Kateus on

On aina vain yhtä ihmeellistä, kuinka yhteiskunnan tukien käytöstä syyllistetään ja pyritään nöyryyttämään avuntarvitsijoita!
Veronmaksajia olemme me kaikki riippumatta siitä, mikä on tulonlähteenä. Tunteeko kukaan yhtään ihmistä, joka olisi selvinnyt elämästä veroja maksamatta? Toimeentulotuki on verotonta, mutta sitä ei koko ikäänsä saa nostettua taitavinkaan sosiaaliakrobaatti. Kaikesta muusta vie karhu osansa...
Millä järjellä kadehditaan nälkärajalla pyristelevältä työttömältä asumistukea, johon on lakisääteinen oikeus jokaisella kriteerit täyttävällä? Omistusasunnoissa asuvillakin, vaikka osa väestöstä näkee vain unta omista seinistä.
Hyviä neuvoja tippuu: Poimikaa marjoja - mistäs poimit satokauden jälkeen? Menkää töihin -kaikilla ovilla on käyty ilman tulosta ja useimmista tulvii uusia työttömiä ulos?
Nykyään ei kukaan voi olla varma onnensa jatkumisesta, tulokuoppaan voi pudota milloin hyvänsä ja kriisi on sitä syvempi, mitä polleammat puheet tuli pidettyä parempina aikoina. Kannattaisi ajatella hiukan syvällisemmin ja miettiä, mitä suustansa päästää....
10701
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Ja mitä enemmän työttömiä ja muita varattomia syyllistetään, sitä enemmän töissä käyvät pelkäävät menettävänsä työpaikkaansa. Mistä seuraa taas kireät työilmapiirit, mielenterveysongelmat ym. Tämä taas johtaa siihen, että tuottavuus alenee, veronmaksukyky vähenee ja viimein löytyy syyllinen tälle kaikelle. Se olen minä joka nostan avustuksia ja siten lisään verotaakkaa. Ja kaikki voivat viimein mahdottoman huonosti.

Löytyisiköhän tälle kierteelle jokin yksinkertainen ratkaisu?

Äänestä
  • Tiedoksesi:
    Saan yksinäisenä henkilnä yhteensä sosiaalitoimistosta tt-tukea ja kelan asumistukea yhteensä 5000 euroa/vuosi. Siitä puolet menee yksiöni vuokriin ja lopulla joudun maksamaan aivan saman hinnan ruuasta, terveydenhoidosta, vaatteista, matkoista jne kuin kaikki muutkin. Tt-tukikin tulee vain joka kuukautisen hakemuksen perusteella.

    Ja olenhan itsekin ollut siinä tilanteessa, että oli töitä ja rahaa. Työttömät tai työllistyneet ovat ihan samoja henkilöitä. Tilanne kun saattaa muuttua toiseksi kenen hyvänsä kohdalla.

    Parempi olisi järjestää töissäolevien työolosuhteet mahdollisimman hyviksi kuin vertailla palkkojen ja avustuksia suuruuksia.

    Äänestä

  • Tänään köyhä huomenna ... kirjoitti:

    Tiedoksesi:

    Työolosuhteet on kunnossa, mutta verotus ei ole..
    Verotus ja tuet työntekoa tukevaksi, eikä noin että kattoon räkimällä saa saman kuin töissä ollessa..

    Äänestä

  • Tasapuolista kirjoitti:

    Työolosuhteet on kunnossa, mutta verotus ei ole..
    Verotus ja tuet työntekoa tukevaksi, eikä noin että kattoon räkimällä saa saman kuin töissä ollessa..

    Työntekoon pitäisikin ehdottomasti kannustaa, mutta edelleenkin esim. tarjolla olevat pätkätyöt aiheuttavat katkon tuloissa, kun eri instanssit soveltavat ja säveltävät eri tulomuotoja toisiinsa.
    Tuloverotusta yritetään koko ajan keventää, omalle kohdalle osuvat miinusprosentit vain tuntuvat niin älyttömän pieniltä - valtakunnan tasolla potti on isompi.
    Kattoon syljeskelyn huoleton aikakausi loppuu ansiosidonnaisen päivärahan päättymiseen, jokaiselle koittaa se ankea aika, kun rahat ei riitä. Siinä vaiheessa kaikki tuet niputettunakaan kukaan ei voi väittää tulevansa hyvin toimeen, pienituloisinkin tienaa työssä paremmin. Yleensä tässä kohtaa työnhakumotivaatiokin kasvaa, mutta kaikilla paikkakunnilla ei ole mihin hakea tai hakijoita on älyttömästi, eikä perheellinen ihan noin vain voi singahtaa minne hyvänsä työn perässä. Eli yleistys ei toimi tässäkään asiassa!!

    Äänestä

Mikäs tämä työvoimapula on josta puhutaan uutisissa nykyään? En tunne ketään, joka ei olisi saanut töitä, jos todella halusi. Itsellä oli tiukkaa jokunen vuosi sitten, en löytänyt oma alani töitä Joensuun seudulta, josta en voinut muuttaa poiskaan oman jälkikasvuni asuessa täällä. Menin uudelleen opiskelemaan sellaiseen ammattiin, jossa on töitä, nykyisin löytyy toki töitä jo entisenkin ammatin tiimoilta. Opiskelu on suomessa ilmaista, siihen saa tukea, joka on tosin usein alle puolet työttömyyskorvauksesta. Opintolainaa saa nostaa jos haluaa. pointti on:
Kenekään ei tarvitse jäädä makaamaan kortistoon, jos ei halua! Suomessa on työvoimapula ja avustuksien nostajilla menee aika siihen, että täällä internetissä naristaan kuinka huonosti on asiat ja kuinka vähän saa tukia ja avustuksia.
Ps. Se minkä sinä maksat veroja on murto-osa siitä, minkä sinä nostat muitten maksamia veroja.

Äänestä
  • Mikään ei ole noin mustavalkoista, tuskin tarvittaisi mitään tukia, jos olisi.
    Uniikki tuttavapiiri sinulla, olette onnekkaita ja toivottavasti ymmärrätte sen!

    Minun maailmani on kai toisenlainen täällä teknologian ihmemaassa, jossa suhdannevaihtelujen mukaan vuoroin sylkäistään leegio kokoonpanijoita pihalle, vuoroin imetään muutama hetkeksi sisään. Nykyään työhön pääsee vuokrafirman kautta, jotta on helpompi ulos potkaistava, kun tilauskanta firmalla notkahtaa tai kvartaalin tulostavoite uhkaa jäädä täyttymättä.
    Toimin itse potkijana ennen eläkkeelle joutumistani enkä hyvätuloisena veronmaksajana keksinyt mitään syytä kadehtia työntekijöiden ponnistuksia tukiviidakossa. Elettävä on jokaisen ja perheensä elätettävä, teki mitä hyvänsä eikä läheskään aina tilanne ole itse hallittavissa.

    Opintotuki asumislisineen on siihen elämäntilanteeseen kohdistettu, yhtälailla yhteiskunnan ylläpitämä tukijärjestelmä kuin mikä tahansa muukin, miksi sen nostaminen on hyväksyttävää ja muiden tukien ei?

    Laskepas muuten huviksesi yhteen maksamasi verot ja vähennä summasta saamasi tuet=rahallinen tuki yhteiskunnan ilmaiset palvelut. Menee ikävästi miinukselle, kukahan maksoi loput.......

    Äänestä

  • opettaa... kirjoitti:

    Mikään ei ole noin mustavalkoista, tuskin tarvittaisi mitään tukia, jos olisi.

    miksi sen itse teet. Toiset jaksaa yrittää, toiset ei. Tuttavapiirini ei ole sen onnekkaampi, kuin muutkaan, jokainen on vain oman onnensa seppä.

    "Opintotuki asumislisineen on siihen elämäntilanteeseen kohdistettu, yhtälailla yhteiskunnan ylläpitämä tukijärjestelmä kuin mikä tahansa muukin, miksi sen nostaminen on hyväksyttävää ja muiden tukien ei?"

    Missä kohtaa tuota edellistä juttuani sanoin, että muiden tukien nostaminen ei ole hyväksyttävää? Kritisoin siinä sitä, että ihmiset katsovat sossujen ja tukien olevan heille elinkeino, siinä missä työ on muille. Eipä sitä viitsi mitään yrittää, kun kaiken saa ilmaiseksikin.
    Voinen silti perustella, miksi opintotuen nostaminen on hyväksyttävää. Opintotuella tähdätään siihen, että opintojen kautta pääsee töihin ja maksamaan veroja. Opintotukea saa nostaa vain silloin, kun opiskelee eli opintopisteitä on tiputtava koko ajan. Miksei muut tukijärjestelmät velvoita yrittämään mitään?

    Jos lasken tuet mitä nostan vuodessa = 233 euroa x 7 kk = 1631 euroa ja mitä maksan vuodessa (kesätyöt ym. savotat) ~2000 euroa. Jää vielä plussan puolelle, kun lisään tähän ilmaisen opetuksen, ollaan miinuksen puolella, mutta ne tulen väistämättä maksamaan takaisin opiskelun päätyttyä, työhön päästessäni.

    Äänestä

  • on sitä kirjoitti:

    Olen kanssasi samaa mieltä paheksuessasi sitä marginaaliryhmää, joka ei pyri omalla toiminnallaan kohentamaan elämäänsä vaan vaatii kaiken valmiina. Ongelma onkin siinä, että kaikki ahtaalle joutuneet, tukien varassa elävät niputetaan samaan sakkiin ja leimataan loisiksi olosuhteista mitään tietämättä. Tätä kritisoin ja sitä ihmeellistä ajatusta, että moisessa tilanteessa oleminen olisi millään tasolla kadehdittavaa.
    Tukien vastikkeellisuus on aina silloin tällöin otettu päättäjienkin taholta esille ja ajatus on monella tavalla hyvä. Olisihan ihmisen itsensäkin kannalta hieno asia pitää toimintakykyään yllä tekemällä jotain mielekästä "kattoon syleksimisen" sijasta.

    Ongelmaksi muodostuu kyseisen toiminnan ja palkkatyön suhde - kuka palkkaisi työntekijän työsuhteeseen tekemään jotain, jonka työtön tekee yhteiskunnan tuella ilmaiseksi? Entä eläkkeen kertyminen - pitäisikö työttömyyspäivärahasta periä eläkemaksut, miten se silloin eroaisi normaalista työsuhteesta paitsi huonomman ansion suhteen? Vai jäisikö kyseinen työ kertymän ulkopuolelle, jolloin köyhyysloukku olisi vaikeasti työllistyvillä joka tapauksessa edessä eläkkeelle siirryttäessä?

    Eli mikään ei ole mustavalkoista tässäkään asiassa, on jouduttu valitsemaan pienimmän pahan tie. Systeemin hyväksikäyttäjät ovat kuitenkin pieni vähemmistö, suurin osa elää väliaikaisessa vaiheessa ja pyrkii ulos loukustaan. Tuskin heidän syyllistämisestään on apua kenellekään, kannustaminen olisi rakentavampi ratkaisu.

    Laskelmastasi puuttui muuten iso joukko verovaroin tuettuja palveluja, esim. terveydenhoito, joukkoliikenne, kirjastopalvelut, ympäristönhuolto - katsoitpa mihin suuntaan hyvänsä, silmissä vilahtelevat yhteiseen pottiin kerätyt euromme jossakin muodossa...

    Äänestä

  • toimi kirjoitti:

    Mutta jossain tulee raja vastaan maksumiehillekkin.. Tällä hetkellä on veronmaksain tilastojen mukaan sama tienaako kaksilapsinen perhe 0€ tai 2000€ -niin nettona jää käteen ihan sama summa..
    Toinen räkii kotona kattoon ja toinen lähtee joka aamu töihin.. Räkimisestä ei tule itselle kuluja mutta töihin lähtemisestä tulee..
    Sekin harmitti kun lapseni oli hoidossa ja minä maksoin yli 200€/kk päivähoidosta ja naapuri toi lapsensa ilmaiseksi samaan paikkaan..
    Miksi minun piti maksaa lapsen hoidosta enemmän vaikka maksoin jo veroinakin huomattavasti enemmän kuin naapuri..?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

kumma tauti kirjoitti:

On aina vain yhtä ihmeellistä, kuinka yhteiskunnan tukien käytöstä syyllistetään ja pyritään nöyryyttämään avuntarvitsijoita!
Veronmaksajia olemme me kaikki riippumatta siitä, mikä on tulonlähteenä. Tunteeko kukaan yhtään ihmistä, joka olisi selvinnyt elämästä veroja maksamatta? Toimeentulotuki on verotonta, mutta sitä ei koko ikäänsä saa nostettua taitavinkaan sosiaaliakrobaatti. Kaikesta muusta vie karhu osansa...
Millä järjellä kadehditaan nälkärajalla pyristelevältä työttömältä asumistukea, johon on lakisääteinen oikeus jokaisella kriteerit täyttävällä? Omistusasunnoissa asuvillakin, vaikka osa väestöstä näkee vain unta omista seinistä.
Hyviä neuvoja tippuu: Poimikaa marjoja - mistäs poimit satokauden jälkeen? Menkää töihin -kaikilla ovilla on käyty ilman tulosta ja useimmista tulvii uusia työttömiä ulos?
Nykyään ei kukaan voi olla varma onnensa jatkumisesta, tulokuoppaan voi pudota milloin hyvänsä ja kriisi on sitä syvempi, mitä polleammat puheet tuli pidettyä parempina aikoina. Kannattaisi ajatella hiukan syvällisemmin ja miettiä, mitä suustansa päästää....

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu