Olen jo pitkään harkinnut kissan hankkimista, mutta olen saanut jo todeta ettei etsiminen olekaan kovin helppoa. Rodulla ja värillä ei niinkään ole väliä, vaan sillä, että pentu olisi peräisin vastuuntuntoiselta omistajalta ja LAPIN läänistä (en viitsi raahata eläintä kovin pitkiä matkoja!). Ilmaisia hiirenpyytäjän lemmenhedelmiä kyllä olisi tarjolla, mutta en halua tukea vastuuntunnotonta eläinten pitoa, ja minusta on tärkeää, että kaikki on hoidettu asian mukaisesti. Tosin näyttää siltä että kissat joilla on kaikki kunnossa ovat kalliita rotukissoja joihin minulla ei ole varaa.
Siis en halua villikissaa kerrostaloon. Emon on ehdottomasti oltava sisäkissa ja hyvin hoidettu. Olen valmis maksamaan jonkin verran pennusta ja toivon muös saavani rahoilleni vastinetta. Pentu muuttaisi kanssani kerrostaloon (50m2) ja myöhemmin (kunhan rikastun) rivitaloon jossa aion kehitellä jonkinlaisen tarhan sille.
Ottakaa sähköpostitse yhteyttä jos voitte auttaa minua etsinnöissä. Olisin myös kiinnostunut jos joku tietäisi esim Rovaniemellä olevan eläinsujelu yhdistyksen tai kissojen "orpokodin" osoitteen, vapaaehtoistyö kiinnostaa minua!
Siis en halua villikissaa kerrostaloon. Emon on ehdottomasti oltava sisäkissa ja hyvin hoidettu. Olen valmis maksamaan jonkin verran pennusta ja toivon muös saavani rahoilleni vastinetta. Pentu muuttaisi kanssani kerrostaloon (50m2) ja myöhemmin (kunhan rikastun) rivitaloon jossa aion kehitellä jonkinlaisen tarhan sille.
Ottakaa sähköpostitse yhteyttä jos voitte auttaa minua etsinnöissä. Olisin myös kiinnostunut jos joku tietäisi esim Rovaniemellä olevan eläinsujelu yhdistyksen tai kissojen "orpokodin" osoitteen, vapaaehtoistyö kiinnostaa minua!
Vastaukset 21
Vanhimmat
Katsoppas tuosta pari riviä alempana olevasta kissanpentujen vieroittamisesta. Aiheen aloittaja oli Klemmari. Hänellä on kissanpentuja, jotka hoidetaan hyvin ja annetaan luovutusiässä sekä pyydetään pieni maksu. Ja muistaakseni hän asui Oulussa.
Täältä on Ouluun 500km, eikä todellakaan mitään moottoritietä.
Älä hanki kissaa kerrostaloon... kissa kuuluu luontoon, ja ainakin yksinään sillä tulee oleen tylsää sisällä.
Meillä on kaks kissaa, "puoliveljekset", ensin haettiin toinen ja vuoden päästä toinen. Emo on sama molemmilla. Paikka oli kyllä... noh, "hiirenpyytäjän lemmenhedelmiä" myyvä paikka mutta kisut on maailma ihanimpia, seurallisimpia ja kilteimpiä. :) Ei se koti kaikkea merkkaa.
Kissa ei todellakaan kuulu luontoon!! SISÄLLE tai VALVOTUSTI (valjaissa) ulos!! Sanohan sinä, miksi se on niin vaikeaa saada päähänsä, ettei kissa kuulu vapaana kulkemaan missä sattuu??!!?? Itselläni on useampi kissa, eikä mieleenkään tule päästää niitä irti ulos toisten ihmisten harmiksi, pissivät kukkamaalle,rapun pieleen, kuivumassa oleviin pyykkeihin ja mattoihin,kaivavat pihoja,ym. ym.Miksi järjestäisin muille sellaista harmia ja kiusaa, josta en itsekkään pitäisi, jos vieras kissa liruttelisi nurkissani!! Jokainen pitäköön kissansa omissa nurkissaan, niin minä ainakin teen,eikä naapureiden kanssa ole mitään riitoja!!
Hyvä Enkeli, asut kai taivaassa kun kissasi ulos päästäisit! Täällä se on suoraa eläin rääkkäystä, sillä VARMASTI joku fiksu nuorukainen puhkoisi miikulilta silmät tai jotain muuta yhtä mukavaa. Juuri eilen näin kuinka joku yritti ajaa tahallaan kauniin kissan yli autolla kun joku sydämetön oli sen ulos päästänyt. Se taitaa lukea laissakin mihin kissa kuuluu...
Taas joku pikku tyttö on tullut tänne kertomaan sen mitä vanhemmatkin ajattelevat: kissat kuuluu luontoon jne jne jne.. Ehkä ihmiset vielä joskus oppivat. Kissahan ei kuulu suomen luontoon vaan se on tuotu tänne lämpimistä maista ja sehän hädin tuskin yhtä talvea pärjäisi. Kerrostalokissat ovat varmasti paljon onnellisempia ja ihmisläheisimpiä, kun niitä ei potkaista ulos vaaroille alttiiksi vaan ne saavat elää turvallisen ja pitemmän elämän. Tuhansia kissoja jää vuosittain autojen alle, myös suuri osa kissoista päätyy naapurien vihan kohteiksi, osa loukkaantuu tappeluissa tai jää pedon kitaan ja osa lähtee omille teilleen. Siinä sitä on kissan elämää luonnossa juu!!
Miten kissa voi pissiä kuivumassa oleviin pyykkeihin? Aika akrobaatti jos rupee hyppimään narulle...
Herää kysymys miksi kissa pitää ottaa kaupunkiin?? Itte asun maalla ja kissat saa kulkee päivät vapaana ulkona koska ne pysyy omalla tontilla, yöks tulevat kotiin ja saavat ruokaa ja on rokotettu ja on leikattu - niistä ei oo harmia kenellekkään. Kissa kuitenkin ON alunperin villieläin, ja se on kesyyntynyt myöhemmin kuin koira joka on tarkoitettukin lemmikiksi. Tietenkin asia erikseen on esim. lättänokkapersialaiset jotka ei pysty elämään ilman ihmisen jatkuvaa apua. Rotukehittely on mennyt jo liian pitkälle.
On se kumma kun joka viestissä haukutaan!!
a) en todellakaan oo "pikkutyttö"
b) ok, kissa ei pärjää suomen luonnossa yksin mutta kuka niin on edes väittänyt??
c) väittäisin, että turvallisesti maalla asuva (kts. edellinen viestini) kissa on onnellisempi kuin kerrostalokissa, ulkona kissa pääsee toteuttamaan luontaista saalistusviettiä
d) kissaa voi pitää luonnossa jos huólehtii että ympäristö on turvallinen!! En minäkään missään tapauksessa ottaisi kissaa jos asuisin esim. esikaupunkialueella omakotitalossa jossa pihaa on muutama neliömetri ja autot jyllää ohi 24 h vuorokaudessa. Ei, ei, ei!!
Ja väitteesees...
"kun niitä ei potkaista ulos vaaroille alttiiksi vaan ne saavat elää turvallisen ja pitemmän elämän"
...edellinen kissani eli 18 vuotiaaksi. Onko se lyhyt elämä häh?!? Eikä kuollut jäädessään auton alle...
Esim. lakanat roikkuu aika liki maata kuivuessaan narulla, joten ei tuota kissalle vaikeutta suihkasta kusi lakanan alakulmaan!! Sama koskee mattoja!
kissanpa ei pidä päästä toteuttamaan luontaista saalistusviettiään!!!! koska tappaa myös rauhoitettuja eläimiä! ja uskallan väittää, että leikkihiirellä vielä peuhaava ja "saalistava" 12v kissani on yhtä tyytyväinen elämäänsä, kuin sun vanhaksi elänyt laittomasti saalistanut kissasi oli!!
...että koira on TARKOITETTU lemmikiksi, mutta kissa ei?????? samanlainen peto koirakin alunperin on, kuin kissakin!!! polveutuu mm. sudesta! siinä asiassa olen samaa mieltä, että niin kissojen kuin koirienkin jalostus on mennyt liian pitkälle! niistä on tullut viallisia, sairaita ja heikkoja monistakin roduista! ei taida olla ihmisen ahneudella, piittaamattomuudella ja kokeilunhalulla mitään tekemistä järjen kanssa!!
Ja niin jää ihmisiäkin auton alle puhumattakaan linnuista ja muista luonnon eläimistä. Sellaista sattuu. Kissa ei ole sopeutunut lemmikiksi kuten koira, jolla ei enään ole saalistushaluja kuten normaaleilla maatiaiskissoilla. Joten annetaan kissojen maalla kuljeksia. Kyllä on kissani (3 kpl) aina osannut tiensä kotiin. Ja jos se on ollut muutosta peloissaan, niin sitä ei ole päästetty ulos. Ihan normaali järki auttaa huomattavasti näissä kissahommissa!
Ja sitten tämä, kun ihmiset sanovat vastalauseeksi sen, että kissani on elänyt niin ja niin pitkään. On mummonikin ensimmäinen kissa elänyt pitkään ennen kuin naapurin mies pisti sen kaulasta puuhun roikkumaan, toinen kissa eli vuoden ja jäi harvaliikenteisellä tiellä auton alle, mummoni naapurin kissa taas eli 20 vuotta saman tien vieressä. Tuurista se on enemmänkin kiinni. Mutta miten mikään asuinpaikka voi olla turvallinen kissalle, kysyn vaan? Jos autoja ei ole, eikä metsästäjiä niin petoja kyllä riittää ja villikissakin riittää raatelemaan kotikissan riekaleiksi. Kissa on kuin varomaton pikkulapsi ja se ei tosiaankaan pysy omalla tontillaan vaan uteliaisuus on tappanut monta kissaa. Ja myös kissanluonteella on osuutta, seurallinen, ihmisiin luottava kissa on vaarassa joutua kissavihaajien kynsiin, kun taas arempi kissa pysyy loitommalla. Mutta vapaus ei ole kissalle välttämättä se onnen avain, verrataampa vaikka hylättyihin, likaisiin, sairaisiin, loukkaantuneisiin, nälkää ja kylmyyttä kärsiviin kissoihin, eivät varmaan muuta toivoisi kuin saavansa takan lämpöä ja ruokaa. Moni maalla elävä kissa on huonosti hoidettu, madottamaton leikkauttamaton ja vähän rakkautta saava kissa. En silti käy väittämään, että sinun kissasi olisi sellainen. Silti moni tuntemani kerrostalokissa viettää elämäänsä aivan onnellisena, vaikka haaveet lintujen ja hiirien pyydystämisestä saakin heittää veks. Heillä on kupissaan tasapainoista ja terveellistä ruokaa ja he saavat osakseen silityksiä ja haleja sekä lämpimän nukkumapaikan, heidän kanssaan leikitään ja puuhaillaan ja he pääsevät ulkoilemaan joko valjaissa tai parvekkeelle sekä he ovat terveitä ja hyväkuntoisia eivätkä ole ulos kaipailleetkaan. Jos pentu totutetaan pienestä asti kerrostaloon ei se ulos osaa kaivatakkaan, itseasiassa se ei pärjäisikään luonnossa.
Ja tuosta kissan ulos potkaisemisesta sen verran, että ihminen joka laskee kissansa ulos aktivoitumaan, koska hänellä itsellään ei ole aikaa kissan kanssa puuhailuun, on juuri se joka väittää että kerrostalokissa ei voi olla onnellinen.
Kissa on lähinnä seuraeläin, vaikka se onkin koiraa itsenäisempi, ei se sentään ilman ihmistä pärjäisi.
Kyllä minunkin kissat ihan tyytyväisiä leluhiiren on ja eilen oli paljon näkemistä, kun tarhaan hyppäsi iso sammakko. Kissat ovat kyllä ennenaikojaan olleet hyödyllisiä juuri hiirien pyydystämisen takia. Maailman sodan aikaankin (en muista minkä) kissat pelastivat ison viljasadon ihmisten syötäväksi, kun tappoivat rottia ja muita ruton levittäjiä. Hiirihän on kuitenkin kissalle parasta ravintoa.
Tiedän, tiedän, muistan kun lapsuudessa naapurin isäntä tappo ylimääräsiä kissanpoikia, ja talossa saatto olla yhtäaikaa lähemmän parikymmentä kissaa... ruokaa saivat, aamiaiselta jäänyttä kaurapuuroa jne. ja vaikka pakkasta oli 30 astetta niin ulkona olivat... :( Laidasta laitaan löytyy eläinparkoja...
Kyllä ihmisen pitäis ottaa vastuu lemmikistään.
Ja sen voin sanoa että vaikka mun kissat ulkona viilettääkin niin ne tulee heti sisään kun huutaa ja yöllä nukkuu vieressä, eli seuralliseuudesta ei oo puutetta.
Sen edellisen kissan valttina olikin varmaan etäisyys ihmisiin ja hämmästyttävä taito selvitä - oli kissarutto ja aivoissa tulehdusta ja häntä poikki mutta kissan sisulla selvis. Eli, voisko sanoo että ihmisläheiset kissat ei pärjää luonnossa mutta on mahtavia seuraeläimiä, mutta ne itsenäiset vaeltajat selviää - mutta ei niistä oo lemmikiks?
Kyllähän niistä itsenäisemmistäkin kissoista lemmikin saa, mutta kärsivällisyyttähän se vaatii. Ja moni kissa on arempi ulkona kulkiessaan, mutta sisällä antaa rapsutella itseään. Itselläni on toinen kissoista niin itsenäinen, että jos se saisi vapaasti kulkea, olisi se varmasti jo mennyt menojaan. Silti mikään kissa ei selviä luonnossa ilman ihmisen apua, lämpimissä maissa on paljon kulkukissoja, jotka kerjäävät ihmisiltä ruokaa, mutta suomessa asia on vähän toisenlainen. Ensinnäkin kissalla on kovat paikat talven tullen, kun pakkanen puree eikä voi edes pyydystää hiiriä tai muita pikkueläimiä, siksi nämä kissat saavat taistella hengestään.
Onko koiran saalistusvietti muka hävinnyt johonkin?? Ei ainakaan meidän koiran vietti, parhaimpia jäniskoiria mitä on pitäjässä nähty! Koira vaan sattuu olemaan laumaeläin jossa toimitaan lauman pomon, nykypäivänä ihmisen, käskyjen mukaan. Jos se ei johdata metsästämään, niin harva kurissa pysyvä koira lähteekään.
Kissa taas on kaikin puolin yksineläjä, joka itse asiassa ihmisen luona asuessa pysyy mieletään pentuna eikä kasva aikuiseksi kissaeläimeksi. Villiintynyt kissa on "aikuiseksi kasvanut" kissa, joka on oppinut kissaeläimille luontaiset tavat. Kissa on toki asunut jo niin kauan ihmisen kanssa, että se ei välttämättä koskaan muutu aivan villiksi, eikä ilvespoikasestakaan saa hyvää lemmikkiä, mutta samat perustekijät ja vaistot molemmilla on, toisella ne on vain tukahdettu sukupolvien ajan.
Tästä päätellen koira on parempi lemmikki ihmiselle kuin kissa, mutta toisaalta kissoistamme täytyy jonkun pitää hhuolta, sillä luontoon ne eivät enää sovi, ainakaan meidän maassa. Omiani en ainakaan päästäisi ulos, villiintyisivät turhaan.
Hei!
Tiedän paikan mistä saa hyviä kissanpentuja, ilmaiseksi hyvään kotiin. Kyseessä on maalaistalo, kissat opetetaan sisäsiisteiksi ja niitä käsitellään paljon.
Ovat "hyviä" ihmisiä,vaikkakin maanviljelijöitä, kissat ovay siellä mielestäni todella hyvin hoidettuja. olen heiltä itsekin saanut 2 ihanaa kissaa jotka elivät onnellisen ja pitkän elämän. Nämä maalla syntyneet lapsukaiset kenties tottuvat kerrostaloon jos hyvin hoidat?
laitahan mailiosoitteesi niin saat yhteystiedot.
Lapin läänissä, kyllä.
Niin jos sulle ne maalaistalon kissanpennut käyvät niin laitahan mailia
[email protected]
Onko kissat rokotettu valmiiksi? Ovatko ne ulkona? Saako niistä maksaa? Onko emo ja isä sukulaisia? Ovatko ne varmasti terveitä? Tottuneita ihmisiin ja kaikenlaiseen käsittelyyn kunten hampaiden hoitamiseen?