Epäonneton ostos

Ostin eräästä lasten liikkeestä potkuhousut, mutta ne eivät olleetkaan kivat, joten halusin palauttaa. Liikkeessä eivät suostuneet, koska "tuotetta oli käytetty" vaikka oli ollut vain kaksi kertaa päällä ja vain toisessa lahkeessa oli kakkaa. En mene tähän kauppaan enää ikinä.
101282
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

On suomi vähän kateissa? Sillä sullahan on asiat ihan hyvin. Onneton=kurja, siihen kun lisätään eteen sana "epä" niin asia tulee päinvastaiseksi eli siis epäkurjaksi eli onnelliseksi. Sinulla on siis ollut ONNELLINEN OSTOS! Onneksi olkoon.

Äänestä

Täysikuu,Halloween,väärä lääkitys,valonpuute,
lapsena puiset leikkikalut ja ikkunatkin mehtään
päin. tunnistatko itsesi?

Äänestä

Suomessa liikkeiden ei tarvitse ottaa virheettömiä tuotteita vastaan. Ja postimyynnissäkin tuotteiden tätyy olla käyttämättömiä.

Äänestä
  • Kyllä kuuluu hyviin tapoihin ottaa tuote vastaan. Missään ei lue näkyvästi, ettei tuotteita oteta takaisin. Epäkohtuutonta kiusata kuluttajaa, yrittäjät.

    Äänestä

Kyllähän se niin on, että vaihto- ja palautusoikeus koskee KÄYTTÄMÄTTÖMIÄ tuotteita joiden siis pitää vastata samaa "laatua" kuin ostohetkellä. En ole yhtään ihmeissäni jos eivät ole ottaneet tuotetta takaisin, koska myönsit jopa sen että VAIN TOISESSA LAHKEESSA OLI KAKKAA...

Äänestä
  • Voisi liikekin hieman ajatella asiakas palvelua eikä nipottaa jostain pikkuasioista, nehän saa kuitenki potkuhousuja sinne melkein ilmaseksi ja tienaa hyvin kun myy tavaraa, joka tuotteesta monta kymppiä käteen. Vähän kohtuutta pieni palkkasia äitejä kohtaan.

    Äänestä

PROVOJA...tämä melkein sama teksti on ollut keskustelun alla aikaisemminkin....

Äänestä

Meidänkin iskä osti vaippoja ja ne eivät olleetkaan hyviä..joten iskä meni palauttamaan niitä..mutta ne juntit eivät suostuneet vaihtamaan niitä,koska niissä oli vauvan kakkaa!!!!! Siitä lähtien olen itse ostanut vauvan vaipat,mutta en kylläkään siitä kaupasta!!

Äänestä

Kuluttajansuojalain mukaan liikkeillä ei ole mitään velvollisuutta ottaa vastaan tuotepalautuksia. Jotkut suuret kaupat lupaavat kahden viikon vaihto- ja palautusoikeuden, mutta siitä pitää erikseen mainita. Jos mainintaa vaihto- ja palautusoikeudesta ei ole, ei liikkeen tarvitse ottaa vastaan tuotteita jotka eivät olleetkaan kivat.

Sellaisessa tapauksessa että potkarisi olisi ostettu liikkeestä joka lupaa tuon vaihto- ja palautusoikeuden, et voi vaihtaa tuotetta vaikkapa pari kokoa isompaan, jos takaisin tuomasi tuote ei ole enää myyntikelpoinen. Kauppa ei ymmärrettävistä syistä voi myydä uutena jollekulle muulle tuotetta jota on käytetty ja jossa on kakkaa.

Eri asia jos tuote on viallinen, uuden samanlaisen ehjän/toimivan kauppa on velvollinen antamaan tilalle, oli vaihto-oikeutta tai ei, mutta rahoja liikeen ei tarvitse palauttaa.

Etämyynnissä laki määrää vaihto- ja palautusoikeuden sillä esim. nettikaupoissa ja postimyynnissä ei pääse asiakas tarkistamaan tuotteen kuntoa ja ulkonäköä.

Äänestä

Olen myyjänä kaupassa, mikä myy vaatetta, taloustavaraa etc. kaikennäköistä paitsi ruokaa.
Tuotteilla on 10 pv vaihto ja palautusoikeus.... KÄSITTÄEN SEURAAVAA: Rikkoutumiset ja tuotevirheet käsitellään aina... ja jos siitä on kulunut yli 10 pv niin valmistajaan yhteys.
Jos muuten vaan haluaa vaihtaa... syynä esim. ettei tuote ollutkaa kiva, niin pitää olla käyttämätön ja laput ym. tallella.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Äippä Vantaa kirjoitti:

Ostin eräästä lasten liikkeestä potkuhousut, mutta ne eivät olleetkaan kivat, joten halusin palauttaa. Liikkeessä eivät suostuneet, koska "tuotetta oli käytetty" vaikka oli ollut vain kaksi kertaa päällä ja vain toisessa lahkeessa oli kakkaa. En mene tähän kauppaan enää ikinä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu