Minulla alkoi vasemmanpuoleisen korvan todella korkeataajuuksinen tinnitusksen tapainen jatkuva sointi ja se on loppumatonta. Menin lääkäriin noin kahden viikon kuluttua kun oireet alkoivat. Mitään poikkeavaa ei lääkärikäynnnillä ilmennyt korvissa ja lääkäri epäili sitä melun aiheuttamaksi vaurioksi. Menin syksyllä uudestaan lääkäriin vasemmalle puollelle ulottuvasta päänsäryn takia ja sain lähetteen kuulokeskukseen. Kuulokeskuksessa tehtiin kuulokäyrä tutkimus, josta ei mitään poikkeavaa ilmennyt. Päänsärky jatkui taas lokakuussa ja sitä ilmeni melkein joka päivä. Lisäksi jatkuva väsynyt ja hieman jopa tokkurainen olo ja lievä huimaus, johon ei liittynyt pahoinvointia tai oksentelua. Menin jälleen lääkäriin ja taas minut laitettiin kuulokeskuskeen ja siellä tehtiin jälleen kuulokäyrä tutkimus samalla menestyksellä kuin aikaisemmin ja lisäksi tehtiin. Kuulohermoärsyke tutkimus ja ei poikkeavaa. Nyt viime päivinä samaan kohtaan mistä päätä särkee tuntuu sellaista elohiiren tapaista purkautumista. Ihmettelen vain mistä kaikki johtuu. Onko kyseessä sittenkään kuulovika?
Pelko kasvaa!
Ihmettelijä
41353
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Ei kait vain Sinulla ole tällä hetkellä tressiä... se nimttäin tekee minulle korvaan suhinat ja tinnitykset.Mutta kun saan tilanteen purettua pihinätkin loppuu.
Tiedän tunteen miltä tuntuu kun joku asia mieltä painaa JA SITÄ AJATTELEE JATKUVASTI, MUILLE AJATUKSILLE EI KERTAKAIKKIAAN JÄÄ TILAA.
kYLLÄ SE SIITÄ. PS. minkä ikäinen olet?
...joku vaskuliitti peräinen oire. eli verisuonistossa oleva sairaus/oire/tulehdus? yleensä verisuonitulehduksessa potilaalla on korkeat tulehdusarvot, väsymystä ja muuten energitön olo. kokemusta on... itselläni on tinnitusta, ja vasemmassa korvassa ääni on korkeampi että kuulen vasemmassa korvassani sydämeni sykkeen.
tämä tuli mieleeni heti kun luin viestisi, koska kuulostaa hieman tutulta. myöskään minun kuulossani ei ole mitään vikaa. muuta kuin että tinnittää ja korvat ovat herkät voimakkaille äänille.
Ei ole kuulovikaa sulla.Ittelläni on ollut samanlaisia oireita,pahempiakin.Välillä piti mieheltä kysellä että mikä traktori tuossa pihassa jyrrästää?Jyrrästikin vaan korvat.Kaameaahan se oli,tuntui että pöpiksi tulee.
Kuulotestissä kävin sitten kun ajattelin että kuurous vähintään uhkaa.Lääkäri totesi että eipä ole uran aikana monesti näin mahtavaa testitulosta nähnyt,mulla on huippukuulo!
Ei osannut sanoa syytä mun oireisiin mutta näin jälkikäteen käsitän että suurimmat syyt oli(ja on) stressi,unettomuus ja murheet.Sekä täysin jumittuneet niska-ja hartialihakset.
Olisko sulla samat syyt?
Samaten mulla on oikea puoli päätä välillä puutunut,hampaita ja korvaa särkee,nykii ja ties mitä.Kaikki noiden edellä mainittjen syiden seurauksia.
Luulisin että sulla on samaa syytä ja seurausta.
Laitappa joskus tänne viestiä jos on näin.
Hei vaan !!
Minulla on ollut oireena korvien vinkunaa ja suhinaa, lisäksi kuulo madaltunut vasemmasta korvasta. Oireet alkoivat n 3 vuotta sitten. Ensimmäisen kerran olin varsinaisesti korvalääkärillä toukokuussa 2003.
Hänen antaman lähetteen jälkeen minua on tutkittu kerran/pari korvapolilla aluesairaalassa.
Nyt olin kesällä 2005 seurantatutkimuksessa ja minulta otettiin ensimmäisen kerran lokakuussa mangneettikuvat kallon alueelta.
Ja sieltähän se aiheuttaja löytyi-kuulohermon
kasvain- se on kuulemma onneksi aina hyvänlaatuinen.
En nyt tällä kertaa siitä tämän enempää.
Tämä vaan vihjeeksi että kannattaa käydä - mangneettikuvauksessa niin ainakin saa varmuuden, että ei ole sen luokan vikaa.
Jos itse olisin tällä tietämyksellä vastaavassa tilanteessa, niin menisin yksityiselle lääkäriasemalle, sinne pääsee nopeasti ja sitä kautta tarvittaessa jatkohoitoon.
Odottelen nyt tarkempiin tutkimuksiin korvaklinikalle.
Jännitys on mitä melkoinen.
Asia pyörii päässä melkein koko ajan.
Jatketaan keskustelua- pysytään pirteinä.