Kertokaapas nyt, millainen on tyypillinen homomies? Pukeutuminen, ulkonäkö, käyttätyminen tms.
Stereotypiat
haluan tietää
51651
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
No millainen on tyypillinen heteromies ? vastauksia yhtä paljon kuin ihmisiä.. ei ihmisiä voi lokeroida siten että he näyttäisivät samalta pelkästään sen takia että ovat homoja.. no kai niitä pikkuosa on jotka käyttäytyvät ja pukeutuvat "homomaisesti".
Olen itse nainen, mutta tunnen muutaman homomiehen ja olen heitä muutenkin baareissa yms. tarkkaillut, joten voin mielestäni vastata kysymykseesi hyvällä omallatunnolla. Puolueellisuuteni ei myöskään pääse sumentamaan arviointikykyäni, sillä pystyn havainnoimaan homomiehiä ryhmänä ja tekemään yleistyksiä helpommin, kuin homomiehet itse, joille tällainen stereotypioiminen saattaa olla vaikeampaa.
Ulkonäkö.
Homomiehille on tyypillistä kaksi kättä, kaksi jalkaa, pää, sekä keskikeho. Useimmilla on hiukset, mutta poikkeukset vahvistavat tämänkin säännön. Päissään useimmilla homomiehillä on silmät, nenä, suu, sekä kaksi korvaa. Silmät ovat lähes poikkeuksetta ruskeat, vihreät tai siniset.
Pukeutuminen.
Homomiehet pukeutuvat tavallisesti housuihin ja paitaan. Joillain on myös tapana käyttää hameita tai mekkoja, mutta valtaosa ei em. asusteita käytä, joten tätä tuskin voidaan pitää tyypillisenä nimenomaan homomiehille. Housut ovat usein siniset, myös mustat, harmaat ja ruskeat ovat suosittuja. Paidoissa suositaan ympäri vuoden puuvillaa, näin talven lähestyessä ihan rehellistä villaakin.
Käyttäytyminen.
Tuntemani homomiehet ovat käyttäytyneet kohteliaasti. Kätellään tavattaessa ja esitellään itsensä. Myös small talkia olen todennut harrastettavan. Minun seurassani homomiehet ovat yleensä käyttäytyneet asiallisesti. Ravitsemusliikkeissä asioidessani olen ikäväkseni havainnut myös satunnaista liiallista humaltumista ja tästä aiheutunutta aggressiivista käytöstä. Nämä tapaukset lienevät kuitenkin suhteellisen marginaalisia, enkä soisi niiden leimaavan koko ryhmää.
Itelläni oli työkaverina monia vuosia. Ei hänestä ainaskaan sukupuolinen suuntautuminen päälle päin näkynyt.Tosi reilu ihminen.
koska hehän tietävät täsmälleen minkälaisia ovat kaikessa suhteessa. Kyselet asiaa värällä palstalla.
Tuossa yllä otettiin jyrkästi kantaa siihen, ettei homomies erotu massasta millään tavoin. Keskimääräisesti asia lieneekin juuri näin, enkä ala muuta väittämäänkään. Mutta jostakinhan nämä stereotypiatkin putkahtavat. En ole mikään alan asiantuntija, mutta kyllähän te sen kai voitte myöntää, että joistain tyypeistä tuon suuntautumisen voi päätellä hyvinkin helposti, vai kuinka?
Puhetyyli on yksi tällainen melko varma singnaali siitä, että henkilö ei haiskahda heterolle. Kyseessä lienee toki enemmänkin homopiiristä opittu maneeri kuin sisäsyntyinen hommeli, mutta ketään erikseen nimeltä mainitsematta tietänette mitä tarkoitan. Sellainen naismainen ja l-painotteinen ulosanti...
No jaa, kuten sanottu. Suurin osa ovat aivan taviksia ja jotenkin se lespaava puhetyyli tuntuu iän myötä loivenevan samoin kuin Itä-Helsingin tyttöjen käsittämätön mokellus.