Ja mitä tein elämälläni?

Tänä kesänä olen miettinyt mennyttä. Olen siinä iässä, jossa elämän pitäisi olla kunnossa ja elämän malja puoliksi täynnä. Minun pitäisi olla urakehitykseni huipulla ja omistaa omakotitalo, vaan miten kävi? 20 v. sitten olin päässyt juuri lukiosta ja odotin inttiin lähtöä. En ollut mitenkään päättäväinen, en tiennyt, mitä elämältä haluan. Intin jälkeen hakeuduin mitättömään opistokoulutukseen, jonka sittemmin huomasin mielenkiinnottomaksi alaksi, jolle en lähtenyt. Hakeuduin vielä mitättömämmälle alalle, joka on vielä yksi huonoimmin palkattuja ammatteja. Ei ole jäänyt rahaa säästöön, joten asuntolainakin on kariutunut siihen. Kun vanhat toverini ovat nyt akateemisesti sivistyneitä ja rikkaita, lainat maksettuina, minä olen köyhyydessä ja kurjuudessa elävän harmaan massan osa. No onhan haalentunut avioliitto ja hajoamispisteessä oleva auto, mutta siinäpä ne saavutukset sitten ovatkin. Jep, tiedän olevani itse vastuussa kaikesta. Tiedän, että ei saa valittaa. Tiedän, että jokainen voi olla oman onnensa seppä ja rikastua, löytää hyvän elämän. Miten minusta vain silti tuntuu, että olen saanut elämälleni liian huonot lähtökohdat kun sain alkoholistiäidin ja köyhän duunari-isän ja väkivaltaisen isoveljen ? Miten tuntuukin, etten sittenkään ole aivan kaikesta vastuusssa itse, en esim. saamattomasta, passiivisesta ja masentuvasta luonteestani? Suosta on vaikea ponnistautua ylös, vain paroni von Mynchhausen osaa nostaa itsensä hiuksista ylös. Samaan aikaan toisaalla: sarasvuolaisuus markkinoi sisäistä sankaruutta kaikille mahdollisena.
11899
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Mainiota. Olet ottanut ensimmäisen askeleen kohti "sisäistä sankaruutta" pysähtymällä miettimään tilannettasi. Hyvä alku, sillä moni ei tänäpäivänä uskalla pysähtyä, vaan valuu harmaan massan mukana vailla omaa tahtoa ja omia ajatuksia.

Muutama kysymys aivoriihesi uuniin lämpöä antamaan:

Onko rahan vähyys tai omaisuuden määrä RATKAISEVIA tekijöitä ihmisen arvoa mitattaessa?
MIKSI avioliittosi on haalennut?
Mitä työtä TODELLA haluat tehdä ja mikä estää sitä tekemästä?
Mikä saa sinut ROIKKUMAAN menneen elämän pettymyksissä?
Lisääkö TOISTEN kadehtiminen omaa hyvääsi?
Kuka on vastuussa siitä, mitä teet juuri NYT?

Äänestä
  • Ihmiselle, jonka vaikeudet ovat tunnetasolla, ei realismiin vetoamisesta ole hyötyä. TIEDÄN, että kateus ei lisää hyvääni, mutta en TUNNE niin. Jos voisin tehdä nyt sitä mitä haluaisin, se olisi itsenäistä työtä - ehkä kirjoittamiseen liittyvää, sanomalehtikirjoittelua. Itse asiassa eräs tuttavani oli perustamassa uutta lehteä, johon hän pyysi minua kolumnistiksi, mutta hänen hankkeensa kariutui. Ajatuksiani muihin kysymyksiin liittyen löydät muista vastauksistani täällä.

    Äänestä

Moi. Niin me muutkin tavalliset piehtaroimme itsesäälissä. Suurin osa meistä on luusereita, mutta silti porskutellaan etiäpäin. Tee sinäkin niin, kyllä se siitä. Välillä ottaa päähän kun näkee menestyneet koulukaverinsa ja tajuaa jääneensä junasta. Mutta sellaista elämä on ja pitäähän meitä epäonnistujiakin olla, jotta maailma pysyy tasapainossa. ja loppujenlopuksi, et ole yhtään epäonnistuneempi kuin 90% suomalaisista. Sarasvuo ja kumpp. on esillä, mutta me harmaa massa silti vaan vellotaan. Tsemppiä sulle!

Äänestä
  • Niin kai se on, mutta se vain riepoo, että maailma ja media ajavat menestymään, kehittymään, uudistumaan jatkuvasti - siis pakolla. Ei siinä tunne itsensä arvoa, kun painaa pienellä palkalla kovaa ruumiillista työtä eläen minimillä. Olisi toiveita tehdä muuta, mutta nyt kun haluaisi, ei enää saa muuta työtä.

    Äänestä

Piristy nyt ja jatka vaikka tuota pohdiskeluasi että miten muutat tuon kaiken mielekkäämmäksi nykyiseen verrattuna. Hyvällä alulla ainakin tunnut olevan, kun olet havahtunut että jotain tarvitsee tehdä. Niin, sanonta että kissan on itse häntänsä nostettava, ei sitä kukaan muu tee sen puolesta, sopii tähänkin. Totta, että ei me olla vastuussa siitä millaiseen perheeseen synnymme, ja näinollen saamme erilaiset eväät pitkälle elämämme taipaleelle. Ne asiat jotka eivät sinua enää tyydytä tällä hetkellä, muuta niitä parhaan taitosi mukaan. Tuosta masentuvaan, saamattomaan ja passiiviseen luonteeseen sanoisin, että onkohan tuokaan lopulta noin? Oletan että pysähtynyt tilanteesi saa sinut tuntemaan noin. Miten jos aloitat vaikka yhdestä asiasta kerrallaan? Vaikka kodistasi, elämästäsi siellä? Sehän pitäisi olla se paikka josta sinä sen voiman ja ilon ammennat arkeesi? Jollei sieltä sitä nyt tule, mieti mitä voit asialle tehdä, ja tee se. Kun huomaat jaksavasi paremmin, olet hyväksytty, löydät myös avaimet uudenlaiseen elämään jonka koet mielekkääksi.
Asia kerrallaan, ellet ole valmis koko pottia muuttamaan samantien.
Toiset siihen pystyvät, ns. kertarysäykseen, mutta kukin voimiensa mukaan.
Muista kuitenkin, että raha ei ole se onnen tuoja.
Vaan se että kykenet nauttimaan oleellisista asioista elämässäsi. Ja sinulla on oikeus uudistaa elämääsi, mikäli se ei tällä hetkellä mielekästä ole! Voimia sinulle, ja aloitathan jo tänään, älä vasta huomenna!

Äänestä
  • Olen aina ollut unelmoija, ja nyt tuntuu, että elämän unelmat ovat jo kuolleet. Jos jotain haluaisikin, se ei onnistu. Olen hakenut moniin töihin, mutten ole päässyt, liikaa ikää kai. Koti taas ei ole ammennuspaikka. Siihen on monta syytä. Ensinnäkin asumme vihaamani työpaikkani vuora-asunnossa, koska se on tavallista halvempi. Muita on haussa, mutta näyttää, että niihin ei ole varaa. Vaimoni on tunneköyhä, eräänlainen "poikatyttö", sen hän itsekin myöntää. Ei ole helppoa kommunikoida, kun toinen puhuu vain käytännön asioista, ei muusta. Ja rahalta en tietenkään odota onnea, mutta olisi rauhallisempi olo, jos olisi edes varaa omaan asuntoon - ei kai asunnon omistaminen kovin suurta rikkautta ole? Tai uudemman auton. Jos voisin tehdä, mitä haluan, olisin ihmissuhdetyössä tai lehtitoimittajana, mutta kun ei ole liiemmin tietokoneenkäyttötaitoa eikä kokemusta, niin ei onnistu.

    Äänestä

  • Itsesäälissä... kirjoitti:

    Olen aina ollut unelmoija, ja nyt tuntuu, että elämän unelmat ovat jo kuolleet. Jos jotain haluaisikin, se ei onnistu. Olen hakenut moniin töihin, mutten ole päässyt, liikaa ikää kai. Koti taas ei ole ammennuspaikka. Siihen on monta syytä. Ensinnäkin asumme vihaamani työpaikkani vuora-asunnossa, koska se on tavallista halvempi. Muita on haussa, mutta näyttää, että niihin ei ole varaa. Vaimoni on tunneköyhä, eräänlainen "poikatyttö", sen hän itsekin myöntää. Ei ole helppoa kommunikoida, kun toinen puhuu vain käytännön asioista, ei muusta. Ja rahalta en tietenkään odota onnea, mutta olisi rauhallisempi olo, jos olisi edes varaa omaan asuntoon - ei kai asunnon omistaminen kovin suurta rikkautta ole? Tai uudemman auton. Jos voisin tehdä, mitä haluan, olisin ihmissuhdetyössä tai lehtitoimittajana, mutta kun ei ole liiemmin tietokoneenkäyttötaitoa eikä kokemusta, niin ei onnistu.

    Eipä tuo helpolta kuulosta, ei! Mutta miksi et harkitse uuden työn koulutusta, tunneköyhän vaimon vaihtoa, tai jos et vaihda, ainakin pirteämpää seuraa muualta joka osaa keskustella?
    Aloita nyt jostain! En usko ettetkö saisi unelmiesi siipien alle ilmaa jos niin haluat!

    Äänestä

Minä tein elämässäni mitä olen ehtinyt. Valitettavasti aikani loppuu pian. Olen eronnut,minulla ei ole lapsia,ei sisaruksia ja vanhemmat ovat kuolleet. Kuolen kohta itsekin. Minulla on syöpä.

Äänestä
  • Sinun tekstisi perusteella joku hurskastelija voisi nyt sanoa minulle: "Katso, miten kova on Annelin kohtalo, ja mieti sitten, meneekö SINULLA huonosti." Kuitenkin, jos olisin tyytyväinen omaan elämääni koska joku toinen on kuolemassa, perustaisin tyytyväisyyteni vahingoniloon ja se olisi väärää tyytyväisyyttä. Sikäli tiedän, mitä kuolema on, että vuosien varrella olen menettänyt kolmisenkymmentä tuttuani ja ystävääni. Osa on kuollut onnettomuuksissa, osa itsemurhan takia. Se on murentanut uskoani Jumalan johdatukseen. Valitettavasti, Anneli, en osaa lohduttaa sinua. En ole se ihminen, joka pystyisi tuomaan toivon näkökulman tai mielenrauhan loppuelämääsi. Sinä joko löydät ne tai et. Kaikesta huolimatta uskon, että jos ne jostain löytyvät, niin Jumalasta.

    Äänestä

  • Hei Anneli.
    Minulla oli about 2-3 vuotta sitten kova pala,kun jouduin katsomaan sivusta kun ystäväni lähti,kun hän sairasti syöpää myöskin.
    Nykyään osaan ajatella niin, että Even oli aika lähteä silloin, mutta luoja oli antanut hänelle aikaa kertoa rakkailleen vielä sen mitä hän on aina halunnut, ennen lähtöään. Hänen aikansa tuli, ja nyt hän on ainakin OIKEASTI onnellinen siellä jossain. Häntä ei enään kukaan pahoinpitele, ei kiduteta henkisesti, eikä häneltä enää viedä mitään. Hän on nyt jumalan luona terveenä ja onnellisena, mistä olen "onnellinen". Onnellinen hänen kannaltaan. En siitä että hän kuoli, koska rakastin häntä suunnattoman paljon,vaan siitä, että hänen on nyt hyvä ja turvallinen olla, ja hän sai kuitenkin vielä asioitaan selvitettyä monelle.
    Hän oli taistelija, hän ei koskaan pelännyt lähtöään. Hän sanoi että "niin vain on määrätty". Opin päästämään irti, luopumaan itsekkyydestäni hänen vuokseen. Nyt vain ajattelen että se oli hänelle parasta, en enään sure sitä itseni kannalta, että en olisi halunnut laskea irti.
    Toivon sinulle rohkeutta ja voimaa kohdata asian, ja usko pois: Jälkeesi jäävien suru helpottaa ajan kanssa, mutta ei koskaan häviä kokonaan. Mutta he ovat varmasti onnellisia siitä, että pääset parempaan paikkaan, jossa ei ole kipua, eikä surua..

    Äänestä

Oletko tosissasi piehtaroidessasi kateudessa ja rypiessäsi huonojen kokemusten suossa? Jos olet, niin alappa arvostaa itseäsi ja heti: kirjoitat varsin sujuvasti, olet itsekriittinen ja -ironinenkin. Olet vielä kohtuullisen nuori,odota vain, niin muutaman vuoden kuluttua nämä murheet ovat jo unohtuneet. Lähde opiskelemaan kirjoittamista, on monenlaisia opistoja, joissa on ns. kirjoittajalinjoja. Tarjoa juttujasi eri lehtiin, aloita pienistä paikallisista, älä suoraan valtakunnan isoista.Älä jää roikkumaan johonkin kaverin mahdolisesti toteutuvaan suunnitelmaan. Olet älykäs ja fiksu, älä annan elämän lannistaa itseäsi!
Jos taas kirjoitit vuodatuksesi vain vitsinä, niin olkoon se sitten sellainen.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Itsesäälissä piehtaroija. kirjoitti:

Tänä kesänä olen miettinyt mennyttä. Olen siinä iässä, jossa elämän pitäisi olla kunnossa ja elämän malja puoliksi täynnä. Minun pitäisi olla urakehitykseni huipulla ja omistaa omakotitalo, vaan miten kävi? 20 v. sitten olin päässyt juuri lukiosta ja odotin inttiin lähtöä. En ollut mitenkään päättäväinen, en tiennyt, mitä elämältä haluan. Intin jälkeen hakeuduin mitättömään opistokoulutukseen, jonka sittemmin huomasin mielenkiinnottomaksi alaksi, jolle en lähtenyt. Hakeuduin vielä mitättömämmälle alalle, joka on vielä yksi huonoimmin palkattuja ammatteja. Ei ole jäänyt rahaa säästöön, joten asuntolainakin on kariutunut siihen. Kun vanhat toverini ovat nyt akateemisesti sivistyneitä ja rikkaita, lainat maksettuina, minä olen köyhyydessä ja kurjuudessa elävän harmaan massan osa. No onhan haalentunut avioliitto ja hajoamispisteessä oleva auto, mutta siinäpä ne saavutukset sitten ovatkin. Jep, tiedän olevani itse vastuussa kaikesta. Tiedän, että ei saa valittaa. Tiedän, että jokainen voi olla oman onnensa seppä ja rikastua, löytää hyvän elämän. Miten minusta vain silti tuntuu, että olen saanut elämälleni liian huonot lähtökohdat kun sain alkoholistiäidin ja köyhän duunari-isän ja väkivaltaisen isoveljen ? Miten tuntuukin, etten sittenkään ole aivan kaikesta vastuusssa itse, en esim. saamattomasta, passiivisesta ja masentuvasta luonteestani? Suosta on vaikea ponnistautua ylös, vain paroni von Mynchhausen osaa nostaa itsensä hiuksista ylös. Samaan aikaan toisaalla: sarasvuolaisuus markkinoi sisäistä sankaruutta kaikille mahdollisena.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu