Tanskan tilanne

Miksi media ei kerro mitään Tanskassa sattuneista mellakoista? Siis, jos tuo mellakka-uutinen on totta.

Jyllandsposten 31.10.2005:
"Rosenhøj:n ostoskeskus oli useiden öiden ajan Århusin viimevuosien pahimpien mellakoiden näyttämönä. "Tämä alue kuuluu meille", »Området tilhører os«, julistivat nuoret. Sunnuntai-iltana nähtiin viimeisin tuhopoltto-hyökkäys.

Mellakoivien nuorten sanat kuullostivat avoimelta sodanjulistukselta tanskalaiselle yhteiskunnalle. Poliisin on pysyttävä poissa, alue kuuluu nyt maahanmuuttajille.

Neljä nuorta istuu muurilla Rosenhøj:n ostoskeskuksen aukiolla sunnuntai-iltapäivällä. He ovat ilmoittaneet olevansa kolme yötä mellakoivan ryhmän puhemiehiä. Tämä joukko oli riehunut ja yrittänyt polttaa ravintolan ja myymälöitä ostoskeskuksessa.

Pysäköintialueella parveilee autoja, joissa istuu maahanmuuttaja-yhteisön nuoria. Monet kävelevät ympäriinsä tervehtien toisiaan voittoisissa tunnelmissa Århusin viimevuosien pahimman mellakan jälkeen.

Jokaisena yönä mellakointiin osallistui 30-40 nuorta, pääasiassa maahanmuuttajia. Vain kaksi pidätettiin. !!!!!!!

"Me tiesimme, että olet tulossa. Me olemme puhemiehet", sanoi nuori mies musta neulottu huppu päässään, kun "JP-Århus" vieraili ostoskeskuksessa sunnuntaina. Haastateltu oli vihainen, hyvin vihainen. Hänen takanaan pubi Hot Shot oli vahingoittunut mukulakivien heittelystä, ja myymälöissä parkkipaikan ympärillä olivat ikkunat teipeillä tilapäisesti korjattuina.

Neljä tuntia tämän lyhyen tapaamisen jälkeen vartiointiliike Falck lähetti ryhmän palomiehiä poliisien saattamina Kjærslundin päiväkotiin, kadun toiselle puolelle vastapäätä ostoskeskusta.

Bensaa ikkunasta.
Päiväkodin takaikkuna oli rikkoutunut ja liekit löivät korkealle, ilmeisesti siksi että palo oli sytytetty kaatamalla benbsiiniä ikkunasta lattialle.

Falckin ryhmä joutui odottamaan Vibyn aukiolla, parisen kilometria tuhopolton kohteesta, ennenkuin poliisi ehti saattamaan heitä tuhopoltto-paikalle. Kaksi yötä aiemmin toinen Falckin työryhmä oli joutunut uhatuksi peittäessään rikottua ikkunaa.

Kauppakeskus-aukion ympäriltä oli ikkunat järjestelmällisesti rikottu mukulakiviä heittelemällä. Poliisin mukaan nuoret olivat tuoneet kivet paikalle repuissaan, tullessaan Rosenhöj:lle.

Mukulakiviä leipomoon.
Sunnuntai-aamuna 16-vuotias somalipoika pidätettiin, syyllistyneenä törkeään pahoinpitelyyn. Perjantai-iltana hän oli heittänyt kiven leipomon ikkunaan, ja osunut sillä leipuri Børge Svaløa kasvoihin.

...
Haastateltu kertoo olevansa 100% palestiinalainen, syntyneensä pakolaisleirissä 19-vuotta sitten, ja nyt työttömänä Tanskassa.

"Poliisi ei saa tulla tänne. Tämä on meidän alueemme. Me päätämme mitä täällä tehdään."
Ja lievästi profeetta Muhammedin tyylillä hän jatkaa: "Me olemme kyllästyneet siihen, miten näemme suhtauduttavan profeettaamme. Me olemme kyllästyneet Jyllandsposteniin. Tiedän, ettei se ole sinun syysi, mutta emme voi hyväksyä sitä miten Jyllandsposten kohtelee profeettaa." hän sanoo aggressiivisesti, ja muut nyökkäävät hyväksyvästi.

Suunniteltu kolme viikkoa.
Jotkut mellakoitsijoista olivat turkkilaisia, ja tämä on ensimmäinen kerta kun turkkilaiset ja palestiinalaiset toimivat yhdessä, 19-vuotias selittää.

"Me olemme suunnitelleet tätä kolme viikkoa. Siksi vain kaksi pidätettiin lauantai yönä. Poliisi yritti piirittää meidät kaikki, mutta tiesimme tien ulos", hän julistaa. Sitten hän poistuu mutustaen pizzaa "Fun Pizza"-pizzeriasta, jonka ikkunat ovat yhä teipattuja mukulakivi-hyökkäyksen jäljiltä."

http://www.jp.dk/aar/artikel:aid=3354408

Teksti lähetetty 4.11.05 palstalle:
Löytyi Maailman menoa-palstalta ikävä kirjoitus Tanskasta. Ei ole uutiset kertoneen meillä mitään tästä. Onneksi on vielä tämä palsta.
Siis jos tämä on totta, niin voi järkytys. Ei ihme, että meillä pimitetään ja sensuroidaan:

"" Jyllandsposten 31.10.2005:

"Me olemme suunnitelleet tätä kolme viikkoa. Siksi vain kaksi pidätettiin lauantai yönä. Poliisi yritti piirittää meidät kaikki, mutta tiesimme tien ulos", hän julistaa. Sitten hän poistuu mutustaen pizzaa "Fun Pizza"-pizzeriasta, jonka ikkunat ovat yhä teipattuja mukulakivi-hyökkäyksen jäljiltä." ""

4405
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 4

Vanhimmat

Vahingossa tuli teksti tuplasti. Sitä se copy-paste teettää. Sori.

Äänestä

Eihän tästä tarvitse puhua. Aivan sattumaa että samaan aikaan kahdessa maassa melakoidaan. Tanskassa olivat suunnitelleet 3 viikkoa ja oikein puhemiehet valittuina. Ranskalaisproffan mukaan Ranskan mellkaoita johtaa asiansaosaavat agitaattorit. Kysessä on isompi asia vaikka se näyttäisikin vain nuorten muslimien järjettömältä riehumiselta.

Islam käy sotaa Europpaa vastaan mutta mitä tekee Eurooppa? hakee vuoropuhelua ja valmistautuu myönnytyksiin. AL-Qaedalla on maailmanvalloitussunnitelmat.

Äänestä
  • Tanskalla on ollut joukkoja Irakissa. On turhaa vetää asiasta sen kummempia johtopäätöksiä.

    Äänestä

  • Olen asunut ranskalaisgetossa ja tiedän sen verran millaista porukkaa sen kujilla liikkuu, että veikkaisin kyseen olevan nimenomaan siitä järjettömästä riehumisesta. Taatusti suurin syy ongelmiin on työttömyys, joka johtuu tehtaiden sulkemisesta. Ainakin siellä, missä minä asuin, suurin osa pojista norkoili kaiket päivät puistossa, ahdisteli ohikulkijoita ja käytti huumeita. Pohjoisafrikkalaisten uskonto oli siellä sitä luokkaa, että kaupoissa myytiin vain halal-lihaa, mutta viinaa ja kaljaa oli silti tarjolla monta hyllyllistä. Näillä alueilla asuu eniten pohjoisafrikkalaisia, sitten muita afrikkalaisia (jotka edustavat useaa eri uskontoa) ja vanhinta siirtolaispolvea edustavat portugalilaiset ja italialaiset, joilla on omat kaupat ja ravintolat, joissa äijät kokoontuvat.

    En usko, että suomalaiset pystyvät ymmärtämään, miten huonoon kuntoon nämä ongelma-alueet on päästetty. Paikka, jossa asuin, oli entistä tekstiiliteollisuusaluetta, autioita tehtaita, raunioita, hirveän huono jätehuolto... jos suomalainen ajattelee vaarallista lähiötä niin mieleen tulee joku hervanta

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Uutishaukka kirjoitti:

Miksi media ei kerro mitään Tanskassa sattuneista mellakoista? Siis, jos tuo mellakka-uutinen on totta.

Jyllandsposten 31.10.2005:
"Rosenhøj:n ostoskeskus oli useiden öiden ajan Århusin viimevuosien pahimpien mellakoiden näyttämönä. "Tämä alue kuuluu meille", »Området tilhører os«, julistivat nuoret. Sunnuntai-iltana nähtiin viimeisin tuhopoltto-hyökkäys.

Mellakoivien nuorten sanat kuullostivat avoimelta sodanjulistukselta tanskalaiselle yhteiskunnalle. Poliisin on pysyttävä poissa, alue kuuluu nyt maahanmuuttajille.

Neljä nuorta istuu muurilla Rosenhøj:n ostoskeskuksen aukiolla sunnuntai-iltapäivällä. He ovat ilmoittaneet olevansa kolme yötä mellakoivan ryhmän puhemiehiä. Tämä joukko oli riehunut ja yrittänyt polttaa ravintolan ja myymälöitä ostoskeskuksessa.

Pysäköintialueella parveilee autoja, joissa istuu maahanmuuttaja-yhteisön nuoria. Monet kävelevät ympäriinsä tervehtien toisiaan voittoisissa tunnelmissa Århusin viimevuosien pahimman mellakan jälkeen.

Jokaisena yönä mellakointiin osallistui 30-40 nuorta, pääasiassa maahanmuuttajia. Vain kaksi pidätettiin. !!!!!!!

"Me tiesimme, että olet tulossa. Me olemme puhemiehet", sanoi nuori mies musta neulottu huppu päässään, kun "JP-Århus" vieraili ostoskeskuksessa sunnuntaina. Haastateltu oli vihainen, hyvin vihainen. Hänen takanaan pubi Hot Shot oli vahingoittunut mukulakivien heittelystä, ja myymälöissä parkkipaikan ympärillä olivat ikkunat teipeillä tilapäisesti korjattuina.

Neljä tuntia tämän lyhyen tapaamisen jälkeen vartiointiliike Falck lähetti ryhmän palomiehiä poliisien saattamina Kjærslundin päiväkotiin, kadun toiselle puolelle vastapäätä ostoskeskusta.

Bensaa ikkunasta.
Päiväkodin takaikkuna oli rikkoutunut ja liekit löivät korkealle, ilmeisesti siksi että palo oli sytytetty kaatamalla benbsiiniä ikkunasta lattialle.

Falckin ryhmä joutui odottamaan Vibyn aukiolla, parisen kilometria tuhopolton kohteesta, ennenkuin poliisi ehti saattamaan heitä tuhopoltto-paikalle. Kaksi yötä aiemmin toinen Falckin työryhmä oli joutunut uhatuksi peittäessään rikottua ikkunaa.

Kauppakeskus-aukion ympäriltä oli ikkunat järjestelmällisesti rikottu mukulakiviä heittelemällä. Poliisin mukaan nuoret olivat tuoneet kivet paikalle repuissaan, tullessaan Rosenhöj:lle.

Mukulakiviä leipomoon.
Sunnuntai-aamuna 16-vuotias somalipoika pidätettiin, syyllistyneenä törkeään pahoinpitelyyn. Perjantai-iltana hän oli heittänyt kiven leipomon ikkunaan, ja osunut sillä leipuri Børge Svaløa kasvoihin.

...
Haastateltu kertoo olevansa 100% palestiinalainen, syntyneensä pakolaisleirissä 19-vuotta sitten, ja nyt työttömänä Tanskassa.

"Poliisi ei saa tulla tänne. Tämä on meidän alueemme. Me päätämme mitä täällä tehdään."
Ja lievästi profeetta Muhammedin tyylillä hän jatkaa: "Me olemme kyllästyneet siihen, miten näemme suhtauduttavan profeettaamme. Me olemme kyllästyneet Jyllandsposteniin. Tiedän, ettei se ole sinun syysi, mutta emme voi hyväksyä sitä miten Jyllandsposten kohtelee profeettaa." hän sanoo aggressiivisesti, ja muut nyökkäävät hyväksyvästi.

Suunniteltu kolme viikkoa.
Jotkut mellakoitsijoista olivat turkkilaisia, ja tämä on ensimmäinen kerta kun turkkilaiset ja palestiinalaiset toimivat yhdessä, 19-vuotias selittää.

"Me olemme suunnitelleet tätä kolme viikkoa. Siksi vain kaksi pidätettiin lauantai yönä. Poliisi yritti piirittää meidät kaikki, mutta tiesimme tien ulos", hän julistaa. Sitten hän poistuu mutustaen pizzaa "Fun Pizza"-pizzeriasta, jonka ikkunat ovat yhä teipattuja mukulakivi-hyökkäyksen jäljiltä."

http://www.jp.dk/aar/artikel:aid=3354408

Teksti lähetetty 4.11.05 palstalle:
Löytyi Maailman menoa-palstalta ikävä kirjoitus Tanskasta. Ei ole uutiset kertoneen meillä mitään tästä. Onneksi on vielä tämä palsta.
Siis jos tämä on totta, niin voi järkytys. Ei ihme, että meillä pimitetään ja sensuroidaan:

"" Jyllandsposten 31.10.2005:
"Rosenhøj:n ostoskeskus oli useiden öiden ajan Århusin viimevuosien pahimpien mellakoiden näyttämönä. "Tämä alue kuuluu meille", »Området tilhører os«, julistivat nuoret. Sunnuntai-iltana nähtiin viimeisin tuhopoltto-hyökkäys.

Mellakoivien nuorten sanat kuullostivat avoimelta sodanjulistukselta tanskalaiselle yhteiskunnalle. Poliisin on pysyttävä poissa, alue kuuluu nyt maahanmuuttajille.

Neljä nuorta istuu muurilla Rosenhøj:n ostoskeskuksen aukiolla sunnuntai-iltapäivällä. He ovat ilmoittaneet olevansa kolme yötä mellakoivan ryhmän puhemiehiä. Tämä joukko oli riehunut ja yrittänyt polttaa ravintolan ja myymälöitä ostoskeskuksessa.

Pysäköintialueella parveilee autoja, joissa istuu maahanmuuttaja-yhteisön nuoria. Monet kävelevät ympäriinsä tervehtien toisiaan voittoisissa tunnelmissa Århusin viimevuosien pahimman mellakan jälkeen.

Jokaisena yönä mellakointiin osallistui 30-40 nuorta, pääasiassa maahanmuuttajia. Vain kaksi pidätettiin. !!!!!!!

"Me tiesimme, että olet tulossa. Me olemme puhemiehet", sanoi nuori mies musta neulottu huppu päässään, kun "JP-Århus" vieraili ostoskeskuksessa sunnuntaina. Haastateltu oli vihainen, hyvin vihainen. Hänen takanaan pubi Hot Shot oli vahingoittunut mukulakivien heittelystä, ja myymälöissä parkkipaikan ympärillä olivat ikkunat teipeillä tilapäisesti korjattuina.

Neljä tuntia tämän lyhyen tapaamisen jälkeen vartiointiliike Falck lähetti ryhmän palomiehiä poliisien saattamina Kjærslundin päiväkotiin, kadun toiselle puolelle vastapäätä ostoskeskusta.

Bensaa ikkunasta.
Päiväkodin takaikkuna oli rikkoutunut ja liekit löivät korkealle, ilmeisesti siksi että palo oli sytytetty kaatamalla benbsiiniä ikkunasta lattialle.

Falckin ryhmä joutui odottamaan Vibyn aukiolla, parisen kilometria tuhopolton kohteesta, ennenkuin poliisi ehti saattamaan heitä tuhopoltto-paikalle. Kaksi yötä aiemmin toinen Falckin työryhmä oli joutunut uhatuksi peittäessään rikottua ikkunaa.

Kauppakeskus-aukion ympäriltä oli ikkunat järjestelmällisesti rikottu mukulakiviä heittelemällä. Poliisin mukaan nuoret olivat tuoneet kivet paikalle repuissaan, tullessaan Rosenhöj:lle.

Mukulakiviä leipomoon.
Sunnuntai-aamuna 16-vuotias somalipoika pidätettiin, syyllistyneenä törkeään pahoinpitelyyn. Perjantai-iltana hän oli heittänyt kiven leipomon ikkunaan, ja osunut sillä leipuri Børge Svaløa kasvoihin.

...
Haastateltu kertoo olevansa 100% palestiinalainen, syntyneensä pakolaisleirissä 19-vuotta sitten, ja nyt työttömänä Tanskassa.

"Poliisi ei saa tulla tänne. Tämä on meidän alueemme. Me päätämme mitä täällä tehdään."
Ja lievästi profeetta Muhammedin tyylillä hän jatkaa: "Me olemme kyllästyneet siihen, miten näemme suhtauduttavan profeettaamme. Me olemme kyllästyneet Jyllandsposteniin. Tiedän, ettei se ole sinun syysi, mutta emme voi hyväksyä sitä miten Jyllandsposten kohtelee profeettaa." hän sanoo aggressiivisesti, ja muut nyökkäävät hyväksyvästi.

Suunniteltu kolme viikkoa.
Jotkut mellakoitsijoista olivat turkkilaisia, ja tämä on ensimmäinen kerta kun turkkilaiset ja palestiinalaiset toimivat yhdessä, 19-vuotias selittää.

"Me olemme suunnitelleet tätä kolme viikkoa. Siksi vain kaksi pidätettiin lauantai yönä. Poliisi yritti piirittää meidät kaikki, mutta tiesimme tien ulos", hän julistaa. Sitten hän poistuu mutustaen pizzaa "Fun Pizza"-pizzeriasta, jonka ikkunat ovat yhä teipattuja mukulakivi-hyökkäyksen jäljiltä." ""

http://www.jp.dk/aar/artikel:aid=3354408

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu