vainoharhaisuus

Minulla on ongelma, joka liittyy siihen etten oikein pysty luottamaan tyttöystävääni. Hän vaikuttaa kyllä rehelliseltä ja näyttää välittävän minusta. Olemme olleet yhdessäkin jo muutaman kuukauden. Silti minusta tuntuu, että hän vain käyttää minua hyväkseen. Hän on nimittäin toiselta paikkakunnalta ja ajatuksissani pyörii jatkuvasti, että olen hänelle vain hoito, olevinaan ainoa ja tärkeä, mutta että hänellä on kuitenkin joku poika omalla paikkakunnallaan tai muuten vain jotain säätöä muiden kanssa. Minulla ei siis ole mitään syytä olettaa tällaista, hän ei ole ollut mitenkään outo minua kohtaan. Olen vain vainoharhainen, luultavasti siksi että pelkään todella paljon että tällainen voi olla totta. Asia häiritsee minua, joten olisiko jollakin mitään ideaa, kuinka saisin korjattua sen ja saisin moiset perättömät ajatukset pois päästäni? Kiitos etukäteen kaikille vastanneille!
2340
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Sä oot vaan niin rakastunu tyttöystävääs, että pelkäät pahinta.Kyllä se ohi menee ajankanssa.Ehkä te ette ole jutelleet henkisistä asioistanne tarpeaksi.Sun kannattais sanoa sille ,että pelkäät et sillä on toinen kundi ja ettet ole sille se tärkein.kyllä sen pitäis ymmärtää ja jos se ei ymmärrä suo ,niin se on ihan pelle!Ihan oikeesti juttele sille sun peloistas varovasti, tarkoitan että anna sen ymmärtää silti että luotat häneen ja rakastat häntä vain niin paljon että pelkäät ettet ole se tärkein hänelle! Ymmärsitkö? Ihan normaalilta käytökses kuulostaa:)

Äänestä
  • Juu kyllä ymmärrän, kiitos neuvosta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


yksjätkä_ kirjoitti:

Minulla on ongelma, joka liittyy siihen etten oikein pysty luottamaan tyttöystävääni. Hän vaikuttaa kyllä rehelliseltä ja näyttää välittävän minusta. Olemme olleet yhdessäkin jo muutaman kuukauden. Silti minusta tuntuu, että hän vain käyttää minua hyväkseen. Hän on nimittäin toiselta paikkakunnalta ja ajatuksissani pyörii jatkuvasti, että olen hänelle vain hoito, olevinaan ainoa ja tärkeä, mutta että hänellä on kuitenkin joku poika omalla paikkakunnallaan tai muuten vain jotain säätöä muiden kanssa. Minulla ei siis ole mitään syytä olettaa tällaista, hän ei ole ollut mitenkään outo minua kohtaan. Olen vain vainoharhainen, luultavasti siksi että pelkään todella paljon että tällainen voi olla totta. Asia häiritsee minua, joten olisiko jollakin mitään ideaa, kuinka saisin korjattua sen ja saisin moiset perättömät ajatukset pois päästäni? Kiitos etukäteen kaikille vastanneille!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu