In memoriam

Ystäväni, perheemme jäsen. Sinun aikasi on tullut. Et enää jaksa pysyä jaloillasi, makaat vain paikoillasi katsoen anelevasti, pyytäen lopettamaan kärsimyksesi. Koita jaksaa vielä vähän, pikkuinen. Eläinlääkäri on jo matkalla.

Olet kuulunut perheeseemme jo 13 vuotta. Olit aina se ilopilleri, leikkisä ja riehakas, aivan kuin et koskaan olisi halunnut kasvaa aikuiseksi. Alusta lähtien olit varsin itsetietoinen, etkä hyväksynyt vieraita täysin varauksetta. Kiertelit ja kaartelit, etkä antanut tuntemattomien lähetyä ilman lupaa. Mutta sitten,, kun joku voitti sinun sydämesi, olit maailman rakastavin ja hellyydenkipein koira!!! Et saanut ikinä tarpeeksesi hellyyttä ja rakkautta; saatoit kiehnätä sylissä rintaa vasten painautuneena ja tyytyväisenä uristen tuntikaupalla. Mikään herkkupala ei ikinä voittanut sinun silmissäsi läheisyyttä, rakkaidesi huomiota ja hellyyttä. Halusit aina nukkua jonkun vieressä ja sohvalla etsit pienimmän kolon, johon ahtautua, jotta olisit mahdollisimman lähellä. Tuo rakkauden nälkä oli aina yksi määrääviä piirteitäsi. Olit loppuun asti miellyttämishaluinen ja siksi varsin helppo koira. Et koskaan lähtenyt omille juoksuillesi, sillä sinulle koti oli maailman paras paikka. Olit onnellinen silloin, kun sait olla kaikkien huomion keskipisteenä.

Nyt, elämäsi viimeisillä hetkillä, olet koko perheen silmäterä. Olet nukkunut eilisestä kouristuksestasi lähtien, vain vähäsen syöden ja juoden. Ruoka on pitänyt tuoda eteesi, etkä enää pysty pidättelemään. Mutta nyt kukaan ei toru sinua, haluamme tehdä lähtösi niin helpoksi kuin mahdollista. Koska pelkäät eläinlääkärin vastaanottoa, emme enää lähde raahaamaan sinua sinne, vaan saat nukkua ikiuneen kotonasi. Siellä, missä tunnet olosi turvallisimmaksi.

Olet saanut jo reilusti särkylääkkeitä ja toivomme, ettei sinulla ole kipuja. Eläinlääkäri epäili kasvainta vasemmassa aivolohkossasi, joka on hiljalleen vienyt näkösi, kuulosi ja liikuntakykysi. Et enää pysty kävelemään suoraan, vaan kaarrat koko ajan oikealle. Kävellessäsi päädyt vain kiertämään kehää... On niin surullista katsella kärsimyksiäsi edes näitä viimeisiä minuutteja. Kohta eläinläääkäri on täällä ja kipusi ovat ohi.

Koko perhe on jo hyvästellyt sinut. Itken tätä kirjoittaessani, sillä menetämme rakkaan ystävän ja perheenjäsenen. Mikään ei ole enää entisensä ilman sinua, olet jättänyt lähtemättömän jäljen elämäämme. Minullakin on jo oma elämäni ja oma pieni koirani, mutta kukaan ei voi korvata sinua. Olet aina sydämissämme ja muistoissamme. Kiitos sinulle siitä, että sulostutit elämäämme läsnäolollasi niin monta vuotta. Kiitos, että olit meille niin rakas.

In memoriam
Tiitu
5.6.1992 - 3.11.2005
121316
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

Voi Sinua reppanaa.. Tiedän tarkalleen, miltä tuntuu luopua siitä rakkaimmasta. Kuitenkin hän on saanut elää hyvn elämän kanssanne, olla rakastettu ja huolehdittu.
Tiedän sen raastavan kivun, jonka joudut kokemaan. Voimia Sinulle. Olen menetyksessänne mukana henkisesti.

Äänestä
  • koiria hautaamaan seitsemän kertaa joten tiedän kyllä tuskan. Koskaan se ei ole helppoa, ja juuri se odotus on kaikista kamalinta. Kun tietää ettei enää pysty auttamaan mitenkään.
    Kestämisiä!

    Äänestä

Itku kurkussa luin kirjoittamasi tekstin - se oli todella kaunis ja sydämellinen jäähyväispuhe rakkaalle lemmikillesi. Itsekin tuon saman kokeneena voin hyvin kuvitella tunteesi tällä hetkellä. Toivon jaksamista ja ilonkin hetkiä muistellessasi yhteisiä aikojanne.

Äänestä

Se on aina vaikeaa luopua rakkaasta lemmikistä,
tiedän sen kokemuksesta. Koira on niin ihana ja uskollinen ystävä. Se helpottaa varmasti surua kun tietää että koirataivaassa ei ole enää kipua särkyä, vaan hyvä olla. Kauniit muistot kulkevat mukanasi varmasti läpi elämän.

Koirasi muistoa kunnioittaen ja hyvää matkaa ikuiseen uneen toivottaen....Birgitta

Äänestä

minulta kera Griffoneiden.

Äänestä

Tiitu nukkui pois klo 11.00. Kivut ja kärsimys ovat ohi. Eläinlääkäri tutki koiran ja totesi myös, ettei mitään ole enää tehtävissä. Tiitu ei enää reagoinut mihinkään; ei kuullut, nähnyt tai haistanut mitään. Surullistahan se on luopua rakkaasta ystävästä, mutta kaiken tuskan jälkeen uneen vaipuminen oli tietynlainen helpotus. Pahimmalta tuntui nähdä toisen kärsivän...

Eläinlääkäri oli huomaavainen ja antoi koiralle ensin rauhoittavan piikin, johon se nukahti. Sen jälkeen Tiitu sai matkalipun taivaaseen ja se nukkui rauhallisesti pois. Nyt teemme sille kauniin hautapaikan äitini puutarhan kulmaan. Samaan puutarhaan, jossa se mielellään kesäisin kaiveli myyränkoloja ja temmelsi ruohikossa.

Lämmin kiitos osanotoistanne. Välitän ne eteenpäin koko perheelle.

Äänestä
  • syvään suruusi. Tuli ihan kyyneleet silmiin kun luin tekstiäsi. Toivon sinulle ja perheellesi jaksamista ikävässä!

    Äänestä

  • Osanottoni myös täältä, ikävää aina tuollainen.

    (äläkä välitä noista nurisijoista miltä ei voi aina välttyä)

    Äänestä

Nyt pääsi itku täälläkin...
Tosi surullista... mutta nyt hänellä on hyvä olla kuten hänellä oli myös kanssanne...

Äänestä

Kirjoitustasi ei voinut lukea itkemättä :´(

Jaksamisia teille surun keskellä.

Pelikaanimies -elokuvan sanoin: "Eläimet ovat ikuisia, koska ne eivät tiedä kuolevansa." Se on meidän ihmisten kohtalona tuntea ja tietää tämä elämän rajallisuus. Eläimet porskuttavat loppuun saakka ilolla ja tunteella - siksipä ne ovat meille niin tärkeitä ja ainutlaatuisia.

Äänestä

sateenkaarisillalla on hyvä olla. Halaus

Äänestä

Suureen suruusi.Itsellänikin on kova ikävä koiruuttani joka nukahti ikiuneen kesän alussa.
Voimahalaus teille kaikille.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Viveka78 kirjoitti:

Ystäväni, perheemme jäsen. Sinun aikasi on tullut. Et enää jaksa pysyä jaloillasi, makaat vain paikoillasi katsoen anelevasti, pyytäen lopettamaan kärsimyksesi. Koita jaksaa vielä vähän, pikkuinen. Eläinlääkäri on jo matkalla.

Olet kuulunut perheeseemme jo 13 vuotta. Olit aina se ilopilleri, leikkisä ja riehakas, aivan kuin et koskaan olisi halunnut kasvaa aikuiseksi. Alusta lähtien olit varsin itsetietoinen, etkä hyväksynyt vieraita täysin varauksetta. Kiertelit ja kaartelit, etkä antanut tuntemattomien lähetyä ilman lupaa. Mutta sitten,, kun joku voitti sinun sydämesi, olit maailman rakastavin ja hellyydenkipein koira!!! Et saanut ikinä tarpeeksesi hellyyttä ja rakkautta; saatoit kiehnätä sylissä rintaa vasten painautuneena ja tyytyväisenä uristen tuntikaupalla. Mikään herkkupala ei ikinä voittanut sinun silmissäsi läheisyyttä, rakkaidesi huomiota ja hellyyttä. Halusit aina nukkua jonkun vieressä ja sohvalla etsit pienimmän kolon, johon ahtautua, jotta olisit mahdollisimman lähellä. Tuo rakkauden nälkä oli aina yksi määrääviä piirteitäsi. Olit loppuun asti miellyttämishaluinen ja siksi varsin helppo koira. Et koskaan lähtenyt omille juoksuillesi, sillä sinulle koti oli maailman paras paikka. Olit onnellinen silloin, kun sait olla kaikkien huomion keskipisteenä.

Nyt, elämäsi viimeisillä hetkillä, olet koko perheen silmäterä. Olet nukkunut eilisestä kouristuksestasi lähtien, vain vähäsen syöden ja juoden. Ruoka on pitänyt tuoda eteesi, etkä enää pysty pidättelemään. Mutta nyt kukaan ei toru sinua, haluamme tehdä lähtösi niin helpoksi kuin mahdollista. Koska pelkäät eläinlääkärin vastaanottoa, emme enää lähde raahaamaan sinua sinne, vaan saat nukkua ikiuneen kotonasi. Siellä, missä tunnet olosi turvallisimmaksi.

Olet saanut jo reilusti särkylääkkeitä ja toivomme, ettei sinulla ole kipuja. Eläinlääkäri epäili kasvainta vasemmassa aivolohkossasi, joka on hiljalleen vienyt näkösi, kuulosi ja liikuntakykysi. Et enää pysty kävelemään suoraan, vaan kaarrat koko ajan oikealle. Kävellessäsi päädyt vain kiertämään kehää... On niin surullista katsella kärsimyksiäsi edes näitä viimeisiä minuutteja. Kohta eläinläääkäri on täällä ja kipusi ovat ohi.

Koko perhe on jo hyvästellyt sinut. Itken tätä kirjoittaessani, sillä menetämme rakkaan ystävän ja perheenjäsenen. Mikään ei ole enää entisensä ilman sinua, olet jättänyt lähtemättömän jäljen elämäämme. Minullakin on jo oma elämäni ja oma pieni koirani, mutta kukaan ei voi korvata sinua. Olet aina sydämissämme ja muistoissamme. Kiitos sinulle siitä, että sulostutit elämäämme läsnäolollasi niin monta vuotta. Kiitos, että olit meille niin rakas.

In memoriam
Tiitu
5.6.1992 - 3.11.2005

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu