Sigran käyttäjät. Oletteko huomanneet mitään muutoksia tuotteen tehossa. Saman tuotteen 100mg tilauspaikan vaihto toiseen webbikauppaan laski samalla tuotteen tehoa. Onko kokemuksia. Myös tuotteen väri muuttui sinisestä valkoiseksi.
Sigran Teho
Andre
155681
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 15
Vanhimmat
Lompakko tyhjenee edelleen.
Valmistaja muutti koostumusta jokin aika sitten, eli toisessa kaupassa myydään vanhaa varastoa. teho on sama kuin aiemminkin.
Pysyn Sigrassa.
Ihmettelin tota samaa ja sain selvityksen tuotetta myyvästä shopista, että tuottaja tosiaankin on muuttanut Sigra 100mg koostumusta, mutta ei tehoaineita.
Eli he ovat jättäneet kuulemma pois turhat lisäaineet jotka pitävät tabletin kovempana, mutta jotka ovat turhia lisäaineita ja samalla väri vaihtui vaaleampaan.
He suosittelevat tabletin ottamista vähän aikaisemmin kuin ennen, koska tuotteessa olleet lisäaineet vaikuttivat tehoaineiden nopeampaan vaikutukseen aikaisemmin. Joten nyt vaikutus alkaa pidemmällä aikavälillä, mutta tabletin vakuttavat aineet ovat pysyneet ennallaan.
Aamulehdessä oli tänään juttua jostakin seisokkipilleristä, jonka ostaja saa rahnat takas, jos ei ota eteen. Sitä saa vain lääkärin reseptillä ja se on sen lääkefirman markkinointikikka.
Huom. kampanja on suunnattu vain lääkäreille, joten et ole nähnyt tätä tekstiä!
Nii reseptilääkkeet..., mut ollaan puhuttu Sigrasta, eikä lääkeaineista, varsinkaan resepteillä saatavista.
Sigra on helppo, ei reseptiä (luontaistuotteen omainen tuote ) eikä tarvi maksaaa turhia lääkärikuluja ja eikä hirveitä hintoja pillereistä.
Olen koko ajan käyttänyt Sigra 100mg ja en ole huomannut kyllä mitään. Vähän alussa tais jännittää koko touhu että miten se vaikuttaa. Nyt kun ottaa vähän aikaisemmin sen tabun niin ehtii hyvin vaikuttaa ennen juhlaa. Mistä sä olet ostanut ensin ja mistä sitten sen jälkeen?
Ruotsista ostin kahdesta eri paikasta.
Ekat Sigrat oli sinisiä. Nyt toisesta paikasta Sigra olikin valkoinen. Teho tuntui aluksi samalta; nenä tukkoon ja päässä kuumotusta. Vaikutus erektioon oli lopulta Sigra 100mg;llä ehkä noin30% pienempi kuin sinisillä 50mg.
Lisäksi vaikutus alkoi selvästi myöhemmin.
Tämä on tietenkin vain yhden kokeilun jälkeen.
Onkohan tuo mureneminen lopulta todellinen syy
koostumuksen muuttamiseen. Toivoisi lisää kokemuksia muilta asian varmistamiseksi.
Miksi mennä merta edemmäs kalaan? Ruotsi? Suomestakin saa, mailaa Myllykoskelle niin kama on huomenna postissasi.
myllykoskelta tilattu 100mg sigra?? kertokaapa jotka olette tilailleet!
Mulle kertoivat Myllykoskelta ettei Sigra 100mg ole vielä saatavilla heidän kauttaan, vaan myöhemmin tänä vuonna. Joten hinnasta ei ole aavistustakaan
Liittyiskikö tuo toimituskatkos siihen, että viimein on laitettu suitset epämääräiselle luontaistuotekaupalle? Vastahan lääkelaitos varoitti alkuviikosta että joissakin ulkomailta roudatuissa tuotteissa on ollut jopa myrkyllisiä kasvisaineita joukossa. Tämä sigrahan ei taida olla mitenkään tutkittu ja suomeen hyväksytty tuote??
No jokainenhan saa laittaa suuhunsa mitä tahtoo, itsehän ne seuraukset kärsii
Sigraa myydää monissa länsimaissa, joten siinä tuskin on mitään hämärää.
Esim. kiinalaisissa yrteistä käytetään yhä elohopeaa ym myrkkyjä. Näistä lääkelaitos on enemmänkin huolissaan.
Maailmassa on myytävänä tuhansia ja tuhansia luontaisutotteita. Ja täytyyhän niistä puhua ja varsinkin aika ajoin kilpailun vuoksi. Suomen lääkelaitos tekee koko ajan omaa työtään milloin minkäkin luontais- tai rohdos tuotteen takia.
Ne kyllä kertoo sitten ihan kiellon kanssa jos jokin tuote on vaarallinen ihmisille. Kuten aikanaan Talidomiinia aiheuttanut raskausajan pahoinvointi lääke tai eräs särkylääke, jota oli markkinoilla aika paljon jne.
Nythän on kysymys vain luontaisutotteista, jotka eivät ole edes lääkkeen kaltaisia tai niiksi luokiteltuja rohdosvalmisteita.
Kyllä Suomen lääkelaitos on tutkinut Sigran laboratoriossaan ja todennut sen olevan niin kauan luontastuotteen omainen tuote kun toisin määritellään.(Huom. Ei ole sama kuin Sigra Plus) Jos se olisi vaarallinen, se kiellettäisiin julkisesti.
Näin voi käydä, kun ostaa nettikaupan tuotteita.
Ekalla kerralla saat aitoa tuotetta ja jatkossa jotain aivan muuta.
Omalla kohdalla ei ole mitään ongelmaa. Mulla ei ole valittamista nettikaupasta.
Potenssi on nykyään kuin nuorena ja joka kerta tilatessa on tullut samaa tuotetta. suosittelen Sigraa ainakin tuolta sigrapills.com nettikaupasta.