Ajan Pyörä 22

Seuraavan suomennettavan Ajan Pyörän nimeksi on tulossa: Hämärän tienhaarassa. Hieman kökön kuuloinen nimi, mutta toivottavasti kansikuva olisi sitten edes hienompi kuin Yhdeksän kuun tyttäressä. Käännöksen pitäisi olla valmis vuodenvaihteessa. Itse arvioisin kirjan ilmestyvän joskus helmi-maaliskuussa (huom. vain minun arvioni, ei mikään virallinen arvio).
5709
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

ei se mikään pahan kuuloinen kirjannimi ole, onhan alkuteoskin Crossroads of Twilight. Tosin aloin miettimään, että onko taas kerran niin, että nimeen yhdistettävät tapahtumat tapahtuvat vasta alkuperäiskirjan loppupuolella. Ehkä niitä oli kuitenkin vähän jokapuolella kirjaa. Hmm... en ole aivan varma, siitä on kuitenkin hetki kuin CoTin luin.

Jos kansikuva tilataan samasta paikasta kuin nämä muutkin kökösti tietokoneella tehdyt, muovisilta ja keskeneräisiltä vaikuttavat kannet, niin odotettavissa on jokin hirvitys. Olen tyytyväinen jos sitä voi katsoa ilman, että tulee sokeaksi.

Eikös nuo Ajan Pyörät ole jo vuosikaudet ilmestyneet maalis- ja lokakuussa, tuskin aikaisemmin tulee.

Äänestä
  • Itse en ole laittanut kirjojen ilmestymisajankohtaa niin tarkasti merkille, koska meni useampi vuosi jolloin en ehtinyt eikä ollut pahemmin varaakaan hankkia kirjoja. Mutta ajattelin mainita ilmestymisestä tarkemmin (kun kääntäjä ehtii kertomaan työkiireiltään), kun sen aika tulee.
    Ja mitä tulee niihin kansikuviin, niin täytyy lähettää kustantajalle viestiä, että ei niitä tietokonekuvia, joko alkuperäinen tai sen Ciruelon (sukunimeä en muista) kuvia. Eikö hänkin ole niitä joskus piirrellyt? Hän ainakin tekee hienoja kuvia, jotka istuvat kirjojen kansiin paremmin kuin ne muovikuvat.

    Äänestä

Itse odottelen uusinta Ajan Pyörää englanniksi, mikäs sen nimi nyt olikaan. Olen lukenut kaikki sarjan ilmestyneet teokset, mukaan lukien sen esiosan joka kertoo siitä kun Moiraine ja Lan tapaavat.

Äänestä
  • eikös uusin ole jo tullut? jos meinaan dagger of dreamsia tarkoitat

    Äänestä

  • möbius kirjoitti:

    eikös uusin ole jo tullut? jos meinaan dagger of dreamsia tarkoitat

    ilmestyi jo lokakuun 11.päivä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Silvestia kirjoitti:

Seuraavan suomennettavan Ajan Pyörän nimeksi on tulossa: Hämärän tienhaarassa. Hieman kökön kuuloinen nimi, mutta toivottavasti kansikuva olisi sitten edes hienompi kuin Yhdeksän kuun tyttäressä. Käännöksen pitäisi olla valmis vuodenvaihteessa. Itse arvioisin kirjan ilmestyvän joskus helmi-maaliskuussa (huom. vain minun arvioni, ei mikään virallinen arvio).

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu