itse olen sijaisperheessä 2 vuotiaasta asti kasvanut tyttönen, tällä hetkellä lähes 30 vuotias.:)
hienosti on mennyt muuten mutta olisin ollut onnellinen jos biovanhempani olisivat olleet minuun yhteydessä.olisi ollut hienoa jos olisin saanut kasvaa kummankin (bio ja sijaisvanhempien)äitini ja isäni kanssa.:)
minulle asia kerrottiin niin pienenä etten sellaista edes muista.hyvä niin, sillä se on silloin ollut luonnollista.:)eikä myöskään tullut shokkina missään vaiheessa.:)
kuitenkin jäi puuttumaan se yhteys biologisiin...
sitä olisin niin kovasti kaivannut.
olemme niin eri maata sijaisperheeni kanssa(luonne) etten koskaan saanut sijaisperheeltäni sitä minkä olisin varmasti biologisilta saanut.
toisaalta olen saanut sijaisperheeltäni sellaista jota en koskaan olisi saanut biovanhemmiltani.:)
siksi toivoisinkin että muut lapset saisivat sen mistä minä ja varmasti monet muut ovat jääneet paitsi.molemmat vanhemmat...
koska en tätä koskaan saanut on minulla vaikeuksia sijaisäitini kuin myös bioäitini kanssa.:(
bioäitiini en ole enää yhteydessä koska hän koki että syyllistän häntä.tämä ei koskaan ollut tarkoitukseni. olen pikemminkin kiitollinen hänelle että sain kasvaa turvallisemmassa ympäristössä.:)tätä asiaa en koskaan saanut, ja tuskin tulen saamaan hänelle perille ilman että hän alkaisi minua haukkumaan omissa syyllisyyden tuskissaan...:(siksi olen jättänyt asian kuin myös bioäitini rauhaan.
sijaisäidiltäni en saanut, enkä koskaan tule saamaan sellaista lämpöä jota äidiltä olisin niin kovasti kaivannut. välit ovat, mutta viileät.:(
luulen että monilta tämän päivän ongelmilta olisi säästytty jos kummatkin vanhemmat olisivat olleet aina mukana elämässäni.
bioäitini tuntisi minut paremmin ja tietäisi ja tuntisi minut siinä määrin ettei ajattelisi minun häntä syyllistävän.:)
olisin myös saanut lämpöä bioäidiltäni jota en koskaan ole saanut sijaisäidiltäni.
tässä vain yksi esimerkki siitä miksi sijais/adoptiovanhempien ja biovanhempien tulisi vetää yhtä köyttä lapsen etua ajatellen.
kukaan ei tässä menetä mitään, eikä lapsi koskaan pitäisi toista vanhempaansa toista parempana tai huonompana sillä kummatkin ovat olleet luonnollisesti läsnä syntymästä lähtien.:)
( lukuunottamatta murkkuikää...;)...)
joten lapsen etu edelle ja se palkitaan varmasti viimeistään silloin kun lapsi kasvaa aikuiseksi.:)

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.