itsensä hyväksyminen. olen mitä olen, mutta silti sitä häpeää. kuin se olisi syntiä. kuinka monta vuotta pitää odottaa, että vihdoin uskaltaa olla itsensä, ettei samalla vedä itseään alas?pelkää muiden mielipiteitä..elää kuplassa. Olen lesbo, mutta en tiedä olenko edes lähellekkään sen arvoinen. Eikö omasta itsestään pitäisi olla ylpeä tai ainakin arvostaa sitä mitä on? Muiden asenteet tekevät siitä mahdottoman yhtälön. Alkaa itsekki uskoa siihen.
Etten ole mitään.
Etten ole mitään.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Niin, se ei ole helppoa, että saa jatkuvasti ympäristöstään viestejä, että on huono, kelvoton, moraaliton, syntinen... epäkelpo. Eikä se auta, että niitä kuulee omankin päänsä sisältä sen vuoksi, että on sisäistänyt sen kulttuurin, missä elää.
Mä en osaa sanoa, että mikä tähän olisi hyvä tai ainakaan paras vastalääke. Mä yleensä raivoan, mutten välttämättä suosittele tätä keinoa muille, kun se on hirveän kuluttava sekin.
Kyllä mä ainakin olen todella, todella katkera, enkä sille mitään voi. Kuinka voisin olla olematta ?
asia tietenkin on hakeutua kaltaistensa seuraan, you know... Ties vaikka sinua ymmärrettäisiin ?
Häpeästä voi päästä vasta, kun todella hyväksyy itse itsensä. Siinä vaiheessa ei enää toisten ajatuksilla ole yhtä suurtä painoa.
Itse elin omituisessa epätoivossa, kunnes tajusin mitä olen. Ja se että ymmärtää: se olen juuri minä ja sellainen kuin minun pitää, helpottaa. Ehkä sinullekin käy näin vielä.
Ja kuten Le.Petit.Mort sanoi, etsi itsesi kaltaista seuraa. Toisten ymmärrys on myös helpottavaa.
..on niskassasi tasan niin kuin itse sitä haluat kantaa,kysy itseltäsi:mitä häpeät. - ja anna rehellinen vastaus.itsensä hyväksyminen ei pitäis olla kiinni vain yhdestä asiasta, jokainen on hyvä jossain.onhan sulla jo hyvä alku, kirjoitit tänne.olet siis jotain :)
Ulkopuolisen on vaikea tajuta miltä tuntuu kuulua seksuaaliseen vähemmistöön. Mitä se oikeasti on kun juttelee uusien ihmisten kanssa ja huomaa heidän puheestaan, että he eivät välttämättä pitäisi sinusta sen takia, että satut olemaan lesbo.
Paras neuvo minkä voin sinulle antaa, on että hakeudut kaltaistesi seuraan. Kyllä tässä maailmassa alkaa olla jo aika paljon ihmisiä, jotka hyväksyvät seksuaaliset vähemmistöt sellaisinaan, ilman ihmettelyä ja syrjintää. Ala määrätietoisesti etsiä avoimia heteroita, lesboja ja homoja kavereiksesi. Eihän se sormia napsauttamalla käy, mutta pienin askelinhan kaikki alussa alkaa.
Minä en onneksi ole joutunut tilanteisiin joista olisin katkeroitunut lesbouteni takia. Mutta se ehkä johtuukin siitä, että ystäväni ovat aina olleet avarakatseisia, perheeni ymmärtää eikä töissäkään kukaan ainakaan avoimesti hauku lesboja. Ja jos haukkuu, mietin itsekseni, että se on Heidän häviönsä, ei Minun. Tiedätkö, siinä vaiheessa kun on saanut ympärilleen vahvan tukiverkon, alkaa ulkomaailman syrjintä tuntua lähinnä naurettavalta. Omassa maailmassaanhan ihminen kuitenkin elää, käy töissä, tapaa ystäviään, viettää aikaa perheensä kanssa. Jos perheesi ei sinua hyväksy, painottuu ystävien merkitys. Ja heihin voit itse vaikuttaa.
Toivottelen sinulle paljon voimia ja sitkeyttä. Lesbous ei ole missään nimessä elämääsi pilaava tekijä. Kun löydät tasapainon itsesi ja maailmasi kanssa, se on todella suuri voimavara. Ja muista huonoina hetkinä, että meitä on oikeasti aika paljon. Joko yksin itseään häpeämässä tai sitten elämässä niin että sitä voi vanhana muistella onnellisena. Jokainen on oman elämänsä sankari, kunhan oppii pelaamaan niillä korteilla jotka on jaossa saanut.
Hyvää talvea ja iso rutistus täältä jostain!
..ole oikeastaan "lesbo" vaikka naisista pidätkin. Sinä olet vain sinä, se sama rakastettava ihminen, kuka olet syntymästäsi asti ollutkin.
Minä mietin joskus, että olenko minä nyt jollain tavalla paha. Miksi olisin? En ole muuttunut miksikään. Olen sama henkilö, joka pikkuisena juoksenteli metsässä keräillen kukkasia ja pyydysteli sammakonpoikasia puroista.
Ymmärrän vain paremmin itseäni, sisintäni, seksuaalisuuttani. Näin on varmasti sinullakin.
Kiitos sinulle siitä. ^_^
Mä en oikeen oo koskaan oppinut vihaamaan itseäni, mutta vihaan sitten muita senkin edestä. En tiedä, onko se laadullisesti kovinkaan paljon terveempi tapa suhtautua asioihin.
Itelläni oli pitkään aika paha olo, kun vaan taistelin vastaan. En millään voinu hyväksyä, että olisin todellakin lesbo. Erilainen mitä ympäristö multa odottaa.
Oloni parani huomattavasti, kun lopetin vastaan taistelemisen. Eihän tää helppoa ole vieläkään.
Lesboudestani ei tiedä mun itseni lisäksi, kuin yksi toinen henkilö. Toisaalta tuntuu pahalta, etten uskalla kertoa esim. porukoille, mutta oon tuuminu, että vois tuntuu vielä pahemmalta, jos ne tietäis. Siis, jos ne ei hyväksyis tätä...
Hyvä olis, jos sullakin olis joku, jonka kanssa vaihtaa näitä ajatuksia. Helpottaa kummasti oloa, kun voi puhua ihmiselle, joka ymmärtää sua sellasena kuin olet. Itse yritän ottaa itteeni niskasta kiinni ja yrittää löytää ympärilleni lisää ihmisiä joille puhua. Huterasti, mutta ensimmäinen ja vaikein askel on kuitenkin otettu. Eiköhän tämä tästä.
Toivon sulle hyvää jatkoa. =) Kyllä nää asiat selviää pikku hiljaa, itsestäänhän kaikki loppujen lopuksi on kiinni. Voishan sitä elellä kaapissa koko ikänsä ja tylsistyä, mutta meidän ei todellakaan tarvitse. Rohkeutta siis sullekin! =)
Kiitos kaikille, jotka vastasitte =). Tuli hieman parempi olo, kun tietää ettei ole yksin. Vielä kun löytäisin joskus sen toisen puoliskoni..sitä
odotellessa aion kuitenkin nauttia elämästä ja keskittyä siihen mikä on tärkeää.