lukekaa tää!!!!

heippa kaikki! meille on tulossa sekarotuinen koiranpentu muutaman viikon päästä. hän on silloin 8 vko vanha, niinpä haluaisin tietää että mitä ruokaa sen ikäiselle pitää antaa ja mistä ruuista on ns. haittaa.. ja milloin uskaltaa antaa esim. puru luita tai niitä ohkasia naposteltavia mitä kaupassaon ja onko niitä pennuille erillaisia.. olen etsinyt mutta ei ole löytynyt.. kiitti kauheesti kaikille jos tähän nyt kukaan edes vastaa!!
151581
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 15

Vanhimmat

Kysyisit kasvattajalta mitä se on siellä syönyt. Muutenkin on peloissaan, kun kaikki on uutta, meidän pentu ainakin rauhoittui kotiin tultaessa kun sai tuttua ruokaa.
Mutta siis kuitenkin ihan pennuille tarkoitettuja nappuloita turvotettuina. Itse olen lisännyt joukkoon esim. raakaa jauhelihaa. Näin oli mun pennun kasvattajan ohjeet, mutta siis niitähän on todella paljon erilaisia.
Ja ainakin mein pennulle kävi millainen puruluu vaan. Se ei ihan 8-viikkosena jaksanut niistä kamalasti välittää, mutta nyt jo niistä tekemistä riittää.

Onnea sinulle uuden pentusi kanssa!

Äänestä
  • välttäisin.Niissä on se vaara että pentu saa kurkkuunsa sen solmun ja tukehtuu.

    Onnea pennun kanssa :0)!

    Äänestä

  • luita kirjoitti:

    välttäisin.Niissä on se vaara että pentu saa kurkkuunsa sen solmun ja tukehtuu.

    Onnea pennun kanssa :0)!

    kiitos, unohdin mainita tuon! Ei oo hyvät ne solmuluut! Ostin sellasia pari joskus, tosiaan saa ne auki!

    Äänestä

  • minä kirjoitti:

    kiitos, unohdin mainita tuon! Ei oo hyvät ne solmuluut! Ostin sellasia pari joskus, tosiaan saa ne auki!

    tuo solmu juttu oli tosi hyvä tieto!! kiitos siis siitä teille kummallekin..

    Äänestä

jotenkin tuntuu, että tiedot on nyt aika heikoissa kantomissa jos koira on tulossa kotiin.

Äänestä
  • aina on yksi tai useampi kirjoittaja joka ei ymmärrä asiaa joten siis: tiedän kyllä mitä pennulle pitää syöttää/tai mitä sen kanssa tehdä.. mutta halusin vaan tietää muiden mielipiteitä/kokemuksia.. joten sä voit kuvitella ihan mitä vaan tai susta voi tuntua ihan miltä vaan..

    Äänestä

pentunappuloita, samoja mitä syönyt kasvattajalla. Jos syönyt kaupan nappuloita, suosittelisin siirtymään vähitellen (ensin esim. puolet ja puolet) eläintarvikeliikeiden laadukkaampiin nappuloihin, esim. Eagle. Mun kasvattamat pennut on syöneet luovutusiässä (8vk) jo "kuivia" nappuloita, sekaan hiukan kermaviiliä ja raakaa jauhelihaa 3-4 kertaa päivässä.Ruokakuppia pidetään esillä noin 15 min ja sitten pois ja tarjotaan taas seuraavana ruoka-aikana eli ruokaa ei saisi olla jatkuvasti tarjolla. Pennnun ruokahalu voi aluksi olla huono, kun se on hämillään elämänmuutoksesta. Mä annan mukaan jonkun kankaanpalan, köysilelun tms, jossa on tuttua hajua pennulle uuteen kotiin.

Pennun pitää saadaa korkealaatuista ruokaa, joka sisältää kaikki sen tarvitsemat vitamiinit, hivenaineet ja kalsiumin oikeassa suhteessa. Näin on laadukkaissa pentumuonissa. Jos pentu on syönyt pelkää kotiruokaa, totuta se vähitellen nappuloihin.

Nämä on mun mielipiteet kasvattajana, mutta mielipiteet vaihtelee.

Äänestä

Meillä söi kauan aikaa pentujen Pro Plania, jota kasvattajakin oli antanut, 4 kertaa päivässä. Jatkettiin samaan malliin. Eli ei kun kello soittamaan ja ruokaa vauvalle klo 7.00..:)
Viime kevääseen saakka söi kostutettuina ne naput, nyt pitää olla kuivina.

Kotiruokaa syöttäviin törmään tuon tuostakin, mutta se on monesti liian suolaista ja tai rasvaista/maustettua (sipuli huono!), eikä siinä ole vitamiineja ym mitä varsinkin pentuna - ja myöhemminkin - tarvitsee.

Koira ei kyllästy sillä tavalla kuin ihminen, jos on samaa ruokaa joka päivä. Päinvastoin, ainakin sakemannilla menee helposti vatsa sekaisin, jos kovin paljon poiketaan kuvioista.

Me annettiin jo silloin pentunakin niitä ohkaisia tikkuja, ja edelleenkin aina ruuan jälkeen syö sellaisen.

Niitä valkoisia, ja kirkkaita solmuluita järsi varsinkin pentuna, enää ei oikein kelpaakaan.

Samaten oli hulluna porkkanoihin silloin - järsi tassujen välissä - enää ei kelpaa.

Niiden kovien puristepötköjen (en kuollakseen muista nimeä) perään oli myös, ja samalla istunnolla veteli koko pötkön, vaan eipä kiinnosta enää.

Tuolla joku kommentoi, että voi tukehtua. Niin, no meillä pentu ei ollut yksin silloin aivan vaavina..
Nyt, kun jätetään 4-5 tunniksi yksin, ei taatusti syö luita sillä välin, tai muutakaan.

Kananluita yms ei saisi antaa, ne kuulemma vaarallsia.
Enempää ei ehdi vastailla tällä erää.

Äänestä
  • kiitos tästä viestistä oli mielenkiintoista lukea.. täytyy pitää mielessä, tulin taas vähän viisaammaks.. kiitti sulle!!

    Äänestä

  • minä vaa kirjoitti:

    kiitos tästä viestistä oli mielenkiintoista lukea.. täytyy pitää mielessä, tulin taas vähän viisaammaks.. kiitti sulle!!

    Meillä on tietyt ruoka-ajat, oli pentuna ja on nyt. Ei siis aina ruokaa kupissa tarjolla. Raikasta vettä pitää olla aina. Ja jos ei joskus maistu, niin pannaan jääkaappiin, ja yleensä seuraavalla kerralla maistuu.

    Koirat ja kissatkin ovat joskus syömättä, niillä on siihen syynsä. Jos on muuten reipas ja ok, niin ei kannata huolestua jos joskus jää ateria väliin. Muistaakseni pentuna söikin aina (?), nykyään "paastoaa" joskus, mm helteellä ei aina maistunut kauheasti..

    Pentuna söi sen 4 kertaa päivässä; n. klo 7.00, 12.00, 17.00 ja 10.00 - ei nyt tarkoita tietenkään, että tiukasti kello kädessä odotettais, etteikö voisi toki joustaa suuntaan tai toiseen, mutta noin periaatteessa.

    Sitten se ruokailu meni jossain vaiheessa kolmeen kertaan päivässä, lähinnä koiran itsensä toimesta - kyllä sen huomaa sitten..

    Nykyisin syö kaksi kertaa, noin 16.30 ja 21.00..
    Poika itse tulee ilmoittamaan, kun haluaa ruuan.

    Samaten ilmoittaa, jos haluaa vielä hiukan lisää. Ja kun on tyytyväinen, niin tulee ja "kumartaa" ja tuo jonkun pehmolelunsa syliin.

    Missään vaiheessa ei ole ollut liian lihava tai laiha. Kovin reilu ylipaino on huono asia, varsinkin pentuna.

    Kyllä se siitä suttaantuu:)

    Äänestä

Syötin rottikselle paljon Yrjölän puuroa ja piimää pentuna. Tietysti kalkit ja muut vitamiinit tasapainossa. Se on vieläkin aivan elämänsä kunnossa ja täytti elokuuss 13 vuotta. Tärkeintä on, että et anna liikaa ruokaa pentuna, että luusto ehtii mukaan. Uskon edelleen tuohon Yrjölän puuroon, koska nyt neljävuotias toinenkin koiramme on kasvanut puurolla ja vasta myöhemmin on kuivamuona tullut mukaan.

Äänestä
  • Ohje

    Äänestä

  • Ohje kirjoitti:

    eipä toiminu tämä sivu.. mielellään olisin halunnu katsoa.. en ole kyllä ennen tälläsen puuron nimeä kuullut mutta varmasti hyvää.. :)kiitos sinulle

    Äänestä

  • minä vaa kirjoitti:

    eipä toiminu tämä sivu.. mielellään olisin halunnu katsoa.. en ole kyllä ennen tälläsen puuron nimeä kuullut mutta varmasti hyvää.. :)kiitos sinulle

    En ole keitellyt, joten ei tietoa hyvää vaiko mitä, mutta naapurilta (pikkukoiran omistaja)sain tällaisen yrjölän puuron ohjeen:

    1 dl hirssiä
    1 dl tattaria
    1 dl ohrasuurimoita
    1 dl tummaa riisiä
    1 tl karkeaa merisuolaa
    2 l vetta

    Liota aineksia 8 tuntia, kaada liotusvesi pois, lisää litra vettä ja pane 200 asteiseen uuniin tunniksi.

    Ei tullut koskaan tehtyä, ja tuskin enää söisi tuota.. eikähän tarvitsekaan.

    Äänestä

  • Sakemannin emäntä kirjoitti:

    En ole keitellyt, joten ei tietoa hyvää vaiko mitä, mutta naapurilta (pikkukoiran omistaja)sain tällaisen yrjölän puuron ohjeen:

    1 dl hirssiä
    1 dl tattaria
    1 dl ohrasuurimoita
    1 dl tummaa riisiä
    1 tl karkeaa merisuolaa
    2 l vetta

    Liota aineksia 8 tuntia, kaada liotusvesi pois, lisää litra vettä ja pane 200 asteiseen uuniin tunniksi.

    Ei tullut koskaan tehtyä, ja tuskin enää söisi tuota.. eikähän tarvitsekaan.

    Älä heitä liotusvettä pois vaan laita uuniin hautumaan. Ja uunissa pidetään 2-3 h että suurimot ehtivät kunnolla hautua kypsäksi. Lisäksi lihaa, raakana tai kypsänä oman mielen mukaan.

    http://seitti.net/koira/saitti/jau.html

    Jos linkki ei toimi, laita googleen hauksi yrjölänpuuro ni pitäs löytyä

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


minä vaa kirjoitti:

heippa kaikki! meille on tulossa sekarotuinen koiranpentu muutaman viikon päästä. hän on silloin 8 vko vanha, niinpä haluaisin tietää että mitä ruokaa sen ikäiselle pitää antaa ja mistä ruuista on ns. haittaa.. ja milloin uskaltaa antaa esim. puru luita tai niitä ohkasia naposteltavia mitä kaupassaon ja onko niitä pennuille erillaisia.. olen etsinyt mutta ei ole löytynyt.. kiitti kauheesti kaikille jos tähän nyt kukaan edes vastaa!!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu