joka viides

yksinelävä nainen on köyhä,oli lehdessä tänä aamuna.Kysynkin että voiko ihmistä sanoa köyhäksi vaikka omistaa pienen asunnon ja on työtön.Olen kuullut että eihän ole mitään hätää kun oma asunto mutta kun ei sitä pientä yksiötä voi jyrsiä oikein mistään kulmasta kun nälkä tulee.Kysymys kuuluu onko köyhä vai peräti rikas tällänen nainen.
331123
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 33

Vanhimmat

Eikö se tarkoita sitä että rahaa on jemmassa ja paljon. Silloin kun minä köyhdyin, ensimmäinen toimenpide oli tietenkin asunnon myynti. Sillä rahalla sitten elettiin.

Äänestä

Ei saa puhua köyhyydestä, maahanmuuttajista, palkoista, joilla ei tule toimeen jne. Pitää puhua suominaisen persekapistuksesta, kun eräs virolainen turhajulkkis antoi lausunnon, että se on ruma ja koko suomalainen nainen on ruma. Kiitos rouva-viro, en tosiaan enää mene kampaamoon maahasi, enkä muutoinkaan sinne enää matkusta. -Ja nyt pitää puhua verotettavista tuloista, kenellä ne olivat suurimmat.

Äänestä

Pakkohan ihmisen näillä leveysasteilla on jossain asua.Aivan syvältä ajatella omistusasunnon tekevän kenestäkään rikkaan.Poislukien ne joilla on sijoitusasuntoja,mutta suurin osa asunnonomistajista asunee itse siinä "lukaalissa".En tiedä mikä on esim. sosiaalihuollon kanta omistusasumiseen (toistaiseksi pärjännyt omillaan,KOPUTAN puuta).
Tosin byrökkraattien ajatusmaailman tuntien voi olla että ihminen joutuu myymään asuntonsa ja syömään ne rahat ennenkuin heltiää apua.
Sitten avustetaan vuokra-asumista,vuokrat ainakin Pääkaupunkiseudulla lienevät 10-15 ekeä neliö.Sen sijaan että annettaisiin sen "rikkaan" asua siinä yksiössään jonka hoitovastike on,yhtiöstä riippuen,ehkä 1,25-2,50 euroa neliö,ja avustettaisiin siinä pahimman yli.En tosiaankaan tiedä onko näin,mutta helppo olisi uskoa tällaiseen ajatukseen.
Ainakin joku vuosi sitten kerrottiin kuljetusurakoitsijasta ( 1 tukkirekan omistaja)joka hiljaisemman ajokauden aikana meni sossuun pyytämään ruokarahaa.Tällöin sanottiin,että myy se rekka,siinähän on isot rahat kiinni.
Kai nää päätökset joihinkin pykäliin nojaavat.En tiedä.Onko muilla tietoa/kokemusta?

Äänestä
  • Jos asunto on täysin velaton (useimmilla varmaan ei) sen voi pitää. Yhtiövastikkeisiin voi saada asumistukea. Lainan lyhennyksissä sen sijaan ei auteta, joten jos on yhtään velkaa jäljellä, kämppä myyntiin vaan. Eli siinähän sitten olet vuosikaudet säästänyt ja kituuttaanut - sinne meni, jos taloudellinen tilanne jostain syystä muuttuu.

    Oli kyse sitten naisesta, miehestä tai koko perheestä.

    Äänestä

  • Työttömän kuluina olisi ehdottomasti huomioitava puhelin kuukausi kuluja huomioitaessa. Sossusta sanotaan, että lopeta liittymä, jos yrittää saada heidät huomioimaan kohtuullisen puhelinlaskun menoeränä. Miten on nykypäivänä mahdollista saada työtä, tai työnantajaan yhteys, jos ei ole puhelinta.

    Toinen juttu joka ärsyttää on se, että kun työtön joutuu sairaslomalle, tai hänestä tulee jostakin syystä työkyvytön, niin 10 pvän ajalta työtön ei saa rahaa mistään, koska omavastuu menee työttömän omaan piikkiin.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Työttömän kuluina olisi ehdottomasti huomioitava puhelin kuukausi kuluja huomioitaessa. Sossusta sanotaan, että lopeta liittymä, jos yrittää saada heidät huomioimaan kohtuullisen puhelinlaskun menoeränä. Miten on nykypäivänä mahdollista saada työtä, tai työnantajaan yhteys, jos ei ole puhelinta.

    joko liitolta, jos on ansiosidonnaisella tai kelan työttömyyskorvauksen. Elikkä ei mene omavastuuaika omaan piikkiin. Puhelimen omistaminen on varmaan sitä luksusta, tosin onhan kännykkäliittymiä sillä prepaidsysteemillä.

    Äänestä

  • sen omavastuuajan kirjoitti:

    joko liitolta, jos on ansiosidonnaisella tai kelan työttömyyskorvauksen. Elikkä ei mene omavastuuaika omaan piikkiin. Puhelimen omistaminen on varmaan sitä luksusta, tosin onhan kännykkäliittymiä sillä prepaidsysteemillä.

    Sinulla on nyt kyllä sikäli virheellistä tietoa tuon omavastuun saamisesta. Sairasloman alusta 9 pvä toteamispäivä on ns. "omavastuuaika". Ja siltä ajalta ei makseta työttömyyskorvausta, kun olet estynyt työnhakuun, sairauden takia. Myöskään sinulle ei makseta sairauspäivärahaa, koska olet omavastuuosuus ajalla. Tämän tiedon antoi Kela.

    Liiton päivärähoista/omavastuista minulla ei ole tietoa.

    Äänestä

  • Sosiaalihuolto ei laske omistusasunnon yhtiövastikkeita menoiksi, eli niitä ei lasketa miksikään menoiksi. Sähkö ja vesi lasketaan.
    Autoa ei käsketty myymään, mutta onneksi pääsi vihdoin töihin, ettei ihan joutunut sitä myymään. Se oli läheltäpiti tapaus!
    Ihmettelen että sosiaalitoimisto olisi käskenyt myymään mahdollisen toimeentulokaluston, eli sen rekan? Senhän pitäisi olla ihmisiä auttava paikka, eikä päinvastoin!
    Eli väitän että omistusasunnon omistajakin voi olla köyhä. Jossakin sitä asuakin pitää ja kalliiksi tulee valtiolle sitten vähän myöhemmin maksaa asiakkaansa koko vuokra, jos tämä asiakas on joutunut asuntonsa myymään (ilmeisesti kaikki valkansa pois maksanut, lainat yms) ja vuokralle menemään. Ihmettelen että eivät ole itse sitä vielä tajunneet.

    Äänestä

  • Loistava.polku kirjoitti:

    Jos asunto on täysin velaton (useimmilla varmaan ei) sen voi pitää. Yhtiövastikkeisiin voi saada asumistukea. Lainan lyhennyksissä sen sijaan ei auteta, joten jos on yhtään velkaa jäljellä, kämppä myyntiin vaan. Eli siinähän sitten olet vuosikaudet säästänyt ja kituuttaanut - sinne meni, jos taloudellinen tilanne jostain syystä muuttuu.

    Oli kyse sitten naisesta, miehestä tai koko perheestä.

    Ei maksettu velattoman asuntoni yhtiövastikkeita, en saanut niihin mitään tukea. Olen kuullut että asuntolainojen korkoihin kyllä saa tukea. Minusta se on ristiriitaista!
    Nyttemmin minulta ollaan viemässä ihan kaikki.
    En tiedä kauanko tässä saadaan enää asua.
    En halua myöskään asiaa täällä tämän enempää selvittää.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Työttömän kuluina olisi ehdottomasti huomioitava puhelin kuukausi kuluja huomioitaessa. Sossusta sanotaan, että lopeta liittymä, jos yrittää saada heidät huomioimaan kohtuullisen puhelinlaskun menoeränä. Miten on nykypäivänä mahdollista saada työtä, tai työnantajaan yhteys, jos ei ole puhelinta.

    Toinen juttu joka ärsyttää on se, että kun työtön joutuu sairaslomalle, tai hänestä tulee jostakin syystä työkyvytön, niin 10 pvän ajalta työtön ei saa rahaa mistään, koska omavastuu menee työttömän omaan piikkiin.

    Missään ole kertonut milloin olen kipeä ollut tai työkyvytön. Lääkäri kun kysyy haluatko sairaslomaa, niin vastaukseni on ollut silloin eetä mihin sitä tarvitsisin, en halua.
    Samaa mieltä olen että jononkin tiettyyn summaan asti edes ottaisivat puhelinkulut huomioon.
    Koskahan ne keksivät että myy tietokoneesi?

    Äänestä

  • nimimerkki nimimerkki kirjoitti:

    Missään ole kertonut milloin olen kipeä ollut tai työkyvytön. Lääkäri kun kysyy haluatko sairaslomaa, niin vastaukseni on ollut silloin eetä mihin sitä tarvitsisin, en halua.
    Samaa mieltä olen että jononkin tiettyyn summaan asti edes ottaisivat puhelinkulut huomioon.
    Koskahan ne keksivät että myy tietokoneesi?

    Niinpä, televisiotahan jo katselet luvatta ja sanomalehden luku loppui jo kauan sitten. Ja kun ovat saaneet oppimaan sinut "tavoille", sen jälkeen alkaa mieletön rumba, että millä elät, kun noin vähällä ei voi toimeen tulla.

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Niinpä, televisiotahan jo katselet luvatta ja sanomalehden luku loppui jo kauan sitten. Ja kun ovat saaneet oppimaan sinut "tavoille", sen jälkeen alkaa mieletön rumba, että millä elät, kun noin vähällä ei voi toimeen tulla.

    päässytkään vielä niin pitkälle. Koskahan sekin on vuorossa et kuin voit noin vähällä toimeen tulla?

    Äänestä

  • eräsN1 kirjoitti:

    Sinulla on nyt kyllä sikäli virheellistä tietoa tuon omavastuun saamisesta. Sairasloman alusta 9 pvä toteamispäivä on ns. "omavastuuaika". Ja siltä ajalta ei makseta työttömyyskorvausta, kun olet estynyt työnhakuun, sairauden takia. Myöskään sinulle ei makseta sairauspäivärahaa, koska olet omavastuuosuus ajalla. Tämän tiedon antoi Kela.

    Liiton päivärähoista/omavastuista minulla ei ole tietoa.

    sen omavastuuajan. Oli 6 kk sairaslomalla (leikkaus ja sen jälkeen kuntoutus) ja liitto makso 10 päivää. Kannattikin, koska Kelan sairauspäiväraha oli isompi ja 6 päivää viikossa maksettiin. Näin liiton päivät ei kuluneet siltä ajalta, enkä olisi töihin pystynytkään.

    Äänestä

  • maksaa kirjoitti:

    No tämä toiminta tietty sopii, jos on ulkopuoleisen työnantajan palkkalistoilla, mutta ajattelepa meitä free lancereita, tai muuten itsemme työllistäviä pienyrittäjiä, tai jopa työttömiä, jotka ovat pienimmällä mahdollisella työmarkkinatuella.

    Kun tässä rakkaassaa isänmaassa me kaikki, emme olen aina jonkin toisen palveluksessa ja siitähän meitä rankaistaan raskaimman mukaan.

    Äänestä

Riippuu asunnon sijainnista,jos esimerkiksi omistat asunnon Ydinhelsingissä olet tietenkin rikas, työtön tai ei!
Sisareni valittaa koko ajan köyhyyttä,eläke on kuitenkin 1100€/kk,hänen köyhyytensä syy on että asuu lyx-vuokra-asunnossa keskustassa jossa sauna ja vuokra sen mukainen 575€/kk,olisi saanut 220€ halvemman asunnon hieman keskustan ulkopuolelta mutta SIINÄ EI OLE OMAA SAUNAA!Valittakoon sitten!

Äänestä

asunnon,eikö pitäisi kysyä JOS omistaa,ei tietenkään asunnon omistava ole köyhä,sehän on sama kuin mustalaisen "pankki" eli kultakorut,aina rahaksi vaihdettavissa!

Äänestä
  • jos myy oman asunnon ja ei saa vuokra-asuntoa.Eli vaikka asunto on oma ja velaton jossain on asuttava.Lainaa ei saa pankista asuntoa vastaan.Pitäskö muuttaa pohjoiseen että selviäisi jotenkin mutta työtä on vaikempi sieltä löytää.

    Äänestä

  • se viides nainen kirjoitti:

    jos myy oman asunnon ja ei saa vuokra-asuntoa.Eli vaikka asunto on oma ja velaton jossain on asuttava.Lainaa ei saa pankista asuntoa vastaan.Pitäskö muuttaa pohjoiseen että selviäisi jotenkin mutta työtä on vaikempi sieltä löytää.

    sossutädin niittisyyden vuoksi pakkomyyntiin niin kyllä he sinulle jonkun kämpän vuokralähiössä järjestävät tilalle,parempi keino on myydä asunto tätä tilannetta ennekoivasti niin saa myynnin yhteydessä mieleisensä vaihtovuokra-asunnon!

    Äänestä

  • se viides nainen kirjoitti:

    jos myy oman asunnon ja ei saa vuokra-asuntoa.Eli vaikka asunto on oma ja velaton jossain on asuttava.Lainaa ei saa pankista asuntoa vastaan.Pitäskö muuttaa pohjoiseen että selviäisi jotenkin mutta työtä on vaikempi sieltä löytää.

    LAINAA? Sossuapua saa jos tulot eivät riitä,velattomassa asunnossa varmaan niin halpa yhtiövastike ettei ole siihen oikeutettu?

    Kuka nyt ostaisikaan asuttua asuntoa ja odottaisi että entinen asukas saa jostain kiven alta löydettävän asunnon? Voipi saada odottaa kauankin!
    Lainaa saa kyllä pankista asuntoa vastaan. Kokemusta on.

    Äänestä

  • nyt vielä hakisi kirjoitti:

    LAINAA? Sossuapua saa jos tulot eivät riitä,velattomassa asunnossa varmaan niin halpa yhtiövastike ettei ole siihen oikeutettu?

    Työtön hakisi siksi juuri lainaa, jos on laskut kasaantuneet ja toivoa vielä tulevasta työelämästä! Kuka haluaisi antaa niin helpolla periksi oman vaivalla hankkimansa kodin! Kyllä sen pitämisen eteen haluaa lainaakin hakea, jos on mahdollista sitä saada ja asuntoa vastaan sitä saa. On nimittäin kokemusta.
    Velaton tai velallinen asunto, yks lysti, se yhtiövastike on sama kaikille ja se lasketaan sen asunnon neliöiden mukaan.

    Äänestä

  • Nimimerkki nimimerkki kirjoitti:

    Kuka nyt ostaisikaan asuttua asuntoa ja odottaisi että entinen asukas saa jostain kiven alta löydettävän asunnon? Voipi saada odottaa kauankin!
    Lainaa saa kyllä pankista asuntoa vastaan. Kokemusta on.

    pankista vaikka oma asunto jos se on velaton ja olet työtön!

    Äänestä

  • tämä on totta kirjoitti:

    pankista vaikka oma asunto jos se on velaton ja olet työtön!

    ilman vakituisia tuloja!

    Äänestä

  • tämä on totta kirjoitti:

    pankista vaikka oma asunto jos se on velaton ja olet työtön!

    lainaa pankista kun olin työtön ja minulla oli oma velaton asunto. ja sain myös lainaa lainan päälle sitä asuntoa vastaan. no nyt se ei sitten ole enää velaton asunto.
    Se lainan saanti riippuu ihan siitä pankinjohtajasta. Eka pankki ei antanut, niin vaihdoin pankkia ehdolla että saan sieltä toisesta pankista lainaa ja sain!
    Tarvitaan joissakin asioissa määrätietoisuutta ja minulle se määrätietoisuus oli sitä että jos en lainaa laskuihini saa, niin joudun myymään sen asunnon. Tavoitteeni on ollut että ulosmittaaja ei tule ovelleni. Sen eteen on tehtävä kaikkensa sillon ja nöyrryttävä pankinjohtajienkin eessä.

    Äänestä

  • lainaa saa kirjoitti:

    ilman vakituisia tuloja!

    kun viitsii pyytää!
    Joskus on ehkä käytävä useammankin pankinjohtajan juttusilla. Minulle se onnistui jo seuraavassa pankissa, jonka tyytyväinen asiakas oon ollut jo muutaman vuoden ja kerran vuodessa hakenut lisää lainaakin... laskuihin ihan pokerina vaan.
    No mulla on aika suuret elatusmaksut. Johtaja katsoi että työttömänäkin pystyn lyhentämään niitä kerran kuussa pienen summan kerrallaan.
    Työtön olen edelleen.

    Äänestä

että on hyvin toimeentuleva? Siitä varmaankin älähdetään ja aletaan solvaamaan, että mitä tänne tulet kehuskelemaan.
Jos joku on köyhä, on köyhä ja joku rikas niin on rikas. Sillä siisti.

Äänestä
  • et ole "hyvin toimeentuleva" jollei sinulla ole tuloja!

    Äänestä

on se yksiö parhaalla paikalla Helsingissä, niin kyllä sen hinnalla loppuikäsä yks immeinen syöpi...täällä on halavat mummonmökit ja perunamuakkii kaupanpiälle..

Äänestä
  • Halvat on, eli ei niiden omistajia voi rikkaaksi kutsua jos ovat työttömiä. Kokemusta on siitäkin, sillä tiedän suurinpiirtein missäpäin asut suomea.
    helsingissä asuva työtön voi todellakin myydä sen yksiönsä ja muuttaa vaikka järvenpäähän, jossa jo on halvempaa asua, eikä junamatka helsinkiin maksa paljoa töitä kyselemään.
    (Miten niin helsingissä asuva osakkeen omistaja on työtön? siellähän niitä töitä riittää!)

    Äänestä

  • muutto mummon mökkiin,mutta miten selviä lumituiskusta jos tiet tukossa.Muuten kuullostas kivalle perunamaa!Masikkamaasta puhumattakaan.

    Äänestä

  • ketjun avaaja kirjoitti:

    muutto mummon mökkiin,mutta miten selviä lumituiskusta jos tiet tukossa.Muuten kuullostas kivalle perunamaa!Masikkamaasta puhumattakaan.

    tekee 100 eurolla melko monet lumityöt talven aikana.

    Ei muuta kuin maalle asumaan.

    Äänestä

  • viisnollaviis1 kirjoitti:

    tekee 100 eurolla melko monet lumityöt talven aikana.

    Ei muuta kuin maalle asumaan.

    siitä ja ei kun maalle mummon mökkiin,varmaan sais perunapellon käännön vai väännän samalla traktorilla kun asiasta neuvottelen.

    Äänestä

  • ketjun avaaja kirjoitti:

    muutto mummon mökkiin,mutta miten selviä lumituiskusta jos tiet tukossa.Muuten kuullostas kivalle perunamaa!Masikkamaasta puhumattakaan.

    niistä selviää ja aura-auto ajaa ihan portin eestä. :))
    Kyllä sitä jaksaa kun on omasta kyse. :)

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

hampaat kyllä kunnossa kirjoitti:

yksinelävä nainen on köyhä,oli lehdessä tänä aamuna.Kysynkin että voiko ihmistä sanoa köyhäksi vaikka omistaa pienen asunnon ja on työtön.Olen kuullut että eihän ole mitään hätää kun oma asunto mutta kun ei sitä pientä yksiötä voi jyrsiä oikein mistään kulmasta kun nälkä tulee.Kysymys kuuluu onko köyhä vai peräti rikas tällänen nainen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu