Miten tästä syyllisyydestä

selviää?

Pieni vauvani joutui tapaturman uhriksi kun minä olin kotona. Syy ei ollut minun eikä tapahtumaa voinut mitenkään ennakoida, mutta siitä huolimatta syytän itseäni varmaan koko elämäni, kun vauvalle jää ilmeisesti arpiakin.
Auttakaa. En kestä tätä tilannetta, tuntuu kuin otsaan olisi tatuoitu "olen huono äiti".

5

2366

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Toinen äiti.

      Tiedän tunteen ja luulen, että kaikki terveellä järjellä varustetut äidit kantavat huonoa omaatuntoa asioista kun asioista. Koko ikänsä.
      Nyt kun olen jo isoäiti, voin sanoa, että turhempaa tunnetta ei ole olemassakaan. Tarkoitan itsensä syyttäminen asioista joille ei voinut MITÄÄN.
      Emme me ole jumalia, emme ennustajia tai kaikkivoipia. Me ollaan vain ihmisiä jotka yrittävät parhaansa, eikö?
      Mene peilin eteen ja sano itsellesi, ettei se ollut sinun syysi. Sitten kun se tulee sydämestä, voit lakata syytämästä itseäsi. Voisit lakata jo nyt oikeastaan.

      Minä syyttelin vielä muutama vuosi sitten itseäni kaikesta mahdollisesta, siis aivan kaikesta. Ja kun ottaa huomioon, että lapseni lensivät pesästä jo noin 10-v sitten ja ovat ihan täyspäisiä aikuisia ja omiakin lapsia jo heillä. Ja kaikki hyvin!
      Tulin siihen tulokseen, että taidan olla maailman itsekkäin otus kun luulen omaavani NIIN suuren vaikutusvallan, että kaikki pikkujututkin (isoja kun ei ollut) ovat minun syytäni...

      Se on se freudilainen oppi, että kaikki johtuu lapsuudesta ja varsinkin äidistä, sitähän me saamme kuulla joka paikasta. HÖPÖ HÖPÖ, sanon minä!

      Jos et muuten voi omaatuntoasi hillitä, opettele antamaan itsellesi armo. En tarkoita mitään kristillistä vaan esim. "voin jo lakata syytämästä itseäni, olen kuitenkin hyvä äiti".
      Armon antaminen itselle on miettimisen arvoinen asia, kuka sen milläkin tavalla sitten miettiikin.
      Hyvää äitiyttä sulle, eikö olekin mahtava asia.

    • pumpuli

      Kukaan ei voi suojella lastaan kaikelta. Ajattele minua, miten selviän minä...Minulta kuoli vauva myös kotitapaturman seurauksena ja syytän itseäni loppuelämän vaikka tilannetta ei olisi voinut ennakoida. Olin myös yksin kotona. Tuntuu, että tuska ei lopu ikinä. Aikaa tuosta on vasta 3kk.

      • surullista

        Voi että, oma vauvani sentään selvisi hengissä.


    • Lapseton itse

      En ole itse äiti mutta minusta on todella kuvottavaa tuo miten äitejä aina syyllistetään.
      Jos lapsesta tulee sairas tai vammainen, tai vaihtoehtoisesti pahantekijä ja pikkurikollinen, tai vaikka murhaaja, aina äidit ovat ensimmäisenä syytettyjen penkillä.
      Miksi? Äidithän rakastavat lastaan enemmän kuin kukaan muu? Miten joku kehtaa vielä syyllistää????????

    • risto84-

      niin juuri, että pahemminkin olisi voinut käydä. uskon kohtaloon, ja sanonkin että määrättyjä asioita ei vaan voi välttää. siksi en viitsikään laittaa laskuvarjoa lentokoneesta hypätessäni koska luotan "onneeni". tuo oli vain vertauskuva.
      tietysti pistää miettimään, että olisiko voinut päästä vähemmilläkin vammpoilla. no. ei. kohtalo on määrätty ennaltaan.
      en siis kokonaan kuitenkaan usko kohtaloon. kyllähän sitä pystyy kaikenlaista olemaan tapahtumattakin. mutta hei, vahingosta viisastuu.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kuka sitä naista maalittaa

      Täällä oikeasti?
      Ikävä
      172
      1137
    2. Anteeksipyynnöstä

      Uskotko anteeksipyynnön voimaan? Mikä tekee anteeksipyynnöstä vaikeaa? Onko se mielestäsi joskus turhaa, joko pyytäjän
      Ikävä
      132
      857
    3. Oletko päässyt minusta

      Eteenpäin?
      Ikävä
      84
      793
    4. Ei kukaan ole katsonut

      Kuten sinä. Niin välittävä ja hellä katse.
      Ikävä
      51
      738
    5. Olisitko oikeasti valmis rikkomaan

      Perheesi? En haluaisi sitä, mutta ne on teidän välisiä asioita. Voin olla sinulle vain kaverikin… ei paineita. Minä kesk
      Ikävä
      55
      549
    6. Voisin jopa maksaa että saisin nähdä sut mies

      Miten helvetissä joku voi olla tollanen kotihiiri. Edes mä en ole noin paha ku sä! Miten sua voi ikinä edes nähdä ?
      Ikävä
      37
      541
    7. Stubb munasi - Suomessa kuuluu liputtaa Suomen lipulla

      Presidentinlinnan ja Mäntyniemen salkoihin nostettiin sateenkaariliput lauantaina. Suurin osa kansasta ei varmasti pidä
      Maailman menoa
      296
      538
    8. Martinan tarve valehdella.

      Miksiköhän Martina valehtelee niin paljon,onko hän tietoinen siitä että valheistaan jää useimmiten kiinni? Esimerkkinä t
      Kotimaiset julkkisjuorut
      215
      489
    9. Pakkomielle

      Tahdon pyytää anteeksi, että olen kaivannut sinua kaikki nämä vuodet ja olet ollut minulle pakkomielle. Nyt on aika pääs
      Ikävä
      45
      482
    10. Rakastan sinua

      Päivä päivältä enemmän 🥰 Miehelle.
      Ikävä
      49
      477
    Aihe