Mikä rotu?

Mikä rotu sopisi päivisin poissa kotoa olevalle pariskunnalle? Koira saisi olla pienikokoinen ja mielellään myös pieniääninen. Vieraita meillä käy melko usein, joten lemmikki saisi suhtautua ulkopuolisiin ystävällisesti. Muita toivomuksia ei juuri olekaan; turkin hoitokaan ei olisi ongelma! Luonne lähinnä askarruttaa!
5766
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 5

Vanhimmat

Minulla on jo toinen tipsu 12v.Toinen eli 15 v.
Luonteeltaan mahtava.Ei tee koskaan pahaa vaikka jää yksin 9-11 tuntia ovat pisimmät ajat.
Helppohoitoine. Voi laskea yksin irrallaan pihalle.
Hellyyttä kaipaava.Aina kun tulee vieraita hän kantaa oman ruokakuppinsa olohuoneeseen.On hauskempi syödä seurassa.
Ja illalla kun laitan nukkumaan hän alkaa kantamaan omia raksujaan yhden kerrallaan sänkyyn ja aina minun pitää nostaa hänet .
Kun tulee ulkoa osaa pysähtyä,jos tassut pitää kuivata.Ja jos takapää on likaine ,hän kävelee suoraan pesuhuoneeseen. Suosittelen tipsusa perhekoiraksi.

Äänestä

Mulla on sellainen 7kk coton-tyttö, joka on päivät yksin kotona. Naapurit ovat ainakin sanoneet että ei kuulu haukkumista päivällä ja tyttö onkin tottunut yksinoloon heti ihan pienestä lähtien, alussa tietysti pikkuhiljaa.

Meillä on tällä hetkellä pieni taistelu tuosta haukkumisesta mun ollessa kotona, mutta toisaalta tytöllä on juuri ensimmäiset juoksut, ja taitaa olla hormonit sekaisin... Coton on kuitenkin todella fiksu koira ja ymmärtää kyllä ettei haukkua saa, joten en ole huolissani, uskon että juoksujen loputtua tilanne taas rauhoittuu.

Coton on todella ihmisrakas koira, meidän tyttö suorastaan rakastaa lapsia ja tuttuja ihmisiä. Vieraisiin tutustuu joskus hiukan varauksella, mutta jos vastaanotto on hyvä, kavereita ollaan n. 5 minuutin kuluttua! Coton on ainakin oman kokemukseni mukaan todella hyväluontoinen ja iloinen koira.

Itse etsin keväällä parsonrusselin tai jack russelin pentua, mutta sitten kohdalle sattui tilaisuus olla sijoituskotina cotonin pennulle. Päivääkään en ole asiaa katunut, enkä tyttöä vaihtaisi mistään hinnasta.

Monet varoittelevat turkin vaikeasta hoidettavuudesta, mutta itselläni ei vielä ole ollut ongelmia. Toisaalta pentukarvan vaihduttua takkuongelma saattaa vasta tullakin, mutta se on kai hyvin yksilöllistä.

Ai niin, ja cotonissa on vielä sekin hyvä puoli, että karvaa ei lähde juuri nimeksikään. Enemmän lattialta löytyy minun hiuksia kuin koiran karvoja... :)

Mutta tässä minun kokemuksia cotonista, kuvia tytöstä löytyy koirat.com sivuilta, coton de tulear -pentukansiosta. Ja tytön nimi on Iitu, siellä on pari kuvaa jos hauat käydä katsomassa... :)

Äänestä

Suosittelen teille kyllä kilpikonnaa. Nyt on kyse kuitenkin koirasta,elävästä olennosta...ei sillä etteikö kilpikonnakin olisi...mutta ei ole olemassa sellaista rotua, että voisitte olla varma että se hyväksyy kaikki ihmiset, ei pidä ääntä jne. mitä toivomuslistassanne vaadittekaan. Koira ei ole leikkikalu tai koriste. Se ei saa olla mikään status symboli; punainen mökki, isä, äiti, 2 lasta, farmariauto, kultainen noutaja ja hobby hallista tilatut Adidaksen firebird-verryttelyasut...ja lauantai-iltaisin katsellaan sit perheen kanssa Timo Koivusalon tuotantoa videolta... tsuppadui!

Äänestä
  • Mun mielestä kommenttisi oli aivan asiaton. Selvästikin koiran kyselijä harkitsee, aivan oikein, vaihtoehtoja järkevällä ja vastuullisella tavalla - ja niinhän sitä pitääkin. On aivan epärealistista uhota , että koiran pitäisi olla minkälainen vain ja sopia mihin oloihin tahansa - niin etteikö isäntäväki voi suunnitella hankintaa. Hyvällä suunnittelulla hyvä tulee. Lapsellista puhetta, Elli. Suurin osa koiran omistajista, jopa pentujen hankkijoista käy töissä tai opiskelemassa. Suomessa asutaan aika usein kerrostalossa. Itsekin olen kiinnostunut alkuperäisen kysyjän kanssa samoista asioista, joten toivon lisää kommentteja koiran omistajilta.

    Äänestä

  • kommentti kirjoitti:

    Mun mielestä kommenttisi oli aivan asiaton. Selvästikin koiran kyselijä harkitsee, aivan oikein, vaihtoehtoja järkevällä ja vastuullisella tavalla - ja niinhän sitä pitääkin. On aivan epärealistista uhota , että koiran pitäisi olla minkälainen vain ja sopia mihin oloihin tahansa - niin etteikö isäntäväki voi suunnitella hankintaa. Hyvällä suunnittelulla hyvä tulee. Lapsellista puhetta, Elli. Suurin osa koiran omistajista, jopa pentujen hankkijoista käy töissä tai opiskelemassa. Suomessa asutaan aika usein kerrostalossa. Itsekin olen kiinnostunut alkuperäisen kysyjän kanssa samoista asioista, joten toivon lisää kommentteja koiran omistajilta.

    On kuitenkin totta, että koirat ovat laumaeläimiä, ja haluavat olla seurassa. Ruotsissa pidetään eläinrääkkäyksenä jos koira joutuu olemaan yksin yli 8 tuntia. Ei mikään ihme että heidän kaikki päivähoitolat (koirille) ovat täynnä. Omasta mielestäni on myös ikävää jos koira joutuu joka päivä olemaan yksin koko päivän. Tiedän perheitä joissa kodista lähdetään töihin 7 aamulla ja tullaan kotiin 18 jälkeen. Ihmettelen mitä nämä ihmiset koiralla ylipäänsä tekee, ja minkälaista virikettä pystyvät koiralleensa antamaan??? Pelkkä nurkan takana pissatus ei riitä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Essi kirjoitti:

Mikä rotu sopisi päivisin poissa kotoa olevalle pariskunnalle? Koira saisi olla pienikokoinen ja mielellään myös pieniääninen. Vieraita meillä käy melko usein, joten lemmikki saisi suhtautua ulkopuolisiin ystävällisesti. Muita toivomuksia ei juuri olekaan; turkin hoitokaan ei olisi ongelma! Luonne lähinnä askarruttaa!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu