koska käyttävät kaiken aikansa oleellisen sijasta, täysin turhaan. Omalla alalla olisi enemmän parantamisen varaa, ( palkat, työvuorot, turvallisuus, etenemismahdollisuudet yms. )kuin millään muulla alalla, näin uskallan sanoa!
Mutta, kun ei onnistu! Kaikki aika menee kateuteen, hierarkian ylläpitoon, muiden arvosteluun sekä oman aseman turvaamiseen.
Sisäsiittoisen toiminnan sijasta, voisi kaikkien etua ajatellen, kohdistaa katseen myös oman noidankehän ulkopuolelle. Aloitettaisiin vaikka yhdessä YHTEISTEN etujen ajamisesta.
Mutta, kun ei onnistu! Kaikki aika menee kateuteen, hierarkian ylläpitoon, muiden arvosteluun sekä oman aseman turvaamiseen.
Sisäsiittoisen toiminnan sijasta, voisi kaikkien etua ajatellen, kohdistaa katseen myös oman noidankehän ulkopuolelle. Aloitettaisiin vaikka yhdessä YHTEISTEN etujen ajamisesta.
Vastaukset 4
Vanhimmat
Mutta niinkuis huomaat on tosi vähän kannattajia. että se siitä. Jatketaan ruikuttamista ja toistemme kadehtimista : (
joillekkin se kun on ainut ilo ja palkkakin parempaa.
Tosiaan tällä valittamisella mitä täälä on, niin ei pilata kun loppukin maine.
Tohon juttuun voisi vielä lisätä, olisi hyvä myös kestää nekatiivinen palaute.
On paikkoja jossa asiakas on uskaltanut valittaa huonosta työstä.
Niin asiakas on otettu puhutteluun ja haukuttu porukalla pystyyn.
Tulin juuri toista ja istahdin tahan. Todella omalla tyopaikallani ammattinimikkeesta rippumatta kaikki tekevat kaikkea ja se on huomattu toimivaksi kuten esim. akillisten sairastapausten vuoksi. Ripirinnan sairaanhoitajat ja lahihoitajat. Kaikki olemme osaajia ja suoriudumme haasteista paivanmittaan.Tyo on yhta raskasta.
Tosi on kuitenkin,etta alallamme hoitotyossa keskinainen kateus. Suoranainen kuppikuntaisuus, lepsuus ja arvoasetelmien luominen vievat pohjan etujemme ajamiselta seka tekee elamastamme ja tyostamme raskaampaa.Nain myos valtakunnallisesti, ei vain paikallisesti kun etuja ajetaan. Naisten hyva veli jarjestelma ei toimi, vaikka voisi toimia loistavasti. Esimerkkina hoitajat.netin asetelmat.HuhHuh....
Villelle 10 pistettä , moniko miettii mitä selän takana purnaaminen , kuppikunnissa jurputtaminen auttaa . Se on yllättävän yleistä eteenki naisvaltaisella alalla . Edes ei sanakaan , miksi ?
Pitäs olla pokkaa sanoa asioista suoraa edessäpäin ja yhdessä miettiä . Mutta muutos ei käy kädenkääntees .
Toisaalta tiedän työyhteisöjä joissa on pyrokratia aikamoinen .
Hoitoala on mitä olen miettiny kun joudun seuraamaan niin läheltä , valtavat työtaakat , -paineet vie sitten kaiken voimavaran työntekijöistä . He ei yksinkertaisesti jaksa . Ja usein on huomannu jos joku on sanonut , se leimautuu toisten keskuudessa hyvin helposti .
Ja yhteen hiileen puhaltaminen ei välttämättä ehkä onnistu