuussa melk.olemattomat!!Että kannattaa tosiaan kysyä miten milläkin paikkakunnalla on...

    Se on kyllä helvetin totta että riippuu ihan virkailijasta mitä saa. Niitä omia tulojaan kannattaa myös seurata niin että osaa ajoittaa hankinnat oikein.

    Äänestä

mitä kristusta te kakaroita punnaatta jos ei oo niitä varaa elättää?

Äänestä
  • Kyllä on huonosti jollakin asiat, kun ei peruselinehtoja ole pystytty täyttämään. Siihen vielä punnataan kakaroita. Ei oo rahaa-ei oo rakkauttakaan.

    Äänestä

  • olin kyllä töissä kun vauva alkunsa sai.töiden jatkuvuus ei nykyaikana ole enää KENELLEKKÄÄN niin varma asia.ja minä olen valmis hakemaan kaiken tuen mihin olen oikeutettu, jos jollakin on jotain tätä vastaan voi itse yrittää elämistä näillä tuilla niin voi kateuskin laskea päätään.......ja hymyillen maksaa veroja.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


maisa kirjoitti:

hmm...aikiasemmin muistan nähneeni täällä jossain keskustelun samaisesta asiasta mutta nyt en löydä sitä enää(tosin siitä on jo aikaa)eli,onko joku saanut sossusta avustusta vauvan isoimpiin hankintoihin?esim.vaunuihin?ja pesukonettakaan meillä ei ole, käsin olen pyykännyt mutta nyt alkaa masu olemaan jo tiellä.itse olen työtön ja mies jää työttömäksi ensikuun jälkeen.vauva syntyy maaliskuun alussa..koskahan sinne kannattaisi mennä?vai sanooko ne että vasta kun vauva on syntynyt?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu