Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Illallinen

Tietteks, et eilen oli aika tiukka paikka täällä jossain kaukana, kun työmatkan päätteeksi sain kutsun itämaiselle päivälliselle asuna vain kylpytakki? Ensin söimme simpukoita, hummeria ja sen sellaista töhnää. Itämaiseen tapaan ruoka syötiin tietty lattialla ja matalan pöydän ääressä.

Lopulta oli sitten jälkiruuan vuoro ja sake-kupposta juodessa ruokahuoneen liukuovi vedettiin sivuun ja vaalean keltaiseen lyhyeen jakkupukkuun sonnustautunut nuori nainen tervehti huoneessa olijoita itämaiseen tapaan polvillaan syvään kumartamalla ja lausui joitain "masse chzi...". Tämän jälkeen illallisen isäntä sanoi jotain tytölle syvän vastakumarruksensa aikana ja liukuovi avautui uudelleen, jolloin huoneeseen saapui vielä kaksi identtiseen asuun pukeutunutta nuorta naista, jotka asettuivat kaikki polvilleen eteemme ja painoivat päänsä niin kumaraan, että otsa otti kiinni lattiaan. Samalla tytöt lausuivat kuorossa jotenkin näin "Chimisi masse chtsi maa masse masse chimisi..."

Enempää en ajatellut tästä ainakaan heti kertoa, mutta mikäli tämä on todellinen tositarina-palsta niin arvaatte varmaan mitä mielessä liikkuu, kun isäntä antaa tytöille ohjeen osoittaa ystävällisyyttä korkea-arvoisille vieraille ja jokainen tyttö (n 20v.) on kuin suoraan mallikoulusta?
27782
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

kerro lisää heti...! alko kiihottaan!

Äänestä
  • No kerrotaan sitten vielä hieman lisää vaikka ei ehkä pitäisi. Tämä, kun ei ole mikään satu, vaan todellisuutta varmaan jokaisen bisnesmatkaajan osaksi koituvasta asiasta, joka siis tapahtui minulle tämän toisen Aasian-matkan aikana (ekalla kerralla seurassamme oli nainen, joten silloin nämä tälläiset jutut jäävät pois illallisohjelmasta).

    *************

    Huoneeseen saavuttuaan tytöt esittäytyivät ja osoittivat samalla nimilappuaan. Ensimmäisen tytön nimi oli "Yoko", toisen "Rika" ja kolmannen "Hina". Tyttöjen tyylistä päätellen Yoko oli kaikkein kokenein viihdyttäjä ja sitten Rika. Hina vastaavasti vaikutti melkein ensikertalaiselta ja jota tapaaminen näytti myös jännittävän melko paljon. Tietty asia saattoi myös olla sovittu roolijako, jotta jokaiselle vieraalle löytyisi mieluinen seuralainen, en tiedä.

    Seuraavaksi meidän piti arvata, kuka tytöistä puhuu englantia parhaiten ja joka sitten saisi tytön palvelijakseen. Kaverini arvasi oikein "Yoko", jonka eteen tyttö sitten asettui syvään kumartaen. Toinen sai Rikan ja minä Hinan, joka myös sopi minulle mitä parhaiten, vaikka hieman tuhmempi Rika olisi myös ollut kiva juttu.

    Tytöistä kaikkein villeimmällä tuulella oli selvästi Rika, joka joi hetkessä useita laseja tarjoamaamme juotavaa. Koskaan eläessäni en ole nähnyt noin pienikokoisten tyttöjen juovan noin paljon viinaa ja vieläpä noin lyhyessä ajassa. Tietty me olimme osasyyllisiä tähän, koska tytöt tekivät juuri sen mitä käskimme, mutta hieman kyllä hirvitti nähdä tyttöjen humaltuvan niin kovaa tahtia.

    Tunnelma oli tietty hetkessä katossa ja Yokon käynnistäessä arvausleikin pikkuhousujensa väristä, alkoi kylpytakkini alla tapahtua melkoista oireilua. Jooga-asentoni ja matalan pöydän takia Hinalla saattoi olla melko hyvä näkyvyys kylpytakkini alle, mutta siitä en tietenkään voinnut olla täysin varma. Ainoa asia, jonka tiesin varmaksi oli se, että kullini koko ei ainakaan vähentänyt Hinan jännittämistä. Toisaalta mua ihan oikeasti säälitti Hinan puolesta, koska kokonsa puolesta nämä tytöt eivät todellakaan sovellu länsimaalaisen liki parimetristen karjujen tyydyttäjiksi. Tietenkin temppu voi juuri ja juuri onnistua ilman järjetöntä tuskaa, jos tyttö on mahdollisimman liukas ja tälle antaa mahdollisuuden ottaa kulli sisäänsä esim. ratsatusasennossa sekä sellaisella vauhdilla ja niin syvään kuin itse haluaa.

    Lopulta Yoko:n paljastaessa pikkuhousujensa värin, tein päätöksen "pelastaa" Hina jäämästä isännille ja viedä tyttö feikkipanolle hotellihuoneeseeni, joka sijaitsi siinä samassa rakennuksessa. Suunnitelmani siis oli, että isännät joutuisivat maksamaan Hinalle palveluksesta, jota tämän ei tarvitsisi suorittaa ja minä saisin hyvän mielen.

    ***********

    Kerronko myös kuinka suunnitelma lopulta toimi? Ja mitä olisitte haluneet Hinan tekevän huoneessa teille sillä aikaa, kun käynnissä pitäisi olla feikkipanon? Sen verran tiesin Yokon jutuista, että myös Hina on posliini, joka ei lainkaan helpottanut uskollisen miehen tuskaa pysyä sellaisena. Hitto mikä tilanne!!!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


...matkailija kirjoitti:

Tietteks, et eilen oli aika tiukka paikka täällä jossain kaukana, kun työmatkan päätteeksi sain kutsun itämaiselle päivälliselle asuna vain kylpytakki? Ensin söimme simpukoita, hummeria ja sen sellaista töhnää. Itämaiseen tapaan ruoka syötiin tietty lattialla ja matalan pöydän ääressä.

Lopulta oli sitten jälkiruuan vuoro ja sake-kupposta juodessa ruokahuoneen liukuovi vedettiin sivuun ja vaalean keltaiseen lyhyeen jakkupukkuun sonnustautunut nuori nainen tervehti huoneessa olijoita itämaiseen tapaan polvillaan syvään kumartamalla ja lausui joitain "masse chzi...". Tämän jälkeen illallisen isäntä sanoi jotain tytölle syvän vastakumarruksensa aikana ja liukuovi avautui uudelleen, jolloin huoneeseen saapui vielä kaksi identtiseen asuun pukeutunutta nuorta naista, jotka asettuivat kaikki polvilleen eteemme ja painoivat päänsä niin kumaraan, että otsa otti kiinni lattiaan. Samalla tytöt lausuivat kuorossa jotenkin näin "Chimisi masse chtsi maa masse masse chimisi..."

Enempää en ajatellut tästä ainakaan heti kertoa, mutta mikäli tämä on todellinen tositarina-palsta niin arvaatte varmaan mitä mielessä liikkuu, kun isäntä antaa tytöille ohjeen osoittaa ystävällisyyttä korkea-arvoisille vieraille ja jokainen tyttö (n 20v.) on kuin suoraan mallikoulusta?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu