Keskustelu on vain täysi-ikäisille

Tämän keskustelualueen sisältö ei sovi alaikäisille. Jatka vain, jos olet täyttänyt 18 vuotta.

Arvosteluja

Oli keskiviikko päivä ja loma alkanut. Ulkona satoi ja taivas oli tasaisen harmaa. Päätin lähteä siivoamaan verkkokellarin. Astelin alas rappusia ja törmäsin kahteen nuoreen siivojaan...aika nuoria he olivat 17-21 vuotiaiksi arvioin heidän iäkseen. Molemmilla oli yllään tiukat farkut ja topit, toinen oli brunette ja toinen blondi. Molemmat heistä tervehtivät minua ja hymyilivät kauniisti. Jatkoin matkaani kellaria kohti. Saavuin verkkokellarille ja avasin lukon, osa tavaroista tippui suoraan lattialle...tiesin että kova urakka olisi edessä. Vihdoin olin saanut kaiken tavaran ulkopuolelle ja nyt oli takaisin laiton vuoro. Sainkin sen kovan homman jälkeen oikein mainioon järjestykseen. Olin laittamassa lukkoa kiinni, kunnes muistin että olin eilen unohtanut shamppooni saunan pesutiloihin. Ajattelin, että hakisin sen samalla kun olin kellarissa, koska sauna oli siinä ihan lähellä. Saavuin saunalle ja kuulin pukuhuoneesta kiimaista huohotusta...raotin ovea varovasti, että näkisin mitä siellä tapahtuu...siellä oli samat siivoja tytöt, ketkä olin nähnyt aikasemmin tänään rapussa..nyt kyllä olivat tytöt aivan muissa kuin siivous hommissa...blondi makasi alasti lattialla haarat levällään...brunette nuoli hänen pilluaan...brunette oli pylly pystyssä ovelle...näin kuinka stringit menivät hänen huuliensa välistä...kiihotuin näkemästäni ja kaluni alkoi kovettua...sitten tytöt vaihtoivat asentoon 69...tyttöjen huohotus ja paljaat vartalot yhdessä, saivat minut sekaisin...pätin kävellä ovesta sisään ja tytöt säikähtivät hieman. He näkivät farkkujeni etumuksen pullottavan ja lipoivat huuliaan...viittoivat tulemaan lähemmäksi...menin heidän luokseen ja he rupesivat innoissaan avaamaan farkkujeni nappeja...vetivät housuni alas ja rupesivat vuoron perään imemään jo valmiiksi kovaa kaluani...kiusaten välillä terskan päästä kielellä...kaluni pää oli tuli-punainen ja sanoinkin, että kohta tulee...blondi otti kaluni suuhunsa ja imi todella syvälle..multa rupesi tulemaan...silmissä sumeni kun sain...kullini alkoi veltostumaan ja saman tien brunette otti sen käteensä ja alkoi runkata sitä kovaksi...välillä imien sitä...pian se oli taas jäykkänä. Sen jälkeen molemmat menivät lattialle nelinkontin...en tiennyt kummasta aloittaisin..molempien pillut olivat yhtä kiihottavan näköisiä, mutta päädyin lopulta brunetteen..laitoin kullini hänen huulillensa ja se työntyi vaivattomasti sisään...blondi meni bruneten eteen ja alkoi kiimainen nuoleminen...tytöt nauttivat ja olivat orgasmien partaalla...kaluni liukui ihana pehmeästi bruneten pilluun...se tuntui samaan aikaan tiukalle ja märälle...hän rupesi huohottamaan...häneltä tulisi kohta..tunsin sen kun hän kiristi huuliaan yhteen...bruneten kieli ja suu olivat kiihottaneet sen verran blondia, että hänkin oli lähellä huippua...kovensin työntöjäni brunetin kiimaluolassa..nyt tulee hän huusi...jatkoin vähän aikaan vielä naimista ja sitten oli blondin vuoro. Otin kaluni pois hänen pillustaan....menin blondin luokse ja työnsin kuuman ja kovan kullini hänen sisäänsä...hän oli lattialla hajareisin...eipä mennyt kauan kun hänkin sai...tytöt tulivat jälleen kullini luokse ja runkasivat orkut mulle...ja sain haettua shappooni mitä olin tullut hakemaankin...;)
33752
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

mä en ala edes lukemaan juttuasi koska siinä ei ole kappalejakoja. Vois olla hyväkin tarina mutta ei tällaista jaksa lukea kun on yhteen putkeen kirjoitettu... Syksyisellä rakkaudella Jemina :)

Äänestä
  • Kyllä se lause yhdelläkin pisteellä loppuu.

    Äänestä

Hei..multako sä kyselit, että oonko kirjottanut mitään tarinoita vai keneltä? No vastaan kuitenkin..En oo kirjottanu ite mitään tarinoita, joo pari sun tarinaas oon lukenu, jos senkin viel halusit tiätää...;)

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


janne.sjogren1 kirjoitti:

Oli keskiviikko päivä ja loma alkanut. Ulkona satoi ja taivas oli tasaisen harmaa. Päätin lähteä siivoamaan verkkokellarin. Astelin alas rappusia ja törmäsin kahteen nuoreen siivojaan...aika nuoria he olivat 17-21 vuotiaiksi arvioin heidän iäkseen. Molemmilla oli yllään tiukat farkut ja topit, toinen oli brunette ja toinen blondi. Molemmat heistä tervehtivät minua ja hymyilivät kauniisti. Jatkoin matkaani kellaria kohti. Saavuin verkkokellarille ja avasin lukon, osa tavaroista tippui suoraan lattialle...tiesin että kova urakka olisi edessä. Vihdoin olin saanut kaiken tavaran ulkopuolelle ja nyt oli takaisin laiton vuoro. Sainkin sen kovan homman jälkeen oikein mainioon järjestykseen. Olin laittamassa lukkoa kiinni, kunnes muistin että olin eilen unohtanut shamppooni saunan pesutiloihin. Ajattelin, että hakisin sen samalla kun olin kellarissa, koska sauna oli siinä ihan lähellä. Saavuin saunalle ja kuulin pukuhuoneesta kiimaista huohotusta...raotin ovea varovasti, että näkisin mitä siellä tapahtuu...siellä oli samat siivoja tytöt, ketkä olin nähnyt aikasemmin tänään rapussa..nyt kyllä olivat tytöt aivan muissa kuin siivous hommissa...blondi makasi alasti lattialla haarat levällään...brunette nuoli hänen pilluaan...brunette oli pylly pystyssä ovelle...näin kuinka stringit menivät hänen huuliensa välistä...kiihotuin näkemästäni ja kaluni alkoi kovettua...sitten tytöt vaihtoivat asentoon 69...tyttöjen huohotus ja paljaat vartalot yhdessä, saivat minut sekaisin...pätin kävellä ovesta sisään ja tytöt säikähtivät hieman. He näkivät farkkujeni etumuksen pullottavan ja lipoivat huuliaan...viittoivat tulemaan lähemmäksi...menin heidän luokseen ja he rupesivat innoissaan avaamaan farkkujeni nappeja...vetivät housuni alas ja rupesivat vuoron perään imemään jo valmiiksi kovaa kaluani...kiusaten välillä terskan päästä kielellä...kaluni pää oli tuli-punainen ja sanoinkin, että kohta tulee...blondi otti kaluni suuhunsa ja imi todella syvälle..multa rupesi tulemaan...silmissä sumeni kun sain...kullini alkoi veltostumaan ja saman tien brunette otti sen käteensä ja alkoi runkata sitä kovaksi...välillä imien sitä...pian se oli taas jäykkänä. Sen jälkeen molemmat menivät lattialle nelinkontin...en tiennyt kummasta aloittaisin..molempien pillut olivat yhtä kiihottavan näköisiä, mutta päädyin lopulta brunetteen..laitoin kullini hänen huulillensa ja se työntyi vaivattomasti sisään...blondi meni bruneten eteen ja alkoi kiimainen nuoleminen...tytöt nauttivat ja olivat orgasmien partaalla...kaluni liukui ihana pehmeästi bruneten pilluun...se tuntui samaan aikaan tiukalle ja märälle...hän rupesi huohottamaan...häneltä tulisi kohta..tunsin sen kun hän kiristi huuliaan yhteen...bruneten kieli ja suu olivat kiihottaneet sen verran blondia, että hänkin oli lähellä huippua...kovensin työntöjäni brunetin kiimaluolassa..nyt tulee hän huusi...jatkoin vähän aikaan vielä naimista ja sitten oli blondin vuoro. Otin kaluni pois hänen pillustaan....menin blondin luokse ja työnsin kuuman ja kovan kullini hänen sisäänsä...hän oli lattialla hajareisin...eipä mennyt kauan kun hänkin sai...tytöt tulivat jälleen kullini luokse ja runkasivat orkut mulle...ja sain haettua shappooni mitä olin tullut hakemaankin...;)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu