Onko rintalapsi?

kysyi vanha mummo neuvolan odotushuoneessa. Vastasin että ei ole rinnalla. Kaikki vanhukset kääntyivät katsomaan paheksuva ilme kasvoilla. Sen jälkeen ei kysynyt enää mitään.

Ahdistavaa kun jokapaikassa kysytään että imetätkö, ja sitten pitää aloittaa selitys miksi en imetä.
3449
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olisit kysynyt vastavuoroisesti jotain yhtä henkilökohtaista, vaikka että käytättekö Tenoja...

Äänestä

että ei ole, vaan ihmislapsi.

Vaan jälkiviisas on hyvä olla:)

Vaihtoehtoisesti voisi sellaisille vaikka valehdella, että ei voi imettää, kun harvinainen sairaus estää ja paistatella sitten hölmöjen säälissä ja sympatiassa. Itse en imettänyt poikaa kuin 2kk ja kyselijoille sanoin, että ei tule maitoa vaikka mitä tekis. Eipä siihen juuri kukaan mitään enempiä sanonut.

Äänestä
  • en imettänyt kuin 2kk.Kaikki sukulaiset oli että mites se nyt silleen,niin vähän aikaa.Ärsyttää selitellä,vieläkin vaikka poika jo 8kk ja hyvin on kasvanut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


dädiii kirjoitti:

kysyi vanha mummo neuvolan odotushuoneessa. Vastasin että ei ole rinnalla. Kaikki vanhukset kääntyivät katsomaan paheksuva ilme kasvoilla. Sen jälkeen ei kysynyt enää mitään.

Ahdistavaa kun jokapaikassa kysytään että imetätkö, ja sitten pitää aloittaa selitys miksi en imetä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu