Tapasin mieheni 16-vuotiaana, hän on minua 6 vuotta vanhempi. Tapasimme baarissa, joten hän automaattisesti oletti minun olevan 18-vuotias tai vanhempi.
Aloimme treffaamaan, hän hieman säikähtyi ikääni mutta tutustuessamme enemmän hän oli sitä mieltä, että koska olen kypsä eikä suhteemme olisi laiton ja koska hän piti minusta, aloimme seurustelemaan.
Reilun kuukauden seurustelun päästä muutimme yhteen, 3kk jälkeen kihloihin ja nyt, 8 vuoden päästä meillä on talvihäät :) Emme siis kihlautuessa sopineet hääpäivää, mutta puhuimme kyllä naimisiin menosta kun siihen on sopiva hetki. Vanhempamme ovat aina hyväksyneet suhteemme, ja ovat aina olleet tukenamme.
Ja nyt, kun molemmilla on opiskelut suoritettu, hyvätuloinen työpaikka ja minulla hyvin äiti-suotuinen työyhteisö, olemme päättäneet että on lapsen aika. Onhan siitä nyytistäkin puhuttu jo silloin 16-vuotiaana :)
Älkää siis antako iän olla este. Tietenkin täytyy toimia lakien rajoissa, mutta eihän kukaan seurustele iän, sukupuolen, rahan, suvun tai rodun kanssa!

Vastaukset 1
Vanhimmat
Hyvä juttu! Love has no age:))